maanantai 15. helmikuuta 2016

Anu Silfverberg: Äitikortti

2. Anu Silfverberg: Äitikortti

Äitikortti - kirjoituksia lisääntymisestä

Tammi-helmikuun kirja omasta hyllystäni

Otin tämän matkalukemiseksi yksinkertaisesti siitä syystä, että tämä on pienikokoinen ja kevyt kirja. Se on odottanut lukuvuoroaan hyllyssäni jo kauan ja ehdottomasti minun olisi pitänyt lukea tämä vuosia aiemmin, ehkä jo 20 vuotta sitten, vaikkei tämä silloin ollut ilmestynytkään. Aihe, äitiys ja lisääntyminen, on osaltani loppuunkäsitelty, mutta vuosia aiemmin olisin luultavasti innostunut tästä kirjasta. Nyt tämä ei tunnu tarjoavan mitään uutta tai tuoretta pähkäiltävää tai pureksittavaa. Eniten, edelleen, kirjassa kiinnosti pohdinnat siitä hankkiako lapsi vai ei ja mistä syistä. Kertojan lapsen synnyttyä menetin mielenkiintoni kokonaan ja imetyksestä jaarittelu lähinnä pitkästytti. Olen aina ollut samaa mieltä siitä, että omien lasten hoitaminen kotona ei ole työtä sen enempää kuin omien pyykkien peseminen tai oman olohuoneen lattian imurointi. Se on vain elämää.

Todellakin - 15 - 20 vuotta sitten olisin ehkä innostunut tästä kirjasta, ilahtunutkin. Nyt vain ajattelin, että onneksi aikanani valitsin oikein, vaikka valitsinkin eri tavalla kuin muut.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti