keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt

68. Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt



Odotin paljon tältä kirjalta, koska ajatus aikamatkoja tekevästä murhaajasta vaikutti kiehtovalta. Kirjassa on lyhyitä lukuja, joissa vaihtuu näkökulma ja vuosiluku sitä tahtia, että tottumattomalla tai hitaalla lukijalla saattaa mennä pää pyörälle. Mikään vaikea kirja tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa ole, vaan lyhyet luvut nimenomaan tekevät kirjasta helppolukuisen.

Kirja pistää miettimään kerta toisensa jälkeen samoja asioita - mikä on murhaajan motiivi vai onko sitä? Miksi murhaaja hyppii ajasta toiseen murhaamassa säihkyviä tyttöparkoja? Miksi tytöt säkenöivät, mikä heitä yhdistää?

Kirja ei imaissut alusta alkaen mukaansa toivomallani tavalla, mutta lopun lähetessä mielenkiinto herää. Miten ihmeessä ajassa matkustavan murhaajan voi saada kiinni? Päättyykö tarina selkeään ja yksiselitteiseen loppuun vai turvautuuko kirjailija helppoon ratkaisuun ja jättää kaiken avoimeksi?

Kaikkiaan viihdyttävä ja omintakeinen tarina, jos nyt jatkuvaa tappamista voi viihteenä pitää. Toistuva tappaminen alkaa aika lailla turruttaa ja henkilöt jäävät varsin etäisiksi, koska he kuolevat heti. Tappaja on kuvattu hyvin ja hän on ällöttävän epämiellyttävä. Suomentamiseen toivoisin huolellisuutta. Jo takakantta lukiessa alkaa tympäistä, että englannin sana novel on suomennettu novelliksi. Ja ehkä keittiössä on kuitenkin jääkaappi, eikä jäälaatikko?

Sain tämän kirjan arvostelukappaleena Adlibris-kirjakaupasta, joten sama arvostelu lyhennettynä on lähetetty myös heidän sivuilleen. Kumpikaan teksti ei siis ole toisen kopio.

Arvio: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti