tiistai 29. joulukuuta 2015

Vuoden viimeiset kotimaiset

81. Juha Itkonen: Ajo

Ajo

Itkosen kirjat ovat kaikki olleet miellyttävälukuisia arkisessa mutkattomuudessaan, eikä tämä ole poikkeus. Ollaan 1960-luvulla, tavallisen perheen tavallisessa arjessa, joka joidenkin osalta katkeaa, joidenkin osalta muuttuu erään tavallisen ajomatkan aikana. Nykyajassa nainen, 1960-luvun pariskunnan lapsenlapsen vaimo, ajaa läpi Euroopan karkuun avioliittonsa ongelmia. Henkilöt ovat eläviä ja uskottavia, kerronta soljuu sujuvasti eteenpäin. Ainoa, mikä itseäni häiritsi, oli 60-luvun pariskunnan muutto Australiaan, mikä tökkäsi silmään hivenen epäuskottavana ratkaisuna. Muuten miellyttävää luettavaa tämäkin.

Arvio: 3½/5

82. Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Seksistä ja matematiikasta

Minulla ei ole selkeää mielikuvaa Rauman edellisestä kirjasta nimeltä Katoamisten kirja. Muistaakseni se oli ihan hyvä, mutta ei näköjään erityisen mieleenjäävä eikä se päässyt parhaiten sinä vuonna luettujen kirjojen joukkoon. Tältäkin odotin mukavaa lukukokemusta, mutta odotukset ylittyivät reippaasti. Nautin todella tästä kirjasta. Tarina kertoo Erikasta, huippuälykkäästä matemaatikosta, joka ei kuitenkaan osaa puhua ihmisille tai oikeastaan edes elää elämäänsä sosiaalisena olentona muiden ihmisten parissa. Toisessa ääripäässä on hänen kehitysvammainen siskonsa Emilia, josta kaikki pitävät, mutta joka ei matematiikasta tai muistakaan kovin abstrakteista asioista ymmärrä. On Tuovi, jonka sukupuoli jää ensin hieman pimentoon, on ilmastonmuutos, sukupuuttoon kuollut Tasmanian tiikeri ja Itämeren öljyonnettomuus. On seksi ja matematiikka, lihallisuus ja konkreettisuus abstraktiuden vastakohtana. Näkymättömän maailman aaveet, elämisen vaikeus kädessä olevista korteista riippumatta ja yksinäisyys, irrallisuus, ulkopuolisuus. Jollain tapaa tästä tuli mieleen vähän aikaa sitten lukemani He eivät tiedä mitä tekevät, jossa siinäkin teemojen runsauteen meinasi hukkua.

Hienosti kerrottu tarina, joka ei masentavahkosta aiheesta huolimatta ole masentava.

Arvio: 5-/5

Marras-joulukuun dekkarit

Marraskuussa luin kaksi dekkaria, joulukuussa en lukenut yhtäkään, jollei Pauliina Suden Takaikkunaa lasketa dekkariksi. 

79. Unni Lindell: Käärmeenkantaja

Kuvahaun tulos haulle unni lindell käärmeenkantaja

En ollut aiemmin lukenut Lindellin kirjoja, mutta olin kuullut niistä kehuja. Päätin aloittaa lukemisen vanhemmasta tuotannosta. Kyseessä on perusdekkari, mutta ihan nautittava sellainen. Mies löytyy murhattuna, murha linkittyy aiempaan surmaan. Pian murhia tapahtuu lisää. Päähenkilö Caton yksityiselämä kahden perheen välissä on suurempaa sotkua kuin dekkareissa yleensä. Myös perheväkivalta on keskeinen teema.
Dekkariksi varsin kelpo, sujuva ja koukuttava. Lukenen lisääkin Lindelliä.

Arvio: 3½/5
Luettu marraskuun alussa

80. Mari Jungstedt ja Ruben Eliassen: Tummempi taivas

Tummempi taivas

Uusi Jungstedtin dekkari on ihan samantyyppinen kuin edellisetkin, joten hänen tyylistään pitävät tuskin pettyvät. Henkilöt taas eivät ole edellisistä kirjoista tuttuja, koska takakannen mukaan tämä aloittaa uuden dekkarisarjan. Miljöönä ei siis ole Gotlanti vaan eteläisempi saari Kanarialla. Kyseessä on helppo- ja nopealukuinen, näppäräjuoninen rikostarina, joka etenee sujuvasti lyhyin luvuin useista eri näkökulmista. Tapahtuu murha jos toinenkin ja lopulta langat punoutuvat yhteen. Pientä kökköyttä on sekä suomennoksessa että uskottavuudessa. Itseäni häiritsi etenkin naisen yläpuolella, jolla oli pitkät vaaleat hiukset - tyyppiset lauserakenteet ja muutaman kerran toistuva näkkileipävoileipä. Siis mikä? Samoin enpä usko, että poliisi missään olosuhteissa ottaisi toimittajaa mukaan murhatun ruumiinavaukseen.

Viihdyttävää viihdykettä laiskaan ja väsyneeseen marraskuun viikonloppuun.

Arvio: 3/5
Luettu marraskuun puolivälissä

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pari Pauliinaa

77. Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika

Pitkä valotusaika

Pitkä valotusaika kertoo lyhyehkön (223 sivua) mutta hyvinkin kattavan tarinan valokuvaajasta, vaatimattomasta Aarnista, joka katselee elämää ulkopuolelta kameran linssin läpi. Hän on tasainen, konstailematon, luottavainen ja epävarma ja peilautuu kovin arkisena suhteessa koulutettuun vaimoonsa Ilseen ja railakasluonteiseen ystäväänsä Teuvoon. Tarina kulkee 1960-luvulta 2000-luvulle ja välillä toivoin, että kirja olisi ollut pidempi ja yksityiskohtaisempi, jotta olisin saanut tietää enemmän. Toisaalta kirja on täydellinen juuri näin - toisinaan aukot kertovat enemmän, suorastaan huutavat. Aluksi nautin tarinaa pieninä palasina useana iltana, mutta loppua kohden en enää malttanut vaan ahmin sen kerralla loppuun. Nautin tästä. Pidin todella sekä kielestä, kerronnasta että tarinan rakenteesta ja tunnelmasta. Kirjailija on taitava, taitavampi kuin muistinkaan. En keksi ketään, kenelle tätä ei voisi suositella.

Arvio: 4+/5

78. Pauliina Susi: Takaikkuna

Takaikkuna

Tämäkin on hyvä kirja. Ajankohtainen. Mikä olisi ajankohtaisempaa kuin ulkomaalaistaustaisiin ja naisiin kohdistuva vihapuhe? Nettistalkkaus on myös kovin nykyaikaa. Samoin perussuomalaisen ministerin sekoilut - puolue tuskin jää kenellekään epäselväksi, vaikka sitä ei suoraan tarinassa mainitakaan. Kirjan kaikki henkilöt ovat erityisen kiinnostavia. Leia Laine, joka johtaa seksiriippuvaisten miesten avustushanketta, joutuu kohtuuttoman nettivihan kohteeksi esiinnyttyään television ajankohtaisohjelmassa. Samaan aikaan seksiriippuvaisen ministerin poliittisesti hyvinkin epäkorrektin sekoilun videointia ryhtyy netissä jäljittämään kaiken osaava hakkeri Land-o. Näiden kolmen lisäksi keskeinen henkilö on Leian tytär Viivi, josta paljastuvia seikkoja en alussa yhtään osannut arvata. Siitä todellakin kaikki pointsit kirjailijalle. Tämä on taitavasti rakennettu trilleri, etten jopa sanoisi kansainvälistä tasoa. Varsin koukuttava laiskojen joulunpyhien piristys.

Arvio: 4+/5

tiistai 15. joulukuuta 2015

Tämän syksyn kotimaisia uutuuksia

73. Miina Supinen: Mantelimaa

Mantelimaa

Ennen kaikkea joulu oli juttu, joka sijaitsi naapureilla, Facebook-feedissä, kiiltävissä lehdissä ja tavaratalojen katalogeissa. Sen saattoi yrittää ostaa itselleenkin, mutta juuri kun luuli, että paketti on kasassa, sitä meni kuuntelemaan kouluun joulujuhlia, joissa kuoro alkoi yhtäkkiä vittuilla.

Itsestään on etsittävä ihmisen vain rauha, kuoro ilmoitti. Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, mutta sepä kätkeytyy ja narraa etsijäänsä. Ja vielä: onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha.

Älkää nyt viitsikö, ihminen ajattelee. Jotain armoa nyt hei tyypit. Olen imuroinut koko kämpän. Olen tehnyt porkkana-, peruna-, lanttu- ja jopa bataattilaatikon. Pitääkö minun etsiä vielä sisältäni rauha? Mitä jos en ehdi?

Ja sitten tulee se nihilistinen olo, että paskaako tässä. Turha edes yrittää. Saman tien voi paiskata hanskat tiskiin.

Jos rauhaa ei ole sydämessä joulukuun alussa, on epärealistista kuvitella, että se sinne ilmestyisi aattoon mennessä ilman kemiallista apua.

En ole jouluihminen ja kuulun tässä suhteessa vähemmistöön. Siksipä olikin hykerryttävää ja kutkuttavaa lukea tämä kirja. Että meitä on muitakin. Että joku ylipäätään kirjoittaa aiheesta jotain. Tarinan päähenkilön, Mollin, mies saa sähköiskun ja vaipuu koomaan. Rahapulassa Molli lupautuu töihin Mantelimaahan. Mantelimaa on ikuisen joulun painajaismainen teemapuisto, joka tarjoaa kaikenlaisia palveluita ostoksista strippiklubiin ja joka taantuman kourissa yrittää sinnitellä kannattavana. Tarinaan kuuluu paljon eriskummallisia hahmoja ja absurdius leimaa lähes kaikkea - miljöötä, juonta, henkilöitä. Loppua kohden outous tiivistyy ehkä vähän liikaakin, mutta on tämä kaikkiaan hauskan omituinen lukukokemus.

Arvio: 3+/5

74. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Kudottujen kujien kaupunki 

Tuskin olen ainoa, joka on odottanut suurta mielenkiintoa ja uteliaisuutta tuntien Itärannan uutta kirjaa. Luulin tämän olevan dystopia, mutta ensivaikutelma miljööstä ei viekään tulevaan vaan pikemmin menneeseen. Tarinassa nuori kutoja Eliana elää yksinkertaista, säntillistä elämäänsä, kunnes hänen elämäänsä ilmaantuu pahoinpidelty, puhekyvytön tyttö. Tarinan kehyksiksi hahmottuu ajaton unenomainen fantasia, joka ei sijoitu menneeseen eikä tulevaan vaan ehkä johonkin rinnakkaistodellisuuteen, kauas tulvien vainoamalle saarelle. Oma teemansa tarinassa on unet, joiden näkeminen on kielletty.

Tarinassa on hyvin erityislaatuinen, yhtä aikaa miellyttävä ja kuitenkin painostavan ahdistava tunnelmansa. Itärannan kieli ansaitsee erityismaininnan, sillä se on kaunista, tarinaa soljuvasti eteenpäinvievää. Jollain tapaa tarina on hyvin perinteinen ja ennenkin nähty - nuori nainen nousee kapinaan valtaapitäviä vastaan monessa muussakin varsinkin teineille suunnatussa dystopiassa. Kuitenkin tämä on omanlaisensa, kaunis ja viehättävä tarina.

Arvio: 4+/5

75. Anja Snellman: Antautuminen

Antautuminen


En tiennyt mitä odottaa Snellmanin uusimmalta, mutta yllättäen tästä tulikin ensimmäisenä mieleen Karl Ove Knausgårdin Taistelut. Heräsi samanlainen ihmetys ja uteliaisuus: Siis onko tämä omaelämäkerrallista ainesta vai fiktiota?  Kertoja kuvailee elämäänsä ja ulkopuolisuuden kokemuksiaan kovin itsekriittisesti ja armottomasti. Tällaista ilmavaa lyhytlukuista kerrontaa vailla perinteistä juonta on miellyttävä lukea, mutta mielestäni välillä itsekriittisyys lipuu jo itsesääliin ja sellaisen oman erityisyyden korostamiseksi, mikä alkaa olla jo hivenen vastenmielistä. Eiköhän meistä jokainen tunne välillä olevansa ainutlaatuinen, erityinen, ulkopuolinen ja heikkoina hetkinään myös huonompi kuin muut?

Oma kuvani Snellmanista muuttui aika paljon tämän kirjan myötä. Kirjan lukemisesta, kerronnasta, kielestä ja tyylistä pidin.

Arvio: 4-/5

76. Sofi Oksanen: Norma

 Norma



Oksasen uusin alkaa hautajaisista. Norman äiti on kuollut, tehnyt itsemurhan, mutta heti alusta saakka aletaan vihjailla, että tapauksessa on jotain hämärää. Arvoituksellisuus ja mysteerin paljastuminen vähitellen pienistä asioista houkuttelevat lukemaan lisää. Pian paljastuu, että Norma on luonnonoikku, jonka aistit ovat ylikehittyneet ja hiukset kasvavat metrin päivässä. Äiti on myynyt Norman hiuksia kampaamoon, jossa oli töissä. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään hiuskaupasta, vaan syvemmälle mentäessä kuvioista paljastuu myös lapsikauppaa.

Erityislaatuisuudessaan ja outoudessaan kiinnostava kirja. Heti tuli kirjailijan oma valtava hiuspehko mieleen, ja voi hyvin kuvitella, että idea tähän kirjaan on tullut omasta elämästä. Tai omasta päästä. Tämä on tavallaan rikostarina, mutta kaikkea muuta kuin tyypillinen sellainen. Kirja on huomattavasti helpommin lähestyttävä kuin Oksasen edellinen, mutta ei tämä silti mitään äärimmäistä wow-elämystä tarjoa. Ihan luettava kirja kuitenkin.

Arvio: 4/5

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

72. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

He eivät tiedä mitä tekevät

Viime vuoden Finlandia-voittaja osui käteen vasta nyt. To read -listalla se on ollut kyllä voitosta saakka. On amerikkalainen, akateemisesti kunnianhimoinen Joe, joka pettyy Suomeen. Hän jättää suomalaisen vaimonsa Alinan, poikansa Samuelin ja palaa Usaan. Amerikkalaisuus ja suomalaisuus asetetaan tässä hyvin vahvasti ja molemmin puolin kriittisesti argumentoiden vastakkain, mikä on kiinnostavan kutkuttavaa ja silmiä avaavaa. Tarina aukeaa ensin vuorotellen Alinan suomalaisesta ja Joen amerikkalaisesta näkökulmasta ja myöhemmin tapahtumat nähdään myös Samuelin silmin, mitä odotinkin. Alinan ja varsinkin Samuelin näkökulmat jäävät kuitenkin Joen näkökulman varjoon, mikä on tarinan rakenteen kannalta ymmärrettävää ja toimivaa. Eniten tässä kirjassa nautin henkilöistä. He ovat niin kovin eläviä, hengittäviä, uskottavia, tarkkaan piirtyviä ja inhimillisiä. Valtonen on todella taitava ihmiskuvaaja.

Odotin tämä olevan hyvä kirja, mutta tämä olikin vielä parempi. Tarina on todella iso sivumäärältään, merkityksiltään, teemoiltaan. Teemoja tässä on valtavasti. Pohjimmiltaan kyse on ikiaikaisesta kysymyksestä mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Hallitsemmeko me teknologiaa vai teknologia meitä? Voiko kehityksen nimissä hyvää tarkoittaen tehdä mitä tahansa, esimerkiksi eläinkokeita? Entäpä isä, joka hylkää lapsensa, mitä siitä lopulta seuraa? Sekä kirjan kerronta että tarinan rakenne ovat häikäiseviä. Tarina on älykäs ja syvällinen, silmiä avaava, ajatuksia herättävä, vetävä eikä ollenkaan vaikea. Tämä ei ole "ihan kiva" kirja, vaan menee syvälle, jättää jäljen. Lisää, kiitos.

Arvio: 5/5


maanantai 23. marraskuuta 2015

Pari kotimaista

70. Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu

Mustalaisäidin kehtolaulu

En muistanut lukeneeni yhtäkään kirjaa romaneista, mutta tarinassa mainittu Anita mustalaistyttö -niminen kirja herätti himmeän mielikuvan lapsuudesta. Olen varma, että lapsena luin kyseisen kirjan. Muuten mustalaiskulttuuri ei ole ollenkaan tuttua ja siksipä tämä olikin kiinnostava lukea. Tarina kertoo romaneitten arjesta, keskiössä Marita, ensin nuorena tyttönä, myöhemmin jo lähes aikuisen lapsen äitinä. Kerronta on mukavalukuista ja sujuvaa, pidin kovasti. Tarinana jopa opettavainen ja silmiä avaava.

Arvio: 3½/5

71. Taina Haahti: Operaatio onni

Operaatio Onni

Tämä on taas tällainen arkikirja, perhe-elämäkuvaus. Perheenäiti Suvi haluaa omakotitalon, uudet huonekalut, hienomman grillin kuin naapurilla. On lastenhoito-ongelmia, jatkuva kiire, iso velkataakka niskassa, koko ajan työmatkalla oleva mies, joka varmaan pettääkin. Hassunhauska ja lakoninen kuvaus siitä, miten onnellisuutta ei koskaan tavoita, miten arjen huolet eivät katoa, vaikka kuinka omistaisi talvipuutarhan.

En oikein osaa samastua näihin lapsiperheen arki -kuvauksiin ja onnen etsimiseen materiasta. Tämäntyyppinen hassunhauskuus ei vaan saa minua edes hymähtämään. Kirja oli yöpöydällä kesken monta viikkoa, ja luin sillä aikaa useammankin uutuuden kirjaston pikalainahyllystä. Ei tämä minun kirjani ollut, mutta joku toinen saattaa pitää tästä kovastikin.

Arvio: 2/5

maanantai 2. marraskuuta 2015

Syys-lokakuun dekkarit

Syys- ja lokakuussa luin seitsemän dekkaria.

63. Håkan Nesser: Yksinäiset

Yksinäiset

Olen pitänyt Nesserin dekkareista, koska ne ovat maanläheisiä ja uskottavia, eivätkä mene toimintaelokuvamaiseksi mellastukseksi eikä niissä ole sensaatiohakuista väkivaltaa, pervouksia, kidutusta tai muuta vastaavaa. Pidin tästäkin, enemmän kuin monesta muusta viime aikoina lukemastani dekkarista. Jyrkänteen alta löytyy kuollut mies. 35 vuotta sitten täsmälleen samassa paikassa kuoli miehen silloinen avovaimo. 70-luvulle päästään opiskelijaporukan seurassa, 2000-luvulla mysteeriä tutkii poliisi Barbarotti. 70-luvun tapahtumat kiinnostivat enemmän, nykyajassa taas ikivanhojen tapahtumien selvittely junnuttaa paikallaan eukä tunnu etenevän juuri ollenkaan.

Pitkästä aikaa dekkari koukutti ja luin tätä muulloinkin kuin tunnin iltasella. Nesserin tarina on varsin hidastempoinen mutta koko ajan etenevä, mysteerin säilyttävä, mutta uskottava(hko), melko realistinen verrattuna moniin muihin ruotsalaisiin dekkareihin. Henkilöt ovat onnistuneita ja keskenään kovin erilaisia, loppukin sopii tarinaan. Pidin ja tämän myötä innostuin taas dekkareista hetkellisen tympiinnyksen jälkeen.

Arvio: 4-/5
Luettu syyskuun alussa

64. Reijo Mäki: Tulivuori

Tulivuori

Ties kuinka mones Vares-dekkari ei paljoa eroa edeltäjistään. Jussi Vares tutkii kuolleen naisen, tällä kertaa entisen tyttöystävän tapausta ja joutuu samalla itsekin kuolemanvaaraan useampaan otteeseen. Uutta kirjassa on miljöö, sillä se ei sijoitu Turkuun vaan Kanarialle. Luvassa on tuttua, mukahauskaa verbaalista kikkailua, esimerkiksi naikkonen nimeltä Mai Tovara, olutta ja naisia. Rikoskin ratkeaa siinä sivussa. Näille kirjoille on varmasti lukijakuntansa ja kysyntänsä. Minuakin nämä viihdyttävät, vaikken keski-ikäisenä kukkahattutätinä taida varsinaiseen kohderyhmään kuuluakaan. Kirjallisuutena en viitsi lähteä edes arvioimaan.

Arvio: 2½/5
Luettu syyskuun puolivälissä, e-kirjana

65. Mary Kubica: Good girl. Kunpa tietäisit 

Good Girl - Kunpa tietäisit

Vai että good girl. Eikös yksi kiltti tyttö jo ollut? Kannet hehkuttavat kirjan kansainväliseksi bestselleriksi ja siihen nähden kirja on kyllä suuri pettymys. Mikähän tässä muka on niin ihmeellistä? Lähes jokainen lukemani ruotsalainen dekkari on tasokkaampi kuin tämä!

Arvostetun tuomarin tytär kidnapataan. Tarina etenee kahdessa tasossa, aiemmin ja myöhemmin, jostain syystä viimeiset n-kirjaimet väärinpäin käännettynä. Myöhemmin-luvuissa tytär on saatu muistinsa menettäneenä takaisin, aiemmin-luvut etenevät murhaa tutkivan etsivän, tytön äidin ja kidnappaajan näkökulmista. Tarina on helppolukuinen ja lattea, kieli yksinkertaista ja henkilöt jäävät etäisiksi. En pitäisi tätä "koukuttavan jännittävänä ja tiivistunnelmaisena" kuten takakansi lupaa. Yhtään mullistavaa tai yllättävää käännettä tarinassa ei ole eikä epilogikaan kokenutta dekkarinlukijaa erityisemmin säväytä. Keskinkertainen perusdekkari.

Halajan erinomaista luettavaa, joten miksi, oi miksi tuhlaan aikaani tällaisen lukemiseen?

Arvio: 2/5
Luettu syyskuun puolivälissä

66. Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit

Paratiisiuhrit

Muistan pitäneeni edellisestä lukemastani Ohlssonin dekkarista kovasti, mutta tämä oli kyllä pettymys. Tukholmasta New Yorkiin matkalla olevassa lentokoneessa uhataan olevan pommi ja lentäjän uskotaan sekaantuneen asiaan. Neljänsadan ihmisen henki on vaarassa. Perämiehenä koneessa toimii edellisistä kirjoista tutun Alex Rechtin poika. Uutena henkilönä tarinassa on kovapintainen tutkija Eden Lundell.

Tarina jynnää paikoillaan eikä onnistu imaisemaan mukaansa. Suljetun tilan mysteeri on läsnä ja aikaa vastaan taistellaan, mutta se ei saa lukijaa kääntämään sivuja innoissaan. En tiedä mikä tässä tökkii, mutta tökkiipä kuitenkin. Eden on kaikessa epämääräisyydessään lähes ainoa kiinnostava hahmo, Fredrikakin jää tässä kovin vaisuksi. Toivottavasti seuraava Ohlssonin kirja on taas parempi.

Arvio: 2½/5
Luettu syyskuun lopulla

67. Liza Marklund: Rautaveri

Rautaveri

En ole ollut kovin innoissani viimeksi lukemistani Marklundin dekkareista, mutta pitihän Annika Bengtzon -sarjan saada loppunsa. Annikan tarinassa ympyrä sulkeutuu. Palataan sinne, mistä kaikki alkoi. Annika tutkii 15 vuotta sitten murhatun tytön tapausta. Samalla paniikkikohtaukset välttääkseen hänen on tehtävä selviksi tilit menneisyytensä kanssa. Annikan sisko katoaa ja tarina päättyy melko dramaattisesti. Helppoa luettavaa, ei vaadi paljoa lukijalta. Kierolla tavalla pidänkin kyynisen pessimistisestä ihmiskuvasta.

Arvio: 2/5
Luettu syyskuun lopulla

68. Paula Hawkins: Nainen junassa

Nainen junassa

Olin kuullut ja lukenut tästä paljon kehuja. Kirja on kuulemma huikeita lukuja useissa maissa myynyt bestselleri. Valitettavasti moiseen hehkutukseen nähden tästä jäi hieman hämmentynyt olo - mikähän tässä nyt sitten onkaan niin ihmeellistä? Epäluotettava kertojako? Kertojana toimiva Rachel on kieltämättä tarinan kiintoisin lenkki: alkoholistiluuseri, ex-miehen perään ruikuttava, epätoivoinen juomisen vuoksi potkut saanut naikkonen, joka matkustaa päivittäin junalla lähiöstä Lontooseen, jotta kämppis luulisi hänen edelleen käyvän töissä. Junan ikkunasta hän näkee joka päivä radan varressa asuvan onnelliselta näyttävän pariskunnan, jolle sepittää mielessään elämän, jota itse haluaisi elää.  Saman radan varrella asuu myös Rachelin ex-mies uuden vaimonsa Annan kanssa. Tarina nähdään osaksi myös Annan näkökulmasta. Murhamysteeriksi tarina muuttuu, kun onnellisen pariskunnan nainen katoaa ja löytyy kuolleena. Rachel on nähnyt junan ikkunasta jotakin, jonka haluaa kertoa poliisille. Mutta voiko lähes koko ajan juovuksissa olevan Rachelin havaintoihin luottaa?

Tarina on helppolukuinen, koukuttavakin, mutta ei mielestäni mitenkään erikoinen tai erityinen. Jossain vaiheessa aloin päätellä juonenkäänteitä ja päättelin oikein - arvasin murhaajan. Tarina on lopulta melko simppeli ja aiheutti siksi pettymyksen. Odotin vähän enemmän.

Arvio: 3/5
Luettu lokakuun puolivälissä

69. Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Teräviä esineitä

Nuori toimittaja Camille lähetetään vanhaan kotikaupunkiisa tekemään juttua kahdesta kadonneesta pikkutytöstä. Camille asettuu äitinsä luo asumaan ja vähitellen hänen ei-niin-idyllisestä menneisyydestään alkaa paljastua monenmoisia asioita. Kirjan nimikin saa selityksensä. Tarina kuvaa hyvin amerikkalaista vastenmielisyyttä, kauniita kulisseja, joita pidetään yllä hinnalla millä hyvänsä mutta joiden taakse kätkeytyy erittäin epäinhimillisiä ihmiskohtaloita. Tämä ei ole kiva hyvänmielenkirja, vaan melko iljettävän kammottava. Pidin siitä, että vaikka tarinan ratkaisu on koko ajan lukijan nenän edessä, sitä ei näe. Tai ei halua nähdä.

Tämä on hieman erityyppinen dekkari  kuin monet muut viimeksi lukemani. Pidin ihmisen pimeän puolen kuvauksesta, vaikkei se tässä erityisen syvällistä tai muuten ihmeellistä olekaan. Tämä vain sopi minulle luettavaksi tähän hetkeen, pimenevään syksyyn.

Arvio: 3+/5
Luettu lokakuun lopulla

perjantai 16. lokakuuta 2015

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja

62. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja

Taisteluni

Juhuu, Knausgårdin taistelut jatkuvat. Jotain tällaista luettavaa olen viime aikoina kaivannutkin - kevyehköä, fiksua, koukuttavaa, ei liian simppeliä; jotain toista maailmaa, johon kadota ja upota. Knausgårdin kerronta on nautittavaa ja jollain kumman tavalla jopa samastun päähenkilöön, vaikka oma elämäni ja nuoruuteni onkin ollut täysin erilaista. Mutta parikymppisen elämän epävarmuus, holtittomuus ja yksinäisyys tuntuvat oudon tutuilta. Päähenkilö ei ole miellyttävä, mutta kovin inhimillinen hän on.

Tässä osassa päästään mukaan parikymppisen Karl Oven opiskelijaelämään, vapaa-ajan sekoiluihin ja yrityksiin tulla kirjailijaksi. Harvojen kirjojen lukemiseen varaan varta vasten viikonloppua, mutta tähän varasin. Luin, luin ja luin, enkä malttanut lopettaa ennen viimeistä sivua. Toivottavasti suurimman kohun aiheuttanut kuudes osa saadaan suomeksi pian.

Arvio: 4½/5

lauantai 10. lokakuuta 2015

Muutama kotimainen

59. Miina Supinen: Säde

Säde

Tämä kirja oli erikoisempi ja kiehtovampi kuin osasin odottaakaan. Minäkertoja, kuollut Victor, on arkeologian professori, tekee kaivauksia Suomessa, takaumissa myös Kreikassa. Lähellä kaivauksia leiriä pitää muinaisjumalia palvova kummallinen kultti, jota johtaa erikoinen Voula. Tarina aukeaa myös suomalaisen Säde-nimisen opiskelijan näkökulmasta. Kiinnostavin ja samalla ärsyttävin hahmo on sekasortoinen Säde, josta ei meinaa saada mitään otetta, mutta jollaisen ihmistyypin etäisesti kuitenkin tunnistan. Suomalainen mytologia kiehtoo ja sen ympärille rakennettuja tarinoita voisin lukea enemmänkin. Positiivisella tavalla outo kirja.

Arvio: 4/5
luettu syyskuun puolivälissä

60. Kari Hotakainen: Kantaja



Alkaessani lukea kirjaa en tiennyt yhtään, mistä kirjassa on kyse, koska kirjaston viivakooditarra peitti  koko takakansitekstin. Jos siellä nyt sitten mitään edes lukee. Pian kuitenkin selviää, että kantaja liittyy hautajaisiin. Päähenkilö, teoreettisen filosofian maisteri, on lähes pudonnut yhteiskunnan ulkopuolelle , niin työ- kuin yksityiselämässäänkin. Hän asuu yksin yksiössään, työskentelee määräaikaisena apulaisena hautausmaalla ja haaveilee pakkomielteisesti nuoruudenrakastetustaan Hannelesta. Työssään hän kantaa hautaan yksinäisten ihmisten arkkuja.

Hotakainen on tunnetusti loistava kirjoittaja ja tämäkin pieni tarina on kaikessa tragikoomisuudessaan ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Arvio: 4/5
luettu syyskuun puolivälissä

61. Jari Järvelä: Zombie

Kuvahaun tulos haulle jari järvelä zombie

A-niminen henkilö joutuu pakenemaan mafiaa Alamaaksi kutsuttavasta Italiasta Ylämaaksi kutsuttavaan Suomeen. Suomessa hän yrittää seurata jalkapalloa, käydä töissä pizzeriassa ja iskee pomonsa ihastuksen. Väärää informaatiota saatuaan hän päätyy pomonsa ja tyttöystävänsä kanssa takaisin Italiaan, jossa mafia ei ole antanut anteeksi.

Kirja on toisaalta aika outo erikoisine ideoineen, toisaalta vastakkainasettelussaan melko stereotyyppinen. Suomi ja Italia ovat vastakkain. Toinen on nimetty elämäksi, toinen kuolemaksi. Mutta onko kuolemanvaaraa parempaa olla turvassa maassa, jossa tuntee kuitenkin olevansa zombie?

Tarinassa on erityinen tunnelma, josta pidin. Se myös synnytti vahvoja mielikuvia. Ei tästä suosikkikirjaani tullut, mutta hassu fiilis jäi lukemisen jälkeen. Jokin jäi kaihertamaan.

Arvio: 3/5
Luettu lokakuun alussa

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Anna Gavalda: Parempaa elämää

58. Anna Gavalda: Parempaa elämää

Parempaa elämää

Nuori opiskelijatyttönen haahuilee omassa elämässään ja sekoilee milloin missäkin. Eräänä päivänä hän unohtaa kahvilaan laukkunsa, jonka sisällä on kämppisten remonttiin varaamat 10 000 euroa käteisenä, ja kehittää oudon pakkomielteen laukun palauttaneeseen mieheen. Toisessa, täysin irrallisessa tarinassa haahuilee nuori mies, joka saa elämäänsä ja varsinkin parisuhteeseensa uuden näkökulman tutustuessaan naapuripariskuntaan.

Kirja on sellainen ohimennen lukaistava, joka jätti hieman välinpitämättömän olon. En tiedä, olisinko parikymppisenä nauttinut tästä enemmän, mutta nyt tarina tuntui menevän jollain tapaa hieman ohi. Pariisi toki on osaltaan kiintoisa, hieman mystinen ja romanttinenkin miljöö, mutta hukassa olevat nuoret päähenkilöinä eivät oikein tarjonneet samastumispintaa.

Joku toinen voi saada tästä paljonkin. Minun kirjani tämä ei ollut.

Arvio: 2½/5

Lisää Annamari Marttista

55. Annamari Marttinen: Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä

Kuvahaun tulos haulle valkoista pitsiä mustaa pitsiä

Pariskunta tapaa toisen pariskunnan, toisen parin mies ja toisen nainen rakastuvat tulisesti, parit eroavat. Mennään kiireellä naimisiin, tulee vauvakuume ja pikkulapsiarki. Villi huuma ei enää löydykään puolisosta, vaan seikkailun jännitystä on lähdettävä etsimään muualta. Tavallinen tarina.

Annamari Marttinen osaa kertoa sujuvasti arjen haasteista jo esikoisteoksessaan. Tässä arjen kuvaus on lähes inhorealistista, verta ja eritteitä kuvataan useaan otteeseen. Arjen vastapainoksi etsitään rakastumisen huumaa ja hurmaa, toisen ihailevia katseita, pitsiä ja hekumaa. Parisuhde, joka alkaa hekumallisena leikkinä, muuttuukin maitoa vuotaviksi rinnoiksi, väsymykseksi, vaikenemiseksi. En oikein osannut samastua kirjan kuvaamaan maailmaan, pikkulapsiperheen arkeen loppumattominen kotitöineen ja siihen, että sitä pitäisi paeta vieraisiin sänkyihin ja pitsihörhelöisiin haaveisiin. Kirjassa kohtaavat ikuinen, anteeksiantamattoman armoton arki ja hetken kestävät haavekuvat. En yleensä lue tämäntyyppistä kirjallisuutta, mutta tämä ei ollut pelkkää siirappista hömppää ja siksi ihan ookoo luettavaa, nopeaa ja sujuvaa. Kirjailijan tyylistä pidän, aihe ei ole se minua miellyttävin.

Arvio: 3/5
Luettu kesäkuussa

56. Annamari Marttinen: Veljeni vartija

Kuvahaun tulos haulle veljeni vartija annamari marttinen

Kirjan päähenkilöllä Tarulla on isoveli, joka jo teininä alkoi ryypätä, rellestää, käyttää huumeita ja aiheuttaa häpeää ja surua perheelleen. Saatuaan lapsen Taru alkaa miettiä menneisyyttään ja haluaa selvittää välit veljensä kanssa. Veljestä tulee hänelle jonkinlainen pakkomielle.

Kirjan aihe on jälleen kerran arkinen, ehkä jopa hivenen tylsähkö. Odotin, että tarinassa olisi muitakin ulottuvuuksia kuin veljen asioiden penkominen, jonkinlainen suurempi kuvio. Eniten häiritsee se, että eikö vauvan syntymä mullistakaan elämää ja arkea riittävästi, vaan samaan syssyyn päähenkilöllä riittää energiaa lähteä selvittämään kauan sitten syrjäytyneen narkkariveljen kohtaloa? Narkomaanin läheiselle kirja voi toki tarjota lohtua. Ihan uskottava tämä oli, ei tosin erityisen hätkähdyttävä tai mieleenjäävä. 

Arvio: 3/5 tämäkin
Luettu elokuussa

57. Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa

Mistä kevät alkaa

Leila on keski-ikäinen nainen, joka tasapainottelee äitinsä ja tyttärensä välissä. Äiti dementoituu ja tytär aikuistuu, eikä Leila voi hyväksyä kumpaakaan. Kontrollin lipuminen pois omista käsistä ja oman äidin ja tyttären osoittautuminen täysin vääränlaisiksi ovat yllättävän vaikeaa. Arjen uskottavuus, josta olen pitänyt muissa Marttisen kirjoissa, on hyvin vahvasti läsnä myös tässä. Henkilöt ovat aitoja ja eläviä ja heihin on helppo samastua. Jokaisen kolmen naisen näkökulma saa riittävästi tilaa ja etenkin dementoituvan vanhuksen mielenliikkeet on kuvattu hyvin uskottavasti ja koskettavastikin. Kevät alkaa näemmä ylioppilasjuhlista. Toisen elämän kevät voi olla toisen sukupolven muistojen loppu.

Arvio: 3+/5
Luettu lokakuussa

torstai 17. syyskuuta 2015

Katie Arnoldi: Kehonpalvoja

54. Katie Arnoldi: Kehonpalvoja

Kuvahaun tulos haulle katie arnoldi kehonpalvoja

Fitness on nykyään kovin trendikäs aihe enkä muista koskaan lukeneeni yhtään sitä käsittelevää kirjaa. Siksipä nappasin tämän mukaani kirjaston palautushyllystä. Tarina kertoo upporikkaasta, osin lapsen tasolle jääneestä Charlesista, joka on mieltynyt äärimmäisen lihaksekkaaseen naistyyppiin ja joka on tottunut saamaan rahalla kaiken. Aurorassa hän näkee potentiaalia ja rahalla hän saa Auroran omakseen kaikella mahdollisella tavalla: treenaamaan, syömään, piikittämään itseensä mieshormonia ja milloin mitäkin sekä leikkimään kaikenlaisia sairaita pervoleikkejä.

Tarina on niin överi ja sairaan kieroutunut, että se ei vaikuta uskottavalta, vaikka kirjailija jälkipuheessa vakuuttelee tällaistakin tapahtuvan. Amerikka on Amerikka ja mitäpä minä tiedän pienten marginaaliryhmien pakkomielteistä. Mistään normaalista kehonrakennuksesta tarinassa siis ei ole kyse. Kirja on puhdasta viihdettä, mutta kertoo kuitenkin jotain äärimmäisestä narsismista. Tarina menee niin yli, ettei se edes järkytä vaan jollain tapaa jopa huvittaa. Hulvaton "paha saa palkkansa" -tyylinen loppukin on ilahduttavan karmaiseva. 

Arvio: 3/5

maanantai 7. syyskuuta 2015

Kate Morton: Hylätty puutarha

53. Kate Morton: Hylätty puutarha

Hylätty puutarha

Oli jo pitkään tehnyt mieli lukea jokin tiiliskiven paksuinen "lukuromaani", jotta pääsisi vaivattomasti uppoamaan muutaman illan ajaksi johonkin toiseen maailmaan. En tiedä, miksi lukukesä on ollut niin dekkaripitoinen, mutta rikoksiin alan olla todella kyllästynyt. Ajattelin, että joskohan tästä kirjasta olisi johonkin. Muistaakseni Mortonin edellinen kirja Paluu Rivertoniin oli kiva ja kivuton lukukokemus.

Aluksi lukija luulee, että tarina kertoo salaperäisestä naisesta, Nellistä, joka pikkutyttönä joutuu eroon perheestään maailman toiselle puolelle ja nuorena aikuisena saa tietää, ettei olekaan se ihminen, joka on luullut olevansa. Aikatasot ja näkökulmat hyppivät lukujen edetessä. Välillä ollaan vuodessa 1900, jolloin Nell ei ole vielä edes syntynyt, välillä taas vuodessa 2005, jolloin Nell on jo edesmennyt ja hänen lapsenlapsensa yrittää selvittää isoäidin salaisuutta. Tai sitten ollaan välimaastossa, vuodessa 1913, jolloin pieni Nell on jostain syystä yksin laivalla tai 1970-luvulla, jolloin Nell ensin matkustaa Englantiin ja myöhemmin saa lapsenlapsensa luokseen asumaan. Epäkronologinen järjestys pyrkii avaamaan Nellin mysteeriä pikkuhiljaa ja pitämään lukijan otteessaan, missä se onnistuukin kohtalaisen hyvin. Toisaalta tarina rönsyilee vähän liikaakin ja vaikuttaa välillä jopa lapselliselta. Mielleyhtymää F.H. Burnettin tyttökirjaklassikkoon Salainen puutarha ei voi välttää ja melko kornisti jopa kirjailija Burnett itse on yksi kirjassa vilahtavista sivuhenkilöistä. Jotain samaa tarinassa on kuin vanhoissa tyttökirjoissa.

Yllätyksekseni luin tätä viikkotolkulla, koska tarina ei temmannutkaan mukaansa toivomallani tavalla. Itse jäin hämmästelemään sitä, ettei tämä oikeastaan olekaan Nellin tarina vaan Nelliä edeltävän ajan. Petyin myös siihen, miten helposti mysteeri ratkesi. Mielessäni oli heti alusta alkaen looginen selitys sille, miksi kirjailijatar vei Nellin, ja olin oikeassa. Tietenkään kaikkia taustoja en osannut arvata.

Kirjassa ei sinänsä ole mitään vikaa ja se tarjoaa varmasti miellyttävän lukuelämyksen vanhahtavaa kartanoromaania ja polveilevaa sukutarinaa kaipaaville. Minulle tämä oli taas yksi "ihan kiva" kirja. Alan nähtävästi kyllästyä lukemiseen ja kaipaisinkin nyt kovasti erinomaista, tajunnanräjäyttävää kirjaa luettavakseni. Mistäköhän sellainen löytyisi?

Arvio: 3/5

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Karoliina Timonen: Kesäinen illusioni

52. Karoliina Timonen: Kesäinen illusioni

Kesäinen illuusioni

Nytpä löytyi täydellinen sunnuntaiaamun kirja, jonka voi laiskana kiireettömänä aamuna nauttia yhdellä hotkaisulla ja jonka myötä voi palata menneeseen kesään. Tarina sijoittuu kokonaan saarelle, jossa minäkertoja Klarissa viettää yksin kesää erossa perheesstään, yrittäen kirjoittaa ja miettien avioliittonsa tilaa. Tunnelma on helteinen ja hikinen, luonto tulee lähelle. Naapurisaarelle on majoittunut salaperäinen Olavi, johon Klarissa tekee tuttavuutta yksinäisyyden alkaessa painaa. Toisella naapurisaarella asuu vanha eukko vai asuuko sittenkään?

Tarinassa leikitellään osittain epäluotettavalla kertojalla. Tunnelma tiivistyy ja kesän lämmöstä tulee uhkaavan tukala. Pidin erityisesti siitä, miten auki kaikki jäi. Järkkykö Klarissan mielenterveys vai onko Olavi sittenkin sekopää? Ja miten kaikki päättyy? Kirja tarjoaa puitteet useammallekin tulkinnalle, mikä on aina ilahduttavaa. Pidin tunnelmasta ja varsinkin siitä, miten uskottavana kaikki kuitenkin säilyy; yliluonnollisen puolelle ei mennä. Vai mennäänköhän? Taitaa olla tulkintakysymys sekin. Kannattaa lukea, varsinkin jos on ikävä kesää.

Arvio: 3½/5

torstai 27. elokuuta 2015

Heinä-elokuun dekkarit

Heinä- ja elokuussa luin kuusi dekkaria.

46. Belinda Bauer: Kadonneet lapset

Kadonneet lapset

Tämä Bauerin trilogian viimeinen osa olisi pitänyt lukea jo ajat sitten. En tietenkään tarkasti muistanut enää aiempien osien henkilöitä, tapahtumien suuria linjoja sentään vähän. Tarina alkaa hyvin perinteisenä dekkarina - lapsi siepataan. Toinenkin lapsi siepataan, sitten kolmas ja neljäs. Sieppaaja jättää sieppauspaikalle aina samanlaisen viestin, mutta katoaa jäljettömiin eikä vaadi vanhemmilta mitään. Poliisi on neuvoton. Tarinan keskivaiheilla sieppaaja ja hänen motiivinsa paljastetaan lukijalle ja näkökulma vaihtuu poliisin tutkinnoista siepattujen kärsimyksiin. Jännite ei siis muodostu sieppaajan henkilöllisyydestä vaan siitä, miten siepatuille lopulta käy.

Tarina on yllättävän omintakeinen ollakseen kuitenkin tavallinen dekkari, helppolukuinen ja mukaansatempaava. Pidän kirjailijan tavasta kertoa tarinaa. Henkilöt, jopa mielipuoli sieppaaja, ovat kovin inhimillisiä ja samastuttavia. Hyvää kesäviihdykettä.

Arvio: 4/5
Luettu heinäkuun alussa

47. Erik Axl Sund: Lasiruumiit

 Lasiruumiit

Sundin edellinen trilogia mässäili sensaationhakuisesti kuvottavalla ja vastenmielisellä pedofilialla. Tämä uuden trilogian alku haluaa hätkähdyttää nuorten äärimmäisellä itsetuhoisuudella. Luvut ovat lyhyitä, näkökulmia on paljon ja varsinkin alussa näkökulmien määrä tuntuu liialliselta. Itsemurhia, murhia, rankkaa juopottelua, huumeita, viiltelyä, extremepahoinvointia.

Mitähän tästä sanoisi. Sund osaa yllättää, mutta henkilöt ovat kovin epäuskottavia muuttuessaan hyviksistä pahiksiksi sormia napsauttamalla. Ihan kelpoa kesäviihdettä tämäkin, mutta vähän jäi sellainen äh-häh -olo. Väkivallalla ja pahoinvoinnilla mässäily ei ole lempiluettavaani, ja vaikka Sundin aiempi trilogia oli erilainen ja siksi kiinnostava, luulen kyllästyväni kirjailijan tyyliin melko pian.

Arvio: 3+/5
Luettu heinäkuun alussa, e-kirjana

48. Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen

Sulje silmäs pienoinen 


Robin on lapsipsykologi, jonka äidin naapurustossa tapahtuu kummia asioita. Ovatko tihutöihin ja muihin kummallisuuksiin syyllisiä todellakin lapset, kuten äiti haluaa selittää vai tapahtuuko naapurustossa jotain ihan muuta?

Tarina tuntuu heti alusta alkaen huolellisesti suunnitellulta ja jokainen yksityiskohta tarkoin mietityltä. Miljöön kuvaus on onnistunutta ja tunsin hassusti uppoavani miljööseen kuin veitsi sulaan voihin. Tunnelma on todella aito; miljöön kuvauksen kirjailija osaa. Tämä muistuttaa hieman joitakin lukemiani ruotsalaisia dekkareita lennokkaine ja epäuskottavine loppuineen, paitsi että näkökulma tarinassa ei dekkareille tyypilliseen tapaan koko ajan vaihdu. Koko tarina on kerrottu Robinin näkökulmasta. Laadukkaan oloinen kirja, ei huono tämäkään.

Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun alussa

49. Michael Katz Krefeld: Kadonneet

Kadonneet

Tällä kirjalla on niin samanlainen kansi ja samantyylinen nimi kuin kirjailijan edellisessä Langenneet - teoksessa, etten ensin edes tajunnut tämän olevan kokonaan uusi kirja. Edellisestä osasta muistin vain sen, että se käsitteli ihmiskauppaa melko raa'alla ja vastenmielisellä tavalla. Luulen, että pidin tästä enemmän kuin pidin edellisestä, vaikken sitä tarkasti muistakaan.

Tarina kulkee kahdessa tasossa. Vuonna 1989 Berliinin muuri sortuu. Vuonna 2014 mies varastaa pomoltaan rahaa ja katoaa Berliiniin. Varsinkin vuoden 1989 tapahtumat kiinnostivat, koska oletan historiallisten faktojen ja aikansa tapahtumien olevan todenperäisiä. Olin lähdössä Berliiniin heinäkuun lopulla, joten siksikin miljöö kiinnosti ja tarina veti puoleensa. Jostain syytä koukutuin tähän pahemmin kuin muihin viime aikoina lukemiini dekkareihin. Viihdyin sujuvan kerronnan ja kiintoisien, kieltämättä joskin melko stereotyyppisten hahmojen parissa, nopeasti luin.

Arvio: 4/5
Luettu heinäkuun puolivälissä

50. Helsinki Noir. Toimittanut James Thompson

Helsinki Noir

Helsinki Noiriin on koottu rikostarinoita eri puolilta Helsinkiä ja se on kuulemma julkaistu myös Yhdysvalloissa. Kokoelmasta saisi ehkä eniten irti, jos tuntisi Helsingin hyvin. Tällöin miljöö olisi helppo nähdä elävänä päässään. Toki joitakin paikkoja osasin helposti kuvitella, mutta en kaikkia.  Novellit ovat erityyppisiä - jotkin kevyitä ja viihdyttäviä, osa karuja ja tylyjä lohduttomine ihmiskohtaloineen. Osa ei jää mieleen ollenkaan, esim. Karo Hämäläisen Meklari-novelli meni jotenkin niin kokonaan ohi, että mietin hetken jopa sen uudelleen lukemista. Johanna Holmströmin Varastetuista elämistä pidin, koska olen joskus itsekin tietyntyyppisiä kaiken esitteleviä lifestyleblogeja lukiessani miettinyt, eikö bloggarin elämä olisi helppo varastaa, kun se on täysin auki netissä eikä mistään yksityisyydestä pidetä kiinni. Kirjan viimeinen novelli jäi parhaiten mieleen ja se onkin kokoelmalle oivallinen lopetus.

Mukavaa luettavaa tämäkin, muttei sen enempää tai vähempää.

Arvio: 3+/5
Luettu heinäkuun lopulla

51. Anders de la Motte: Kupla

Kupla

Taas kolmas kirja trilogiasta, jonka kahden aiemman osan kaikkia pieniä yksityiskohtia en täysin muistanut., suuret linjat toki. Tässäkin trilogiassa ensimmäinen osa, Peli, oli kekseliäs ja mukaansatempaava, mutta nämä jatko-osat eivät niinkään vakuuta. Toisessa osassa Lume oltiin Dubaissa, mutta en yhtään muista, millaisissa merkeissä toinen osa edes loppui.

Kuten aiemmissakin osissa, tarina etenee sisarusten, HP:n ja Rebeccan näkökulmista. HP on hermoraunio ja yrittää edelleen saada otteen Pelistä. Rebecca on töissä turvallisuuspalvelussa ja yrittää omalta osaltaan selvittää mitä ihmettä hänen ympärillään tapahtuu. Nopeatempoinen, toimintaelokuvamainen, viihdyttävä ja kaikessa epäuskottavuudessaan jopa tahattoman huvittava jännäri vie mukaansa äärimmäisten salaliittoteorioiden maailmaan. Puhkeaako kupla, kuten kirjan nimi enteilee?

Melko näppärää viihdettä, jota voisi ehkä suositella vähän lukevillekin. Trilogia tosin kannattaa lukaista nopeammassa tahdissa kuin mitä itse tein.

Arvio: 3/5
Luettu elokuun puolivälissä