Tätä kirjaa mainostettiin melko aggressiivisesti ehkä noin vuosi sitten. Se herätti tiettyjä odotuksia helppolukuisesta suureen yleisöön uppoavasta lukuromaanista. Ja sellainenhan tämä sitten onkin. Ihmiset eivät enää kai osaa lukea tai vaivautua keskittymään lukemiseen, sillä tässäkin kirjassa on kovin lyhyet luvut ja kaksi toisiaan leikkaavaa, nopeaan tahtiin vuorottelevaa näkökulmaa, mikä tekee kirjasta nopea- ja helppolukuisen.
On sota. On sokea tyttö Marie-Lause, joka isänsä kanssa pakenee sotaa Pariisista maaseudulle. Teknisesti lahjakas nuori orpopoika Werner joutuu mukaan sotaan. Kuten sanottu, tarina on helppolukuinen, mutta minä luin tätä viikkotolkulla. Lukuinto on ollut useammastakin syystä aika pientä menneenä keväänä eikä se toki tämän kirjan vika ole, mutta. Mutta. Jokin tässä häiritsi, ehkä tietty laskelmoivuus vai mikä lie. Tuli hieman kyyninen olo tätä lukiessa eikä tämä kuitenkaan vakuuttanut, liikuttanut, koskettanut tai väräyttänyt mitään viisareita erityisemmin, kuten olen kuullut toisille käyneen. Ymmärrän kirjan suosion ja uskon monien pitävän tästä, mutta. Minun on vaan pakko lisätä virkkeen perään mutta. Tekisi melkeinpä mieli sanoa lässynlää, mutta eipä sekään oikeutta tälle kirjalle tee.
Arvio: 3+/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti