maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Vuonna 2012 luin 100 kirjaa. Vuoden 2009 alusta lähtien olen lukenut 326 kirjaa.


Vuoden 2012 luetut

Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli
Tove Alsterdal: Kadonneet
Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä
Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia 
Paul Auster: Sunset Park 
Belinda Bauer: Tappajan katse
Marja Björk: Posliini
Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa
Augusten Burroughs: Maagista ajattelua
Augusten Burroughs: Kuivilla
Suzanne Collins: Nälkäpeli
Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit 
Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi  
Michael Cunningham: Illan tullen
Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas
Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö 
Junot Diaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä
Waris Dirie: Aavikon kukka
Emma Donoghue: Huone
Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali
Karin Fossum: Älä katso taaksesi 
Karin Fossum: Evan katse
Karin Fossum: Ken sutta pelkää  
Karin Fossum: Piru valoa kantaa 
Jonathan Franzen: Vapaus
Jonathan Franzen: Epämukavuusalue 
Pirjo Hassinen: Rouva 
Pirjo Hassinen: Popula
Eve Hietamies: Tarhapäivä 
S.E. Hinton: Olimme kuin veljet 
Anna-Leena Härkönen: Sotilaan tarina
Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia
Anna-Leena Härkönen: Palele porvari! ja muita kirjoituksia 
Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia
Juha Itkonen: Seitsemäntoista
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
John Irving: In One Person 
Merja Jalo ja Marvi Jalo: Jesse löytökoira

Pertti Jarla: Fingerpori III 
Pertti Jarla: Fingerpori 4
Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä
Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa 
Mari Jungstedt: Saaren varjoissa
Mari Jungstedt: Muurien kätköissä 
Mari Jungstedt: Aamun hämärissä
Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa 
Katja Kettu: Hitsaaja 
Robert Kirkman: The Walking Dead - Ensimmäinen kirja 
Jorma Kurvinen: Susikoira Roi ja kultakello
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Tuomas Kyrö: Miniä 
Taina Latvala: Arvostelukappale
Taina Latvala: Välimatka
Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut   
Rosa Liksom: Hytti nro 6 
Elina Loisa: Julkeat
Marja Luukkonen: Kivi, joka tahtoi takaisin järveen
Camilla Läckberg: Merenneito
Liza Marklund: Panttivanki
Haruki Murakami: Norwegian Wood
Reijo Mäki: Sheriffi
Mari Mörö: Sakun lintukesä 
Jorma Nenonen: Tsemppiä Sakke
Jo Nesbo: Pelastaja 
Håkan Nesser: Sukujuhlat
Håkan Nesser: Kokonaan toinen juttu
Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
Kreetta Onkeli: Beige
Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta
Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät 
Jukka Parkkinen: Kalle-Yrjänän kaksitoista yritystä
Riikka Pulkkinen: Vieras 
Iida Rauma: Katoamisten kirja
Eeva Rohas: Syvä pää 
Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä
Tatiana de Rosnay: Mokka
Jan Salminen: Äidinmaa 
Carol Shields: Ruohonvihreää 
Lionel Shriver: Jonnekin pois
Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Johanna Sinisalo: Salattuja voimia. Opas valoisille ja pimeille poluille  
Karin Slaughter: Sokaistu
Karin Slaughter: Piinattu 
Karin Slaughter: Merkitty
Karin Slaughter: Riistetyt 
Karin Slaughter: Triptyykki
Karin Slaughter: Pelon huone
Karin Slaughter: Kivun jäljet
Karin Slaughter: Pettävä hiljaisuus 
Anja Snellman: Ivana B.
Kathryn Stockett: Piiat
Petri Tamminen: Elämiä
Jari Tervo: Layla 
Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää
Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet
Pauliina Vanhatalo: Gallup 
Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton
Katarina Wennstam: Turman lintu

Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa

100. Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa



Valitsin tämän luettavaksi vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, koska tiesin, että pidän tästä ja luen sen nopeasti. Halusin näet saada sata luettua täyteen tänäkin vuonna. Jungstedt onnistuu siinä, missä vaikkapa Läckberg, Marklund ja Slaughter eivät - hän onnistuu olemaan ärsyttämättä. Ja onkin vaikeampi kysymys, miksi sitten luen ärsyttäviä dekkareita.

Tämäkin oli ihan sellainen simppeli perusdekkari, mutta mukaansatempaava, mukava luettava, sellainen, jota ei malttanut jättää kesken. Mitään kovin uutta, tuoretta tai ennennäkemätöntä tässä ei ole, mutta silti tarina onnistuu koukuttamaan mukaansa. Tapahtuu murhia, on vaikeita perhesuhteita, vaiettuja salaisuuksia, useita näkökulmia. Henkilöiden elämää on mukava seurata kirjasta toiseen.

Arvio: 3/5

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

99. Johanna Sinisalo: Enkelten verta



Jos pitäisi luetella suosikkikirjailijoitani, Johanna Sinisalo olisi ensimmäisten joukossa listalla. Kovin harva kirja tekee suurempaa vaikutusta, eikä tämäkään aluksi kovin ihmeelliseltä vaikuttanut, mutta kirjan lopussa olin oudosti lähes liikuttunut? Kyseessä on lähitulevaisuusvisio maailmasta, josta mehiläiset ovat alkaneet kadota. Keskiössä ovat karjantehotuottajaisä, mehiläisiä kasvattava poika ja eläinoikeusaktivisti pojanpoika. Ja mitä tapahtuu ja tapahtui?

Kirja on voimakas kannanotto luonnonsuojelusta ja eläinten oikeuksista mytologialla höystettynä. Kuolema on se rajallisuus, jonka ihminen ja eläin kohtaavat samanarvoisina.

Hieno kirja, hienompi kuin useimmat tänä vuonna lukemani, muttei kuitenkaan Sinisalon paras.

Arvio: 5/5

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut

98. Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut



Lehtolaisen kirjat ovat yleensä näppäriä, nopealukuisia, mukaansatempaavia ja viihdyttäviä - oikein sopivaa aivolepoa arjesta. Tämäkin tavallaan täytti odotukset, jos jättää huomiotta perin pohjin selittelevän ja alleviivaavan kirjoitustyylin, joka käy paikoin ärsyttämään. Tarina luulee olevansa kansainvälinen trilleri, mutta ei oikein onnistu tavoittamaan vaadittavaa uskottavuutta.

Kirja on Hilja Ilveskero - trilogian päätösosa, ja lukijan oletetaan muistavan henkilöt edellisistä kirjoista. Minä en muistanut. Tarinasta mieleenpainuvin jälkimaku on lapsellisuus. Venäläinen korsto barbityttärineen ja barbin henkivartioiminen oli vain niin epäuskottavaa, samoin puolisisarusten suhde paholaisen pentuina. Ja ilvesteema ei enää tunnu kivalta, vaan kuluneelta ja lapselliselta sekin. Ei tätä lisää, kiitos.

Arvio: 2/5

Iida Rauma: Katoamisten kirja

97. Iida Rauma: Katoamisten kirja



Katoamisten kirjassa ollaan kateissa monella tasolla - konkreettisesti, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti sekä kadotetaan monenlaista, esimerkiksi parisuhde. Myöhäisteinitytön elämä ja ihmissuhteet ovat yhtä suurta draamaa ja kaaosta, mielenterveysongelmia, pillereitä, itsemurhayrityksiä. Teksti on taitavaa ja kerronta onnistunutta, ja ehdottomasti lukisin lisääkin tältä kirjailijalta. Tämän kirjan kohderyhmään en kuitenkaan kokenut kuuluvani - kaikki pieni suuri draama itsetuhouhkailuineen ja sekoiluineen on jotain, mikä omassa elämässäni kuuluu sinne epävarmaan nuoruuteen ja josta en jaksa enää innostua. Liian väsynyttä touhua tämmöiselle vanhalle tädille. Parikymppisenä olisin nauttinut tarinasta huomattavasti enemmän kuin nyt.

Arvio: 3/5

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tove Alsterdal: Kadonneet

96. Tove Alsterdal: Kadonneet



New Yorkiin, Pariisiin, Lissaboniin ja Espanjaan sijoittuva, kansainvälinen tai kansainvälisyyttä tavoitteleva ruotsalaisdekkari kertoo amerikkalaisesta naisesta, joka lähtee etsimään Eurooppaan kadonnutta toimittajamiestään. Mies on kirjoittamassa paljastusjuttua laittomasta siirtolaisuudesta ja päässyt korkeassa asemassa olevien rikollisten jäljille.

Ihan soljuvaa kerrontaa, ok viihdedekkari, melko epäuskottavaa, mutta niinhän nämä toimintapläjäykset aina. Kirja lupaa takakannessa olevansa kolmen naisen tarina, mutta tarina typistyy lähes täysin yhden henkilön näkökulmaksi. Se oli pettymys.

Voin kuvitella, että tästä tehdään elokuva.

Arvio: 3/5

Taina Latvala: Välimatka

95. Taina Latvala: Välimatka



Äiti, tytär ja yhteinen Teneriffan matka äidin kuusikymppisten vuoksi. Kadotetun isän kaipuu ja menneisyyden kolmiodraama. Melko tavanomaisista teemoista koostuu ihan näppärä ja nopealukuinen, eteläpohjalaismurteella hauskasti rytmitetty tarina. Mielelläni luin hienosti kirjoitetun tarinan, mutta ei tämä mikään wau-elämys ollut. Odotin ehkä enemmän.

Arvio: 3/5

torstai 13. joulukuuta 2012

Karin Slaughter: Pettävä hiljaisuus

94. Karin Slaughter: Pettävä hiljaisuus



Slaughterin luomassa väkivaltaisessa ja vastenmielisessä maailmassa mellastavat edellisistä kirjoista tutut katkerat, kaunaiset ja kaltoinkohdellut henkilöhahmot. Vaikka en olekaan mikään ihkusöpöilijä, pidän kuitenkin enemmän ruotsalaisista dekkareista, joissa yleensä edes päähenkilö on jollain tavalla sympaattinen, pois lukien tietenkin Marklundin kammottava Annika Bengtzon. Tässä tarinassa poliisitkin tappavat huolimattomuuttaan ja peittelevät sitten kaikin tavoin kollegoidensa virheitä. Lukutaidoton etsiväreppana Will Trent ja vain edesmenneelle poliisimiehelleen elänyt katkera lääkäri Sara Linton yrittävät sitten selvitellä moista petollisuutta.

Olisin ehtinyt lukea tämän viime viikonlopun aikana ja lukuintoakin olisi ollut, vaan ei tätä kirjaa kohtaan. Täytynee oikeasti alkaa lukea laadukkaampaa kirjallisuutta. Ymmärrän silti, miksi jotkut näistäkin pitävät. Ei kai näissä objektiivisesti mitään vikaa ole. Itseäni kuitenkin Slaughterin maailma ja henkilöt ärsyttävät kirja kirjalta vain enemmän ja enemmän... mutta kuitenkin luen näitä. Siinäpä se.

Arvio: 2/5

lauantai 8. joulukuuta 2012

Eeva Rohas: Syvä pää

93. Eeva Rohas: Syvä pää
 


Lyhyehkö ja varsin oudohko tarinainen kilpauintia harrastavasta teinitytöstä, hänen eläinlääkäri-isästään sekä kummallisesta kolmekymppisestä vanhempiensa luona yhä asuvasta naisesta, joka leikkii nukella. Alusta pidin tarinasta ja se vaikutti teemoiltaan kiinnostavalta, mutta loppua kohden tarina tuntui hajoavan, vaikka erillisten päähenkilöiden tarinat yhdistyivätkin. Eniten jäi häiritsemään, että nukkenaisen, Susannen, taustoja ei suuremmin avattu.

En tiedä. Vähän hämmentynyt olo jäi tästä, mutta kirjan lukemisen jälkeinen hämmennys on parempi olotila kuin välinpitämättömyys.

Arvio: 3/5

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

92. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja



Tulevaisuuden Suomesta on loppumassa vesi. Teemestarin tytär tietää salaisuuden tuntureilla piilossa olevasta lähteestä. Ehjä ja hienosti kerrottu dystopia, jossa ihmetytti vain tämä hyvin epäsuomalaisen oloinen japanilaiselta kuulostava teeteema, mutta ehkäpä tulevaisuudessa kulttuurit ovat sekoittuneet. Kirjan uhkaavalta tuntuva maailma muistutti hieman Nälkäpeli-trilogian maailmaa, lukuun ottamatta niitä varsinaisia nälkäpelejä tietenkin.

Kaikkiaan lukemisen arvoinen kirja, joka antoi ajattelemisen aihetta nykyihmiselle. Tätä voisi suositella myös teineille. Romaani voitti kustannusyhtiö Teoksen scifikirjoituskilpailun.

Arvio: 4/5

maanantai 3. joulukuuta 2012

Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia

91. Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia



Auto ajaa toisen perään Edinburghin festivaaleilla ja siitä kehkeytyy pitkä ja monimutkainen tapahtumasarja, jota kerrotaan useista näkökulmista ja jonka kuluessa tarinan henkilöt käyttäytyvät jokseenkin irrationaalisesti. Atkinsonilla on kyllä ihan oma tyylinsä kertoa tarinaa. Se on outoa enkä ole täysin varma, onko se outoa hyvällä vai huonolla tavalla, pidänkö siitä vai en. Objektiivisesti pitäisin tätä ansiokkaana dekkarina kuitenkin.

Tarina on ristiriitainen. Välillä kiinnostuin, välillä tympiinnyin, välillä ärsyynnyin henkilöihin. Loppua kohden mielenkiinto oheni, mikä ei ole normaalia - yleensähän loppuratkaisun haluaa tietää, vaikkei kirja erityisen hyvä olisikaan. Tämä on dekkarisarjan toinen osa ja ennen näiden dekkareiden lukemista Atkinson oli yksi suosikkikirjailijoistani. Oikeastaan ihmettelen, miksi en syty näihin kirjoihin, mutta se jokin näissä vain on. Vai pitäisikö sanoa, että se jokin näistä vain puuttuu?

Arvio: 3/5