maanantai 26. elokuuta 2013

Anne Enright: Unohdettu valssi

60. Anne Enright: Unohdettu valssi



Varattu nainen sekaantuu naimisissa olevaan mieheen. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään romanttinen rakkaushömppä, vaan tapahtumat vain tapahtuvat ja ne todetaan hyvin vähäeleisesti. Luin tätä hitaasti, en oikein jaksanut innostua kerronnasta enkä tuntunut löytävän tarinan ydintä. Sitten aloin pitääkin eleettömydestä, mutta lopussa tarinan keskittyessä sairaaseen lapseen, tunnelma taas lässähti. Hyvin arkisista pienistä asioista koostuvaa, tavallisen elämän kuvausta. Ihan kiva kirja, mutta ei tehnyt kovin suurta vaikutusta kuitenkaan.

Arvio: 3/5

tiistai 20. elokuuta 2013

Ihmissuhdedraamaa Saudi-Arabiasta ja 40-luvun Amerikasta: Rajaa Alsanea ja Julie Kibler

58. Rajaa Alsanea: Riadin tytöt ja 59. Julie Kibler: Matkalla kotiin

           

Saudiarabialainen nainen kirjoittaa Riadin tytöt -teoksessa yläluokkaisten nuorten naimattomien saudinaisten arkielämästä ja heidän välillä epätoivoa lähentelevästä miehenmetsästyksestään. Kiinnostavaa tarinassa on konteksti, kulttuurin kuvaus - tuskinpa koskaan lukisin mitään vastaavaa amerikkalaisten tai suomalaisten elämästä, koska en erityisemmin pidä tarinan tyylilajista, chick litistä. Kuplivan keveää kuvausta, joka ei kirjallisuutena ole kovin kummoista, mutta naisen asema ja elämä Saudi-Arabiassa kiinnostaa. Hömpän ystäville voi suositella.

Arvio: 2/5

Kiblerin Matkalla kotiin on helppolukuista ihmissuhdehömppää onnettomasta rakkaudesta. Kiinnostavaksi tämän tarinan taas tekee se, että kyseessä on rikkaan valkoisen tytön ja köyhän mustan pojan sopimaton suhde 1930- ja -40 -lukujen taitteessa, jolloin mustan ja valkoisen suhde oli laissa kielletty. Mukana kulkee nykyaika. Tarinan tyttö, sittemmin 90-vuotias vanhus, on menossa hautajaisiin nuoren mustan ystävänsä kanssa ja alkaa kertoa ystävälle tarinaansa. Nuorella naisella taas on omat ongelmansa.

Eniten tässäkin kiinnosti kulttuurinen konteksti, varsinkin nykyajan näkökulmasta. Elävätkö mustat ja valkoiset vielä edelleen Amerikoissa täysin erillään toisistaan? Onko yhä harvinaista, että musta- ja valkoihoinen ovat ystäviä? Ei kai sentään? Pitäisi ottaa selvää. Tuli hieman mieleen Piiat, joka on kuitenkin tätä taitavampi teos. Loppu oli minun makuuni liiankin siirappisen imelä, mutta ymmärrän jos se jollekulle nostaa tipan silmään ja palan kurkkuun.

Arvio: 3/5

maanantai 12. elokuuta 2013

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

57. Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Aika mennyt palaa

Tämä kirja on kirjablogistin/bloggarin/bloggaajan kirjoittama. Kääk. Minä en edes tiedä, miksi blogin pitäjää virallisesti kutsutaan, vaikka olen itsekin sellainen. Olen ollut laiska, enkä ole osannut tai jaksanut verkostoitua muiden kirjablogin pitäjien kanssa. Joskus tuntuu, että olisi mukava keskustella täällä kirjoista, toisinaan taas ajattelen, että se veisi liikaa aikaa ja toisi liikaa paineita kirjoittaa jotain älykästä tänne blogiini. En halua lukea kirjoja kuten luin niitä kirjallisuutta opiskellessa - koko ajan miettien, pohtien ja analysoiden sitä, mitä tästä voisi kirjoittaa, mitä tästä saisi irti. Luen huvikseni ja ilokseni, kirjoitan vain itselleni ja siksi olenkin ollut lähes kauhuissani, kun jotkut kirjailijat ovat linkittäneet vaatimattomia ja hajanaisia mietteitäni kirjoistaan omille sivuilleen. Kääk, siis todellakin kääk.

Toistan: tämä kirja on kirjablogistin kirjoittama. Virallisesti ja rehellisesti ihailen kaikkia, jotka pystyvät kirjoittamaan julkaisukelpoisen kirjan. Ennen kuin aloin lukea tätä, ajattelin, etten varmaan uskalla sanoa suoraan, mitä kirjasta ajattelen. En näet ole romanttisen draaman ystävä ja siltä tämä kansien perusteella vaikutti. Onneksi kuitenkin pidin kirjasta ja viihdyin sen parissa mainiosti. Kirjan idea Amerikkaan muuttavasta suomalaisnaisesta, joka alkaa nähdä jatkuvajuonisia unia 50-luvulla eläneestä naisesta, tuntui hivenen epäuskottavalta ja kaukaa haetulta, hieman liian hömpältä. Luin kuitenkin kirjan nopeasti, päivässä - halusin tietää miten tarina etenee ja mitä tapahtuu. Osan arvasin, kaikkea en. Tarina on johdonmukainen, kieli on kaunista sujuvaa suomea ja kyllä tätä voi ihmissuhdedraaman ystäville suositella. Itselleni tällainen romantiikkaviihde ei kuitenkaan ole se mieluisin lukulaji.

Arvio: 3/5

Uutta kotimaista ja vanhaa ruotsalaista: Reijo Mäki ja Sjöwall & Wahlöö

Dekkaripitoista on ollut kesälukeminen. Heinä-elokuun vaihteessa luin kaksi kirjaa:  
55. Reijo Mäki: Sahanpururevolveri ja 56. Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Roseanna




Sahanpururevolveri on Mäen uusin novellikokoelma. Novellit ovat kevyitä, hupaisia, reijomäkimäisiä. Kaikki novellit eivät kuitenkaan ole uusia; jotkin näistä muistan lukeneeni ennenkin. Täydellistä kesälomalukemista, helppoa, hyvää, aivotonta viihdettä, ei sen kummempaa. Valitettavasti jouduin palauttamaan kirjan jo kirjastoon, joten en voi kertoa omia suosikkinovellejani. Tällaiselle helpolle ja kevyelle lukemisellekin on ehdottomasti aikansa ja paikkansa.

Roseanna on hyvin perinteistä kaavaa noudattava dekkari. Se on julkaistu ruotsiksi jo vuonna 1965, mikä kyllä näkyy tarinan yksityiskohdissa, rikostutkinnassa sähkeineen ja särisevine Amerikan puhelinyhteyksineen. 60-luvun maailma on erilainen kuin nykyaika, mutta rikostarinana tämä ei ole vanhentunut ja yhteiskuntakriittinen ote sekä poliisin yksityiselämän kuvaus ovat ehkä omana aikanaan olleet tuoretta ja poikkeuksellistakin. Kirja aloittaa kymmenosaisen Martin Beck -sarjan, joka on monille varmaan tuttu televisiosarjana. Mitään kovin yllättävää tai ihmeellistä tässä ei tottuneelle dekkarilukijalle ole, mutta mielelläni luen lisääkin tämän sarjan kirjoja.

Arvio molemmista: 3/5