Kirja kirjablogeista oli vain pakko lukea. Omia ajatuksiani kirjablogin pitämisestä on täällä, joten ei aiheesta sen enempää; en viitsi jauhaa jatkuvasti samaa. Ja jauhan kuitenkin. En tunnistanut kirjablogikirjasta itseäni ja omaa blogiani. En ole koskaan ajatellut, että joku lukisi tekstejäni arvioidakseen ovatko ne "ammattitasoisia" vai "mutuhuttua". Minä vain kirjoitan muistiin lukemani kirjat, siinä kaikki. En tiedä yllättyykö joku tekstieni heikosta tasosta, jos kerron, että osa työtäni on lukea ja arvioida (pääasiassa huonoja) kirja-arvosteluita, antaa niistä palautetta ja ohjata ja opettaa kirjoittamaan parempia? Siis ihan sitä työtä, josta maksetaan palkkaa? :)
Minä kirjoitan blogitekstejä, lyhyitä subjektiivisia mielipiteitäni kirjoista, en ammattimaisia kirja-arvosteluita. Eikä minua oikeasti haittaa tai häiritse, jos kukaan ei näitä tekstejä lue. Minulle tämä on vain muistikirjan modernimpi muoto. Ei sitä minun muistikirjaanikaan lukenut kukaan muu kuin minä itse. Kirjablogikirjan luettuani aloin kuitenkin tuntea itseni kummajaiseksi. Ikään kuin olisin Facebookissa ilman yhtäkään kaveria. Mitä järkeä siinä on? Luen kyllä toisinaan muidenkin blogeja, mutta ei minulla ole aikaa, intoa ja energiaa roikkua jatkuvasti netissä! Ja tiedän, jos minä en kommentoi, ei minunkaan juttujani kommentoida. Mutta mitä väliä? Edelleenkin, haluan vain muistaa lukemani kirjat. Blogini katsojakertojen määrä on kuitenkin kasvussa koko ajan - se on ollut jopa yli 1000 kuussa. Vau.
Kirjablogikirja oli mielenkiintoista luettavaa, mutta minulle se aiheutti jonkinlaista rimakauhua. Pitäisi kirjoittaa fiksummin, pitäisi olla yhteisöllisempi. Pitäisi ja pitäisi, mutta taidan jatkaa samaan malliin kuin ennenkin.
Jos saisin tämän tekstin työssäni eteeni, kirjoittaisin loppuun: Kirjoitat itsestäsi, et lukemastasi kirjasta.
:)
Muuten, jos kirjan kansikuvaa ei saa tässä yhteydessä käyttää, kommentoi ja kiellä. Kuva on kustantajan sivulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti