maanantai 23. marraskuuta 2015

Pari kotimaista

70. Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu

Mustalaisäidin kehtolaulu

En muistanut lukeneeni yhtäkään kirjaa romaneista, mutta tarinassa mainittu Anita mustalaistyttö -niminen kirja herätti himmeän mielikuvan lapsuudesta. Olen varma, että lapsena luin kyseisen kirjan. Muuten mustalaiskulttuuri ei ole ollenkaan tuttua ja siksipä tämä olikin kiinnostava lukea. Tarina kertoo romaneitten arjesta, keskiössä Marita, ensin nuorena tyttönä, myöhemmin jo lähes aikuisen lapsen äitinä. Kerronta on mukavalukuista ja sujuvaa, pidin kovasti. Tarinana jopa opettavainen ja silmiä avaava.

Arvio: 3½/5

71. Taina Haahti: Operaatio onni

Operaatio Onni

Tämä on taas tällainen arkikirja, perhe-elämäkuvaus. Perheenäiti Suvi haluaa omakotitalon, uudet huonekalut, hienomman grillin kuin naapurilla. On lastenhoito-ongelmia, jatkuva kiire, iso velkataakka niskassa, koko ajan työmatkalla oleva mies, joka varmaan pettääkin. Hassunhauska ja lakoninen kuvaus siitä, miten onnellisuutta ei koskaan tavoita, miten arjen huolet eivät katoa, vaikka kuinka omistaisi talvipuutarhan.

En oikein osaa samastua näihin lapsiperheen arki -kuvauksiin ja onnen etsimiseen materiasta. Tämäntyyppinen hassunhauskuus ei vaan saa minua edes hymähtämään. Kirja oli yöpöydällä kesken monta viikkoa, ja luin sillä aikaa useammankin uutuuden kirjaston pikalainahyllystä. Ei tämä minun kirjani ollut, mutta joku toinen saattaa pitää tästä kovastikin.

Arvio: 2/5

maanantai 2. marraskuuta 2015

Syys-lokakuun dekkarit

Syys- ja lokakuussa luin seitsemän dekkaria.

63. Håkan Nesser: Yksinäiset

Yksinäiset

Olen pitänyt Nesserin dekkareista, koska ne ovat maanläheisiä ja uskottavia, eivätkä mene toimintaelokuvamaiseksi mellastukseksi eikä niissä ole sensaatiohakuista väkivaltaa, pervouksia, kidutusta tai muuta vastaavaa. Pidin tästäkin, enemmän kuin monesta muusta viime aikoina lukemastani dekkarista. Jyrkänteen alta löytyy kuollut mies. 35 vuotta sitten täsmälleen samassa paikassa kuoli miehen silloinen avovaimo. 70-luvulle päästään opiskelijaporukan seurassa, 2000-luvulla mysteeriä tutkii poliisi Barbarotti. 70-luvun tapahtumat kiinnostivat enemmän, nykyajassa taas ikivanhojen tapahtumien selvittely junnuttaa paikallaan eukä tunnu etenevän juuri ollenkaan.

Pitkästä aikaa dekkari koukutti ja luin tätä muulloinkin kuin tunnin iltasella. Nesserin tarina on varsin hidastempoinen mutta koko ajan etenevä, mysteerin säilyttävä, mutta uskottava(hko), melko realistinen verrattuna moniin muihin ruotsalaisiin dekkareihin. Henkilöt ovat onnistuneita ja keskenään kovin erilaisia, loppukin sopii tarinaan. Pidin ja tämän myötä innostuin taas dekkareista hetkellisen tympiinnyksen jälkeen.

Arvio: 4-/5
Luettu syyskuun alussa

64. Reijo Mäki: Tulivuori

Tulivuori

Ties kuinka mones Vares-dekkari ei paljoa eroa edeltäjistään. Jussi Vares tutkii kuolleen naisen, tällä kertaa entisen tyttöystävän tapausta ja joutuu samalla itsekin kuolemanvaaraan useampaan otteeseen. Uutta kirjassa on miljöö, sillä se ei sijoitu Turkuun vaan Kanarialle. Luvassa on tuttua, mukahauskaa verbaalista kikkailua, esimerkiksi naikkonen nimeltä Mai Tovara, olutta ja naisia. Rikoskin ratkeaa siinä sivussa. Näille kirjoille on varmasti lukijakuntansa ja kysyntänsä. Minuakin nämä viihdyttävät, vaikken keski-ikäisenä kukkahattutätinä taida varsinaiseen kohderyhmään kuuluakaan. Kirjallisuutena en viitsi lähteä edes arvioimaan.

Arvio: 2½/5
Luettu syyskuun puolivälissä, e-kirjana

65. Mary Kubica: Good girl. Kunpa tietäisit 

Good Girl - Kunpa tietäisit

Vai että good girl. Eikös yksi kiltti tyttö jo ollut? Kannet hehkuttavat kirjan kansainväliseksi bestselleriksi ja siihen nähden kirja on kyllä suuri pettymys. Mikähän tässä muka on niin ihmeellistä? Lähes jokainen lukemani ruotsalainen dekkari on tasokkaampi kuin tämä!

Arvostetun tuomarin tytär kidnapataan. Tarina etenee kahdessa tasossa, aiemmin ja myöhemmin, jostain syystä viimeiset n-kirjaimet väärinpäin käännettynä. Myöhemmin-luvuissa tytär on saatu muistinsa menettäneenä takaisin, aiemmin-luvut etenevät murhaa tutkivan etsivän, tytön äidin ja kidnappaajan näkökulmista. Tarina on helppolukuinen ja lattea, kieli yksinkertaista ja henkilöt jäävät etäisiksi. En pitäisi tätä "koukuttavan jännittävänä ja tiivistunnelmaisena" kuten takakansi lupaa. Yhtään mullistavaa tai yllättävää käännettä tarinassa ei ole eikä epilogikaan kokenutta dekkarinlukijaa erityisemmin säväytä. Keskinkertainen perusdekkari.

Halajan erinomaista luettavaa, joten miksi, oi miksi tuhlaan aikaani tällaisen lukemiseen?

Arvio: 2/5
Luettu syyskuun puolivälissä

66. Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit

Paratiisiuhrit

Muistan pitäneeni edellisestä lukemastani Ohlssonin dekkarista kovasti, mutta tämä oli kyllä pettymys. Tukholmasta New Yorkiin matkalla olevassa lentokoneessa uhataan olevan pommi ja lentäjän uskotaan sekaantuneen asiaan. Neljänsadan ihmisen henki on vaarassa. Perämiehenä koneessa toimii edellisistä kirjoista tutun Alex Rechtin poika. Uutena henkilönä tarinassa on kovapintainen tutkija Eden Lundell.

Tarina jynnää paikoillaan eikä onnistu imaisemaan mukaansa. Suljetun tilan mysteeri on läsnä ja aikaa vastaan taistellaan, mutta se ei saa lukijaa kääntämään sivuja innoissaan. En tiedä mikä tässä tökkii, mutta tökkiipä kuitenkin. Eden on kaikessa epämääräisyydessään lähes ainoa kiinnostava hahmo, Fredrikakin jää tässä kovin vaisuksi. Toivottavasti seuraava Ohlssonin kirja on taas parempi.

Arvio: 2½/5
Luettu syyskuun lopulla

67. Liza Marklund: Rautaveri

Rautaveri

En ole ollut kovin innoissani viimeksi lukemistani Marklundin dekkareista, mutta pitihän Annika Bengtzon -sarjan saada loppunsa. Annikan tarinassa ympyrä sulkeutuu. Palataan sinne, mistä kaikki alkoi. Annika tutkii 15 vuotta sitten murhatun tytön tapausta. Samalla paniikkikohtaukset välttääkseen hänen on tehtävä selviksi tilit menneisyytensä kanssa. Annikan sisko katoaa ja tarina päättyy melko dramaattisesti. Helppoa luettavaa, ei vaadi paljoa lukijalta. Kierolla tavalla pidänkin kyynisen pessimistisestä ihmiskuvasta.

Arvio: 2/5
Luettu syyskuun lopulla

68. Paula Hawkins: Nainen junassa

Nainen junassa

Olin kuullut ja lukenut tästä paljon kehuja. Kirja on kuulemma huikeita lukuja useissa maissa myynyt bestselleri. Valitettavasti moiseen hehkutukseen nähden tästä jäi hieman hämmentynyt olo - mikähän tässä nyt sitten onkaan niin ihmeellistä? Epäluotettava kertojako? Kertojana toimiva Rachel on kieltämättä tarinan kiintoisin lenkki: alkoholistiluuseri, ex-miehen perään ruikuttava, epätoivoinen juomisen vuoksi potkut saanut naikkonen, joka matkustaa päivittäin junalla lähiöstä Lontooseen, jotta kämppis luulisi hänen edelleen käyvän töissä. Junan ikkunasta hän näkee joka päivä radan varressa asuvan onnelliselta näyttävän pariskunnan, jolle sepittää mielessään elämän, jota itse haluaisi elää.  Saman radan varrella asuu myös Rachelin ex-mies uuden vaimonsa Annan kanssa. Tarina nähdään osaksi myös Annan näkökulmasta. Murhamysteeriksi tarina muuttuu, kun onnellisen pariskunnan nainen katoaa ja löytyy kuolleena. Rachel on nähnyt junan ikkunasta jotakin, jonka haluaa kertoa poliisille. Mutta voiko lähes koko ajan juovuksissa olevan Rachelin havaintoihin luottaa?

Tarina on helppolukuinen, koukuttavakin, mutta ei mielestäni mitenkään erikoinen tai erityinen. Jossain vaiheessa aloin päätellä juonenkäänteitä ja päättelin oikein - arvasin murhaajan. Tarina on lopulta melko simppeli ja aiheutti siksi pettymyksen. Odotin vähän enemmän.

Arvio: 3/5
Luettu lokakuun puolivälissä

69. Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Teräviä esineitä

Nuori toimittaja Camille lähetetään vanhaan kotikaupunkiisa tekemään juttua kahdesta kadonneesta pikkutytöstä. Camille asettuu äitinsä luo asumaan ja vähitellen hänen ei-niin-idyllisestä menneisyydestään alkaa paljastua monenmoisia asioita. Kirjan nimikin saa selityksensä. Tarina kuvaa hyvin amerikkalaista vastenmielisyyttä, kauniita kulisseja, joita pidetään yllä hinnalla millä hyvänsä mutta joiden taakse kätkeytyy erittäin epäinhimillisiä ihmiskohtaloita. Tämä ei ole kiva hyvänmielenkirja, vaan melko iljettävän kammottava. Pidin siitä, että vaikka tarinan ratkaisu on koko ajan lukijan nenän edessä, sitä ei näe. Tai ei halua nähdä.

Tämä on hieman erityyppinen dekkari  kuin monet muut viimeksi lukemani. Pidin ihmisen pimeän puolen kuvauksesta, vaikkei se tässä erityisen syvällistä tai muuten ihmeellistä olekaan. Tämä vain sopi minulle luettavaksi tähän hetkeen, pimenevään syksyyn.

Arvio: 3+/5
Luettu lokakuun lopulla