keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Vuonna 2014 luin 91 kirjaa. Vuodesta 2009 alkaen olen lukenut 509 kirjaa.

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu
Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa
Kate Atkinson: Elämä elämältä 
Margaret Atwood: Poikkeustila 
Marja Björk: Poika
John Bradshaw: Kissan mieli. Ymmärrä lemmikkisi käytöstä
Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet

Michael Cunningham: Tunnit
Sanna Eeva: Maamorsian
Nura Farah: Aavikon tyttäret
Gillian Flynn: Paha paikka
Amity Gaige: Schroder 
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 2. Sairaus 
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 3. Kuolema
Carol Gorman: Jerry, hurmaava hikke 
Lotte ja Soren Hammer: Kaikella on hintansa
Eija Hetekivi Ohlsson: Tämä ei ole lasten maa
Kati Hiekkapelto: Kolibri 
Pekka Hiltunen: Iso
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Antti Holma: Järjestäjä 
Hugh Howey: Siilo
Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä
Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito 
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein  
John Irving: Vapauttakaa karhut!
Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
Katja Jalkanen ja Hanna Pudas: Rivien välissä
J.K. Johansson: Laura
Mari Jungstedt: Neljäs uhri
Mons Kallentoft: Syyskalma 
Juhani Karila: Gorilla
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Michael Katz Krefeld: Langenneet
Anni Kytömäki: Kultarinta
Lars Kepler: Nukkumatti
Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen kirja
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja
Heli Laaksonen: Pursu 

Jens Lapidus: Ainakin äiti yritti
Jens Lapidus: Siisti kosto
Jens Lapidus: Luksuselämää
Tuija Lehtinen: Traktori

Leena Lehtolainen: Rautakolmio
Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta
Kari Levola: Tahdon
Rosa Liksom: Väliaikainen
Camilla Läckberg: Enkelintekijä
Maria Kallio -extra. Toimittaneet Hannu Harju ja Ismo Loivamaa
Liza Marklund: Ajojahti
Annamari Marttinen: Ero
Ian McEwan: Vieraan turva
Kirsi Merimaa: Hotelli Kalifornia
Tuomas Milonoff ja Riku Rantala: Madmanners. Seikkailijan etiketti
Anders de la Motte: Peli
Anders de la Motte: Lume 
Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3
Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois
Reijo Mäki: Intiaani
Reijo Mäki: Kaidan tien kulkijat
Jo Nesbo: Lumiukko
Jo Nesbo: Poliisi
Jo Nesbo: Isänsä poika 
Håkan Nesser: Toden ja ilveen verkko
Håkan Nesser: Herra Roosin tarina
Håkan Nesser: Kaalbringenin kurkunleikkaaja
Mikael Niemi: Mies joka kuoli kuin lohi 
Novelli palaa! Matkanovelleja
JJ Nääs: Mourukatit
Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
Kristina Ohlsson: Nukketalo
Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot
Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin
Katherine Pancol: Mimmit 
Kira Poutanen: Ihana meri
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Anne B. Radge: Aion tehdä sinut onnelliseksi
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu 
Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo 
Louis Sachar: Riskitekijä
Arto Salminen: Varasto
Maria Semple: Missä olet, Bernadette?
Salla Simukka: Kun enkelit katsoivat muualle
Salla Simukka: Jäljellä
Salla Simukka: Toisaalla
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Alexander Söderberg: Andalusialainen ystävä
Anneli Vainio: Eksyvä löytää. Matkustamisen ja matkallaolon tärkeydestä 

Tuomas Milonoff ja Riku Rantala: Madmanners. Seikkailijan etiketti

91. Tuomas Milonoff ja Riku Rantala: Madmanners. Seikkailijan etiketti

Mad Manners

Lukaisinpa sitten tällaisenkin matkakuumeessani. Kirjaan on koottu tapoja, uskomuksia, käytösohjeita ja vastaavia lähes kaikilta mantereilta. Se on hyvin kattava, lähinnä reppureissaajan ja budjettimatkaajan opas useisiin erilaisiin kulttuureihin. Kirjoitustyyli välillä ärsytti ja huvittikin, mutta muuten kirja on varsin mielenkiintoista luettavaa tällaiselle keski-ikäisellekin omatoimimatkailijalle.
Kirjaa voi käyttää myös haku- ja selailuteoksena. Sitä ei tarvitse lukea kannesta kanteen kuten minä tein. Suosittelen omatoimimatkailijoille, jotka aikovat matkustaa Kanariaa tai Lontoota eksoottisempiin kohteisiin.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Vuoden viimeiset dekkarit

87. Mikael Niemi: Mies joka kuoli kuin lohi

Mies joka kuoli kuin lohi

En ollut tiennytkään, että Mikael Niemi on kirjoittanut dekkarin, joten uteliaana tartuin tähän. Tornionjokilaaksossa murhataan vanha mies ja Tukholmasta saapuu nuori naispoliisi selvittämään murhaa. Kyseessä on siis hyvin tyypillinen dekkariasetelma. Kovin tavalliseksi dekkariksi tämä ei kuitenkaan muodostu, koska teemaksi nouseekin meänkielen puolustus, vähemmistön asema Tornionjokilaaksossa. Voiko kielen vuoksi murhata? Voiko kielen murhata? Suomenkielisten asema halveksittuna vähemmistönä on tietenkin näin suomalaisena aika erikoista  lukea. Muitakin rikoksia nousee menneisyydestä, historia pääsee esille ja kaiken päälle liimataan vielä rakkaustarina. Loppu on melko korni, mutta ei tämä ärsyttänyt, vaan karmeista rikoksista huolimatta onnistuin tulemaan tästä oudosti jopa hyvälle tuulelle?

Arvio: 3+/5

88. Mons Kallentoft: Syyskalma

Syyskalma

Joulukuun kirja omasta hyllystäni

Olen pitänyt muutamasta aiemmin lukemastani Kallentoftin dekkarista, mutta tämän kanssa en oikein meinannut päästä käyntiin. Alussa tuntuu, että tarinassa on liikaa henkilöitä ja siinä viitataan jatkuvasti edellisen kirjan tapahtumiin, joita en kunnolla muistanut. Kirjailijan tyylistä pidän edelleen, lähes runollisesta kielestä ja inhorealistisesta maailmankuvastakin. Paikoin tämä tarina on kyllä jopa liian angstinen ja synkkä, mutta toisaalta se on realistinen. Poliisi voi todellakin traumatisoitua syvästi, jos joku hullu uhkaa tappaa hänen lapsensa. Mutta miksi niin monessa skandinaavidekkarissa päähenkilö on juoppo ja yksinäinen, elämänhallinta täysin hukassa? Ja kuitenkin hän hoitaa työnsä moitteettomasti ja selvittää monimutkaiset rikokset armottoman fiksuutensa avulla? Eiköhän tässä ole jonkinlainen ristiriita?

Juoni ei ole kummoinen - tapahtuu murhia ja niitä selvitetään. Päähenkilö Malinin inhimillinen kamppailu oman elämänsä mörköjen kanssa on kiinnostavampaa seurattavaa. Kuitenkin luulen pitäneeni sarjan edellisistä osista enemmän?

Arvio: 3/5

89. Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot

Tuhatkaunot

Taas yksi ruotsalainen dekkari. Paljon viime aikoina dekkareita lukeneena aloin arvailla tarinan mysteereitä jo alkuvaiheissa. Osan arvasin oikein, kaikkea en todellakaan.  Ihan sujuva ja mukava perusdekkari, jossa kuolleena löytyy pappispariskunta. Miehen epäillään tappaneen vaimonsa ja sitten itsensä, mutta onko kyseessä sittenkään perhesurma vai kylmäverinen, itsemurhaksi lavastettu murha? Mihin on kadonnut kuolleen pariskunnan tytär ja miten laiton maahanmuutto ja ihmissalakuljetus liittyvät aiheeseen?

Ihan ovela ja koukuttava dekkari, jossa on mukana paljon erilaisia näkökulmia. Pidän kirjailijan tyylistä ja ehdottomasti luen lisääkin hänen kirjojaan.

Arvio: 3½/5

90. J.K. Johansson: Laura

Laura

Tuli sitten tällainenkin dekkari joululoman suklaakoomassa luettua. Kirjailijan nimimerkin takana on kuulemma joukko tarinankerronnan ammattilaisia, ja taitaa olla joku salkkarikäsikirjoittajaporukka kyseessä. Sen verran höttöinen hömppä tarina on. Jo lähtökohdiltaan se on outo - poliisi kärsii nettiriippuvuudesta ja menee siksi töihin kouluun erityisopettajaksi. Koulussa hänen toimenkuvansa on hyvin kyseenalainen, koska hän lähinnä tutkii kadonneen oppilaan Lauran tapausta. Arvoisan kirjailijanimimerkin olisi ehdottomasti pitänyt ottaa selvää, mitä erityisopettaja oikeasti tekee, jotta tarinaan olisi tullut edes hiven uskottavuutta. Päähenkilö Miia on muutenkin outo ja ristiriitainen. Kaunis, nuori, hoikka nainen, joka ryypiskelee kaveriporukassa iltaisin, iskee miehiä liukuhihnalta, syö kasoittain perhepizzoja ja useita hampurilaisaterioita kerralla ja toimii siis sekä poliisina että opettajana... Huh.
Suosittelen helppoa ja kevyttä kirjallisuutta etsiville. Itse en taida jatko-osia lukea.

Arvio: 1½/5


maanantai 22. joulukuuta 2014

Annamari Marttinen: Ero

86. Annamari Marttinen: Ero

Ero

Tässä tarinassa alle nelikymppinen Ellen, kolmen lapsen äiti, eroaa. Päättää erota, joutuu eroamaan, ottaa avioeron parinkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Oli mukava lukea pitkästä aikaa jotain näin arkista. En ollut ennen kuullutkaan Annamari Marttisesta, mutta luulen etsiväni lisää hänen kirjojaan luettavaksi. Tarina on hyvin uskottava, realistinen, koruton, rankkakin. Se käy läpi avioeron vaiheet ja kaikki tunteet, joita siihen liittyy. Tätä voi suositella kaikille eroaville ja eronneille tai muuten vain erilaisista ihmiskohtaloista kiinnostuneille. Terapiakirjaksikin tämä varmasti taipuu. Sujuvaa ja helppoa luettavaa, mikään ei edes ärsyttänyt.

Arvio: 3+/5

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Matkustamisesta

Eksyvä löytää     Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois


84. Anneli Vainio: Eksyvä löytää. Matkustamisen ja matkallaolon tärkeydestä

Olen erittäin koukussa matkustamiseen ja halusin tietää miksi. Siinä pääsyy, miksi päätin lukea tämän kirjan. Tietenkään en ajatellut saavani tästä mitään kovin henkilökohtaista, mutta ajattelin jotain uutta ajatuksentynkää löytäväni. Ja olihan tässä paljon kaikkea, näkökulmia, kokemuksia, ajatuksia. Osaan kirjasta osasin samastua mainiosti, esimerkiksi lukuun 4. Jotain pakoon - kuulostaa tutulta. Kyllä, kehykset puristavat minua kovasti, kyllä, olen levoton sielu, kyllä, kärsin kotikammostakin. Kaipaan lähes aina pois arjesta. Harvoin arki miellyttää tai tyydyttää millään tavalla. Sen sijaan vaaraa en etsi, en itseni ylittämistä, vaikeuksia tai pelkoa.

Ihan mukava tämä oli lukea, mutta en mitään huippuelämyksiä tai -oivalluksia kokenut.

85. Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois

Jos edellinen lukemani matkakirja oli vain ihan kiva, tämä nosti matkakuumeen pilviin ja niiden ylikin. Itselläni on tällä hetkellä varattuna yksi pieni ja yksi iso matka, suunnitteilla ainakin kolme matkaa, mutta se ei tunnu riittävän. Tätä lukiessani huomasin googlettavani Afrikan matkoja sun muuta... Kyseessä on siis kolmekymppisen suomalaisnaisen 543 päivän reppureissu maailmalle, jota on muuten paljon mukavampi lukea kirjasta kuin blogista. Erittäin mielenkiintoisia kokemuksia ja kommelluksia maailman kolkista. Kateus heräsi - kun itsekin uskaltaisi, kun voisi, kun en olisi näin mukavuudenhaluinen. Mutta heräsi myös myötätuntoa, kauhua ja varmuutta siitä, että kirjan esittelemä matkustustyyli ei ole kuitenkaan minulle sopiva.

Hieman vinosti hymyillen odotin, onko tositarinassa opetus - oivaltaako matkaaja matkansa lopussa, että Suomi on kuitenkin paras ja rakas maa, jossa on hyvä elää, asua ja olla. Lukekaa itse, sieltä se selviää lopusta.

En osaa numeroarvioida näitä matkakertomuksia.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Pari uutta kotimaista: Holma ja Lehtolainen

Järjestäjä     Kuusi kohtausta Sadusta

82. Antti Holma: Järjestäjä

Tämä kirja onnistui yllättämään. En tiedä mitä odotin, mutta tuntui, että sain enemmän. Kaikki tässä upposi - omalaatuinen päähenkilökummajainen, muut henkilöt, joista osa on välillä jopa sketsihahmomaisia, mutta joiden voi hyvinkin kuvitella olevan olemassa; juoni, jonka seuraavaa käännettä ei voi arvata; huumori, joka on välillä mustaakin mustempaa ja kieli, joka on sujuvaa ja taidokasta. Päähenkilö on aluksi kirjastonhoitaja, sittemmin teatterin järjestäjä, oman elämänsä antisankari. Hän ajautuu ja ajaa itsensä erikoisiin tilanteisiin, tavoitellen koko ajan suuren ihastuksensa huomiota.

En voinut lopettaa tämän kirjan lukemista. Kirjassa on niin paljon kaikkea - itseinhoa, työpaikkakiusaamista, teatterielämää, hukassa olemista, haahuilua, elämän vietävissä olemista. Mikään hyvän mielen kirja tämä ei todellakaan ole, vaan tarina on varsin karu ja sen maailma on ruma. Kovasti tämä kuitenkin minuun kolahti ja vaikutti.

Arvio: 4½/5

83. Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta

Lehtolainen on minulle ristiriitainen kirjailija. Kirjat ovat yleensä miellyttäviä ja mukavalukuisia, mutta selittelevä ja kaiken avaava ja alleviivaava kirjoitustapa usein myös ärsyttää. Tässä kirjassa pääosassa on taiteilija, jonka elämää käydään läpi näytelmän keinoin. Taiteilija itse, Satu Savinainen, katoaa ennen näytelmän ensi-iltaa, mikä antaa tapahtumille oman jännitteensä.

Näytelmämuotoon selittelevä tyyli oikeastaan sopii. Kirja on lukukokemuksena ihan kiva, sellainen välipala, helposti pureskeltava, nopeasti unohtuva, josta on vaikea sanoa muuta kuin ihan kiva.

Arvio: 3/5

maanantai 1. joulukuuta 2014

Syksyllä luettuja dekkareita


Syksyllä(kin) tuli luettua dekkareita.

Isänsä poikaAndalusialainen ystävä
Haudattu hiljaisuudessa

Paha paikka


77. Håkan Nesser: Kaalbringenin kurkunleikkaaja
Aloin lukea Nesserin Van Veeterin -sarjaa kesällä ja nyt oli aika korkata sarjan toinen osa. Tarina kertoo pelottavasta murhaajasta, joka leikkaa uhreiltaan kurkun poikki. Uhreja tulee lisää ja pelko kasvaa. Rikostarina etenee tyypilliseen tapaan ja sopii todella hyvin perusdekkarin lokeroon. Mitään kovin uutta, ihmeellistä tai ennennäkemätöntä se ei kokeneelle dekkarinlukijalle tarjoa, mutta kieli on miellyttävää ja en osannut arvata murhaajaa, ainakaan kovin aikaisessa vaiheessa.

Arvio: 3/5
Luettu syyskuun puolivälissä

78. Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa

Vuoden paras ruotsalainen dekkari, lukee kannessa. Vaikka en tiedäkään minkä vuoden, ovat odotukset silti melko kovat. Tarinassa kiinnosti eniten sen miljöö, Tornionjokilaakso, Pietari ja Venäjän Karjala, ja kuinka 1930-luvulla Ruotsistakin lähdettiin Neuvostoliittoon etsimään parempaa elämää. Pidin tarinan monipuolisuudesta ja tunnelmasta. Talven kylmyyden pohjoisessa voi melkein aistia.

Olen lukenut toisenkin kirjan Alsterdalilta. Sen nimi oli muistaakseni Kadonneet. En muista sen tehneen erityistä vaikutusta, mutta tästä kyllä pidin. Tarina on enemmän 
kuin perinteinen dekkari; se on myös sukutarina menneisyyttään penkovasta naisesta. Ei haitannut, vaikka osasin arvata murhaajan jossain vaiheessa, koska tarinan rakenne ei perustu murhaajan arvuutteluun. Onnistunut dekkari, suosittelen.
 


Arvio: 3½/5
Luettu syyskuun lopulla

79. Alexander Söderberg: Andalusialainen ystävä

Tästäkin dekkarista olin kuullut pohjattomasti kehuja, joten odotukset olivat melko korkealla. Aloin lukea tätä erinomaisen Kultarinnan jälkeen ja alkuunpääsy lukemisessa todellakin tökki pahasti. Olin lukenut kirjaa varmaan jo kuusi kertaa ja olin tuskin sivulla sata... Jaa-a. Kunhan kunnolla alkuun pääsin, niin kyllähän tästä kieltämättä kehkeytyi vetävä ja viihdyttävä dekkari. Mutta eipä tässä mitään erityistä tai omintakeista ole kuitenkaan, ei mitään sellaista, mistä kokenut dekkarinlukija ei olisi päässyt osalliseksi jo monen monta kertaa. Rikostarinat etenkin rikollisen näkökulmasta tuntuvat olevan kovasti pinnalla nyt. Tässä kirjassa myös poliisit harrastavat rikoksia ja välillä onkin hieman epäselvää, kuka on hyvis ja kuka pahis. Henkilöt toimivat kuin robotit kaikessa kaksinaamaisuudessaan. He jäävät ohuiksi ja yhdentekeviksi, ja heistä on vaikea pitää. Juoni kyllä vie alkukankeuden jälkeen mukanaan ja saa kääntämään sivuja tiiviiseen tahtiin. Mitään erityistä ja pintapuolista viihdettä kummoisempaa tarina ei kuitenkaan tarjoa. Vauhdikas, kaoottinen, toimintaelokuvamainen, erittäin epäuskottava lukuelämys, joka toimii viihteenä.

Arvio: 3½/5
Luettu lokakuun lopulla

80. Jo Nesbo: Isänsä poika

Edellinen lukemani Nesbon kirja Poliisi oli niin hyvä, että tätä uusintakin kohtaan odotukset olivat nousseet pilviin. Ja kyllä, tämä on kaikin puolin onnistunut ja hyvä dekkari. Näkökulmia on nykydekkareitten tapaan useita, ehkä vähän liikaakin, mutta ne ovat kiintoisia: Poliisi, joka tarvitsee niin kipeästi rahaa, että mahtaako olla valmis hankkimaan sitä myös rikollisin keinoin. Rikollinen, joka vaikuttaa enemmän hyvikseltä kuin pahikselta. Silminnäkijänä toimiva pikkupoika, joka ei ymmärrä läheskään kaikkea näkemäänsä. Nainen, joka rakastuu rikolliseen. Lukuisa määrä henkilöitä, jotka vaikuttavat hyviksiltä mutta saattavatkin olla pahiksia. Tai päinvastoin.
Juoni on polveileva, toimiva, epäuskottava mutta johdonmukainen. Tarina koukuttaa, kyllä. Suosittelen lämpimästi kaikille skandinaavidekkareitten ystäville.

Arvio: 4/5
Luettu marraskuun alussa

81. Gillian Flynn: Paha paikka

Flynnin Kiltti tyttö on jäänyt mieleen erikoisena dekkarina, josta oli vaikea muodostaa mielipidettä. Toisaalta sen juoni on nerokkaan harhaanjohtava, toisaalta pateettisen saippuasarjamainen ja hölmöäkin hölmömpi. Tästäkin tarinasta odotin ennalta-arvaamatonta viihdepläjäystä. Kolmekymppisen Libbyn perhe murhattiin, kun Libby oli 7-vuotias, ja syyllisenä tekoon vankilassa viruu hänen isoveljensä Ben. 25 vuotta murhan jälkeen Libby alkaa helpon rahan toivossa selvitellä vanhoja asioita. Tarinan joka toinen luku tapahtuu nykyhetkessä ja joka toinen 25 vuotta sitten, mikä kieltämättä tekee kirjasta koukuttavan. Tarinat etenevät osin ristiriitaisesti. Kuka valehtelee ja miksi?

Flynnin tyylin tuntien ajattelin alusta alkaen murhaajan olevan epätodennäköisin vaihtoehto. Epäilin murhaajaksi itse päähenkilöä, ajattelin, että ehkä jopa koko perhe löytyykin tarinan lopussa elossa. Mutta ei. Loppu on aivan niin epäuskottava ja pöljä kuin mitä kuvittelinkin, mutta nerokkaasti koukuttavan rakenteen vuoksi pakko tämä on ahmia nopeasti loppuun. On aivan pakko saada tietää, mitä todella tapahtui. Toimii viihteenä.

Arvio: 3+/5
Luettu marraskuun puolivälissä

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja

76. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja

Taisteluni

Marraskuun kirja omasta hyllystäni

Olen halunnut jatkaa Knausgårdin taistelujen lukemista jo pitkään, mutta eipä ole jatkoa kirjastossa eteen putkahtanut. Kirjamessuilla taisteluiden kolmas osa kökötti myyntipöydällä sopuhintaan kympillä, joten nappasin sen mukaani.

Tämä osa keskittyy Karl Oven lapsuuteen 1970-luvulla, ankaran ja autoritäärisen isän varjossa. Päähenkilö on kouluikäinen, ehkä noin kymmenvuotias, kirjan loppupuolella jo esiteini-ikäinen tyttöjen pussailija. Arkielämä on taas kuvattu yksityiskohtaisesti ja tavattoman kiehtovasti ja mukaansatempaavasti. 70-luku piirtyy esiin tarkkana, lapsen elämä on huoletonta ja toisaalta kovin vaikeaa, itku pääsee usein.

Jotenkin jäi sellainen mielikuva, että tämä lapsuuskuvaus olisi suoraviivaisempaa kerrontaa kuin sarjan edelliset osat? Pidin kyllä tästäkin. 

Arvio: 4-/5