62. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja
Juhuu, Knausgårdin taistelut jatkuvat. Jotain tällaista luettavaa olen viime aikoina kaivannutkin - kevyehköä, fiksua, koukuttavaa, ei liian simppeliä; jotain toista maailmaa, johon kadota ja upota. Knausgårdin kerronta on nautittavaa ja jollain kumman tavalla jopa samastun päähenkilöön, vaikka oma elämäni ja nuoruuteni onkin ollut täysin erilaista. Mutta parikymppisen elämän epävarmuus, holtittomuus ja yksinäisyys tuntuvat oudon tutuilta. Päähenkilö ei ole miellyttävä, mutta kovin inhimillinen hän on.
Tässä osassa päästään mukaan parikymppisen Karl Oven opiskelijaelämään, vapaa-ajan sekoiluihin ja yrityksiin tulla kirjailijaksi. Harvojen kirjojen lukemiseen varaan varta vasten viikonloppua, mutta tähän varasin. Luin, luin ja luin, enkä malttanut lopettaa ennen viimeistä sivua. Toivottavasti suurimman kohun aiheuttanut kuudes osa saadaan suomeksi pian.
Arvio: 4½/5
perjantai 16. lokakuuta 2015
lauantai 10. lokakuuta 2015
Muutama kotimainen
59. Miina Supinen: Säde
Tämä kirja oli erikoisempi ja kiehtovampi kuin osasin odottaakaan. Minäkertoja, kuollut Victor, on arkeologian professori, tekee kaivauksia Suomessa, takaumissa myös Kreikassa. Lähellä kaivauksia leiriä pitää muinaisjumalia palvova kummallinen kultti, jota johtaa erikoinen Voula. Tarina aukeaa myös suomalaisen Säde-nimisen opiskelijan näkökulmasta. Kiinnostavin ja samalla ärsyttävin hahmo on sekasortoinen Säde, josta ei meinaa saada mitään otetta, mutta jollaisen ihmistyypin etäisesti kuitenkin tunnistan. Suomalainen mytologia kiehtoo ja sen ympärille rakennettuja tarinoita voisin lukea enemmänkin. Positiivisella tavalla outo kirja.
Arvio: 4/5
luettu syyskuun puolivälissä
60. Kari Hotakainen: Kantaja
Alkaessani lukea kirjaa en tiennyt yhtään, mistä kirjassa on kyse, koska kirjaston viivakooditarra peitti koko takakansitekstin. Jos siellä nyt sitten mitään edes lukee. Pian kuitenkin selviää, että kantaja liittyy hautajaisiin. Päähenkilö, teoreettisen filosofian maisteri, on lähes pudonnut yhteiskunnan ulkopuolelle , niin työ- kuin yksityiselämässäänkin. Hän asuu yksin yksiössään, työskentelee määräaikaisena apulaisena hautausmaalla ja haaveilee pakkomielteisesti nuoruudenrakastetustaan Hannelesta. Työssään hän kantaa hautaan yksinäisten ihmisten arkkuja.
Hotakainen on tunnetusti loistava kirjoittaja ja tämäkin pieni tarina on kaikessa tragikoomisuudessaan ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Arvio: 4/5
luettu syyskuun puolivälissä
61. Jari Järvelä: Zombie
A-niminen henkilö joutuu pakenemaan mafiaa Alamaaksi kutsuttavasta Italiasta Ylämaaksi kutsuttavaan Suomeen. Suomessa hän yrittää seurata jalkapalloa, käydä töissä pizzeriassa ja iskee pomonsa ihastuksen. Väärää informaatiota saatuaan hän päätyy pomonsa ja tyttöystävänsä kanssa takaisin Italiaan, jossa mafia ei ole antanut anteeksi.
Kirja on toisaalta aika outo erikoisine ideoineen, toisaalta vastakkainasettelussaan melko stereotyyppinen. Suomi ja Italia ovat vastakkain. Toinen on nimetty elämäksi, toinen kuolemaksi. Mutta onko kuolemanvaaraa parempaa olla turvassa maassa, jossa tuntee kuitenkin olevansa zombie?
Tarinassa on erityinen tunnelma, josta pidin. Se myös synnytti vahvoja mielikuvia. Ei tästä suosikkikirjaani tullut, mutta hassu fiilis jäi lukemisen jälkeen. Jokin jäi kaihertamaan.
Arvio: 3/5
Luettu lokakuun alussa
Tämä kirja oli erikoisempi ja kiehtovampi kuin osasin odottaakaan. Minäkertoja, kuollut Victor, on arkeologian professori, tekee kaivauksia Suomessa, takaumissa myös Kreikassa. Lähellä kaivauksia leiriä pitää muinaisjumalia palvova kummallinen kultti, jota johtaa erikoinen Voula. Tarina aukeaa myös suomalaisen Säde-nimisen opiskelijan näkökulmasta. Kiinnostavin ja samalla ärsyttävin hahmo on sekasortoinen Säde, josta ei meinaa saada mitään otetta, mutta jollaisen ihmistyypin etäisesti kuitenkin tunnistan. Suomalainen mytologia kiehtoo ja sen ympärille rakennettuja tarinoita voisin lukea enemmänkin. Positiivisella tavalla outo kirja.
Arvio: 4/5
luettu syyskuun puolivälissä
60. Kari Hotakainen: Kantaja
Alkaessani lukea kirjaa en tiennyt yhtään, mistä kirjassa on kyse, koska kirjaston viivakooditarra peitti koko takakansitekstin. Jos siellä nyt sitten mitään edes lukee. Pian kuitenkin selviää, että kantaja liittyy hautajaisiin. Päähenkilö, teoreettisen filosofian maisteri, on lähes pudonnut yhteiskunnan ulkopuolelle , niin työ- kuin yksityiselämässäänkin. Hän asuu yksin yksiössään, työskentelee määräaikaisena apulaisena hautausmaalla ja haaveilee pakkomielteisesti nuoruudenrakastetustaan Hannelesta. Työssään hän kantaa hautaan yksinäisten ihmisten arkkuja.
Hotakainen on tunnetusti loistava kirjoittaja ja tämäkin pieni tarina on kaikessa tragikoomisuudessaan ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Arvio: 4/5
luettu syyskuun puolivälissä
61. Jari Järvelä: Zombie
A-niminen henkilö joutuu pakenemaan mafiaa Alamaaksi kutsuttavasta Italiasta Ylämaaksi kutsuttavaan Suomeen. Suomessa hän yrittää seurata jalkapalloa, käydä töissä pizzeriassa ja iskee pomonsa ihastuksen. Väärää informaatiota saatuaan hän päätyy pomonsa ja tyttöystävänsä kanssa takaisin Italiaan, jossa mafia ei ole antanut anteeksi.
Kirja on toisaalta aika outo erikoisine ideoineen, toisaalta vastakkainasettelussaan melko stereotyyppinen. Suomi ja Italia ovat vastakkain. Toinen on nimetty elämäksi, toinen kuolemaksi. Mutta onko kuolemanvaaraa parempaa olla turvassa maassa, jossa tuntee kuitenkin olevansa zombie?
Tarinassa on erityinen tunnelma, josta pidin. Se myös synnytti vahvoja mielikuvia. Ei tästä suosikkikirjaani tullut, mutta hassu fiilis jäi lukemisen jälkeen. Jokin jäi kaihertamaan.
Arvio: 3/5
Luettu lokakuun alussa
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Anna Gavalda: Parempaa elämää
58. Anna Gavalda: Parempaa elämää
Nuori opiskelijatyttönen haahuilee omassa elämässään ja sekoilee milloin missäkin. Eräänä päivänä hän unohtaa kahvilaan laukkunsa, jonka sisällä on kämppisten remonttiin varaamat 10 000 euroa käteisenä, ja kehittää oudon pakkomielteen laukun palauttaneeseen mieheen. Toisessa, täysin irrallisessa tarinassa haahuilee nuori mies, joka saa elämäänsä ja varsinkin parisuhteeseensa uuden näkökulman tutustuessaan naapuripariskuntaan.
Kirja on sellainen ohimennen lukaistava, joka jätti hieman välinpitämättömän olon. En tiedä, olisinko parikymppisenä nauttinut tästä enemmän, mutta nyt tarina tuntui menevän jollain tapaa hieman ohi. Pariisi toki on osaltaan kiintoisa, hieman mystinen ja romanttinenkin miljöö, mutta hukassa olevat nuoret päähenkilöinä eivät oikein tarjonneet samastumispintaa.
Joku toinen voi saada tästä paljonkin. Minun kirjani tämä ei ollut.
Arvio: 2½/5
Nuori opiskelijatyttönen haahuilee omassa elämässään ja sekoilee milloin missäkin. Eräänä päivänä hän unohtaa kahvilaan laukkunsa, jonka sisällä on kämppisten remonttiin varaamat 10 000 euroa käteisenä, ja kehittää oudon pakkomielteen laukun palauttaneeseen mieheen. Toisessa, täysin irrallisessa tarinassa haahuilee nuori mies, joka saa elämäänsä ja varsinkin parisuhteeseensa uuden näkökulman tutustuessaan naapuripariskuntaan.
Kirja on sellainen ohimennen lukaistava, joka jätti hieman välinpitämättömän olon. En tiedä, olisinko parikymppisenä nauttinut tästä enemmän, mutta nyt tarina tuntui menevän jollain tapaa hieman ohi. Pariisi toki on osaltaan kiintoisa, hieman mystinen ja romanttinenkin miljöö, mutta hukassa olevat nuoret päähenkilöinä eivät oikein tarjonneet samastumispintaa.
Joku toinen voi saada tästä paljonkin. Minun kirjani tämä ei ollut.
Arvio: 2½/5
Lisää Annamari Marttista
55. Annamari Marttinen: Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä
Pariskunta tapaa toisen pariskunnan, toisen parin mies ja toisen nainen rakastuvat tulisesti, parit eroavat. Mennään kiireellä naimisiin, tulee vauvakuume ja pikkulapsiarki. Villi huuma ei enää löydykään puolisosta, vaan seikkailun jännitystä on lähdettävä etsimään muualta. Tavallinen tarina.
Annamari Marttinen osaa kertoa sujuvasti arjen haasteista jo esikoisteoksessaan. Tässä arjen kuvaus on lähes inhorealistista, verta ja eritteitä kuvataan useaan otteeseen. Arjen vastapainoksi etsitään rakastumisen huumaa ja hurmaa, toisen ihailevia katseita, pitsiä ja hekumaa. Parisuhde, joka alkaa hekumallisena leikkinä, muuttuukin maitoa vuotaviksi rinnoiksi, väsymykseksi, vaikenemiseksi. En oikein osannut samastua kirjan kuvaamaan maailmaan, pikkulapsiperheen arkeen loppumattominen kotitöineen ja siihen, että sitä pitäisi paeta vieraisiin sänkyihin ja pitsihörhelöisiin haaveisiin. Kirjassa kohtaavat ikuinen, anteeksiantamattoman armoton arki ja hetken kestävät haavekuvat. En yleensä lue tämäntyyppistä kirjallisuutta, mutta tämä ei ollut pelkkää siirappista hömppää ja siksi ihan ookoo luettavaa, nopeaa ja sujuvaa. Kirjailijan tyylistä pidän, aihe ei ole se minua miellyttävin.
Arvio: 3/5
Luettu kesäkuussa
56. Annamari Marttinen: Veljeni vartija
Kirjan päähenkilöllä Tarulla on isoveli, joka jo teininä alkoi ryypätä, rellestää, käyttää huumeita ja aiheuttaa häpeää ja surua perheelleen. Saatuaan lapsen Taru alkaa miettiä menneisyyttään ja haluaa selvittää välit veljensä kanssa. Veljestä tulee hänelle jonkinlainen pakkomielle.
Kirjan aihe on jälleen kerran arkinen, ehkä jopa hivenen tylsähkö. Odotin, että tarinassa olisi muitakin ulottuvuuksia kuin veljen asioiden penkominen, jonkinlainen suurempi kuvio. Eniten häiritsee se, että eikö vauvan syntymä mullistakaan elämää ja arkea riittävästi, vaan samaan syssyyn päähenkilöllä riittää energiaa lähteä selvittämään kauan sitten syrjäytyneen narkkariveljen kohtaloa? Narkomaanin läheiselle kirja voi toki tarjota lohtua. Ihan uskottava tämä oli, ei tosin erityisen hätkähdyttävä tai mieleenjäävä.
Arvio: 3/5 tämäkin
Luettu elokuussa
57. Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa
Leila on keski-ikäinen nainen, joka tasapainottelee äitinsä ja tyttärensä välissä. Äiti dementoituu ja tytär aikuistuu, eikä Leila voi hyväksyä kumpaakaan. Kontrollin lipuminen pois omista käsistä ja oman äidin ja tyttären osoittautuminen täysin vääränlaisiksi ovat yllättävän vaikeaa. Arjen uskottavuus, josta olen pitänyt muissa Marttisen kirjoissa, on hyvin vahvasti läsnä myös tässä. Henkilöt ovat aitoja ja eläviä ja heihin on helppo samastua. Jokaisen kolmen naisen näkökulma saa riittävästi tilaa ja etenkin dementoituvan vanhuksen mielenliikkeet on kuvattu hyvin uskottavasti ja koskettavastikin. Kevät alkaa näemmä ylioppilasjuhlista. Toisen elämän kevät voi olla toisen sukupolven muistojen loppu.
Arvio: 3+/5
Luettu lokakuussa
Pariskunta tapaa toisen pariskunnan, toisen parin mies ja toisen nainen rakastuvat tulisesti, parit eroavat. Mennään kiireellä naimisiin, tulee vauvakuume ja pikkulapsiarki. Villi huuma ei enää löydykään puolisosta, vaan seikkailun jännitystä on lähdettävä etsimään muualta. Tavallinen tarina.
Annamari Marttinen osaa kertoa sujuvasti arjen haasteista jo esikoisteoksessaan. Tässä arjen kuvaus on lähes inhorealistista, verta ja eritteitä kuvataan useaan otteeseen. Arjen vastapainoksi etsitään rakastumisen huumaa ja hurmaa, toisen ihailevia katseita, pitsiä ja hekumaa. Parisuhde, joka alkaa hekumallisena leikkinä, muuttuukin maitoa vuotaviksi rinnoiksi, väsymykseksi, vaikenemiseksi. En oikein osannut samastua kirjan kuvaamaan maailmaan, pikkulapsiperheen arkeen loppumattominen kotitöineen ja siihen, että sitä pitäisi paeta vieraisiin sänkyihin ja pitsihörhelöisiin haaveisiin. Kirjassa kohtaavat ikuinen, anteeksiantamattoman armoton arki ja hetken kestävät haavekuvat. En yleensä lue tämäntyyppistä kirjallisuutta, mutta tämä ei ollut pelkkää siirappista hömppää ja siksi ihan ookoo luettavaa, nopeaa ja sujuvaa. Kirjailijan tyylistä pidän, aihe ei ole se minua miellyttävin.
Arvio: 3/5
Luettu kesäkuussa
56. Annamari Marttinen: Veljeni vartija
Kirjan päähenkilöllä Tarulla on isoveli, joka jo teininä alkoi ryypätä, rellestää, käyttää huumeita ja aiheuttaa häpeää ja surua perheelleen. Saatuaan lapsen Taru alkaa miettiä menneisyyttään ja haluaa selvittää välit veljensä kanssa. Veljestä tulee hänelle jonkinlainen pakkomielle.
Kirjan aihe on jälleen kerran arkinen, ehkä jopa hivenen tylsähkö. Odotin, että tarinassa olisi muitakin ulottuvuuksia kuin veljen asioiden penkominen, jonkinlainen suurempi kuvio. Eniten häiritsee se, että eikö vauvan syntymä mullistakaan elämää ja arkea riittävästi, vaan samaan syssyyn päähenkilöllä riittää energiaa lähteä selvittämään kauan sitten syrjäytyneen narkkariveljen kohtaloa? Narkomaanin läheiselle kirja voi toki tarjota lohtua. Ihan uskottava tämä oli, ei tosin erityisen hätkähdyttävä tai mieleenjäävä.
Arvio: 3/5 tämäkin
Luettu elokuussa
57. Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa
Leila on keski-ikäinen nainen, joka tasapainottelee äitinsä ja tyttärensä välissä. Äiti dementoituu ja tytär aikuistuu, eikä Leila voi hyväksyä kumpaakaan. Kontrollin lipuminen pois omista käsistä ja oman äidin ja tyttären osoittautuminen täysin vääränlaisiksi ovat yllättävän vaikeaa. Arjen uskottavuus, josta olen pitänyt muissa Marttisen kirjoissa, on hyvin vahvasti läsnä myös tässä. Henkilöt ovat aitoja ja eläviä ja heihin on helppo samastua. Jokaisen kolmen naisen näkökulma saa riittävästi tilaa ja etenkin dementoituvan vanhuksen mielenliikkeet on kuvattu hyvin uskottavasti ja koskettavastikin. Kevät alkaa näemmä ylioppilasjuhlista. Toisen elämän kevät voi olla toisen sukupolven muistojen loppu.
Arvio: 3+/5
Luettu lokakuussa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)