torstai 30. tammikuuta 2014

Päivä 30 – Kaikkien aikojen suosikkikirjani

Pitäisikö pystyä nimeämään kaikkien aikojen suosikkikirja? En tiedä, onko se mahdollista. Jos tarkoitetaan kirjaa, joka on seurannut minua lapsuudesta saakka, minun on jälleen kerran hyvin yllätyksettömästi nimettävä L.M. Montgomeryn Pieni runotyttö.

Yritykseni olla aktiivisempi bloggaaja päättyy nyt totaaliseen kyllästymiseen. 30 päivän kirjahaaste on takana ja todellakin aion pitää taukoa blogista! Vaikka voin tunnustaa kirjoittaneeni kaikki kirjahaasteen tekstit etukäteen joululomalla, en osannut innostua siitä, että joka päivä oli "pakko" kirjautua blogiin ja julkaista jotakin. Olen kuitenkin tammikuun aikana ilahtunut suunnattomasti kaikista kommenteista blogissani. Alan vähitellen oivaltaa interaktiivisen bloggaamisen idean. Hah, olikohan jo aikakin.

Kuukauden kirjakysymykset huomasin hyvin nopeasti itseääntoistaviksi ja siten toimimattomiksi. Monipuolisempia vastauksia olisi saanut esimerkiksi ottamalla kysymyksiin mukaan kirjallisuuden lajit (suosikkidekkari, suosikkirakkaustarina, suosikkilastenkirja, suosikkikauhukirja...), eri maiden kirjallisuuden (suomalainen suosikkikirja, ruotsalainen suosikkikirja, amerikkalainen suosikkikirja...) eri vuosisatojen ja -kymmenten kirjallisuuden (suosikkikirja 1800-luvulta, suosikkikirja 80-luvulta...), miesten ja naisten kirjoittaman kirjallisuuden jne. No, nyt kuitenkin näin.

Seuraavaksi kohti helmikuuta ja kevättä. Lukemattomia kirjoja on lukematta, mahtavaa.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Päivä 29 – Kirja, jota kaikki vihasivat mutta josta minä pidin

Tämä kysymys olisi helpompi toisinpäin - kirja, josta kaikki pitivät, mutta jota minä vihasin. Tiedän, että monet kirjat jakavat mielipiteitä, ja varmaan vahvimmat tarinat ovatkin niitä, joita joko rakastetaan tai vihataan.

En tiedä, mitä tähän pitäisi vastata. Keitä ovat ne kaikki, joihin minun pitäisi omaa kirjallisuusmakuani verrata? No, sanotaan vaikka, että pidän monista klassikoista, jotka monien - ei kaikkien! - mielestä ovat raskaita ja uuvuttavia. Vaikkapa Kalevala on monien mielestä raskas ja mahdoton runomuotoisuutensa vuoksi. Minä pidän Kalevalasta.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Päivä 28 – Paras kirjan nimi

Taas mainitsen kirjan, jonka olen jo maininnut monta kertaa, mutta mielestäni paras kirjan nimi on Ennen päivänlaskua ei voi. Se on kaunis, yllätyksellinen, monitulkintainen, yksi minun suosikkikirjoistani.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Itkonen, Pulkkinen, Hiltunen... Kotimaisia kertojia

Olen viime aikoina lukenut kolme suomalaisen kirjailijan kirjoittamaa kirjaa: 
7. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo,
8. Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän sekä 
9. Pekka Hiltunen: Iso

Luettuani muutaman kirjan Juha Itkoselta olen ehdottomasti halunnut lukea niitä lisää ja nyt osui yksi kohdalle. Pidän Itkosen tavasta kirjoittaa. Hän saa tavallisen arjen kuulostamaan ja vaikuttamaan mielenkiintoiselta. Hetken hohtava valo kertoo perheestä, jonka tarinaa kuvataan 50-luvulta nykypäivään. Kodinkonekauppiaan vaurastuminen ja Amerikan ihailu on uskottavasti kuvattu ja lähihistoriasta on kiva lukea. Välillä tarina tosin jää liikaakin jaarittelemaan yksityiskohtiin. Puuduin välillä varsinkin perheen pojan, minäkertoja Esan tarinointiin, luultavimmin siksi, etten oikein osannut samastua hänen kaikkiin ajatuksiinsa.

Tarinan alussa kuvittelin, että pitäisin Hetken hohtavasta valosta todella paljon, mutta on pakko myöntää, että loppua kohden se alkoi hieman kyllästyttää ja uuvuttaa. Tarinaa olisi voinut ehkäpä hivenen tiivistää.




Riikka Pulkkisen uutuuteen tarrasin vain siksi, että kannessa lukee Riikka Pulkkinen. Kirjan nimi kuulosti chick litiltä, samoin takakansiteksti. Ja sitähän se sitten oli, eli ei minun kirjani ollenkaan. Enpä edes tiedä, miksi luin tämän loppuun. Kirjan keskiössä on alle kolmekymppinen tyttönen, jonka mies lähtee lätkimään. Sitten ruikutetaan miehen perään ja yritetään epätoivoisesti etsiä uutta. Mukana on myös kaikenlaista muuta nuoren naisen elämään kuuluvaa, suklaata, vauvoja ja vauvattomuutta,  hassunhauskaa kuplajuoma-korkokenkähömppää, joka minuun ei vetoa ollenkaan. Voi tätä silti suositella kyseisen lajin ystäville, koska kyllähän Pulkkinen kirjoittaa osaa. Chick lit on käsittääkseni hyvinkin suosittua, mutta toivoisin silti, että jatkossa Pulkkinen kirjoittaisi jotain muuta.

ISO

Pekka Hiltusen kirjassa Iso päähenkilö on reilusti ylipainoinen, yksinäinen ja perheetön, korkeakoulutettu mutta työtön nainen, joka asuu rumassa laikkuseinäisessä yksiössä. Elämä, ajatukset ja muiden ennakkoluulot pyörivät painon ympärillä. Tarinan päähenkilö on ollut lihava ja koulukiusattu lapsuudestaan saakka, mutta kirja pureutuu ylipainoon ja sen merkitykseen lihavalle yksilölle itselleen, muille ihmisille ja yhteiskunnalle hyvinkin monesta eri näkökulmasta.

Huomattava ylipaino ja ankea yksinäinen elämä. Kumpi on syy ja kumpi seuraus? Lähes täysin samaa dilemmaa käsitteli myös joulukuussa lukemani Lionel Shriverin kirja Big Brother. Tämä Hiltusen kirja on kyllä suomalaiselle lukijalle huomattavasti realistisempi. Tarinasta mieleen ehkä eniten jäi se, kuinka yhteiskunta on muuttunut suvaitsevaiseksi monia vähemmistöjä kohtaan, mutta ulkonäkökeskeisessä maailmassamme ylipainoisia kohdellaan yhä tylymmin. Ajatuksia herättävä kirja, joka saattaa olla ylipainoiselle lukijalle jopa terapeuttinen tai voimaannuttava.

Kirjan kansi on hieno. Itse tulkitsen sen tapetiksi.

Arviot:
Itkonen: 3+/5
Pulkkinen: 1/5
Hiltunen: 3+/5

Päivä 27 – Yllätyksellisin käännekohta tai loppu

Yllätyksellisiä käännekohtia ja loppuja on lukuisissa kirjoissa. Oikeastaan voisi sanoa, että kaikissa hyvissä kirjoissa on yllätyksiä. Ennalta-arvaamattomuus on ehdottomasti yksi kriteereistäni erinomaiselle kirjalle. Ensimmäisenä mieleeni tuli Ulla-Lena Lundbergin Jää, jonka käännekohta todella yllätti ja teki kirjasta mieleenpainuvan. Tarina käännekohtineen jäi mieleen pitkäksi aikaa.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Päivä 26 – Kirja, joka muutti mielipidettäni jostakin

Mietin tätä todella pitkään. Mietin edelleen.
Tuntematon sotilas muutti joskus muinoin mielipiteeni siitä, että sotakirjat ovat aina tylsiä, miehille tarkoitettuja ja vain tappamista sisältäviä.
Ennen päivänlaskua ei voi teki minusta scififanin, vaikka aiemmin olin suhtautunut kyseiseen kirjallisuudenlajiin hyvin epäilevästi.
Harry Potterit saivat minut fanittamaan fantasiaa huomattavasti aiempaa enemmän.

Tätähän tässä ei taidettu kysyä, mutta mitään muuta en osaa vastata.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Päivä 25 – Hahmo, kehen samastun parhaiten

Keneen kirjalliseen hahmoon sitten samastuisin? Tätäkin mietin pitkään, koska tiesin, että tähän kysymykseen on olemassa jokin täydellinen vastaus.

Lapsena samastuin etten sanoisi epänormaalin voimakkaasti L.M. Montgomeryn  Uuden Kuun Emilia Starriin tai alunperin  Emily Byrd Starriin. Parikymppisenä samastuin Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivä -kirjan päähenkilöön, Astaan. Tämänkin kirjan olen muuten lukenut ainakin viisi kertaa.

Sittemmin olen jotenkin oudosti kokenut samastuvani Liza Marklundin Annika Bengtzoniin, vaikka en pidä ollenkaan koko hahmosta! Mitä tämä sitten minusta kertookaan...

perjantai 24. tammikuuta 2014

Päivä 24 – Kirja, jonka toivoisin muidenkin lukevan

Toivoisin ylipäätään, että ihmiset, varsinkin nuoret, lukisivat enemmän. En osaa nimetä yhtä yksittäistä kirjaa, joka kaikkien pitäisi lukea, koska ihmiset ovat erilaisia ja mielestäni jokaiselle kirjalle on omat lukijansa. On kammottavan sääli, ettei läheskään kaikille lapsille enää nykyään lueta, ettei kodeissa ole kirjoja eikä koteihin enää tule sanomalehtiä. Ollaan vain netissä, jossa tekstit ovat lyhyitä ja puhekielisiä, tieto sirpaleista. Kaiken pitää olla liikkuvaa kuvaa, välkkyvää viihdettä. Lukutaito ei kehity, mielikuvitus lamaantuu eikä kirjoista osata enää nauttia. Kirjat ovat jotain vanhanaikaista, työläitä raskaita tiiliskiviä, joihin harva viitsii enää tarttua.

Toivoisin muidenkin lukevan.

torstai 23. tammikuuta 2014

Päivä 23 – Kirja, jonka olen jo pitkään halunnut lukea, mutta en ole vielä lukenut

Kirjat, jotka olen jo pitkään halunnut lukea, mutta en ole vielä lukenut, löytyvät omasta kirjahyllystäni. Kun kirjaston eräpäivät kolkuttelevat jatkuvasti ovella, on helppo jättää omat kirjani hyllyyn odottamaan sitä pahaa päivää, jolloin kirjastosta ei löydy mitään luettavaa. Tällaista päivää ei vielä ole tullut, vaan minulla on jatkuvasti kirjastosta lainassa 10-30 kirjaa.

En osaa nostaa yhtä omistamaani ja lukematonta kirjaa ylitse muiden, vaan niitä on monta. Mainittakoon vaikkapa Katja Ketun Kätilö, Margaret Atwoodin Herran tarhurit, John Irvingin Vapauttakaa karhut, Riikka Ala-Harjan Maihinnousu ja Kari Hotakaisen Luonnon laki.

Tämän vuoden tavoitteenani on lukea 12 kirjaa omasta kirjahyllystäni.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Päivä 22 – Omistamani suosikkikirja

Toistoa toistoa, taas tulee tähänkin postaukseen toistoa. Omistan viisi Johanna Sinisalon kirjaa, joista siis Ennen päivänlaskua ei voi taitaa olla suosikkini. Muita omistamiani suosikkikirjoja ovat esimerkiksi jo muutaman kerran mainitsemani Anne B. Radgen Berliininpoppelit-trilogia, L.M. Montgomeryn Runotyttö-trilogia ja Anna-Leena Härkösen Häräntappoase.

Ja mainitsenpa muutaman muunkin kirjahyllystäni löytyvän suosikkikirjan, joista en ole vielä kirjoittanut: Anja Kaurasen Pelon maantiede, Sofi Oksasen Puhdistus, John Irvingin Garpin maailma.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Päivä 21 – Lapsuuteni suosikkikirja

Alan toistaa itseäni näissä vastauksissa, mutta en voi sille mitään, että lapsuuteni ehdoton suosikki on L.M. Montgomeryn Pieni runotyttö -trilogia. Se vain vaikutti minuun lapsena niin uskomattoman vahvasti. Sen ansiosta kirjoittamisharrastukseni vahvistui, sen ansiosta ymmärsin, mikä on "minun juttuni" tässä maailmassa, ja kaiken tämän pohjalta tein jopa ammatinvalintani. Kyseinen kirjasarja on siis enemmän kuin lapsuuteni suosikkikirja. Se on melkein koko elämäni suunnan osoittanut kirja, niin dramaattiselta ja pateettiselta kuin se kuulostaakin.

Monet pitävät enemmän Montgomeryn luomasta Vihervaaran Annasta kuin runotyttö-Emiliasta. Minäkin olen lukenut myös Anna-kirjat lukuisia kertoja, mutta minulle ne olivat vain kirjoja muiden joukossa. En kokenut päähenkilöä läheiseksi enkä samastunut häneen millään tasolla. En ole myöskään kokenut tarvetta lukea Anna-kirjoja uudestaan aikuisena.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Päivä 20 – Romanttisin kirja, josta pidin

Minä en pidä romanttisista kirjoista. Enää. Teininä romantiikka upposi, nykyään olen aivan liian vanha ja kyyninen... tai sitten vain realisti. Ei jaksa kiinnostaa mitkään siirappiset lirkutukset, lähinnä ne vain ärsyttävät.

Ehkä on kuitenkin pakko tunnustaa, että reilu kymmenen vuotta sitten luin aivan intona Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarjaa. Sarja ei taida olla vieläkään loppunut vaan kirjoja ilmestyy edelleen? Viimeksi olen lukenut kyseisestä sarjasta kirjan Luiden kaiku toukokuussa 2011, mutta en ollut enää lukemastani kovin vaikuttunut. Muistan, että tarina jäi edelleen kesken. Pitäneekin googlettaa, onko sarjassa tuon jälkeen ilmestynyt uutta kirjaa. Voisin vaikka yrittää lukea sitä?

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Päivä 19 – Suosikkikirja, josta on tehty elokuva

Monista suosikkikirjoistani on tehty elokuvia, mutta lähes aina elokuva on ollut kirjaan verrattuna pettymys. Ajattelen tämän kysymyksen siten, että mistä suosikkikirjastani on tehty hyvä elokuva, koska useimmista ei ole. Harry Potter -kirjoista tehdyistä elokuvista olen pitänyt. Mielestäni niissä on kivalla tavalla toteutettu tarinan maagisia elementtejä. Samoin muistan lapsena pitäneeni Ronja Ryövärintyttärestä tehdystä elokuvasta.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Päivä 18 – Kirja, johon olin pettynyt

Olen pettynyt moniin kirjoihin, joita muut ovat hehkuttaneet. Esimerkiksi Alexander McCall Smithin
Mma Ramotswe-kirjat eivät tehneet minuun minkäänlaista vaikutusta. Kaikki puhuivat  ihastuttavista hyvän mielen kirjoista, mutta minusta se, että aikuisille kirjoitetaan hupsuttelevia ja opettavaisia söpöjä pikkutarinoita, on vain lukijan aliarvioimista. Luin muutaman ja luovutin. Olisin ehkä pitänyt näistä lapsena? Tosin kirjojen aiheet eivät taida olla lapsille sopivia.

Suurin pettymys viime vuonna oli ehkä Aki Ollikaisen Nälkävuosi, joka tuntuu olevan monien suosikki. Objektiivisesti ehkä kelpo kirja juu, mutta minusta tarina oli vain ja ainoastaan ankea. Henkilökohtaista vaikutusta se ei valitettavasti tehnyt.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Leena Lehtolainen: Rautakolmio

6. Leena Lehtolainen: Rautakolmio

Rautakolmio


Uusin Maria Kallio -dekkarisarjan tulokas ei aiheuttane pettymystä sarjan faneille. Tuttuun ja totuttuun tyyliinsä Maria Kallio ratkaisee kaksoismurhaa ja tarinassa on mukana myös hänen yksityiselämänsä kiemuroita. Menneisyydestä ilmaantuu mies, joka uhkaa poliisin avio-onnea. Lehtolaisen tyylistä kirjoittaa joko pitää sen helppouden ja vaivattomuuden vuoksi tai sitten se ärsyttää liian selittelevyytensä takia. Itse kuulun enemmän jälkimmäiseen ryhmään, vaikka tämä kirja ei erityisemmin ärsyttänyt, joskaan ei varsinaisesti kolahtanutkaan. Peruskivaa luettavaa.

Koska tarina kertoo jokapäiväisistä perusasioista ja suomalaisten arkimiljööstä, sen uskottavuudellekin tulee asettaneeksi suuremmat odotukset kuin vaikkapa jenkkidekkarin uskottavuudelle. Loppu ei oikein itseäni miellyttänyt, mutta kyllähän se tarinan kuroi johdonmukaisesti yhteen.

Arvio: 3/5

Matkanovelleja

5. Novelli palaa! Matkanovelleja

39930 Matkanovelleja p.indd

Pidän novelleista, rakastan matkailua. Kuultuani että on ilmestynyt uusi suomalainen novellikokoelma, jonka teemana on matkailu, tiesin heti haluavani lukea sen. Ja nytpä kyseinen kirja sitten hyppäsi käsiini kirjaston uutuushyllystä.

Lähes kaikki novellit ovat mielenkiintoisia, osa tosin sujahtaa ohi jäämättä erityisemmin mieleen. Eniten pidin - ei mitenkään yllättäen - suosikkikirjailijani Johanna Sinisalon novellista Rusketusraidat, jota kantoi mainio idea. Pidin myös novellista Häämatka sen tunnelman vuoksi sekä novellista AZ 661748, joka oli herkullisella tavalla hivenen absurdi ja brutaali lyömättä kuitenkaan yli.

Tämä olisi erinomaista matkalukemista, etenkin junassa. Itse luin tämän kuitenkin kotisohvan nurkassa.

Arvio: 3+/5

Päivä 17 – Suosikkilainaus suosikkikirjastani

Ei ole olemassa yksiselitteistä suosikkilainausta yksiselitteisestä suosikkikirjasta. Minulla ei ole omassa hyllyssäni esimerkiksi Poikani Keviniä, josta kyllä löytäisin jotakin kovastikin kolahtanutta. Mutta tässä. Ei tämä mikään suosikkilainaus ole, mutta onpahan jotain:

 Auringonsäteet alkavat valua aukiolle kuin lämmin neste. Peikkojen silmäterät ovat niin kapeina että ne ovat melkein olemattomat, ja hiidet kääntyvät ja katoavat onkalon nieluun. Suuri uros heilauttaa kiväärinsä piippiu pienen pienellä taloudellisella eleellä, ja minä ymmärrän.
Pessi on tullut viereeni, sen häntä tärisee ja vavahtelee ja se katsoo ylös minuun, odottaen.
Jossain kaukana kukkuu käki.
Tartun hänen käteensä ja astun sisään.


Ja kirja on nimeltään...

torstai 16. tammikuuta 2014

Päivä 16 – Suosikkinaishahmo

Pidän kirjallisuudessa vahvoista naishahmoista. Ensimmäiset esimerkit tulevat mieleen lasten- ja nuortenkirjallisuudesta: Peppi Pitkätossu, Ronja Ryövärintytär, Anni Polvan Tiina, Pikku naisten Jo, Virva Selja, Viisikon Pauli...
Avuttomat miesten kautta elävät ruikuttajat eivät miellytä.

Larssonin Lisbeth Salander nousi myös mieleeni varsin kiinnostavana naishahmona.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Päivä 15 – Suosikkimieshahmo

Suosikkimieshahmo kirjallisuudessa onkin äärettömän vaikea kysymys! Mietin läpi useita suosikkikirjojani, mutta ei sieltä kukaan erityisemmin nouse esille. Harry Potter? Äh. Johanna Sinisalon Enkelten verta -kirjan päähenkilöstä muistaakseni pidin. Muistaakseni... enkä edes muista hänen nimeään!

Olkoon Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja suosikkimieshahmoni.  Hänessä on ainakin paljon sitä kuuluisaa jotain.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Päivä 14 – Suosikkikirja suosikkikirjailijaltani

Johanna Sinisalolta suosikkikirjani taitaa kuitenkin olla se ensimmäinen, kovimmin kolahtanut, Ennen päivänlaskua ei voi. Linnunaivot toki oli myös vaikuttava, samoin pidin uusimmasta, Auringon ytimestä.  Toki myös novellikokoelma Kädettömät kuninkaat teki aikanaan vaikutuksen.  

Lionel Shriverin paras kirja on ehdottomasti Poikani Kevin.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Päivä 13 – Suosikkikirjailijani

Aloitin lukuharrastukseni jo ennen kuin opin lukemaan, ja vuosien myötä suosikkikirjailijoita on tietysti ollut paljon. Jos on pakko valita, niin tällä hetkellä suomalainen suosikkikirjailijani on Johanna Sinisalo. Hän on ollut suomalaisista ykkönen oikeastaan jo monta vuotta. Ulkomainen suosikkikirjailijani on tuoreempi tapaus, Lionel Shriver, josta tuli suosikkini vasta viime vuonna. Nämä elävät ja muuttuvat, nämä suosikkikirjailijat. Ehkä jonain päivänä vielä joku syrjäyttää Sinisalonkin?

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Hugh Howey: Siilo

4. Hugh Howey: Siilo



Maailma on tuhoutunut, ulkoilma saastunut myrkylliseksi. Jäljellä olevat ihmiset elävät maan alla yli satakerroksisessa siilossa. Heti alusta alkaen kiinnostaa, minkälaisia ristiriitoja ja jännitteitä tähän suljettuun yhteisöön kehittyy. Eräs siilon salaisuuksista paljastetaan heti tarinan ensimetreillä, mikä tietysti houkuttelee lukemaan lisää. Mikä on totuus siilosta ja maailmasta sen ulkopuolella? Kuka salailee ja mitä? Voiko siilon ulkopuolella sittenkin olla elämää?

Tarina on rakennettu kekseliäästi. Lukijalle paljastetaan salaisuuksia ja yksityiskohtia yksi kerrallaan. Siilo miljöönä on kuvattu niin hyvin, että ahtaanpaikankammoiselle tätä ei välttämättä voi suositella. Tarina kiehtoo ja ahdistaa, lukijalta loppuu happi henkilöiden mukana. Henkilöistä alkaa pitää ja heille toivoo onnellista loppua, vaikka se tarinan kuluessa alkaakin näyttää yhä epätodennäköisemmältä.

Omassa lajissaan erinomaisen viihdyttävää kirjallisuutta. Jostain olin lukevinani, että tälle on tulossa jatko-osia. Melkein tekisi mieli sanoa, että toivottavasti ei. Nälkäpelissäkin oli toimiva idea ja mukiinmenevä tarina, mutta jatko-osat tuntuivat lähinnä saman idean rahanahneelta kierrätykseltä ilman mitään uutta sisältöä. Jos jatkoa seuraa, toivottavasti tarinan ristiriidat eivät rakennu salailun, puhdistustuomioiden ja kapinan ympärille, vaan luvassa on jotain ihan muuta.

Arvio: 4+/5

Päivä 12 – Kirja, jota rakastin mutten rakasta enää

Eräs varsin tuore uudelleenluettu on Ruohoa lunta, jonka pauloihin jouduin varhaisteini-ikäisenä, mutta jonka lukeminen aikuisena ei väräyttänyt mitään viisareita eikä kolahtanut mihinkään kohtaan. Pari vuotta myöhemmin yläasteen ja lukion välimaastossa rakastin myös Nora Robertsin kirjoja, jotka sittemmin saivat romanttisuudellaan ja imelyydellään minut lähes yrjöämään.

lauantai 11. tammikuuta 2014

25 parasta lukemaani kirjaa viimeisen viiden vuoden aikana

Kahlasin lävitse kaikki 418 viimeisen viiden vuoden aikana lukemaani kirjaa ja valitsin 25 parasta. Tai yritin ainakin, oikeastaan kirjoja on enemmän kuin 25. Yritin valita kirjoja monipuolisesti ja olla valitsematta vain yhden tai kahden suosikkikirjailijani teoksia.

Seuraavan kerran aion tehdä saman vuoden 2018 lopussa. Toivon merkitseväni ylös luettuja kirjoja jossain muodossa vielä silloinkin.

Kirjat ovat aakkosjärjestyksessä, koska paremmuusjärjestykseen en niitä osannut laittaa.

25 parasta lukemaani kirjaa vuosien 2009 - 2013 aikana aakkosjärjestyksessä

1. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
Luettu helmikuussa 2010
Tavallisten ihmisten tavallista elämää, vaikuttavasti kerrottuna. En ole lukenut paljoakaan afrikkalaista kirjallisuutta, mutta tämän kirjailijan tavasta kuvata ja kertoa pidän kovasti.

2. Jonathan Franzen: Vapaus 
Luettu heinäkuussa 2012
Tämä on paras lukemani kirja vuonna 2012, vaikka olenkin sanonut, että en ylistäisi kirjaa maasta taivaaseen. Mutta siksipä juuri. Muistan tämän olleen jollain tavalla vakava ja kunnianhimoinen, hieno kirja. Sellainen, jonka lukeminen vaatii enemmän kuin jonkin kevyen keskivertodekkarin luku, mutta antaa myös paljon, todella paljon. Vaikutuin kirjoittajan taitavuudesta ja taituruudesta. 


3. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa 
Luettu tammikuussa 2010
Vieraat kulttuurit ovat kiinnostaneet aina, mutta silti luen liian paljon suomalaista, ruotsalaista ja amerikkalaista kirjallisuutta. Tämä on poikkeus. Afganistanin arkielämän kuvaus koukuttaa, koskettaa, tempaa mukaansa. Muistan lukeneeni tämän lähes yhdellä kertaa, koska en osannut lopettaa. Yksi kirjallisuuden parhaista puolista on sen kyky viedä mukanaan täysin muihin maailmoihin. Lukija voi elää ja kokea sellaista, mikä muuten ei koskaan olisi mahdollista.

4. Kari Hotakainen: Ihmisen osa
Luettu toukokuussa 2010
Muistan, että tarinassa oli tasoja ja älyä ja huikeutta, yllätyksiä ja merkillisiä ihmiskohtaloita.
Varsinaista tarinaa en enää tarkasti muista; muistan vain sen tekemän suuren vaikutuksen. Pitäisi lukea uudestaan, ehdottomasti.

5. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Luettu helmikuussa 2010
Mietin pitkään, onko tämä kirja ansainnut paikkansa 25 parhaan lukemani listalla. Muistan, että kirja herätti minussa monenlaisia tunteita, myös ärsyyntymistä, enkä välttämättä kokenut pääseväni sisälle kirjan maailmaan. Kuitenkin saatuani lukemisen loppuun olin sitä mieltä, että kirja oli hyvä, huomattavasti parempi kuin keskivertoperuskirja. Se herätti tunteita eikä ollut yhdentekevä, ihan kiva. Olisin voinut laittaa listalle vielä yhden Sinisalon tai Shriverin, mutta tämä korvatkoon nyt sellaisen.

6. John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä
Luettu kesäkuussa 2010
Suuri tarina, lähes elämää suurempi, ainakin suurempi sitä elämää, jota kirjassa eletään. Lukukokemuksen muistan olleen erittäin miellyttävä. Yksityiskohtainen, ennalta-arvaamaton, suuri perhe- ja pakotarina. 


7. Stieg Larsson: Millennium-trilogia (Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella, Pilvilinna joka romahti.)
Luettu heinäkuussa ja joulukuussa 2009
Omassa lajissaan äärimmäisen onnistunut ja mukaansatempaava rikostarina, josta saa koukuttavan,
älykkään ja yhteiskuntakriittisen lukukokemuksen. Kerronnan lisäksi trilogian ehdoton vahvuus ovat elävät ja mielenkiintoiset henkilöt.

8. Ulla-Lena Lundberg: Jää
Luettu maaliskuussa 2013
Miellyttävälukuinen, kauniisti kirjoitettu, tavallista arkielämää kuvaava teos yllättää huikealla käännekohdalla silloin kun sitä vähiten osaa odottaa. Karu ja kaunis kertomus luonnon voimista ja ihmiselämän sattumanvaraisuudesta. Tämä jäi kaivelemaan ja vaivaamaan.

9. Henning Mankell: Syvyys
Luettu elokuussa 2010
Tämä on tyypillinen esimerkki tarinasta, jota en muista. En muista, mitä kertomuksessa tapahtui, mutta muistan, että se teki vaikutuksen. Muistan karmaisevan ja karmivan tunnelman. Muistan päähenkilön, joka yritti huijata kaikkia ja upposi lopulta itse kaivamaansa suohon. Tämä pitäisi lukea uudestaan.

10. Ann-Marie McDonald: Linnuntietä
Luettu maaliskuussa 2009
Muistan tämän tarinan olleen eleetöntä realismia, muuttuvan koko ajan paremmaksi, kiehtovammaksi. Jollain tapaa hienosti kerrottu tarina, jonka sisältöä en valitettavasti kunnolla muista. Muistan vain, että se oli hyvä, ja tätä lukiessani tunsin olevani jotenkin oikeassa mielentilassa tämän lukemiseen.

11. Haruki Murakami: 1Q84. Osat 1 ja 2.
Luettu lokakuussa 2013 
Hämmentävä ja häiritsevä tiiliskivijärkäle, jossa ei tapahdu juuri mitään! Kiehtoo tämänkaltainen maaginen realismi, jossa todellisuus on melko todenmukaista mutta kuitenkin hieman vinksallaan eikä koskaan voi ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kolmanneksi paras lukemani kirja vuonna 2013.

12. Haruki Murakami: Kafka rannalla
Luettu maaliskuussa 2013
Tämä omituinen kirja herätti hyvin monenlaisia tunteita, myös turhautumista ja tympiinnystä, mutta niin vahvasti se jäi mieleen pyörimään, että on ansainnut paikkansa tällä listalla. Tarina on kuin arvoitus, joka ei täysin ratkea. Kummallinen ja kiehtova.

13. Jo Nesbo: Harry Hole -dekkarit
Luettu elokuun 2010 ja maaliskuun 2013 välisenä aikana
Luen paljon dekkareita, joten tällä listalla on oltava tilaa myös niille. Norjalainen Jo Nesbo on siitä kiinnostava kirjailija, että aluksi en pitänyt hänen kirjoistaan juuri ollenkaan, mutta silti jatkoin niiden lukemista. Kunnes eräänä päivänä jokin sanoi naks ja tajusin kirjojen viehätyksen. Vaikka en väkivaltaisista tarinoista kovin innostukaan, tällainen kovaksikeitetty tyyli puree minuun huomattavasti paremmin kuin jotkin lizamarklundit tai lässynlässyn-läckbergit. Erityisesti muistan pitäneeni Panssarisydämestä ja Veritimanteista. Lukematta on vielä uusin Poliisi sekä Lumiukko, joka löytyy omasta kirjahyllystäni.

14. Miika Nousiainen: Metsäjätti
Luettu joulukuussa 2011
Samastuin tähän ihan täysin, koska olen 80-luvun lapsi ja kotoisin pieneltä metsäteollisuuspaikkakunnalta. Tämä oli kuin minulle kirjoitettu - osui, kolahti, upposi. Kenties paras lukemani vuonna 2011?

15. Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
Luettu huhtikuussa 2013
Moninkertaisesti odotukset ylittänyt kiehtova ja kammottava tarina ihmisen ahneudesta. Rakenne oli tajunnanvirtamainen ja täynnä alaviitteitä. Häiriintyneen perheen häiriintynyttä elämää häiriintyneessä amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Tolkuttoman hyvä kirja!

16. Riikka Pulkkinen: Vieras
Luettu lokakuussa 2012
Minulle tämä on Pulkkisen paras teos, vaikka monet ovat näemmä eri mieltä. Tarinassa on paljon tärkeitä teemoja, jotka ravistelivat mieltä ja kerronnassa on tuoreutta, raikkautta ja salaperäisyyttä. Ja New York miljöönä kiehtoi, koska lukiessani tätä olin juuri käynyt siellä.

17. Anne B. Ragde: Berliininpoppelit-trilogia (Berliininpoppelit, Erakkoravut, Vihreät niityt)
Luettu maalis-, huhti- ja toukokuussa 2010
Pidän Norjasta ja norjalaisuudesta tai ainakin mielikuvastani Norjasta ja norjalaisuudesta. Trilogia on ankean hauska ja hauskan ankea, traaginen, inhimillinen, aito ja karu, minua miellyttävällä tavalla omalaatuinen. Henkilöt elävät ja hengittävät, jäävät mieleen pyörimään, jättävät jäljen.

18. Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan
Luettu tammikuussa 2011
Tässä kirjassa oli jotain hauskan ja pirteän tuoretta ja raikasta - tyyli, kieli, kerronta ja rakenne miellyttivät. Hullu ja hassu - harvemmin tällaisia tulee luettua!


19. Jan Salminen: Äidinmaa
Luettu lokakuussa 2012
Tämä kirja pääsi yllättämään. Toki feministinen dystopia on jo ajatuksen tasollakin kiinnostava, mutta en silti osannut kuvitella, että tämä kirja olisi näin hyvä. Pidin kielestä ja siitä, miten tarina kertoi ihmisistä ja yhteiskunnasta.

20. Lionel Shriver: Poikani Kevin
Luettu helmikuussa 2013
Jos tällä hetkellä pitäisi nimetä kaikkien aikojen paras lukemani kirja, en miettisi - se olisi ehdottomasti tämä. Tämä kolahti henkilökohtaisesti niin syvälle, että enpä usko, että mikään muu kirja kovin nopeasti yltää samaan.

21. Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen
Luettu lokakuussa 2013
Ajatus on kiehtova. Entäs jos olisinkin kääntynyt tienhaarasta oikealle vasemman sijasta? Minne olisin päätynyt? Kirjan idea kahdesta rinnakkaisesta elämästä yhden valinnan jälkeen ei ole ollut helppo toteuttaa, mutta mielestäni kirjailija on onnistunut siinä ihailtavan hyvin. Taitavaa, älykästä tekstiä. 

22. Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
Luettu toukokuussa 2009
Sinisalo vain on velho. Hänen tarinankerronnan taitonsa tekee suuren vaikutuksen. Ennen Sinisalon kirjoihin tutustumista en edes ajatellut pitäväni scifistä, joten kirjailija on kirjaimellisesti avannut minulle oven uuteen maailmaan.


23. Johanna Sinisalo: Linnunaivot
Luettu tammikuussa 2009 
Pariskunta vaeltaa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, mikä heti herättää oman kiinnostukseni, koska kaikista maailman kolkista Oseania kiehtoo minua eniten. Tarina on hämmentävä, koukuttava, kummallinen. Kirjan loppuessa jää levoton olo. Haluaisi melkein samantien aloittaa lukemisen alusta, jotta saisi varmuuden siitä, menikö kaikki todella niin kuin meni, miten, miksi ja häh? Ymmärsinkö oikein? Tarinassa kiehtoo myös uhkaava tunnelma, joka saa aikaan sen, ettei lukemista voi lopettaa kesken. Nerokas kirja, paras lukemani vuonna 2009.

24. Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Luettu joulukuussa 2013
Erinomainen ajatuksia herättävä kirja, jota voi lukea miltä tasolta tahansa. Rakenne toimi ja tarinassa kuvattu yhteiskunta tuskin jättää ketään kylmäksi. Toiseksi paras lukemani kirja vuonna 2013.

25. Kathryn Stockett: Piiat
Luettu kesäkuussa 2012
Viihdyttävä, ajatuksia herättävä, toimiva. En ollut aiemmin juurikaan lukenut Amerikan mustista ja valkoisista ja tämä antoi aivan uuden näkökulman ällisteltäväksi, pohdittavaksi, pureksittavaksi ja vieläpä varsin viihdyttävässä muodossa. Todellakin, tämä oli erittäin viihdyttävää, muttei aivotonta pintaliitoa, vaan jotain ihan muuta.

Lisäys helmikuussa 2014:

26. Jennifer Egan: Sydäntorni
Luettu kesäkuussa 2013
Arvasin, että unohdan listalta jonkin kirjan, joka sinne ehdottomasti kuuluisi ja niinhän siinä kävi. Jennifer Eganin kirja oli todella omalaatuinen ja kiehtova, saattaisi olla jopa parhaan 15 lukemani kirjan joukossa, joten lisään sen tänne loppuun enkä poista yhtäkään kirjaa listalta tämän oman mokani vuoksi. Tarina on yllättävä, mukaansatempaava, genrerajoja rikkova, pidin siitä hurjasti.


Päivä 11 – Kirja, jota vihasin

Kuluneen viiden vuoden aikana olen antanut arvion 0/5 yhdelle kirjalle: Kira Poutasen Rakkautta au lait. 
Pidin Poutasen Ihana meri -kirjasta, joten minulla oli mennyt täysin ohi se, että hän on alkanut kirjoittaa chick litiä. Chick lit taas on ehkä maailman viimeisin laji, jota haluan lukea. En tiedä, miksi luin Rakkautta au laitin loppuun, koska se ärsytti minua alusta alkaen. Click lit ei vaan ole minua varten.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Päivä 10 – Suosikkiklassikko

Varmaankin täytyy taas sanoa ensimmäisenä mieleentullut: Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on suosikkiklassikkoni. Rakastin tätä kirjaa, kun luin sen ensimmäistä kertaa parikymppisenä ja vasta tämän kirjan avulla ymmärsin, mitä kansalaissota konkreettisesti tarkoittaa. Koin oppineeni  kirjan lukemalla enemmän historiasta kuin yhdestäkään historiankirjasta. En muista kirjasta yksityiskohtia ja se pitäisi ehdottomasti lukea uudestaan.

Toinen klassikko, josta muistan pitäneeni, on Leo Tolstoin Anna Karenina. Olen lukenut sen joskus 90-luvun puolivälissä ja häpeäkseni en muista siitä yhtään mitään.

torstai 9. tammikuuta 2014

Päivä 09 – Kirja, jota vastoin ennakko-odotuksia päädyin rakastamaan

Lukiossa meidän piti lukea äidinkielen tunnille Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Ajattelin, ettei mikään ole yhtä tylsää ja epäkiinnostavaa kuin jokin sotakirja, pthyi. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksiani pidin tästä kirjasta kuitenkin valtavasti, ainakin silloin. En tiedä rakastinko Tuntematonta sotilasta, mutta kovasti pidin, oikein kovasti. Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan kerran uudestaankin, joskus parikymppisenä, mutta pitäisi ehkä lukea se taas joskus. Ehkä makuni on muuttunut tämän, kuten monen muunkin kirjan suhteen.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Päivä 08 Yliarvostetuin kirja

Kirjoja, joista monet ovat pitäneet, mutta minä en, ovat esimerkiksi Dan Brownin Da Vinci koodi ja Cecelia Ahernin P.S. Rakastan sinua. Mielestäni molemmat kirjat edustavat popularistista viihdemössöä, joka aliarvioi lukijaa.  En olisi lukenut kumpaakaan loppuun ilman ylistäviä arvioita, joiden vuoksi odotin kummankin kirjan paranevan loppua kohden. Näin ei käynyt, jouduin pettymään. Minun makuuni kirjat eivät olleet.

Samaten olen inhonnut syvästi muutamaa lukemaani Paulo Coelhon kirjaa, joita pidän tekotaiteellisena moskana latteilla "viisauksilla" höystettynä - Elä elämäsi eläen kuin olisit jo elänyt ja rakasta rakastamiasi ihmisiä niin sinua rakastetaan ja muuta mukasyvällistä pilipaliblaata.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Päivä 07 – Aliarvostetuin kirja

Linnunaivot.jpg

Mielestäni Johanna Sinisalon kirjat eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota ja arvostusta. Ennen päivänlaskua ei voi voitti Finlandian, mutta entäpä muut? Linnunaivot on huikea, se on käännetty useille kielille ja kirja on kahminut palkintoja ulkomailla, mutta Suomessa sen voi löytää kirjakaupan jämäalelaarista. Miksi ihmeessä, kysynpähän vaan?

maanantai 6. tammikuuta 2014

Sanna Eeva: Maamorsian

3. Sanna Eeva: Maamorsian

Sanna Eeva: Maamorsian, kansikuva

Kirjan päähenkilö, nuori Sonja, elää monenlaisten vastakohtien välissä ja yrittää tasapainotella kaiken keskellä löytämättä omaa elämäänsä. Vastakkain asettuvat maaseutu ja kaupunki, perinteinen ja moderni, poissaolo ja läsnäolo, tuttu ja vieras, vanha ja uusi, menneisyys ja tulevaisuus, isä ja avomies. Yllätyin, kun huomasin kirjan takakannesta, että päähenkilö on kolmekymppinen, koska itse ajattelin hänet parikymppiseksi ja ajattelin monta kertaa, että olisin nuorempana pitänyt kirjasta enemmän. Päähenkilö on varsinkin tarinan alussa niin lapanen, että häntä tekisi mieli ravistella: unohda miehet ja heidän kauttaan eläminen, kasva aikuiseksi, elä omaa elämääsi, itsellesi, itseäsi varten!

Kirjan maailma on hyvin arkinen. Siinä kaivataan työmatkalla olevaa miestä, pestään ikkunoita, poukkoillaan sairaan isän vaatimusten mukaan. Jonkinlainen nuoren naisen kasvutarina tämä on kai olevinaan. Ei mikään erityisen sävähdyttävä kirja, mutta asettuu nätisti lokeroon "ihan kiva".

Arvio: 3-/5


Päivä 06 – Kirja, joka tekee minut surulliseksi



Surulliseksi minut tekee... niin, mikä? Tähän on olemassa varmasti jokin täydellinen vastaus, täydellinen tarina... Mutta en muista yhtäkään kirjaa, jota lukiessani olisin itkenyt, vaikka sellaistenhan juuri luulisi jäävän mieleen? Anne B. Radgen Vihreät niityt oli aika surullinen, samoin Lisa Genovan Edelleen Alice. Anne Frankin päiväkirja oli surullinen, samoin Minna Canthin Anna Liisa ja Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli. Paras lukemani kirja Poikani Kevinkin on surullinen. Mutta mikään näistä ei tunnu oikealta tullakseen nimetyksi minun surukirjakseni.

En tiedä. Tai ehkä sittenkin Sarita Skagnesin Vain tytär on tällainen kirja, vaikka sekin enemmän raivostutti ja ahdisti kuin suretti.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3

2. Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3



Tammikuun kirja omasta hyllystäni

Saatuani tämän joululahjaksi tiesin heti, että luen tämän mahdollisimman pian, kirjaston kirjoista ja niiden eräpäivistä välittämättä. Halusin tietää miten tarina päättyy, ennen kuin tarinan ykkös- ja kakkososien yksityiskohdat ovat unohtuneet mielestäni.

Trilogian kolmososa jatkaa edellisistä osista tutuilla realismista vinksahtaneilla linjoilla. Miten mukava olikaan taas palata tähän maailmaan! Tarinan jännitteenä säilyy lähes loppuun saakka se, tapaavatko päähenkilöt Tengo ja Aomame toisensa, koska ja miten. Tarina etenee kolmesta näkökulmasta. Tengon ja Aomamen lisäksi tapahtumia seuraa Ushikawa, omituiseksi ja huomiotaherättävän rumaksi kuvattu lahkon palkkaama salapoliisi, joka etsii Aomamea.

En suosittele kirjaa niille, jotka eivät ole lukeneet ykkös- ja kakkososaa, mutta koko trilogiaa suosittelen lämpimästi. Hesarin kriitikko ei kirjasta pitänyt, mutta tällä kertaa olen hänen kanssaan eri mieltä. Minusta tarina on kiehtova ja sen viehätys säilyy loppuun saakka. Toisaalta kirjan halusi lukea nopeasti, jotta saisi tietää miten asiat ratkeavat ja toisaalta lukemista halusi pitkittää, tarinan ei halunnut loppuvan. Harmitti päästää irti tästä todellisuudesta, vuoden 1Q84 maailmasta.

Arvio: 5/5

Jens Lapidus: Ainakin äiti yritti

1. Jens Lapidus: Ainakin äiti yritti

 

Toinen lukemani Lapiduksen kirja on mukaansatempaava novellikokoelma, jonka lukee nopeasti ja mielellään. Pidän Lapiduksen tyylistä kirjoittaa, kertoa ja kuvata. Rikostarinat ovat viihdyttäviä, tarkkanäköisiä ja uskottaviakin, mukavalukuisia. Jostain kumman syystä mieleeni tulee Reijo Mäki, vaikkei näiden kahden kirjailijan tyyli samanlainen olekaan.

Suosittelen rikoskirjallisuuden ystäville.

Arvio: 3+/5