Pariskunta tapaa toisen pariskunnan, toisen parin mies ja toisen nainen rakastuvat tulisesti, parit eroavat. Mennään kiireellä naimisiin, tulee vauvakuume ja pikkulapsiarki. Villi huuma ei enää löydykään puolisosta, vaan seikkailun jännitystä on lähdettävä etsimään muualta. Tavallinen tarina.
Annamari Marttinen osaa kertoa sujuvasti arjen haasteista jo esikoisteoksessaan. Tässä arjen kuvaus on lähes inhorealistista, verta ja eritteitä kuvataan useaan otteeseen. Arjen vastapainoksi etsitään rakastumisen huumaa ja hurmaa, toisen ihailevia katseita, pitsiä ja hekumaa. Parisuhde, joka alkaa hekumallisena leikkinä, muuttuukin maitoa vuotaviksi rinnoiksi, väsymykseksi, vaikenemiseksi. En oikein osannut samastua kirjan kuvaamaan maailmaan, pikkulapsiperheen arkeen loppumattominen kotitöineen ja siihen, että sitä pitäisi paeta vieraisiin sänkyihin ja pitsihörhelöisiin haaveisiin. Kirjassa kohtaavat ikuinen, anteeksiantamattoman armoton arki ja hetken kestävät haavekuvat. En yleensä lue tämäntyyppistä kirjallisuutta, mutta tämä ei ollut pelkkää siirappista hömppää ja siksi ihan ookoo luettavaa, nopeaa ja sujuvaa. Kirjailijan tyylistä pidän, aihe ei ole se minua miellyttävin.
Arvio: 3/5
Luettu kesäkuussa
56. Annamari Marttinen: Veljeni vartija
Kirjan päähenkilöllä Tarulla on isoveli, joka jo teininä alkoi ryypätä, rellestää, käyttää huumeita ja aiheuttaa häpeää ja surua perheelleen. Saatuaan lapsen Taru alkaa miettiä menneisyyttään ja haluaa selvittää välit veljensä kanssa. Veljestä tulee hänelle jonkinlainen pakkomielle.
Kirjan aihe on jälleen kerran arkinen, ehkä jopa hivenen tylsähkö. Odotin, että tarinassa olisi muitakin ulottuvuuksia kuin veljen asioiden penkominen, jonkinlainen suurempi kuvio. Eniten häiritsee se, että eikö vauvan syntymä mullistakaan elämää ja arkea riittävästi, vaan samaan syssyyn päähenkilöllä riittää energiaa lähteä selvittämään kauan sitten syrjäytyneen narkkariveljen kohtaloa? Narkomaanin läheiselle kirja voi toki tarjota lohtua. Ihan uskottava tämä oli, ei tosin erityisen hätkähdyttävä tai mieleenjäävä.
Arvio: 3/5 tämäkin
Luettu elokuussa
57. Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa
Leila on keski-ikäinen nainen, joka tasapainottelee äitinsä ja tyttärensä välissä. Äiti dementoituu ja tytär aikuistuu, eikä Leila voi hyväksyä kumpaakaan. Kontrollin lipuminen pois omista käsistä ja oman äidin ja tyttären osoittautuminen täysin vääränlaisiksi ovat yllättävän vaikeaa. Arjen uskottavuus, josta olen pitänyt muissa Marttisen kirjoissa, on hyvin vahvasti läsnä myös tässä. Henkilöt ovat aitoja ja eläviä ja heihin on helppo samastua. Jokaisen kolmen naisen näkökulma saa riittävästi tilaa ja etenkin dementoituvan vanhuksen mielenliikkeet on kuvattu hyvin uskottavasti ja koskettavastikin. Kevät alkaa näemmä ylioppilasjuhlista. Toisen elämän kevät voi olla toisen sukupolven muistojen loppu.
Arvio: 3+/5
Luettu lokakuussa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti