perjantai 27. helmikuuta 2015

Tammi-helmikuun dekkarit

Tammi- ja helmikuussa luin 5 dekkaria.

8. Ursula Poznanski: Sokeat linnut




Edellinen lukemani Podnanskin kirja Viisi oli lukukokemuksena ihan viihdyttävä dekkari, joten innolla aloin lukea tätäkin. Ja kyllähän tämäkin tempaisi mukaansa. Pidän kirjailijan tyylistä; se on mukaansatempaavuuden lisäksi myös kovin viihdyttävää ja miellyttävää ja siinä on ripaus raikkautta ja tuoreutta.  Toisaalta kyseessä on hyvin perinteinen perusdekkari, jossa selvitellään murhia, ja toisaalta taas tämä sijoittuu sosiaaliseen mediaan ja on täten hyvinkin moderni ja trendikäs. Facebookin runoryhmään kuuluvia jäseniä murhataan, mutta miksi?

Pidin siitä, että tapahtumien kulkua oli mahdotonta arvailla ja mysteeri säilyi tarinan loppumetreille saakka. Myös päähenkilöpoliisit ovat miellyttäviä, eikä heidän välillään leijuva romantiikan virekään onnistu ärsyttämään niin kuin yleensä. Onnistuneen dekkarin loppu on toki kovin epäuskottava, mutta sekään ei suuremmin häiritse. Omassa lajissaan hyvä kirja.

Arvio: 4-/5
Luettu tammikuun puolivälissä

9. Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia?

Eikö vieläkään hyviä uutisia?

Jossain vaiheessa pidin Atkinsonia yhtenä suosikkikirjailijoistani. Jossain vaiheessa lakkasin pitämästä. Tästä Jackson Brodie -sarjasta olen lukenut lukuisia ylistäviä arvioita, mutta kaksi aiemmin lukemaani, Ihan tavallisena päivänä ja Kaikkein vähäpätöisin asia ovat olleet mielestäni vain ihan kivoja, ei sen enempää. Tässä sarjan kolmannessa osassa miellytti eniten kirjoitustapa ja -tyyli, oudolla tapaa hieman piilossa oleva huumori ja absurdi sivumaku, vaikka tarina onkin realistinen. En oikein muistanut tätä Jackson Brodie -hahmoa edellisistä kirjoista ja henkilö jäikin aika etäiseksi. Tällä kertaa Brodie on joutunut junaonnettomuuteen. Samaan aikaan vankilasta vapautuu vanki, joka 30 vuotta sitten puukotti pienen Joannan perheen. Joanna jäi eloon ja on nykyään Tohtori Hunter. Tohtori katoaa, hänen miehensä käyttäytyy oudosti, lastenhoitaja Reggie, joka on lapsi itsekin, alkaa tutkia tapausta. Eikö 16-vuotias muka Briteissä ole alaikäinen? Tämä hämmensi. Joukkoon mahtuu vielä poliisi Louisenkin näkökulma.

Atkinson on kiistämättä taitava kirjoittaja. Alussa pidin tästä kovastikin, puolivälissä kirjaa mielenkiinto katosi ja loppua kohden se taas löytyi. Jälkimaku on kuitenkin miellyttävä ja huomasin pitäneeni tästä enemmän kuin alunperin ajattelin. Plussaa kirja saa ehdottomasti omaleimaisuudesta. Tämä ei ole mikään tyypillinen perusdekkari.

Arvio 3½/5
Luettu tammikuun lopulla

10. Jens Lapidus: Vip-huone

Vip-huone

Lapidus taitaa tällä hetkellä olla melko trendikäs ja suosittu kirjailija. Vähän pelkäsin, että tämä olisi liian samantyylinen kuin Stockholm Noir -trilogia, mutta kyllä tässä ihan oma ideansa on. Varakkaan perheen poika kidnapataan, vanhemmat pelkäävät julkisuutta ja ottavat poliisin sijasta yhteyttä lakiasiaintoimistoon. Urallaan nousua tekevä, kunnianhimoinen nuori juristi Emelie alkaa selvitellä juttua ja hänelle palkataan avuksi vankilasta vapautunut (ex)rikollinen Teddy.

Kirjan selkeä kohderyhmä on kaunokirjallisuuskammoiset miehet. Toiminta alkaa heti ja näkökulmat vaihtuvat nopein leikkauksin. Kirja on helppoa, sujuvaa, takuuvarmaa, toimivaa viihdettä, mutta itse olen ehkä viime aikoina lukenut tämäntyyppistä kirjallisuutta hieman liikaakin, koska ajoittain tarina jopa hieman tympäisi. Omalla kohdallani Lapiduksen uutuudenviehätys on kadonnut.

Arvio: 3/5
Luettu tammikuun lopulla

11. Kati Hiekkapelto: Suojattomat

Suojattomat

Oli aika tarrata toiseen Anna Fekete - romaaniin. Sarjan ensimmäinen osa Kolibri oli muistaakseni ihan sujuva ja näppärä, ja maahanmuuttonäkökulmasta kai pidin. Tässäkin teemana on maahanmuutto useastakin näkökulmasta. Poliisi Anna on maahanmuuttajataustainen. Hänen kollegansa Esko yrittää estää rikollisen maahanmuuttajajengin tulon Suomeen. Laittomasti maassa asusteleva, paperiton siirtolainen Sammy pakoilee poliisia, yrittää löytää katon päänsä päälle ja saada tavalla tai toisella päivittäisen annoksensa Subutexia. Näiden kolmen tarinat tietenkin risteävät.

Tarina on ensimmäisen osan lailla sujuva, näppärä ja helppo ja sitä voisi suositella vähän lukevillekin. Tarina soljuu mukavasti kohti ratkaisua ja näkökulmien vaihtelut tuskin sekoittavat ketään. Dekkareitten ystävä ei pety, mutta ei kilju riemustakaan. Melko perusdekkari.

Arvio: 3+/5
Luettu helmikuun alussa

12. Erik Axl Sund: Varistyttö

Varistyttö

Varistyttö-trilogia on kiinnostanut siitä saakka, kun syksyllä kuuntelin kirjailijoiden tarinointia kirjamessuilla. Kirjasta olen kuullut pelkkiä kehuja, joten toki mokoma suitsutus alkaa kiinnostaa. Alusta tarina on hyvin tyypillinen dekkari, enkä oikein ymmärtänyt mitä takakannessa oleva lupaus pyyhkiä lattiaa Stieg Larssonilla muka tarkoittaa. Löytyy kuollut poika. Poliisi Jeannette tekee paljon töitä, elättää poikaansa ja taivaanrannanmaalarimiestään, kärsii naisena aliarvostusta miesvaltaisessa työyhteisössä eikä saa tukea oikein mistään. Terapeutti Sofia joutuu auttamaan poliisia, koska poliisin tähtäimessä on pedofiileja, joiden uhreja Sofia on työssään terapoinut. Tarinassa on hyvin vastenmielistä ja jopa skandaalihakuista lasten hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua, ja voisi kuvitella, että tämä ei tuo kirjalle lisää lukijoita vaan pikemmin päinvastoin.

Vaikka tarina alkaa normaalin dekkarin tavoin, on sen käännekohta kuitenkin sen verran kutkuttava, että kiinnostuskäyrä syöksähtää äkkiä pystysuoraan nousuun. Loppua kohden kirjasta kehkeytyykin melkoinen pageturner. Sen verran pahasti tämä jää kesken, että eiköhän toinen osa ole pakko hankkia luettavaksi mahdollisimman pian. Raakuudesta ja epäuskottavuudesta miinusta, muuten loistavaa viihdettä.

Arvio: 4/5
Luettu helmikuun lopulla

maanantai 23. helmikuuta 2015

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja

7. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja

Taisteluni

Melkein hihkaisin ääneen, kun huomasin tämän kirjaston palautushyllyssä. Knausgårdin taisteluiden osat 2 ja 3 olivat viime vuonna lukemieni kirjojen parhaimmistoa, ja jo etukäteen olin innostunut tämän aiheesta, Knausgårdin opettajavuosista Pohjois-Norjassa.

Neljännessä osassa tosiaan kuvataan Karl Oven nuoruusvuosia lukiossa sen jälkeen, kun hänen vanhempansa ovat eronneet sekä lukion jälkeen aikaa sijaisopettajana Pohjois-Norjassa keskellä ei-mitään. Päähenkilöstä piirtyy alkoholinhuuruisten muisteluiden kautta ikävämpi ja vastenmielisempi kuva kuin mitä aiemmista kirjoista muistan, mutta toisaalta kaikki epävarmuus ja itsekeskeisyys on ihailtavan rehellistä  ja lienee kovin luontaista aikuisuuden kynnyksellä rämpivälle myöhäisteinipojalle. Kerronta on edellisistä kirjoista tuttua, yksityiskohtaista arkea, harvinaisen mielenkiintoista kuvausta erittäin arkisesta elosta. Viidennen osan suomennosta odotellessa.

Arvio: 4/5

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lionel Shriver: A Perfectly Good Family

6. Lionel Shriver: A Perfectly Good Family

Kuvahaun tulos haulle lionel shriver a perfectly good family

Vähän tympäisee, että yhdeltä suosikkikirjailijoistani ei ole suomennettu kuin muutama hassu teos. Englanniksi lukeminen on toki hyödyllistä, mutta ei yhtä rentouttavaa kuin omalla äidinkielellä lueskelu. Täydellisen perheen tarinassa kolme sisarusta perii yhdessä ison talon. Sisarukset eivät ole juurikaan olleet toistensa kanssa tekemisissä, mutta yhtäkkiä he omistavat talon yhdessä. Lisäksi he saavat tietää, että neljännes talosta on testamentattu jollekin yhdistykselle. Sisarusten välit toisiinsa ja varsinkaan heidän edesmenneisiin vanhempiinsa eivät ole olleet erityisen lämpimät ja läheiset, ja etenkin Lontoosta saakka perinnönjakoon saapunut minäkertoja Corlis joutuu outoon asemaan nyhverön peräkammarinpikkuveljen ja kiusaajaisoveljen väliin. Molemmat veljet haluavat hänet kumppanikseen ostaakseen yhdistyksen ja toisen veljistä ulos talosta. 

Pidän kovasti Shriverin tavasta kuvata ihmistä, inhimillisiä heikkouksia ja ihmisten välisiä suhteita. Se on aitoa ja raadollista ja tavoittaa mielestäni pinnan alta jotain vaikeasti kuvattavaa ja kielellistettävää. Tässäkin tarinassa pidin eniten henkilöistä. He olivat kaikki vahvoja, eläviä ja mielenkiintoisia. Loppuun odotin käännettä ja olihan se siellä, tosin ehkä toisenlaisena kuin mitä olin ennakoinut. Ehkä vähän petyin loppuun; se olisi voinut olla vieläkin yllättävämpi.

Toivoin tästä täyden viiden pisteen lukukokemusta, koska niitä lähdin tältä vuodelta havittelemaan, mutta en sitä saanut. Englanniksi lukeminen syystä tai toisesta tällä kertaa hieman tökki, ja tavasinkin tätä viikkotolkulla. Niin kovasti mielelläni lukisin Shriveriä suomeksi. Hyvä kirja tämä on joka tapauksessa, muttei niin hyvä kuin odotin.

Arvio: 3½/5

tiistai 17. helmikuuta 2015

Yksi Liksom ja kaksi Marttista

3. Rosa Liksom: Perhe

Kuvahaun tulos haulle Rosa Liksom: Perhe

Pidin edellisestä lukemastani Liksomin novellikokoelmasta niin paljon, että oli pakko etsiä jokin vanhempikin kokoelma luettavaksi. Kirjassa on novelleja miesnäkökulmasta, naisnäkökulmasta, perheenlisäyksestä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Suurin osa novelleista on lyhyitä välähdyksiä, enemmän tai vähemmän absurdeja, yhteiskunnan laitamilla elävien ihmisten surkuhupaisehkoja hetkiä. Mielelläni lukaisin tämänkin. Yksi vuoden haasteista oli lukea novellikokoelma, joten tässäpä sekin sitten.

Arvio: 3+/5

4. Annamari Marttinen: Kuu huoneessa

Kuu huoneessa

Pidin myös ennen joulua lukemastani Marttisen realistisesta ja kaunistelemattomasta erotarinasta Ero, ja halusin kokeilla jotain muutakin samalta kirjailijalta. Tämäkin tarina on hyvin arkinen. Kahden lapsen työtön äiti Katja elää tylsistyttävää elämää neljän seinän sisällä. Hän kaipaa sisältöä elämäänsä ja hurahtaa sitten terveellisiin elämäntapoihin, astrologiaan, luontaishoitoihin...

Opiskele luontaishoitajaksi. Reikihoitajaksi. Rosen-terapeutiksi. Viikonlopun johdantokurssit vyöhyketerapeutiksi alkavat. Myy hyvinvointituotteitamme itsenäisenä yrittäjänä. Elinvoimaa antava mehu. Vitamiini- ja hivenainekapselit. Kristallit. Magneetit. Hänen hengityksensä kiihtyi ja pulssinsa kohosi. Hän halusi niitä kaikkia. 

Tarina kuvaa realistisesti sitä, miten tyhjää ja pitkäveteistä kotiäidin elämä voi olla, miten ontoksi ja etäiseksi avioliitto voi muuttua ja miten pelkkä perhe ei riitä elämänsisällöksi. Katja on niin hukassa kuin ihminen voi olla. Hän tarvitsee jotain omaa ja etsii sitä epätoivoisesti.

Olisin ehkä toivonut tämän olevan suoraviivaisempi kehitystarina, mutta toisaalta arkiseen tyyliin sopii arkinen loppu. Toivoa loppu ainakin antaa. Nopealukuinen ja kiva kirja.

Arvio: 3/5

5. Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla

Mitä ilman ei voi olla

Kolmas(kin) lukemani Marttisen kirja käsittelee avioliiton ongelmia, tällä kertaa uskottomuutta. Aluksi ajattelin, etten jaksa innostua näin romanttisesta hömppäaiheesta, mutta pidinkin tarinan rakenteesta. Marttinen tuo tarinaansa kaikkien osapuolten näkökulmat - pettäjämiehen, vaimon ja toisen naisen. Häiritsevältä toistolta vältytään, vaikka samat tilanteet samoine vuoropuheluineen on kuvattu monta kertaa eri näkökulmista. Vaikka tarinan rakenne miellyttikin, oli tämä sittenkin minulle liian romanttista diipadaapaa. Seksi on vain mielestäni äärettömän epäkiinnostava aihe, ja tarinan "aistilliset" kohtaukset halusin lähinnä hypätä yli. Suhteen alkuhuuman vielä ymmärrän, mutta että petetty vaimokin ajattelee koko ajan seksiä, oli mielestäni hieman yliampuvaa.

Kirjoittaja kirjoittaa edelleen mukavan sujuvasti ja edelleen pidän hänen arkielämän kuvauksestaan kovasti, mutta tämän tarinan aihe oli minulle vähän blääh. Onneksi loppua kohden jännite tiivistyi, kun alkoi kiinnostaa, koska ja miten vaimo saa tietää. Mutta olen oikeassa, kun en juuri lue romantiikkaa. Se ei vaan ole minun juttuni, ei edes näin realistisessa paketissa tarjoiltuna.

Arvio: 3/5