lauantai 10. joulukuuta 2016

John Irving: Ihmeiden tie

39. John Irving: Ihmeiden tie

Ihmeiden tie

Irving on pitkän linjan kirjailija, jota muistan lukeneeni ja jonka maailmoihin muistan uponneeni jo reilut parikymmentä vuotta sitten. Vanhalta suosikkikirjailijalta on aina mukava huomata upouuden romaanin ilmestyneen. Valitettavasti vanhojen suosikkien kohdalla odotukset saattavat olla liian korkealla ja niinpä sitten kävi tämänkin kanssa.

Päähenkilönä tarinassa on lapsena kaatopaikalla rampautunut ikääntyvä kirjailija Juan Diego, joka matkustaa Filippiineille ja nukahtelee vähän väliä vajoten menneisyyteensä. Vaikka tarina etenee kahdessa aikatasossa, tuntuu se kuitenkin jollain tapaa jynnäävän paikoillaan. Tragikoomiset käänteet tuntuvat lähinnä vaivaannuttavilta eikä tarina tempaise mukaansa odottamallani tavalla. Tuttua irvingmäisyyttä tässä on paljon, mutta sekään ei pelasta sitä tosiseikkaa, että valitettavasti kirja vaikuttaa alusta saakka aika tylsältä. Luin tätä matkalukemisena viime kesänä kahdella matkalla, ja huomasin useampaan otteeseen laittavani kirjan sivuun ja syventyväni mieluummin kännykän uutisiin. Jynnäävän juonen lisäksi päähenkilökin on hieman ärsyttävä, ei ollenkaan mielenkiintoinen, vaikka olisi sitä voinut olla. Lopulta luin tätä peräti kuutisen viikkoa, ja olin helpottunut kuin sain viimeiset sivut luettua harppoen ja silmäillen. Mitä ihmettä on tapahtunut?

Arvio: 2½/5
Luettu heinä- ja elokuussa

torstai 1. syyskuuta 2016

Kesädekkareita

Kesä-, heinä- ja elokuussa luin 9 dekkaria


29. Anna Karolina Larsson: Sinulle ei jää ketään

Sinulle ei jää ketään

Muistan, että Larssonin edellinen dekkari Paviaanivarkaus oli raflaava, viihdyttävä ja sujuva, ja tämä jatkaa samaa linjaa ollen siis erinomaista matkaluettavaa. Tässäkin aihe on hyvin äärimmäinen - uusi muotihuume saa ihmiset syömään läheisensä. Mutta miksi tavalliset, kunnollisilta kansalaisilta vaikuttavat arkieläjät yhtäkkiä nauttivat näin kammottavaa huumetta? Kyseessä on moderni dekkari, jossa eri näkökulmat leikkaavat toisiaan lyhyin luvuin, poliisi saattaa tehdä rikoksia ja rikollinen olla hyvinkin hyvis. Hyvän ja pahan roolit eivät ole selkeät. Uskottava tämä ei ole juurikaan, mutta sujuvaa, helppolukuista, viihdyttävää toki. Luin tämän kokonaan yhden lentomatkan aikana, ja pitkälle lennolle tämä oli varsin oivallinen seuralainen.

Arvio: 3½/5
luettu kesäkuun alussa

30. Kati Hiekkapelto: Tumma

Tumma

Edellisistä Hiekkapellon dekkareista tuttu maahanmuuttajataustainen poliisi Anna viettää tällä kertaa kuumaa kesää omilla kotiseuduillaan Serbiassa. Annan käsilaukku varastetaan ja hän alkaa tutkia varkautta, joka yllättäen näyttääkin liittyvän jollain tapaa Annan oman isän vuosikymmeniä sitten tapahtuneeseen kuolemaan. Tämäkin oli mukavaa ja sujuvaa matkalukemista. Tarina etenee pääasiassa Annan näkökulmasta, mikä jo sinänsä on mukava poikkeus näkökulmaa kuin sukkia vaihtavaan nykydekkarityyliin. Etelän helle on hyvin kuvattu, samoin Annan haluttomuus ja kyvyttömyys mukautua perinteisen naisen rooliin.

Arvio: 3+/5
luettu kesäkuun alussa

31. Katarina Wennstam: Kivisydän

Kivisydän

Olen pitänyt lukemistani Wennstamin dekkareista kovasti. Wennstam voisi olla jopa suosikkini ruotsalaisdekkaristeista, mutta hieman rikosjuonten sekaan ujutetut ihmissuhdediipadaapat kuitenkin tökkivät. Tässä tarinassa kuvataan ihan uskottavasti avioliiton väljähtymistä. Pääosassa tarinaa on kuitenkin niinkin vastenmielinen asia kuin vauvan törkeä pahoinpitely ravistamalla. Kuka aiheutti vakavan aivovaurion Gloria-vauvalle ja saattoiko se edes olla joku muu kuin äiti tai isä?


Tarina on uskottava; millään shokkikäänteillä tai odottamattomilla yllätyksillä ei mässäillä. Skandinaavidekkareitten ystäville voi ehdottomasti suositella.

Arvio: 3½/5
luettu kesäkuun puolivälissä

32. Kristina Ohlsson: Daavidintähdet

Daavidintähdet

Myös Ohlsson on omassa lajissaan hyvä. Daavidintähdet on onnistunut kokonaisuus, toisin kuin edellinen lukemani Ohlssonin dekkari, jonka muistan tylsähkönä. Juutalaisessa seurakunnassa päiväkodin lastentarhanopettaja ammutaan, sitten lapsia alkaa kadota. Kadonneiden poikien vanhemmat vaikenevat, vaikka tietävät jotain, mitä eivät suostu poliisille kertomaan. Kaiken yllä leijuu myytti salaperäinen paperipojasta, ja kaikki tiet vievät Israeliin. Rakenteessa valotetaan hetkittäin mitä tuleman pitää. Henkilöt ovat edellisistä Ohlssonin dekkareista tuttuja. Onnistunut ja koukuttava kokonaisuus.

Arvio: 4/5
luettu kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa

33. Mary Kubica: Pretty Baby

Pretty Baby

Kubican Good girl oli muistaakseni ihan luettava dekkari, vaikkei kansitekstien hehkutusten veroista vaikutusta tehnytkään. Niinpä kesädekkari-intoni kourissa päätin lukaista  tämänkin. Pretty baby kertoo hyväsydämisestä perheenäiti Heidistä, joka nähdessään nuoren kodittomalta vaikuttavan tytön vauvoineen kadulla päättää auttaa heitä. Samalla lukija pääsee kurkistamaan kodittoman teinin menneisyyteen sekä tulevaisuuteen. Samansuuntainen rakenne taisi olla Kubican edellisessäkin dekkarissa, ja osasinkin aavistaa, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Totuus paljastuu lukijalle pikkuhiljaa.
Kelpo kesädekkari. Epäuskottava toki, mutta mysteerin kulkua oli mukava arvailla. Miksei kirjojen nimiä enää suomenneta?

Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun alussa

34. Mari Jungstedt: Kullan kallis

 Kullan kallis

En oikein tiedä, miksi luen näitä Jungstedtin dekkareita, mutta kaipa sitä kesällä vain kaipaa jotain sellaista luettavaa, johon ei tarvitse käyttää aivosolun puolikastakaan. Näitä voi todellakin suositella helppoa luettavaa etsiville. Jokin viehätys kai piilee sarjamuodossa ja siinä, että vanhojen tuttujen hahmojen pariin on aina jollain tapaa mukava palata, vaikka tarinan ja kielen simppeliys tökkisikin. Tämänkin tarinan kulkua on helppo arvailla. Kiinteistövälittäjä murhataan, vanhat tutut gotlantilaispoliisit Knutas ja Karin, nyt pariskuntana, alkavat tapausta tutkia. Vanhan myynnissä olevan sukutilan ympärillä tapahtuu muutakin kummallista, kuten lisää murhia. Tämä ei ole erityinen eikä erikoinen, vaan tuttu ja turvallinen kesädekkari. Ei huonokaan, jollei simppeliä rikostarinaa kummempaa odota.

Arvio: 3-/5
luettu heinäkuun alussa

35. Arnaldur Indriðason: Haudanhiljaista

Kuvahaun tulos haulle haudanhiljaista

Palkitusta islantilaisdekkaristista olen kuullut paljon ja nyt osui käteen yksi hänen varhaisimmista kirjoistaan. Miljöönä Islanti on kiehtovampi kuin Ruotsi ja sen osaa kuvitella mielessään. Tarina saa alkunsa luulöydöstä. Näyttää siltä, että maahan on haudattu ihminen, rikoksen uhri. Poliisi Erlendur on skandinaavidekkareitten tapaan yksinäinen, eronnut mies, jonka elämää varjostavat lapsuuden traaginen onnettomuus, katkera ex-vaimo, välinpitämätön poika ja sairaalassa koomassa makaava narkkaritytär. Luulöydöstutkinnan rinnalla kulkee karmea perheväkivaltatarina menneisyydestä ja lopussa palikat tietenkin loksahtelevat kohdilleen. Tykkäsin rakenteesta ja kerronnasta, ja ehdottomasti luen lisää Indriðasonia.

Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun puolivälissä

37. Carl-Johan Vallgren: Siat

Siat

Siat kertoo kolmesta tuttavasta, joita yhdistää nuoruus samoissa narkkaripiireissä. Aikuisena Katz, Eva ja suomalainen Jorma ovat kuitenkin ajautuneet täysin eri ulottuvuuksiin. Kukaan heistä ei kuitenkaan kuulu sikoihin. Sioista tulee heti mieleen ihmiskauppa tai pelofilia ja ensin mainitusta tarinassa onkin kyse.

En muistanut Vallgrenin edellistä kirjaa Varjopoika, jossa on ilmeisesti samat henkilöt kuin tässäkin, mutta ei se lukemista haitannut. Tarina on ihan sujuva, joskin paikoin vastenmielisen väkivaltainen. Sanoisin, että tämä on perusdekkari, jossa on kuitenkin perusdekkaria monipuolisemmat päähenkilöt.

Arvio: 3+/5
Luettu elokuun puolivälissä

38. Lars Kepler: Playground

Playground

Tämä ei oikeastaan ole dekkari. Varsinaista rikosta ei tässä todellisuudessa tapahdu, jännitystä riittää senkin edestä. Tämä on fantasia tuonpuoleisesta, yliluonnollista jännitystä, nuorille suunnatut dystopiat kuten Nälkäpelit ja Oudotlinnutkin tulevat tästä mieleen. Kuolemanjälkeinen elämä on varmaan aina kiehtonut ihmisiä, viimeksi Finlandia-palkittu Oneironkin käsitteli samaa teemaa, mutta dekkaria aiheesta en muista koskaan lukeneeni. Jos tämän nyt siis edes dekkarigenreen voi sijoittaa.

Kosovossa haavoittuu lähes kuolettavasti Jasmin-niminen sotilas. Elämän ja kuoleman välisessä tilassa hän päätyy satamakaupunkiin, josta alkaa matka kohti Tuonelaa. Jotkut onnekkaat voivat vielä palata elämään ja niin tekee myös Jasmin. Myöhemmin hän joutuu äitinsä ja poikansa kanssa auto-onnettomuuteen ja löytää itsensä samasta satamakaupungista. Palattuaan henkiin Jasmin saa tietää, että hänen pahasti loukkaantuneen poikansa Danten sydän joudutaan pysäyttämään leikkauksen ajaksi. Jasmin seuraa poikaansa satamakaupunkiin.

Tarina on suoraviivaista toimintaa ja jännitystä. Myös hieman lapsellisen tuntuista ihmissuhdediipadaapaa on ympätty mukaan. Kuolemanjälkeisestä elämästä luulisi saavan enemmänkin irti! Hyvä ja paha taistelevat hyvin perinteisesti ja ennalta-arvattavasti. Kirjan idea on hyvä, mutta hieman petyin pinnallisuuteen ja viihteellisyyteen.

Arvio: 2½/5
Luettu elokuun lopulla

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

28. Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe 


Kaikki se valo jota emme näe

Tätä kirjaa mainostettiin melko aggressiivisesti ehkä noin vuosi sitten. Se herätti tiettyjä odotuksia helppolukuisesta suureen yleisöön uppoavasta lukuromaanista. Ja sellainenhan tämä sitten onkin. Ihmiset eivät enää kai osaa lukea tai vaivautua keskittymään lukemiseen, sillä tässäkin kirjassa on kovin lyhyet luvut ja kaksi toisiaan leikkaavaa, nopeaan tahtiin vuorottelevaa näkökulmaa, mikä tekee kirjasta nopea- ja helppolukuisen.

On sota. On sokea tyttö Marie-Lause, joka isänsä kanssa pakenee sotaa Pariisista maaseudulle. Teknisesti lahjakas nuori orpopoika Werner joutuu mukaan sotaan. Kuten sanottu, tarina on helppolukuinen, mutta minä luin tätä viikkotolkulla. Lukuinto on ollut useammastakin syystä aika pientä menneenä keväänä eikä se toki tämän kirjan vika ole, mutta. Mutta. Jokin tässä häiritsi, ehkä tietty laskelmoivuus vai mikä lie. Tuli hieman kyyninen olo tätä lukiessa eikä tämä kuitenkaan vakuuttanut, liikuttanut, koskettanut tai väräyttänyt mitään viisareita erityisemmin, kuten olen kuullut toisille käyneen. Ymmärrän kirjan suosion ja uskon monien pitävän tästä, mutta. Minun on vaan pakko lisätä virkkeen perään mutta. Tekisi melkeinpä mieli sanoa lässynlää, mutta eipä sekään oikeutta tälle kirjalle tee.

Arvio: 3+/5

Kotimaisia

25. Aleksanda Salmela: Antisankari

Antisankari

Pidin paljon Salmelan edellisestä kirjasta 27 eli kuolema tekee taiteilijan. Sitä lukiessani muistan toivoneeni, että Salmela kirjoittaisi lisää. Ja kirjoittihan hän, joten tartuin tähänkin innoissani. Dystopiat ovat viime aikoina olleet kovin muodikkaita, mutta tässä tarinassa eletäänkin utopiassa, joka ei kuitenkaan varsinaiselta onnelalta vaikuta muuta kuin idean tasolla.

Kyseessä on erilaisista tekstilajeista, kuten päiväkirjamerkinnöistä, lehtiartikkeleista, revityistä kirjeistä ja suorasta kerronnasta koostuva post-postmoderni kokonaisuus. Mielenkiintoinen tämä on omalla erityisellä, oudolla tavallaan, mutta ei järin vetävä. Jouduin pitämään taukoa lukemisesta eikä tämän kirjan pariin ollut helppoa palata. Pari kertaa meinasin jättää jopa lukemisen kesken, koska niin vahvasti tuntui, etten pääse sisälle tarinaan ollenkaan. Enkä edes tiedä pääsinkö lopulta, ymmärsinkö mitään oikein vaiko kaiken väärin. Lievästi petyin.

On kertoja, kuka lie. Antti Sankari, Lia ja Meteora, Tzal. Kuka lie sankari, kuka antisankari ja kuka roisto, kannattaa yrittää lukea itse ja ottaa selvää. Minun lempikirjaani tästä ei tullut.

Arvio: 2½/5

26. Tommi Kinnunen: Lopotti

Lopotti

Tässäpä toinen kirjailija, jonka ensimmäisestä teoksesta Neljäntienristeys hurmaannuin huikeasti. Odotukset tätä kohtaan olivat suuret ja onneksi täyttyivät - Lopotti on nautinnollinen lukuelämys. Kinnunen on taitava ja saa tavallisen elämän kuulostamaan tässäkin teoksessa mielenkiintoiselta. Tarina on miellyttävä kaikin tavoin. Päähenkilöinä ovat osittain samat kuin edellisessä kirjassa, näkövammainen Helena ja homoutensa löytävä Tuomas. Muistan Neljäntienristeyksen henkilöt niin elävinä, että he ansaitsivat toki saada lisääkin tilaa kertoa tarinaansa. Pidin tarinan yllätyksellisyydestä; en osannut arvata juonen kulkua. Vahva suositus.

Arvio: 4½/5

27. Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu

Ennen kuin kaikki muuttuu

Novellikokoelma, josta muodostuu samojen henkilöiden kautta yhtenäisehkö tarina. Nuoria ihmisiä ja heidän ihmissuhdevaikeuksiaan - tästä teemasta olisin nauttinut huomattavasti enemmän nuorempana. Pieni kirjanen oli kuitenkin ihan kivaa matkalukemista ja keväällä luettuna tyydytti osaltaan kesän kaipuuta. Jotkin oivallukset ja tuoreet kielikuvat miellyttivät kovastikin. Latvala ei ole hullumpi kirjoittaja ollenkaan.

Arvio: 3+/5

lauantai 28. toukokuuta 2016

Lasten- ja nuortenkirjoja

22. Merja Jalo ja Marvi Jalo: Jesse vauhtikoira

Lyhyt, helppo, kiva ja selkeä nuortenkirja sopinee ahmimisikäisten lasten lisäksi lukuhaluttomille ja lukemaan tottumattomille teineille. Jesse-koira seikkailee ties kuinka monennessa kirjassa jahdaten tällä kertaa emäntineen perämoottorivarkaita. Mukana on lapsille sopivan salapoliisitarinan lisäksi koomisuuttakin naapurin hössöttävän ja sekoilevan Elsa-rouvan muodossa. Ihan kiva kirja.

23. Paula Noronen: Supermarsu palaa tulevaisuuteen 

Supermarsu ei ole minulle tuttu lastenkirjallisuuden hahmo. Tämä kirja oli outo jotenkin  teennäisellä ja liikaa yritetyllä tavalla. Paljon tapahtui ja juoni ei ollut kovin yhtenäinen alusta loppuun. Kai tämä yritti jollain tapaa opettavainenkin olla. En vakuuttunut. Tulipahan luettua.

24. Nadja Sumanen: Rambo 

Sumasen palkittu nuortenkirja alkoi kiinnostaa viimeistään siinä vaiheessa, kun sitä verrattiin Häräntappoaseeseen. Jotain samaa kirjan teemassa toki onkin, vaikka Rambo on selkeästi 2010-luvun tuotos. Päähenkilö on syrjäytynyt, mielenterveysongelmaisen äitinsä kanssa elävä, kasiluokan päättänyt nuori poika nimeltä Rambo. Hän pääsee kesäksi äidin poikaystävän vanhempien kesämökille ja siellä kiinni tavalliseen elämään, jossa on rytmi ja ruoka-ajat. Pidin kerronnastaja kesän kaipuussani etenkin elävästä kesän kuvauksesta. Syrjäytynyt, vaikeissa olosuhteissa elävä nuori ansaitsee paikkansa kirjan päähenkilönä. Muutenkin tarina on sujuva ja miellyttävä.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Maalis-huhtikuun dekkarit

Maalis- ja huhtikuussa luin viisi dekkaria.

17. Reijo Mäki: Slussen

Slussen

Olipahan taas aika lukea tällainen kepeä, nopea ja viihdyttävä dekkari. Päähenkilönä tässä on Sakari Roivas, ei siis Vares, ja Roivas jää ehkä Varestakin ohuemmaksi hahmoksi, vaikka vaikuttaakin hyvin tyypilliseltä skandinaavidekkarin päähenkilöltä: hän on eronnut, yksinäinen ja alko-ongelmainen poliisi. Joku murhaa vaaleahiuksisia naisia 1990-luvun Tukholmassa ja sen selvittelystähän tässä on luonnollisesti kyse.

Ihan sujuvaa ja helppoa luettavaa, kivaa toimettoman sunnuntaiaamun viihdykettä.

Arvio: 3/5
Luettu maaliskuun alussa

18. Jens Lapidus: Sthml delete

Sthlm delete

Tämä on jatkoa Lapiduksen dekkarille Vip-huone. Tai ei ehkä varsinaisesti jatkoa, mutta henkilöt ovat samat. Hämärästi muistin henkilöhahmot, mutta en muista mitä esim. Emelien ja Teddyn välillä tapahtui edellisessä osassa. Oliko heillä suhde? Romanttista sutinaa? Lähinnä rikollisten näkökulmista etenevä dekkari pyrkii selvittämään vanhaa sieppausta. Mitä tapahtui ja miksi? Siepatun poika on nykyhetkessä syytettynä murhasta. Emelie on hänen asianajajansa. Siepattu mies taas lienee kuollut. Pulaan joutuu myös Teddyn sisarenpoika Nikola, ja tähän liittyy omat rikolliset kuvionsa.

Ihan sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa. Ei tällaista aina viitsisi lukea, mutta silloin tällöin viihdyttää. Sopii mainiosti helppojen nykydekkareitten ystäville.

Arvio: 3+/5
Luettu maaliskuun puolivälissä

19. Jo Nesbo: Verta lumella II

Verta lumella 2

Jaahas, kakkososa. Edellisen osan Verta lumella I luin yli puoli vuotta sitten, enkä tietenkään muistanut siitä juuri muuta kuin sen, että päähenkilö on jonkinlainen sympatioita herättävä, ei ollenkaan paha rikollinen. Tämän kakkososan päähenkilö lienee sama henkilö. Päähenkilö on jättänyt suorittamatta pomonsa määräämän palkkamurhan, joten hän joutuu pakenemaan varmaa kuolemaa Norjan Lappiin. Jokin aika sitten luin Päivi Alasalmen kirjan saamelaisista, ja nyt yllättäen törmäsin saamelaisiin kirjan henkilöinä uudestaan. Tarina on todella miellyttävä ja ehjä. Se on hyvin epätyypillinen, hienovaraisen rakkaustarinan sisältävä dekkari ja siksikin nautittava. Ykkösosan muistamattomuus ei häiritse lukukokemusta. Tarina on kekseliäs ja mukaansatempaava, ja luin sen erittäin mielelläni.

Arvio: 4½/5
Luettu maaliskuun lopulla

20. Elina Pulli: Tukkasurma

Tukkasurma

Rintasyöpää sairastavan lastentarhanopettajan pomo löytyy surmattuna päiväkodista. Siinä tämän ihan näppärän dekkarin alkuasetelma. Ensimmäisenä tulee mieleen, että harvoin tulee luettua näin selkeästi naisille suunnattua dekkaria. Päähenkilö on rintasyöpään sairastunut päiväkodintäti, jonka leipomisharrastusta kuvataan sivutolkulla, uhri on nainen, lähes kaikki keskeiset henkilötkin ovat naisia. On jollain tapaa virkistävää, tai mikä lieneekään oikea sana, ehkä toivoa antavaa, että päähenkilö sairastaa syöpää, sairaus ja sen hoito kuvataan realistisesti, mutta silti päähenkilön elämä jatkuu lähes normaalina ja hän jaksaa leikkiä salapoliisiakin. Ehkä tämä tuo lohtua muille sairastuneille.

Arvio: 3/5
Luettu maaliskuun lopulla

21. Håkan Nesser: Pikku-Burman teurastajatar

Pikku-Burman teurastajatar

Olen pitänyt Nesserin Barbarotti-sarjasta. Tämä on ilmeisesti viimeinen osa. Barbarotti tutkii pomonsa pyynnöstä ikivanhaa selvittämättömäksi jäänyttä katoamistapausta. Yksityiselämässään hän kohtaa suurimman mahdollisen kriisin ja murheen vaimonsa äkillisen kuoleman muodossa. Tarina on miellyttävälukuinen, joskin luonnollisesti hyvin surumielinen ja haikea, jollain tapaa myös elämän tarkoitusta pohdiskeleva. Siinä kulkee rinnakkain 80-luku ja nykyhetki, Barbarotin henkilökohtainen kriisi ja rikostutkinta, armoa antamaton realismi ja viestit kuoleman takaa. Suosittelen kaikille niille dekkareitten ystäville, jotka ovat kyllästyneitä kovaksikeitettyjen dekkareitten väkivallalla mässäilyyn. Tämä on jotain ihan muuta.

Arvio: 4/5
Luettu huhtikuun puolivälissä

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Anoreksiaa ja huumeita - nuoren elämä on vaikeaa

15. Linnea Parkkonen: 112. Vihaan itseäni

112 - vihaan itseäni

Kira Poutasen Ihana meri on aina ollut yksi suosikkinuortenkirjojani, joten kiinnosti lukea tuoreempi versio samasta aiheesta, syömishäiriöön sairastuvasta tytöstä. Kirjoissa on paljon samaa - päähenkilönä epätoivoisesti täydellisyyttä tavoitteleva ysiluokkalainen tyttö, joka haluaa kaikista kokeista kymppejä ja kuvittelee rasvattoman vartalon vievän onneen ja täydelliseen elämään. Alkaa kiivas liikkuminen ja syömättömyys vanhempien ollessa pihalla kuin lintulaudat tai lumiukot konsanaan. Tämän kirjan päähenkilöllä, Lillillä, on riesanaan vielä alkoholisti-isä, jonka juomista hän yrittää peitellä kiireiseltä ja etäiseltä äidiltään.

Tarina on pidempi ja jollain tapaa konkreettisempikin kuin Ihana meri. Se on uskottava ja vetävä ja sopii ehdottomasti luettavaksi sekä nuorille että aikuisille, etenkin teinityttöjen vanhemmille. Dialogi hiukan pisti silmään negatiivisella tavalla eikä tämä mikään kaunokirjallisuuden mestariteos ole, mutta tärkeä kirja tärkeästä aiheesta.

Arvio: 3/5

16. Christiane F.: Huumeasema Zoo

Huumeasema Zoo

Olen lukenut tämän kirjan 90-luvun alussa. Silloin se oli kova juttu, josta monet puhuivat. Muistan, kun luin tätä kesällä olohuoneen sohvalla ja olisi pitänyt lähteä kavereitten kanssa joihinkin rientoihin. En olisi millään halunnut lähteä, vaan olisin halunnut jäädä kotiin lukemaan tätä kirjaa. Olisikohan ajankohta ollut peräti juhannus? Mitä se sitten kertookaan minusta tai tästä kirjasta? Mahtavaa, että tästä on tullut uusi painos.

Olen käynyt Berliinissä ja sen metroasemilla, en tosin 70-luvulla, jolle tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat. Tarina kuvaa betonisia kerrostalolähiöitä ja pissantuoksuisia metroasemia  kovin lohduttomina ja rähjäisinä paikkoina, jotka kestääkseen lapsilla ei ole oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin alkaa käyttää huumeita. Päähenkilö Christiane on aloittaessaan vasta 11-12 -vuotias, ja heroiinikoukkuun jäätyään huumeiden käytön lopettamisen mahdottomuus kuvataan kirjassa toistuvan uskottavasti.

Kyllä, tämä on edelleen koukuttava ja lukemisen arvoinen kirja, jonka ohitse aika ei ole ajanut. Sen oikeastaan halusinkin tietää. Suosittelen tätä kyllä, sekä aikuisille että kaikille teini-iän saavuttaneille.

Arvio: 4/5

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Takashi Hiraide: Kissavieras

14. Takashi Hiraide: Kissavieras

Kissavieras

Kissavieras on kissaihmisen pakollista luettavaa. Myös Japani ja japanilaisen kirjallisuuden omaleimaisuus kiehtoo. Kuten kirjan nimestäkin voi luonnollisesti päätellä, kirjailijapariskunnan luona vierailee säännöllisesti kissa, josta tulee heille tärkeä. Itse arvelin, että kissalle käy huonosti - joku tappaa sen, se jää auton alle tai jotain vastaavaa. Yleensähän kissan osa kaunokirjallisuudessa on tällainen. Ja jotain sattuu, kyllä. Kiinnitin erityisesti huomiota miljöön kuvaukseen, koska se on hyvin tarkkaa ja yksityiskohtaista ja lisää osaltaan tarinan kiehtovuutta. Omalaatuisesta pikku tarinasta tulee ensimmäisenä mieleen Murakami.

Arvio: 3+/5

torstai 10. maaliskuuta 2016

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

13. Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Kaikki se mitä en muista

Vuoden 2015 paras kaunokirjallinen teos Ruotsissa kiinnostaa heti. Useat minäkertojat kertovat auto-onnettomuudessa kuolleesta Samuelista. Aluksi tarina vaikuttaa hieman sirpaleiselta enkä oikein innostunut tästä, mutta loppua kohden aloin pitää rakenteesta, pienistä palasista, joista muodostui ihan kiintoisa kokonaisuus. Kertojien osittainen ristiriitaisuus ja mahdollinen epäluotettavuuskin pitävät mielenkiintoa yllä. Maahanmuuttajateema on kiinnostava ja ajankohtainen. Jäi olo, että haluaisin lukea tämän uudestaan, ja se jos mikä on hyvän kirjan merkki.

Arvio: 4/5

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Kotimaisia, uudehkoja, hyviä ja loistavia kirjoja

9. Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi

Perillä kello kuusi

Viime aikoina olen lukenut paljon hyviä kotimaisia kirjoja, ja tämä on hyvä lisä onnistuneiden ja lukemisen arvoisten kotimaisten joukkoon. Tarina yllätti ja ylitti odotukset. Pidin erityisesti ajankuvasta, 1960-luvusta, joka piirtyy esiin todella aidon tuntuisena. Myös päähenkilöt, edustusrouva Vuokko ja vanhapiika Aune miellyttävät, ja Aunessa tapahtuva muutos ilahduttaakin. Myös Vuokko muuttuu muuttuvan maailman mukana. Kerronta on onnistunutta, ilmavaa, elävää, aitoa, mukaansatempaavaa. Olin heti sisällä tarinassa ja harmitti, kun se loppui; harmitti luopua 60-luvusta ja näistä ihmisistä. Voisin aina lukea tällaisia kirjoja. Täydellinen flunssapäivän seuralainen minulle.

Arvio: 4+/5

10. Riikka Ala-Harja: Kevyt liha

Kevyt liha

Ala-Harjan kirjoista olen yleensä pitänyt, mutta tämä olikin sellainen tuhanteen kertaan kirjoitettu diipadaapaparisuhdeviritys, jollaisia saatoin nuorempana lukea, mutta harvemmin enää nykyään. Minäkertoja, teatterin valosuunnittelija, asuu Helsingissä kaksin pienen poikansa kanssa ja elää monotonista elämää kodin, teatterin ja kuntosalin välissä. Hän tapaa vanhan ihastuksensa ja heidän välilleen kehittyy lyhyt suhde. Tämän ihmeemmästä tarinassa ei ole kyse. Miehen ja naisen rooleja pohdiskellaan jonkin verran, mutta melko ennalta-arvattavalla ja monesti nähdyllä tavalla. Miellyttävä lukea iltaisin, mutta odotin ehkä jotain omaperäisempää ja painavampaakin sisältöä.

Arvio: 3/5

11. Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto 

Pajulinnun huuto

Muistan nauttineeni Alasalmen Joenjoen laulusta, joten olipa kiva saada sille jatkoa. Saamelaisten elämä 1500-luvulla on aihe, josta ei todellakaan tule jatkuvasti luettua. Tämä on hyvinkirjoitettua, taitavasti etenevää kerrontaa ja jopa opettavaista tekstiä. Soruia on saanut Kaukomielen lapsen, palannut kotiinsa ja avioitunut itseään vanhemman Matten kanssa. Kaukomieli joukkoineen palaa kuitenkin pohjoiseen vaatimaan veroja kuninkaalle. Saamelaisista saa kovin sympaattisen kuvan ja heille toivoo vain hyvää, mutta Kaukomielen mukanaan tuoma uhka tuntuu koko ajan leijuvan kaiken yllä. Lukija odottaa pahaa tapahtuvan, varsinkin kun saamelaisia yritetään väkisin kääntää kristityiksi. Ja pahaa tapahtuu, paljon, mutta lopussa on myös toivoa.

Näin Lapin elävänä silmissäni ja nautin tästä kirjasta enemmän kuin osasin kuvitellakaan.

Arvio: 5/5

12. Laura Lindstedt: Oneiron

Oneiron

Tiesin haluavani ehdottomasti lukea tämän kirjan heti kun kuulin sen aiheen: Seitsemän naista kuolemanjälkeisessä tilassa. Eniten kiinnosti erilaisten naisten elämäntarinat, ei niinkään kuolema. Kuolema on kirjassa kuitenkin hyvin keskeinen teema, luonnollisesti.

Pidin tästä kovasti enkä yksiselitteisesti kuitenkaan pitänyt. Varsinkin ensimmäisessä osassa on liikaa kaikkea - tuntuu, että jokaisen naisen tarinassa olisi riittävästi aineksia omaan kirjaansa. Osista muodostuva kokonaisuus on toisaalta tavattoman kiinnostava, toisaalta liian sekava, tajunnanvirtamainen... Mutta kun alkaa ajatella, että kyseessä ovat sekunnit kuoleman jälkeen, niin mitäpä muutakaan kerronta voisi olla. Tietynlainen hajanaisuus ja järjestäytymättömyys sopivat teemaan ja tarinaan. Eniten minua harmitti, että jouduin lukemaan tämän liian nopeasti, koska tämä oli minulla pikalainana kirjastosta. Toisissa olosuhteissa olisin lukenut kirjaa hitaammin ja käyttänyt enemmän aikaa sen pureskeluun ja makusteluun. Sitä tämä olisi vaatinut.

Ensimmäisessä osassa tuntuu olevan liikaa kaikkea, mutta toinen osa tekee tästä erinomaisen kirjan. On tämä kuitenkin jäljen jättävä, vaikutuksen tekevä, erikoinen ja erityinen teos.

Arvio: 5/5

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

8. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Kuin surmaisi satakielen

Ennen kuin aloin lukea tätä, en ollut varma, olenko lukenut tämän jo. Lukemisen jälkeen olin yhtä epätietoinen. Ehkä olen lukenut tämän 90-luvulla muiden klassikkojen joukossa, ehkä en. Tarinasta tuli mieleen omalta osaltaan useat lapsena lukemani tyttökirjat. Päähenkilö on poikamainen, arkailematon pikkutyttö, joka vetäisee mieluummin isoveljeään turpaan kuin pukeutuu mekkoon. Aikuisen maailman mielettömyys nähdään osoittelematta ja alleviivaamatta lapsen silmin, mistä pidin.

Päähenkilö Scoutin isä, asianajaja, puolustaa mustaa miestä oikeudessa 1930-luvulla, aikana, jolloin mustan ja valkoisen ollessa vastakkain valkoinen automaattisesti voittaa, sanoivat todisteet mitä tahansa. Vanhojen tyttökirjojen lisäksi tästä tuli mieleeni romaani Piiat.

Kirjaa voi suositella monenlaisille lukijoille. Jos joku ajattelee klassikoiden olevan vaikeita ja monimutkaisia, tästä voi olla hyvä aloittaa ja huomata olevansa väärässä. Tätä voi suositella teineillekin - itse ainakin olisin lukenut tämän mielelläni jo nuorena. Tarinan ajankohtaisuus on lähes isku vasten kasvoja.

Arvio: 4/5

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Tammi-helmikuun dekkarit

Tammi- ja helmikuussa luin kolme dekkaria.


5. Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa

Joka lapsia ja koiria rakastaa

Olen pitänyt joistakin lukemistani Atkinsonin kirjoista kovasti, mutta osa taas on jättänyt täysin kylmäksi. Tähän en meinannut päästä sisälle ollenkaan. Luin ja luin, mutta tarina ei vaan tuntunut aukeavan tai vetävän mukaansa. Yksi entinen poliisi ostaa kadulta lapsen, toinen pelastaa kaltoinkohdellun koiran. Kirjan nimi saa selityksensä, mutta muutoin tämä ei kyllä syystä tai toisesta innosta yhtään. Olisikohan minun pitänyt muistaa henkilöt edellisistä kirjoista? En muistanut.

Tämä ei ole huono, tylsä tai vaikea kirja, mutta aika tahmeaksi tämän kahlaaminen jäi. Lopulta luin tätä ihan mielelläni, mutta hitaasti enkä kovin innoissani. Loppuun pääsin, lopulta.

Arvio: 3-/5
Luettu tammikuun alussa

6. Lars Kepler: Vainooja

Vainooja

Tyypillinen, laadukas, vetävä ruotsalaisdekkari, jossa murhia, käänteitä ja raakuuksia riittää. Joku kuvaa kotona olevia naisia, lähettää videonpätkät poliisille ja hetkeä myöhemmin naiset löytyvät raa'asti murhattuina. Tapahtumaa tutkivat poliisit Margot ja Adam, entinen poliisi Joona sekä psykiatri Erik. Olisin toisessa mielentilassa saattanut ahmaista koko tiiliskiven yhdessä viikonlopussa, mutta nyt ei vaan jotenkin innostanut. Vasta tärkeimmän käännekohdan jälkeen aloin lukea tarinaa ahmimalla. Yllättäviä käänteitä tarinassa kieltämättä on sen verran, että lukija haluaa tietää, mitä lopulta tapahtuu. Ruotsalaiset osaavat tämän lajin, vaikka paljon dekkareita lukeneena tämä sama rakenne alkaa jo hivenen kyllästyttää.

Arvio: 3+/5
Luettu tammikuun puolivälissä

7. Leena Lehtolainen: Surunpotku

Surunpotku

Surunpotku? Muistan ennenkin ärsyyntyneeni Lehtolaisen romaanien nimistä. Tässä tarinassa suru potkaisee ainakin kansanedustajaa, jonka puoliso löytyy kirkosta verisesti murhattuna sekä Maria Kallion kollega Koivua, jonka nuori tytär on kuolemansairas. Tarina keskittyy kuvaamaan poliitikon puolison murhan selvittelyä poliisien resurssien pienentyessä ja koko Kallion osaston ollessa lakkautusuhan alla.

Lehtolaisen ystävät pitänevät tästä. Tarina on ihan vetävä, sujuva ja helppolukuinen, tosin Lehtolaisen tyyliin myös hieman paasaava ja alleviivaavan selittelevä. Hyvää ja viihdyttävää matkalukemista, kirjallisuutena ei erityistä.

Arvio: 3/5
Luettu tammikuun lopussa ja helmikuun alussa

Yksi pieni nuortenkirja

4. David Almond: Nimeni on Skellig



Ihan kiva, lyhyt ja helppolukuinen nuortenkirja Michaelista, joka muuttaa uuteen ränsistyneeseen kotiin ja jolle syntyy liian aikaisin pikkusisko. Autotallista löytyy omituinen otus Skellig ja naapurista kotikoulua käyvä omalaatuinen tyttö. Toisaalta tarina on helppo, toisaalta se ei ole kovin konkreettinen. Mahtavatko tottumattomat teinit tulkita tätä liian kirjaimellisesti ja sen myötä pitää tarinaa liian kummallisena? Kuulen jo elävästi korvissani äänet: "En tajuu!"

lauantai 20. helmikuuta 2016

Hugh Howey: Kohtalo

3. Hugh Howey: Kohtalo

Kohtalo

Siilo-saagan päätösosa olisi pitänyt lukea heti ykkös- ja kakkososien jälkeen. Vaan kun luin ensimmäisen osan Siilo, eipä ollut muita osia vielä edes suomennettu. Olisin halunnut muistaa aiempien osien, varsinkin ykkösosan tapahtumien yksityiskohdat tarkemmin, koska tämä on kuitenkin niin selkeästi yksi iso tarina. Odotin mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.

Siilossa 18 asustava, ensimmäisestä osasta tuttu Juliette puhkaisee reiän toiseen siiloon ja käy ulkomaailmassa hakemassa näytteitä, jotka tarjoavat hänelle täysin uutta ja odottamatonta tietoa. Tämä on liikaa, joillekin, jossakin ja hetkessä koko siilon väki on hengenvaarassa. Toivoin tarinan henkilöille hyvää, mutta olin varma, ettei tästä kovin valoisa tai aurinkoinen tarina voi tulla. Eikä tullutkaan. Salaliittoja, väkivaltaa ja kuolemaa on mukana riittämiin. Tarinan puolivälissä huomasin,  että aloin hieman menettää kiinnostustani. Liekö tarinaa kuitenkin pitkitetty liikaa? Loppua kohden mielenkiinto luonnollisesti palasi, ja halusin tietää, mitä tapahtuu. Loppu on odotettavissa ja tarinalle sopiva. Trilogia on lukemisen arvoinen.

Arvio: 4/5

maanantai 15. helmikuuta 2016

Anu Silfverberg: Äitikortti

2. Anu Silfverberg: Äitikortti

Äitikortti - kirjoituksia lisääntymisestä

Tammi-helmikuun kirja omasta hyllystäni

Otin tämän matkalukemiseksi yksinkertaisesti siitä syystä, että tämä on pienikokoinen ja kevyt kirja. Se on odottanut lukuvuoroaan hyllyssäni jo kauan ja ehdottomasti minun olisi pitänyt lukea tämä vuosia aiemmin, ehkä jo 20 vuotta sitten, vaikkei tämä silloin ollut ilmestynytkään. Aihe, äitiys ja lisääntyminen, on osaltani loppuunkäsitelty, mutta vuosia aiemmin olisin luultavasti innostunut tästä kirjasta. Nyt tämä ei tunnu tarjoavan mitään uutta tai tuoretta pähkäiltävää tai pureksittavaa. Eniten, edelleen, kirjassa kiinnosti pohdinnat siitä hankkiako lapsi vai ei ja mistä syistä. Kertojan lapsen synnyttyä menetin mielenkiintoni kokonaan ja imetyksestä jaarittelu lähinnä pitkästytti. Olen aina ollut samaa mieltä siitä, että omien lasten hoitaminen kotona ei ole työtä sen enempää kuin omien pyykkien peseminen tai oman olohuoneen lattian imurointi. Se on vain elämää.

Todellakin - 15 - 20 vuotta sitten olisin ehkä innostunut tästä kirjasta, ilahtunutkin. Nyt vain ajattelin, että onneksi aikanani valitsin oikein, vaikka valitsinkin eri tavalla kuin muut.








maanantai 11. tammikuuta 2016

Katherine Pancol: Mimmit 3

1. Katherine Pancol: Mimmit 3

Mimmit 3

Minulla ei ole Pancolin kirjoista mitään sellaista sanottavaa, mitä en olisi jo sanonut.  Kirjailijan tyyli on omalaatuinen ja ärsyttävä, mutta jokin siinä viehättää, koska aina tartun uusimpaan. Hyvän ja pahan taistelu on melkein kuin sadusta ja henkilöt kovin yksioikoisia, tosin erittäin suuria persoonia. Simppeliä ihmissuhdeviihdettä, jossa on sen verran jännitteitä, että lukemiseen koukuttuu. Saa nähdä vieläkö tämä jatkuu. Ensimmäisessä Mimmit-kirjassa esitellyn Stellan tarina saadaan jonkinlaiseen päätökseen, toisessa osassa alkaneet Hortensen ja Garyn kuviot jäävät taas pahasti kesken. Enköhän lue seuraavankin osan.

Arvio: 2½/5

lauantai 9. tammikuuta 2016

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste

Noin vuosi sitten päätin osallistua HelMet-kirjastojen 50-kohtaiseen lukuhaasteeseen vuodelle 2015. On tullut aika katsoa, miten haasteen kanssa kävi. Aika monta kirjaa luin listalta, mutta monta jäi lukemattakin.

Tiedän, että HelMet-kirjastot on julkaissut vastaavan haasteen myös vuodelle 2016. Taidan kuitenkin tällä kertaa jättää sen väliin. Tuntuu siltä, että tavoitteeni sata luettua kirjaa ja 6 kirjaa omasta hyllystäni riittää aivan mainiosti haasteeksi tälle vuodelle.

 

  1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Joel Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
  2. Kirja, josta on tehty elokuva: Veronica Roth: Outolintu
  3. Vuonna 2015 julkaistu kirja Hanna Tuuri: Ranta
  4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin Aleksi Delikouras: Nörtti: New game
  5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä Patjim Statovki: Kissani Jugoslavia
  6. Kirja, jonka nimi on yksi sana Kati Hiekkapelto: Suojattomat
  7. Novellikokoelma Rosa Liksom: Perhe
  8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle  Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
  9. Tietokirja Luin montakin tietokirjaa selailemalla sieltä täältä, mutta en yhtäkään kannesta kanteen.
  10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja  Unni Lindell: Käärmeenkantaja. En ole varma, onko tämä ensimmäinen, mutta ainakin se on suositun dekkarisarjan aloittaja.
  11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut Lionel Shriver: A Perfectly Good Family
  12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle Tästäkään en ole ihan varma...
  13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
  14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja Piper Kerman: Orange is the New Black. Vuosi vankilassa
  15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
  16. Kirja, jota äitisi rakastaa Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Äitini suositteli ja häneltä lainasin tuon Finlandia-voittajan. En tiedä onko rakastaa kuitenkin liian voimakas ilmaus...
  17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta Tällaista ei tainnut olla lukemieni kirjojen joukossa.
  18. Yli 100 vuotta vanha kirja Tämä jäi väliin.
  19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä Aivan varmasti useammassa kuin yhdessä lukemassani kirjassa on seksuaalivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä? Nyt en vaan muista... 
  20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella Pauliina Susi: Takaikkuna. Tässä on hieno kansi, mutta en silti valinnut tätä luettavaksi pelkästään kannen perusteella.
  21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut Tällaisia kirjoja ei ole olemassakaan. Luin tunnollisesti kaiken.
  22. Muistelmateos tai elämäkerta Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja
  23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä ja muita kirjoituksia
  24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia
  25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja En tainnut lukea yhtäkään kirjaa 70-luvulta.
  26. Kirjatrilogia Erik Axl Sund: Varistyttö
  27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja  Reija Kaskiaho: Nikottelua
  28. Kirja, jonka nimessä on väri Aki Ollikainen: Musta satu
  29. Kirja, jossa on taikuutta Sofi Oksanen: Norma
  30. Sarjakuva-albumi tai -romaani En lukenut sarjakuviakaan! Olisin kyllä voinut lukea Fingerporia tai Viiviä ja Wagneria.
  31. Elämäntaito- tai self-help-kirja Ei kiitos.
  32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi En tiedä yhtäkään tänne sijoittuvaa kirjaa.
  33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta  Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
  34. Kirja, jonka nimessä on numero Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja
  35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla Jari Järvelä: Zombie
  36. Runokirja Olisin halunnut lukea Antti Holman Kauheimmat runot, mutta en saanut sitä käsiini.
  37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa Onkohan näistä lukemistani mikään?
  38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken Minulla on aika korkea kynnys jättää luetuksi valittuja kirjoja kesken. Toivon, että olisin jättänyt kesken kirjan Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
  39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi En lukenut tällaisia kirjoja tänä vuonna.
  40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
  41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin Jaa-a. En ole varma läheskään kaikkien kirjailijoiden i'istä?
  42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua  Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
  43. Kirja, jossa on yli 500 sivua Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
  44. Klassinen rakkausromaani Enpä juuri harrasta rakkausromaaneja.
  45. Kirja, joka pelottaa sinua Mikähän pelottaisi?
  46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit Minulla on ollut syksystä saakka lainassa Päivi Alasalmen Pajulinnun huuto. Se olisi sopinut tähän kategoriaan. Sen lukeminen siirtyi kuitenkin vuodelle 2016.
  47. Hauska kirja Miina Supinen: Mantelimaa
  48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
  49. Jännityskirja tai dekkari Ursula Podnanski: Sokeat linnut
  50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle Näitäkin varmaan on, jos olen napannut jonkin kirjan lainaan pöydältä, johon kirjaston henkilökunta erikseen nostaa esille tiettyjä kirjoja. Enpäs vaan taas muista...

maanantai 4. tammikuuta 2016

Havaintoja vuodesta 2015

Olen ollut tänä vuonna laiska ja vastentahtoinen bloggaaja. Se näkyy takuulla tekstien tasossa. Tekisi mieli lopettaa koko touhu, mutta en lopeta. Haluan edelleen muistaa, mitkä kirjat olen lukenut.

Tälle vuodelle oli tavoitteena lukea sata kirjaa ja 12 erinomaista kirjaa. En päässyt kumpaankaan tavoitteeseen. Luin peräti kaksi kirjaa, joille annoin arvosanan 5/5, ja molemmat olivat kotimaisia. Luin erittäin paljon hyviä suomalaisia kirjoja, mikä on ilahduttavaa. Sen sijaan hyvien ulkomaisten lukeminen jäi, enkä pystynyt laatimaan top 10 -listaa. Liikaa luen kuitenkin edelleen keskinkertaista dekkarihömppää. Toisaalta sillekin on kaiken työkiireen keskellä paikkansa viihdykkeenä, joten en lupaa dekkareitten lukemista lopettaa.

Ensi vuonna haluan taas lukea oman kirjahyllyni kirjoja. Otan tavoitteeksi lukea kuusi kirjaa omasta hyllystäni. Muita tavoitteita en taida asettaa. Sata kirjaa vuodessa sopii toki olla jonkinlainen jokaisen vuoden tavoite.


Arviot 2015
Arvio 5/5                                          2  kpl
Arvio 4/5                                         24  kpl  
Arvio 3/5                                        39   kpl
Arvio 2/5                                        11  kpl
Arvio 1/5                                          1  kpl        
Ei arvioitu/useita arvioita                 3 kpl       

Yhteensä                                        82     kpl        

Vuoden suosikkikirjailijani. Näitä haluan lukea jatkossa lisää 

Jussi Valtonen
Iida Rauma
Patjim Statovki
Pauliina Vanhatalo
Pauliina Susi
Miina Supinen
Karl Ove Knausgård 
Annamari Marttinen 

Näistä kirjailijoista en pitänyt ja näiden kirjoja tuskin luen lisää
Ei ollut isoja pettymyksiä tänä vuonna. 
Reijo Mäen novellikirjailija Luusalmi on varmaan ainoa rimanalitus.
  

Vuoden ristiriitaiset kirjailijat 
Joel Dicker
Paula Hawkins
Erik Axl Sund 


TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT KOTIMAISET

1. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
2. Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
3. Patjim Statovki: Kissani Jugoslavia
4. Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika
5. Pauliina Susi: Takaikkuna
6. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
7. Annamari Marttinen: Vapaa 
8. Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
9. Miina Supinen: Säde 
10. Kari Hotakainen: Kantaja

 VUODEN PARHAAT LUETUT ULKOMAISET

1. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja
2. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
3. Hugh Howey: Siirros 

4. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja
5. Joel Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
 

 

TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT DEKKARIT

1. Michael Katz Krefeld: Kadonneet
2. Belinda Bauer: Kadonneet lapset 
3. Anna Karolina Larsson: Paviaanivarkaus
4. Erik Axl Sund: Varistyttö-trilogia 
5. Katarina Wennstam: Petturi  
6. Håkan Nesser: Yksinäiset 
7. Ursula Poznanski: Sokeat linnut 
8. Kristina Ohlsson: Varjelijat
9. Belinda Bauer: Ruumis nro 19
10. Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? 

Eniten luin
Syyskuussa, 10 kirjaa
Annamari Marttinen, 6 kirjaa
Erik Axl Sund, 4 kirjaa


Vähiten luin
Elokuussa 3 kirjaa
joulukuussa, 4 kirjaa


Englanniksi luin
Lionel Shriver: A Perfectly Good Family 

Vuoden pettymykset
Anna Gavalda: Parempaa elämää
Paula Hawkins: Nainen junassa
Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
Mary Kubica: Good girl. Kunpa tietäisit   

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vuosi 2015

Vuonna 2015 luin 82 kirjaa. Vuodesta 2009 alkaen olen lukenut 591 kirjaa.

Katie Arnoldi: Kehonpalvoja
Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia?
Muriel Barbery: Siilin eleganssi
Belinda Bauer: Ruumis nro 19
Belinda Bauer: Kadonneet lapset 
Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu
Michael Cunningham: Lumikuningatar
Aleksi Delikouras: Nörtti: New game
Joel Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta  
Gillian Flynn: Teräviä esineitä 
Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu 
Anna Gavalda: Parempaa elämää
Taina Haahti: Operaatio onni 
Pirjo Hassinen: Sauna Paradis
Paula Hawkins: Nainen junassa 
Helsinki Noir. Toimittanut James Thompson 
Kati Hiekkapelto: Suojattomat
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen
Kari Hotakainen: Kantaja 
Hugh Howey: Siirros 
Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä ja muita kirjoituksia
Juha Itkonen: Ajo
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Mari Jungstedt: Viimeinen näytös
Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee
Mari Jungstedt ja Ruben Eliassen: Tummempi taivas
Jari Järvelä: Zombie
Reija Kaskiaho: Nikottelua
Michael Katz Krefeld: Kadonneet
Piper Kerman: Orange is the New Black. Vuosi vankilassa
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja
Mary Kubica: Good girl. Kunpa tietäisit  
Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
Jens Lapidus: Vip-huone 
Anna Karolina Larsson: Paviaanivarkaus 
Rosa Liksom: Perhe
Unni Lindell: Käärmeenkantaja
Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä 
Liza Marklund: Rautaveri
Annamari Marttinen: Kuu huoneessa

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa
Annamari Marttinen: Vapaa 
Annamari Marttinen: Veljeni vartija 
Annamari Marttinen: Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä
Kate Morton: Hylätty puutarha 
Anders de la Motte: Kupla 
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Reijo Mäki: Tulivuori
Reijo Mäen novellikirjailija Luusalmi: Siivellä eläjä

Jo Nesbo: Verta lumella. Osa 1
Håkan Nesser: Yksinäiset 
Mikael Niemi: Kirkon piru
Kristina Ohlsson: Varjelijat
Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit 
Anu Ojala: Aino, neljän tuulen tyttö
Sofi Oksanen: Norma
Aki Ollikainen: Musta satu
Katherine Pancol: Mimmit 2   
Ursula Poznanski: Sokeat linnut
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Veronica Roth: Outolintu 
Lionel Shriver: A Perfectly Good Family
Anja Snellman: Antautuminen
Patjim Statovki: Kissani Jugoslavia
Erik Axl Sund: Varistyttö

Erik Axl Sund: Unissakulkija 
Erik Axl Sund: Varjojen huone
Erik Axl Sund: Lasiruumiit 
Miina Supinen: Säde 
Miina Supinen: Mantelimaa
Pauliina Susi: Takaikkuna  
Alexander Söderberg: Kolumbialainen liitto 
Karoliina Timonen: Kesäinen illusioni
Hanna Tuuri: Ranta
Carl-Johan Vallgren: Varjopoika
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika 
Katarina Wennstam: Petturi