sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

40. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike


Mielensäpahoittajan jatko-osa ei kolahda samalla tavalla kuin edeltäjänsä, mutta eihän ne jatko-osat koskaan. Ehkä suurena syynä on sekin, että tarina keskittyy ruokaan, joka on mielestäni äärimmäisen epäkiinnostava aihe. Kannattaa tähän kuitenkin kaikkien mielensäpahoittajien fanien tarttua.

Ps. Elämä on pee-äs.

Arvio: 3/5

Anna-Leena Härkösen kolumneja

38. Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia sekä
39. Anna-Leena Härkönen: Palele porvari! ja muita kirjoituksia


Nopeaksi välipalaksi ahmaisin kaksi Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelmaa. Pallomeri-kokoelman olen varmaan lukenut aiemminkin, osa kolumneista tuntui niin tutuilta, mutta porvarin paleleminen oli uusi tuttavuus. Pidän Härkösen tyylistä, vaikka en olekaan hänen itsetilitysromaaniensa (Heikosti positiivinen ja mikä se siskonitsemurhakirja olikaan nimeltään?) ystävä ollenkaan. Näistä kepeistä ja nopeista kolumneista jäi kuitenkin ihan hyvä maku suuhun.

Arvio: 3/5

Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö

37. Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö



Pariisilainen teinityttö katoaa ja kaksi naisyksityisetsivää palkataan etsimään häntä. Takakannen mukaan kirja on verellä piirretty matkakertomus ja ravisteleva trilleri. Enpäs tiedä käyttäisinkö ihan tuollaista kuvausta. Varsinkaan trillerin piirteitä en löytänyt, enkä tiedä tekeekö se kertomuksesta matkakuvauksen, jos sen aikana siirrytään Pariisista Barcelonaan?
Tarina on outo, kiehtova, erikoinen ja kummallinen, täynnä rivouksia ja alatyyliä, mutta jostain kumman syystä nämä eivät häiritse tai hätkäytä. Henkilöt ovat kaikessa kummallisuudessaan kiinnostavia, uskottavuudesta taas en osaa sanoa. Loppuratkaisua ei todellakaan osaa odottaa, siitä vielä plussaa.

Arvio: 3/5

torstai 17. toukokuuta 2012

Karin Slaughter: Merkitty

36. Karin Slaughter: Merkitty



Merkitty on lastenlääkäri Sara Lintonista ja poliisi Jeffrey Tolliverista kertovan sarjan neljäs kirja. Minua ärsytti tämä tarina ihan liikaa, ainakin suhteutettuna siihen, ettei kirjassa oikeastaan ole mitään kovin ärsyttävää. Objektiivisesti ajatellen tämä varmaankin on ihan kelvollinen dekkari, mutta ehkä en itse vaan ollut nyt sopivassa mielentilassa tällaisen kirjan lukemiseen. Tai mistä lie johtuu - ehkä alan ylipäätään saada tarpeekseni dekkareista?
Kirja alkaa väkivaltaisella kohtauksella, jossa poliisiasemalle tunkeudutaan ja poliiseja ammutaan tohjoksi. Sen jälkeen palataan kirjasarjan päähenkilöiden, Saran ja Jeffreyn menneisyyteen ja heidän ensihetkiinsä vastarakastuneena pariskuntana, mitä kuvataan epäuskottavan ällömakeaksi. Itse asiassa mielikuvani sekä Sarasta että Jeffereystä muuttuivat tämän kirjan myötä todella paljon aiempaa vastenmielisemmiksi. Kumpikin kirjan päähenkilöistä on omalla tavallaan ärsyttävä ja se, että heidät kuvataan menneisyytensä ja olosuhteiden uhreina ei onnistu tuomaan heille paljoakaan sympatiaa. Kirja on itsetarkoituksellisen väkivaltainen ja julma, kielenkäyttö paikoin shokeeraamaan pyrkivän alatyylistä. Popularistista mässäilyä. Miksi minä luen tämmöistä?

Arvio: 2/5

torstai 10. toukokuuta 2012

Augusten Burroughs: Kuivilla

35. Augusten Burroughs: Kuivilla


Burroughsin kirjoissa parasta on ollut juonen täydellinen ennalta-arvaamattomuus. Tässä aiheena on alkoholismi ja vieroitus, ja kirjaa lukee odottaen käännekohtaa - sortuuko päähenkilö juomaan vai ei. Odotukset ennalta-arvaamattomuudesta eivät nyt täyty ja päähenkilökin vaikuttaa hivenen vastenmieliseltä luuserilta. Onnistunut kerronta tempaa kuitenkin mukaansa tarinaan. Kyllä tämän ihan mielellään luki.

Arvio: 3/5

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Michael Cunningham: Illan tullen

34. Michael Cunningham: Illan tullen



Taiteen ja kulttuurin parissa työskentelevän, New Yorkissa asuvan pariskunnan elämä mullistuu, kun perheeseen muuttaa asumaan vaimon pikkuveli. En tiedä johtuuko miljööstä, mutta tästä tuli vahvasti Paul Auster mieleen. Olen yleensä pitänyt Cunninghamin kirjoista valtavasti, ja tässäkin oli ansionsa, mutta jokin, määrittelemätön jokin, tässä kuitenkin välillä häiritsi ja ärsytti. Ehkä päähenkilön suhde vaimon pikkuveljeen oli kuitenkin hieman epäuskottavan oloinen? Olisiko tekotaiteellisuus oikea termi kuvaamaan kirjaa? Kerronta on välillä kummallisen harhailevaa, mutta ehkä juuri se onkin tämän tarinan juttu? En tiedä. Outoa, etten enää tunnu tietävän omia mielipiteitäni kirjoista!

Arvio: 4/5

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Mari Jungstedt: Saaren varjoissa

33. Mari Jungstedt: Saaren varjoissa


Nopea- ja helppolukuinen perusdekkari jatkaa Anders Knutasista kertovaa, Gotlantiin sijoittuvaa sarjaa. Enpä osaa sanoa tästä mitään sellaista, mitä en olisi jo tällaisista perusdekkareista sanonut. Viihdyttävää ja mukaansatempaavaa luettavaa, muttei mitään erityistä. Uskonnollisesta kultista ja sen uhrimenoista olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin, mutta näiltä osin tarina jäi turhan pinnalliseksi.

Arvio: 3/5