Enpä muista, koska olisin viimeksi lukenut espanjalaisen kirjan. Tuulen varjo tuntui alusta saakka mukavalukuiselta; tuli lähinnä mieleen jokin vanha nuortenklassikko. Lisäksi se on kirja kirjoista ja niiden tärkeydestä, mikä tietysti ilahduttaa lukevaa ihmistä. Nuori poika löytää vanhan kirjan, josta tulee tärkeämpi kuin hän uskookaan. Kirjan kirjoittaneen kirjailijan elämä alkaa kiinnostaa, kiehtoa ja jopa vainota häntä. 1940- ja -50-luvun Barcelona on mukavan salaperäinen ympäristö, hivenen romanttinen, mutta taustalla väijyy kuitenkin mystisesti jotain uhkaavaa. Tarina etenee hitaahkosti junnaten välillä liikaakin paikallaan.
Luin tätä melkein kuukauden. Jouduin pitämään lukemisessa melkein kahden viikon tauon, koska elämä kiilasi väliin, mutta ihmeen hyvin pääsin takaisin kärryille tarinan mukaan. Kokonaisuutena kuitenkin kirja oli hienoinen pettymys. Kannen ja kansiliepeen hehkutusten ja kuulemieni ja lukemieni kehujen perusteella odotin iskevämpää tarinaa. Tämä ei vienyt mukanaan. Luin hetken, laitoin kirjan syrjään, yritin lukea lisää, toivoin innostuvani. Mutta ei. Kyllähän tämän luki, mutta mitään sen suurempaa innostusta tai kiinnostusta ei missään vaiheessa herännyt. Koko ajan odotin, että lopussa tarina palkitsee sitkeän lukijansa ja onneksi olin oikeassa. Loppua kohden tarina ehdottomasti käy kiinnostavammaksi. Ymmärrän kirjan viehätyksen, vaikka minua se ei ihmeemmin viehättänytkään. Minun lempikirjaani tästä ei tullut, enkä usko ihan heti lainaavani toista saman kirjailijan kirjaa.
Arvio: 3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti