tiistai 29. joulukuuta 2015

Vuoden viimeiset kotimaiset

81. Juha Itkonen: Ajo

Ajo

Itkosen kirjat ovat kaikki olleet miellyttävälukuisia arkisessa mutkattomuudessaan, eikä tämä ole poikkeus. Ollaan 1960-luvulla, tavallisen perheen tavallisessa arjessa, joka joidenkin osalta katkeaa, joidenkin osalta muuttuu erään tavallisen ajomatkan aikana. Nykyajassa nainen, 1960-luvun pariskunnan lapsenlapsen vaimo, ajaa läpi Euroopan karkuun avioliittonsa ongelmia. Henkilöt ovat eläviä ja uskottavia, kerronta soljuu sujuvasti eteenpäin. Ainoa, mikä itseäni häiritsi, oli 60-luvun pariskunnan muutto Australiaan, mikä tökkäsi silmään hivenen epäuskottavana ratkaisuna. Muuten miellyttävää luettavaa tämäkin.

Arvio: 3½/5

82. Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Seksistä ja matematiikasta

Minulla ei ole selkeää mielikuvaa Rauman edellisestä kirjasta nimeltä Katoamisten kirja. Muistaakseni se oli ihan hyvä, mutta ei näköjään erityisen mieleenjäävä eikä se päässyt parhaiten sinä vuonna luettujen kirjojen joukkoon. Tältäkin odotin mukavaa lukukokemusta, mutta odotukset ylittyivät reippaasti. Nautin todella tästä kirjasta. Tarina kertoo Erikasta, huippuälykkäästä matemaatikosta, joka ei kuitenkaan osaa puhua ihmisille tai oikeastaan edes elää elämäänsä sosiaalisena olentona muiden ihmisten parissa. Toisessa ääripäässä on hänen kehitysvammainen siskonsa Emilia, josta kaikki pitävät, mutta joka ei matematiikasta tai muistakaan kovin abstrakteista asioista ymmärrä. On Tuovi, jonka sukupuoli jää ensin hieman pimentoon, on ilmastonmuutos, sukupuuttoon kuollut Tasmanian tiikeri ja Itämeren öljyonnettomuus. On seksi ja matematiikka, lihallisuus ja konkreettisuus abstraktiuden vastakohtana. Näkymättömän maailman aaveet, elämisen vaikeus kädessä olevista korteista riippumatta ja yksinäisyys, irrallisuus, ulkopuolisuus. Jollain tapaa tästä tuli mieleen vähän aikaa sitten lukemani He eivät tiedä mitä tekevät, jossa siinäkin teemojen runsauteen meinasi hukkua.

Hienosti kerrottu tarina, joka ei masentavahkosta aiheesta huolimatta ole masentava.

Arvio: 5-/5

Marras-joulukuun dekkarit

Marraskuussa luin kaksi dekkaria, joulukuussa en lukenut yhtäkään, jollei Pauliina Suden Takaikkunaa lasketa dekkariksi. 

79. Unni Lindell: Käärmeenkantaja

Kuvahaun tulos haulle unni lindell käärmeenkantaja

En ollut aiemmin lukenut Lindellin kirjoja, mutta olin kuullut niistä kehuja. Päätin aloittaa lukemisen vanhemmasta tuotannosta. Kyseessä on perusdekkari, mutta ihan nautittava sellainen. Mies löytyy murhattuna, murha linkittyy aiempaan surmaan. Pian murhia tapahtuu lisää. Päähenkilö Caton yksityiselämä kahden perheen välissä on suurempaa sotkua kuin dekkareissa yleensä. Myös perheväkivalta on keskeinen teema.
Dekkariksi varsin kelpo, sujuva ja koukuttava. Lukenen lisääkin Lindelliä.

Arvio: 3½/5
Luettu marraskuun alussa

80. Mari Jungstedt ja Ruben Eliassen: Tummempi taivas

Tummempi taivas

Uusi Jungstedtin dekkari on ihan samantyyppinen kuin edellisetkin, joten hänen tyylistään pitävät tuskin pettyvät. Henkilöt taas eivät ole edellisistä kirjoista tuttuja, koska takakannen mukaan tämä aloittaa uuden dekkarisarjan. Miljöönä ei siis ole Gotlanti vaan eteläisempi saari Kanarialla. Kyseessä on helppo- ja nopealukuinen, näppäräjuoninen rikostarina, joka etenee sujuvasti lyhyin luvuin useista eri näkökulmista. Tapahtuu murha jos toinenkin ja lopulta langat punoutuvat yhteen. Pientä kökköyttä on sekä suomennoksessa että uskottavuudessa. Itseäni häiritsi etenkin naisen yläpuolella, jolla oli pitkät vaaleat hiukset - tyyppiset lauserakenteet ja muutaman kerran toistuva näkkileipävoileipä. Siis mikä? Samoin enpä usko, että poliisi missään olosuhteissa ottaisi toimittajaa mukaan murhatun ruumiinavaukseen.

Viihdyttävää viihdykettä laiskaan ja väsyneeseen marraskuun viikonloppuun.

Arvio: 3/5
Luettu marraskuun puolivälissä

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pari Pauliinaa

77. Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika

Pitkä valotusaika

Pitkä valotusaika kertoo lyhyehkön (223 sivua) mutta hyvinkin kattavan tarinan valokuvaajasta, vaatimattomasta Aarnista, joka katselee elämää ulkopuolelta kameran linssin läpi. Hän on tasainen, konstailematon, luottavainen ja epävarma ja peilautuu kovin arkisena suhteessa koulutettuun vaimoonsa Ilseen ja railakasluonteiseen ystäväänsä Teuvoon. Tarina kulkee 1960-luvulta 2000-luvulle ja välillä toivoin, että kirja olisi ollut pidempi ja yksityiskohtaisempi, jotta olisin saanut tietää enemmän. Toisaalta kirja on täydellinen juuri näin - toisinaan aukot kertovat enemmän, suorastaan huutavat. Aluksi nautin tarinaa pieninä palasina useana iltana, mutta loppua kohden en enää malttanut vaan ahmin sen kerralla loppuun. Nautin tästä. Pidin todella sekä kielestä, kerronnasta että tarinan rakenteesta ja tunnelmasta. Kirjailija on taitava, taitavampi kuin muistinkaan. En keksi ketään, kenelle tätä ei voisi suositella.

Arvio: 4+/5

78. Pauliina Susi: Takaikkuna

Takaikkuna

Tämäkin on hyvä kirja. Ajankohtainen. Mikä olisi ajankohtaisempaa kuin ulkomaalaistaustaisiin ja naisiin kohdistuva vihapuhe? Nettistalkkaus on myös kovin nykyaikaa. Samoin perussuomalaisen ministerin sekoilut - puolue tuskin jää kenellekään epäselväksi, vaikka sitä ei suoraan tarinassa mainitakaan. Kirjan kaikki henkilöt ovat erityisen kiinnostavia. Leia Laine, joka johtaa seksiriippuvaisten miesten avustushanketta, joutuu kohtuuttoman nettivihan kohteeksi esiinnyttyään television ajankohtaisohjelmassa. Samaan aikaan seksiriippuvaisen ministerin poliittisesti hyvinkin epäkorrektin sekoilun videointia ryhtyy netissä jäljittämään kaiken osaava hakkeri Land-o. Näiden kolmen lisäksi keskeinen henkilö on Leian tytär Viivi, josta paljastuvia seikkoja en alussa yhtään osannut arvata. Siitä todellakin kaikki pointsit kirjailijalle. Tämä on taitavasti rakennettu trilleri, etten jopa sanoisi kansainvälistä tasoa. Varsin koukuttava laiskojen joulunpyhien piristys.

Arvio: 4+/5

tiistai 15. joulukuuta 2015

Tämän syksyn kotimaisia uutuuksia

73. Miina Supinen: Mantelimaa

Mantelimaa

Ennen kaikkea joulu oli juttu, joka sijaitsi naapureilla, Facebook-feedissä, kiiltävissä lehdissä ja tavaratalojen katalogeissa. Sen saattoi yrittää ostaa itselleenkin, mutta juuri kun luuli, että paketti on kasassa, sitä meni kuuntelemaan kouluun joulujuhlia, joissa kuoro alkoi yhtäkkiä vittuilla.

Itsestään on etsittävä ihmisen vain rauha, kuoro ilmoitti. Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, mutta sepä kätkeytyy ja narraa etsijäänsä. Ja vielä: onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha.

Älkää nyt viitsikö, ihminen ajattelee. Jotain armoa nyt hei tyypit. Olen imuroinut koko kämpän. Olen tehnyt porkkana-, peruna-, lanttu- ja jopa bataattilaatikon. Pitääkö minun etsiä vielä sisältäni rauha? Mitä jos en ehdi?

Ja sitten tulee se nihilistinen olo, että paskaako tässä. Turha edes yrittää. Saman tien voi paiskata hanskat tiskiin.

Jos rauhaa ei ole sydämessä joulukuun alussa, on epärealistista kuvitella, että se sinne ilmestyisi aattoon mennessä ilman kemiallista apua.

En ole jouluihminen ja kuulun tässä suhteessa vähemmistöön. Siksipä olikin hykerryttävää ja kutkuttavaa lukea tämä kirja. Että meitä on muitakin. Että joku ylipäätään kirjoittaa aiheesta jotain. Tarinan päähenkilön, Mollin, mies saa sähköiskun ja vaipuu koomaan. Rahapulassa Molli lupautuu töihin Mantelimaahan. Mantelimaa on ikuisen joulun painajaismainen teemapuisto, joka tarjoaa kaikenlaisia palveluita ostoksista strippiklubiin ja joka taantuman kourissa yrittää sinnitellä kannattavana. Tarinaan kuuluu paljon eriskummallisia hahmoja ja absurdius leimaa lähes kaikkea - miljöötä, juonta, henkilöitä. Loppua kohden outous tiivistyy ehkä vähän liikaakin, mutta on tämä kaikkiaan hauskan omituinen lukukokemus.

Arvio: 3+/5

74. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Kudottujen kujien kaupunki 

Tuskin olen ainoa, joka on odottanut suurta mielenkiintoa ja uteliaisuutta tuntien Itärannan uutta kirjaa. Luulin tämän olevan dystopia, mutta ensivaikutelma miljööstä ei viekään tulevaan vaan pikemmin menneeseen. Tarinassa nuori kutoja Eliana elää yksinkertaista, säntillistä elämäänsä, kunnes hänen elämäänsä ilmaantuu pahoinpidelty, puhekyvytön tyttö. Tarinan kehyksiksi hahmottuu ajaton unenomainen fantasia, joka ei sijoitu menneeseen eikä tulevaan vaan ehkä johonkin rinnakkaistodellisuuteen, kauas tulvien vainoamalle saarelle. Oma teemansa tarinassa on unet, joiden näkeminen on kielletty.

Tarinassa on hyvin erityislaatuinen, yhtä aikaa miellyttävä ja kuitenkin painostavan ahdistava tunnelmansa. Itärannan kieli ansaitsee erityismaininnan, sillä se on kaunista, tarinaa soljuvasti eteenpäinvievää. Jollain tapaa tarina on hyvin perinteinen ja ennenkin nähty - nuori nainen nousee kapinaan valtaapitäviä vastaan monessa muussakin varsinkin teineille suunnatussa dystopiassa. Kuitenkin tämä on omanlaisensa, kaunis ja viehättävä tarina.

Arvio: 4+/5

75. Anja Snellman: Antautuminen

Antautuminen


En tiennyt mitä odottaa Snellmanin uusimmalta, mutta yllättäen tästä tulikin ensimmäisenä mieleen Karl Ove Knausgårdin Taistelut. Heräsi samanlainen ihmetys ja uteliaisuus: Siis onko tämä omaelämäkerrallista ainesta vai fiktiota?  Kertoja kuvailee elämäänsä ja ulkopuolisuuden kokemuksiaan kovin itsekriittisesti ja armottomasti. Tällaista ilmavaa lyhytlukuista kerrontaa vailla perinteistä juonta on miellyttävä lukea, mutta mielestäni välillä itsekriittisyys lipuu jo itsesääliin ja sellaisen oman erityisyyden korostamiseksi, mikä alkaa olla jo hivenen vastenmielistä. Eiköhän meistä jokainen tunne välillä olevansa ainutlaatuinen, erityinen, ulkopuolinen ja heikkoina hetkinään myös huonompi kuin muut?

Oma kuvani Snellmanista muuttui aika paljon tämän kirjan myötä. Kirjan lukemisesta, kerronnasta, kielestä ja tyylistä pidin.

Arvio: 4-/5

76. Sofi Oksanen: Norma

 Norma



Oksasen uusin alkaa hautajaisista. Norman äiti on kuollut, tehnyt itsemurhan, mutta heti alusta saakka aletaan vihjailla, että tapauksessa on jotain hämärää. Arvoituksellisuus ja mysteerin paljastuminen vähitellen pienistä asioista houkuttelevat lukemaan lisää. Pian paljastuu, että Norma on luonnonoikku, jonka aistit ovat ylikehittyneet ja hiukset kasvavat metrin päivässä. Äiti on myynyt Norman hiuksia kampaamoon, jossa oli töissä. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään hiuskaupasta, vaan syvemmälle mentäessä kuvioista paljastuu myös lapsikauppaa.

Erityislaatuisuudessaan ja outoudessaan kiinnostava kirja. Heti tuli kirjailijan oma valtava hiuspehko mieleen, ja voi hyvin kuvitella, että idea tähän kirjaan on tullut omasta elämästä. Tai omasta päästä. Tämä on tavallaan rikostarina, mutta kaikkea muuta kuin tyypillinen sellainen. Kirja on huomattavasti helpommin lähestyttävä kuin Oksasen edellinen, mutta ei tämä silti mitään äärimmäistä wow-elämystä tarjoa. Ihan luettava kirja kuitenkin.

Arvio: 4/5

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

72. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

He eivät tiedä mitä tekevät

Viime vuoden Finlandia-voittaja osui käteen vasta nyt. To read -listalla se on ollut kyllä voitosta saakka. On amerikkalainen, akateemisesti kunnianhimoinen Joe, joka pettyy Suomeen. Hän jättää suomalaisen vaimonsa Alinan, poikansa Samuelin ja palaa Usaan. Amerikkalaisuus ja suomalaisuus asetetaan tässä hyvin vahvasti ja molemmin puolin kriittisesti argumentoiden vastakkain, mikä on kiinnostavan kutkuttavaa ja silmiä avaavaa. Tarina aukeaa ensin vuorotellen Alinan suomalaisesta ja Joen amerikkalaisesta näkökulmasta ja myöhemmin tapahtumat nähdään myös Samuelin silmin, mitä odotinkin. Alinan ja varsinkin Samuelin näkökulmat jäävät kuitenkin Joen näkökulman varjoon, mikä on tarinan rakenteen kannalta ymmärrettävää ja toimivaa. Eniten tässä kirjassa nautin henkilöistä. He ovat niin kovin eläviä, hengittäviä, uskottavia, tarkkaan piirtyviä ja inhimillisiä. Valtonen on todella taitava ihmiskuvaaja.

Odotin tämä olevan hyvä kirja, mutta tämä olikin vielä parempi. Tarina on todella iso sivumäärältään, merkityksiltään, teemoiltaan. Teemoja tässä on valtavasti. Pohjimmiltaan kyse on ikiaikaisesta kysymyksestä mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Hallitsemmeko me teknologiaa vai teknologia meitä? Voiko kehityksen nimissä hyvää tarkoittaen tehdä mitä tahansa, esimerkiksi eläinkokeita? Entäpä isä, joka hylkää lapsensa, mitä siitä lopulta seuraa? Sekä kirjan kerronta että tarinan rakenne ovat häikäiseviä. Tarina on älykäs ja syvällinen, silmiä avaava, ajatuksia herättävä, vetävä eikä ollenkaan vaikea. Tämä ei ole "ihan kiva" kirja, vaan menee syvälle, jättää jäljen. Lisää, kiitos.

Arvio: 5/5