lauantai 11. tammikuuta 2014

25 parasta lukemaani kirjaa viimeisen viiden vuoden aikana

Kahlasin lävitse kaikki 418 viimeisen viiden vuoden aikana lukemaani kirjaa ja valitsin 25 parasta. Tai yritin ainakin, oikeastaan kirjoja on enemmän kuin 25. Yritin valita kirjoja monipuolisesti ja olla valitsematta vain yhden tai kahden suosikkikirjailijani teoksia.

Seuraavan kerran aion tehdä saman vuoden 2018 lopussa. Toivon merkitseväni ylös luettuja kirjoja jossain muodossa vielä silloinkin.

Kirjat ovat aakkosjärjestyksessä, koska paremmuusjärjestykseen en niitä osannut laittaa.

25 parasta lukemaani kirjaa vuosien 2009 - 2013 aikana aakkosjärjestyksessä

1. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
Luettu helmikuussa 2010
Tavallisten ihmisten tavallista elämää, vaikuttavasti kerrottuna. En ole lukenut paljoakaan afrikkalaista kirjallisuutta, mutta tämän kirjailijan tavasta kuvata ja kertoa pidän kovasti.

2. Jonathan Franzen: Vapaus 
Luettu heinäkuussa 2012
Tämä on paras lukemani kirja vuonna 2012, vaikka olenkin sanonut, että en ylistäisi kirjaa maasta taivaaseen. Mutta siksipä juuri. Muistan tämän olleen jollain tavalla vakava ja kunnianhimoinen, hieno kirja. Sellainen, jonka lukeminen vaatii enemmän kuin jonkin kevyen keskivertodekkarin luku, mutta antaa myös paljon, todella paljon. Vaikutuin kirjoittajan taitavuudesta ja taituruudesta. 


3. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa 
Luettu tammikuussa 2010
Vieraat kulttuurit ovat kiinnostaneet aina, mutta silti luen liian paljon suomalaista, ruotsalaista ja amerikkalaista kirjallisuutta. Tämä on poikkeus. Afganistanin arkielämän kuvaus koukuttaa, koskettaa, tempaa mukaansa. Muistan lukeneeni tämän lähes yhdellä kertaa, koska en osannut lopettaa. Yksi kirjallisuuden parhaista puolista on sen kyky viedä mukanaan täysin muihin maailmoihin. Lukija voi elää ja kokea sellaista, mikä muuten ei koskaan olisi mahdollista.

4. Kari Hotakainen: Ihmisen osa
Luettu toukokuussa 2010
Muistan, että tarinassa oli tasoja ja älyä ja huikeutta, yllätyksiä ja merkillisiä ihmiskohtaloita.
Varsinaista tarinaa en enää tarkasti muista; muistan vain sen tekemän suuren vaikutuksen. Pitäisi lukea uudestaan, ehdottomasti.

5. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Luettu helmikuussa 2010
Mietin pitkään, onko tämä kirja ansainnut paikkansa 25 parhaan lukemani listalla. Muistan, että kirja herätti minussa monenlaisia tunteita, myös ärsyyntymistä, enkä välttämättä kokenut pääseväni sisälle kirjan maailmaan. Kuitenkin saatuani lukemisen loppuun olin sitä mieltä, että kirja oli hyvä, huomattavasti parempi kuin keskivertoperuskirja. Se herätti tunteita eikä ollut yhdentekevä, ihan kiva. Olisin voinut laittaa listalle vielä yhden Sinisalon tai Shriverin, mutta tämä korvatkoon nyt sellaisen.

6. John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä
Luettu kesäkuussa 2010
Suuri tarina, lähes elämää suurempi, ainakin suurempi sitä elämää, jota kirjassa eletään. Lukukokemuksen muistan olleen erittäin miellyttävä. Yksityiskohtainen, ennalta-arvaamaton, suuri perhe- ja pakotarina. 


7. Stieg Larsson: Millennium-trilogia (Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella, Pilvilinna joka romahti.)
Luettu heinäkuussa ja joulukuussa 2009
Omassa lajissaan äärimmäisen onnistunut ja mukaansatempaava rikostarina, josta saa koukuttavan,
älykkään ja yhteiskuntakriittisen lukukokemuksen. Kerronnan lisäksi trilogian ehdoton vahvuus ovat elävät ja mielenkiintoiset henkilöt.

8. Ulla-Lena Lundberg: Jää
Luettu maaliskuussa 2013
Miellyttävälukuinen, kauniisti kirjoitettu, tavallista arkielämää kuvaava teos yllättää huikealla käännekohdalla silloin kun sitä vähiten osaa odottaa. Karu ja kaunis kertomus luonnon voimista ja ihmiselämän sattumanvaraisuudesta. Tämä jäi kaivelemaan ja vaivaamaan.

9. Henning Mankell: Syvyys
Luettu elokuussa 2010
Tämä on tyypillinen esimerkki tarinasta, jota en muista. En muista, mitä kertomuksessa tapahtui, mutta muistan, että se teki vaikutuksen. Muistan karmaisevan ja karmivan tunnelman. Muistan päähenkilön, joka yritti huijata kaikkia ja upposi lopulta itse kaivamaansa suohon. Tämä pitäisi lukea uudestaan.

10. Ann-Marie McDonald: Linnuntietä
Luettu maaliskuussa 2009
Muistan tämän tarinan olleen eleetöntä realismia, muuttuvan koko ajan paremmaksi, kiehtovammaksi. Jollain tapaa hienosti kerrottu tarina, jonka sisältöä en valitettavasti kunnolla muista. Muistan vain, että se oli hyvä, ja tätä lukiessani tunsin olevani jotenkin oikeassa mielentilassa tämän lukemiseen.

11. Haruki Murakami: 1Q84. Osat 1 ja 2.
Luettu lokakuussa 2013 
Hämmentävä ja häiritsevä tiiliskivijärkäle, jossa ei tapahdu juuri mitään! Kiehtoo tämänkaltainen maaginen realismi, jossa todellisuus on melko todenmukaista mutta kuitenkin hieman vinksallaan eikä koskaan voi ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kolmanneksi paras lukemani kirja vuonna 2013.

12. Haruki Murakami: Kafka rannalla
Luettu maaliskuussa 2013
Tämä omituinen kirja herätti hyvin monenlaisia tunteita, myös turhautumista ja tympiinnystä, mutta niin vahvasti se jäi mieleen pyörimään, että on ansainnut paikkansa tällä listalla. Tarina on kuin arvoitus, joka ei täysin ratkea. Kummallinen ja kiehtova.

13. Jo Nesbo: Harry Hole -dekkarit
Luettu elokuun 2010 ja maaliskuun 2013 välisenä aikana
Luen paljon dekkareita, joten tällä listalla on oltava tilaa myös niille. Norjalainen Jo Nesbo on siitä kiinnostava kirjailija, että aluksi en pitänyt hänen kirjoistaan juuri ollenkaan, mutta silti jatkoin niiden lukemista. Kunnes eräänä päivänä jokin sanoi naks ja tajusin kirjojen viehätyksen. Vaikka en väkivaltaisista tarinoista kovin innostukaan, tällainen kovaksikeitetty tyyli puree minuun huomattavasti paremmin kuin jotkin lizamarklundit tai lässynlässyn-läckbergit. Erityisesti muistan pitäneeni Panssarisydämestä ja Veritimanteista. Lukematta on vielä uusin Poliisi sekä Lumiukko, joka löytyy omasta kirjahyllystäni.

14. Miika Nousiainen: Metsäjätti
Luettu joulukuussa 2011
Samastuin tähän ihan täysin, koska olen 80-luvun lapsi ja kotoisin pieneltä metsäteollisuuspaikkakunnalta. Tämä oli kuin minulle kirjoitettu - osui, kolahti, upposi. Kenties paras lukemani vuonna 2011?

15. Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
Luettu huhtikuussa 2013
Moninkertaisesti odotukset ylittänyt kiehtova ja kammottava tarina ihmisen ahneudesta. Rakenne oli tajunnanvirtamainen ja täynnä alaviitteitä. Häiriintyneen perheen häiriintynyttä elämää häiriintyneessä amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Tolkuttoman hyvä kirja!

16. Riikka Pulkkinen: Vieras
Luettu lokakuussa 2012
Minulle tämä on Pulkkisen paras teos, vaikka monet ovat näemmä eri mieltä. Tarinassa on paljon tärkeitä teemoja, jotka ravistelivat mieltä ja kerronnassa on tuoreutta, raikkautta ja salaperäisyyttä. Ja New York miljöönä kiehtoi, koska lukiessani tätä olin juuri käynyt siellä.

17. Anne B. Ragde: Berliininpoppelit-trilogia (Berliininpoppelit, Erakkoravut, Vihreät niityt)
Luettu maalis-, huhti- ja toukokuussa 2010
Pidän Norjasta ja norjalaisuudesta tai ainakin mielikuvastani Norjasta ja norjalaisuudesta. Trilogia on ankean hauska ja hauskan ankea, traaginen, inhimillinen, aito ja karu, minua miellyttävällä tavalla omalaatuinen. Henkilöt elävät ja hengittävät, jäävät mieleen pyörimään, jättävät jäljen.

18. Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan
Luettu tammikuussa 2011
Tässä kirjassa oli jotain hauskan ja pirteän tuoretta ja raikasta - tyyli, kieli, kerronta ja rakenne miellyttivät. Hullu ja hassu - harvemmin tällaisia tulee luettua!


19. Jan Salminen: Äidinmaa
Luettu lokakuussa 2012
Tämä kirja pääsi yllättämään. Toki feministinen dystopia on jo ajatuksen tasollakin kiinnostava, mutta en silti osannut kuvitella, että tämä kirja olisi näin hyvä. Pidin kielestä ja siitä, miten tarina kertoi ihmisistä ja yhteiskunnasta.

20. Lionel Shriver: Poikani Kevin
Luettu helmikuussa 2013
Jos tällä hetkellä pitäisi nimetä kaikkien aikojen paras lukemani kirja, en miettisi - se olisi ehdottomasti tämä. Tämä kolahti henkilökohtaisesti niin syvälle, että enpä usko, että mikään muu kirja kovin nopeasti yltää samaan.

21. Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen
Luettu lokakuussa 2013
Ajatus on kiehtova. Entäs jos olisinkin kääntynyt tienhaarasta oikealle vasemman sijasta? Minne olisin päätynyt? Kirjan idea kahdesta rinnakkaisesta elämästä yhden valinnan jälkeen ei ole ollut helppo toteuttaa, mutta mielestäni kirjailija on onnistunut siinä ihailtavan hyvin. Taitavaa, älykästä tekstiä. 

22. Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
Luettu toukokuussa 2009
Sinisalo vain on velho. Hänen tarinankerronnan taitonsa tekee suuren vaikutuksen. Ennen Sinisalon kirjoihin tutustumista en edes ajatellut pitäväni scifistä, joten kirjailija on kirjaimellisesti avannut minulle oven uuteen maailmaan.


23. Johanna Sinisalo: Linnunaivot
Luettu tammikuussa 2009 
Pariskunta vaeltaa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, mikä heti herättää oman kiinnostukseni, koska kaikista maailman kolkista Oseania kiehtoo minua eniten. Tarina on hämmentävä, koukuttava, kummallinen. Kirjan loppuessa jää levoton olo. Haluaisi melkein samantien aloittaa lukemisen alusta, jotta saisi varmuuden siitä, menikö kaikki todella niin kuin meni, miten, miksi ja häh? Ymmärsinkö oikein? Tarinassa kiehtoo myös uhkaava tunnelma, joka saa aikaan sen, ettei lukemista voi lopettaa kesken. Nerokas kirja, paras lukemani vuonna 2009.

24. Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Luettu joulukuussa 2013
Erinomainen ajatuksia herättävä kirja, jota voi lukea miltä tasolta tahansa. Rakenne toimi ja tarinassa kuvattu yhteiskunta tuskin jättää ketään kylmäksi. Toiseksi paras lukemani kirja vuonna 2013.

25. Kathryn Stockett: Piiat
Luettu kesäkuussa 2012
Viihdyttävä, ajatuksia herättävä, toimiva. En ollut aiemmin juurikaan lukenut Amerikan mustista ja valkoisista ja tämä antoi aivan uuden näkökulman ällisteltäväksi, pohdittavaksi, pureksittavaksi ja vieläpä varsin viihdyttävässä muodossa. Todellakin, tämä oli erittäin viihdyttävää, muttei aivotonta pintaliitoa, vaan jotain ihan muuta.

Lisäys helmikuussa 2014:

26. Jennifer Egan: Sydäntorni
Luettu kesäkuussa 2013
Arvasin, että unohdan listalta jonkin kirjan, joka sinne ehdottomasti kuuluisi ja niinhän siinä kävi. Jennifer Eganin kirja oli todella omalaatuinen ja kiehtova, saattaisi olla jopa parhaan 15 lukemani kirjan joukossa, joten lisään sen tänne loppuun enkä poista yhtäkään kirjaa listalta tämän oman mokani vuoksi. Tarina on yllättävä, mukaansatempaava, genrerajoja rikkova, pidin siitä hurjasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti