lauantai 9. toukokuuta 2015

Pari uutta kotimaista

27. Hanna Tuuri: Ranta

Ranta

En ollut koskaan kuullutkaan aiemmin Hanna Tuuri -nimisestä kirjailijasta. Olisi varmaan pitänyt, koska tämä ei ole hänen ensimmäinen Irlantiin sijoittuva teoksensa. Miljöö, Irlanti ja sen luonto, piirtyykin tarinassa vahvana, keskeisenä ja hyvin kuvattuna. En ole käynyt Irlannissa, mutta kerronta sai kieltämättä aikaan voimakkaita mielikuvia. Kieli ja kerronta on muutenkin hyvin miellyttävää, paljon kliseettömiä kielikuvia sisältävää.

Itse tarinassa keski-iän kynnyksellä rimpuilevat henkilöt sinnittelevät ajankohtaisesti 2010-luvun lamassa ja arjen haasteissa. Tarinassa ovat pariskunnat Nora ja Paul, Seamus ja Lisa, molemmat lapsineen sekä Noran ja Seamusin yhteinen nuoruudenystävä Jim, joka löytyy pahasti pahoinpideltynä ja kokoaa siksi vanhat ystävät yhteen. Henkilöiden väliset suhteet jäivät hieman epäselviksi - Nora on ilmeisesti nuorena ollut ihastunut Jimiin ja Seamus Noraan. Mielelläni tämän luin, mutta se isompi kolahdus jäi kolahtamatta. Tarina ja henkilöt jäivät jotenkin ehkä etäisiksi miljöön noustessa omissa mielikuvissani etualalle ja lopulta mietin, mitäköhän tällä tarinalla loppujen lopuksi haluttiinkaan kertoa.

Arvio: 3+/5

28. Reijo Mäen novellikirjailija Luusalmi: Siivellä eläjä

Siivellä eläjä

Kuvittelin, että tämä olisi novellikirjailija Luusalmen kirjoittama novellikokoelma, mutta tämä onkin tarina Luusalmen elämästä ja näkökulmasta. Luusalmihan on suositun yksityisetsivä Jussi Vareksen ryyppykavereita. En tiedä, miksi luin tämän kirjan. Mäki on parhaimmillaan nokkelaa ja näppärää verbaalista ilottelua, mutta tästä jäi hieman väsähtänyt fiilis. Kirjailija Luusalmi ryypiskelee ympäriinsä, näkee enkeleitä ja muita yliluonnollisia olentoja sekä yrittää kirjoittaa parisuhdeopasta. Vähän väkisinväännetyn rahastuksen maku jäi tästä.

Arvio: 1½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti