lauantai 3. tammikuuta 2015

Havaintoja vuodesta 2014

Ei tullut sataa luettua täyteen myöskään vuonna 2014. Syynkin tiedän - kesällä ja oikeastaan kaikkina loma-aikoina oli niin paljon tekemistä, etten ehtinyt lukea. Arkena luin mielestäni samaan tahtiin kuin ennenkin. Luin paljon enemmän hyviä kotimaisia kuin edellisenä vuonna, jolloin en pystynyt edes laatimaan kotimaisten top 10 -listaa. Nyt listalle sai kasattua kirjat ihan helposti. Muuten luin liikaa keskinkertaista dekkarihömppää ja liian vähän hyvää, laadukasta kirjallisuutta. Arvosanan 5/5 tai 4/5 sai viime vuonna vain 20 kirjaa! Erinomaisen kirjallisuuden lukemiseen voisi todellakin panostaa jatkossa. Toisaalta en lukenut myöskään liikaa huonoja kirjoja, sillä arvosanan 1/5 tai 2/5 sai vain seitsemän kirjaa. Suurin osa lukemastani kirjallisuudesta on perushyvää muttei erinomaista.

Tavoite lukea yksi kirja kuussa omasta hyllystäni muodostui rasitteeksi, enkä pitänyt siitä ollenkaan. Suoritin haasteen loppuun ja luin omasta hyllystäni vuoden aikana 12 kirjaa, mutta ensi vuodelle en lupaa samaa. Ensi vuoden tavoitteena ja haasteena voisi olla lukea enemmän erinomaista, laadukasta kirjallisuutta. Mitäs jos lukisin vähintään 12 kirjaa, joiden arvioksi tulee täydet 5/5? Mutta mistäpäs ihmeestä minä sellaiset kirjat luettavaksi löydän?


Arviot 2014
Arvio 5/5                                              5 kpl
Arvio 4/5                                            15 kpl  
Arvio 3/5                                            57 kpl
Arvio 2/5                                             3 kpl
Arvio 1/5                                             4 kpl        
Ei arvioitu                                           7 kpl       

Yhteensä                                            91 kpl        

Oman hyllyni luetut 2014

tammi              Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3
helmi               Marja Björk: Poika
maalis              Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
huhti                Juhani Karila: Gorilla
touko               John Irving: Vapauttakaa karhut!
kesä                 Heli Laaksonen: Pursu
heinä               Jo Nesbo: Lumiukko
elo                   Michael Cunningham: Tunnit
syys                 Margaret Atwood: Poikkeustila
loka                 Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
marras             Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja
joulu                Mons Kallentoft: Syyskalma

Vuoden suosikkikirjailijani. Näitä haluan lukea jatkossa lisää 
Jonas Gardell
Antti Holma
Hugh Howey
Tommi Kinnunen 
Karl Ove Knausgård
Anni Kytömäki
Jo Nesbo
Kristina Ohlsson 
Pauliina Rauhala
 
Näistä kirjailijoista en pitänyt ja näiden kirjoja tuskin luen lisää
J.K. Johansson
  

Vuoden ristiriitaiset kirjailijat 
Katherine Pancol
  


TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT KOTIMAISET

1. Anni Kytömäki: Kultarinta
2. Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
3. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
4. Antti Holma: Järjestäjä
5. Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu
6. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
7. Rosa Liksom: Väliaikainen
8. Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
9. Marja Björk: Poika
10. Kira Poutanen: Ihana meri


TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT ULKOMAISET

1. Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osat 2 ja 3. Sairaus ja Kuolema
2. Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3
3. Kate Atkinson: Elämä elämältä
4. Hugh Howey: Siilo
5. Michael Cunningham: Tunnit
6. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen ja kolmas kirja
7. Ian McEwan: Vieraan turva
8. Maria Semple: Missä olet, Bernadette?
9. Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
10. Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi


TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT DEKKARIT

1. Jo Nesbo: Poliisi
2. Jo Nesbo: Isänsä poika
3. Anders de la Motte: Peli
4. Lars Kepler: Nukkumatti
5. Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa
6. Håkan Nesser: Herra Roosin tarina
7. Alexander Söderberg: Andalusialainen ystävä
8. Jo Nesbo: Lumiukko
9. Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
10. Kristina Ohlsson: Nukketalo


Eniten luin
Huhtikuussa, 13 kirjaa
Salla Simukka, 4 kirjaa
Jens Lapidus, Jo Nesbo, Håkan Nesser 3 kirjaa

Vähiten luin
Kesäkuussa ja lokakuussa, 4 kirjaa

Vuoden pettymykset

John Bradshaw: Kissan mieli. Ymmärrä lemmikkisi käytöstä
J.K. Johansson: Laura 
Katherine Pancol: Mimmit
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti