John Irving: Ihmeiden tie

39. John Irving: Ihmeiden tie



Irving on pitkän linjan kirjailija, jota muistan lukeneeni ja jonka maailmoihin muistan uponneeni jo reilut parikymmentä vuotta sitten. Vanhalta suosikkikirjailijalta on aina mukava huomata upouuden romaanin ilmestyneen. Valitettavasti vanhojen suosikkien kohdalla odotukset saattavat olla liian korkealla ja niinpä sitten kävi tämänkin kanssa.

Päähenkilönä tarinassa on lapsena kaatopaikalla rampautunut ikääntyvä kirjailija Juan Diego, joka matkustaa Filippiineille ja nukahtelee vähän väliä vajoten menneisyyteensä. Vaikka tarina etenee kahdessa aikatasossa, tuntuu se kuitenkin jollain tapaa jynnäävän paikoillaan. Tragikoomiset käänteet tuntuvat lähinnä vaivaannuttavilta eikä tarina tempaise mukaansa odottamallani tavalla. Tuttua irvingmäisyyttä tässä on paljon, mutta sekään ei pelasta sitä tosiseikkaa, että valitettavasti kirja vaikuttaa alusta saakka aika tylsältä. Luin tätä matkalukemisena viime kesänä kahdella matkalla, ja huomasin useampaan otteeseen laittavani kirjan sivuun ja syventyväni mieluummin kännykän uutisiin. Jynnäävän juonen lisäksi päähenkilökin on hieman ärsyttävä, ei ollenkaan mielenkiintoinen, vaikka olisi sitä voinut olla. Lopulta luin tätä peräti kuutisen viikkoa, ja olin helpottunut kuin sain viimeiset sivut luettua harppoen ja silmäillen. Mitä ihmettä on tapahtunut?

Arvio: 2½/5
Luettu heinä- ja elokuussa

Kesädekkareita

Kesä-, heinä- ja elokuussa luin 9 dekkaria


29. Anna Karolina Larsson: Sinulle ei jää ketään



Muistan, että Larssonin edellinen dekkari Paviaanivarkaus oli raflaava, viihdyttävä ja sujuva, ja tämä jatkaa samaa linjaa ollen siis erinomaista matkaluettavaa. Tässäkin aihe on hyvin äärimmäinen - uusi muotihuume saa ihmiset syömään läheisensä. Mutta miksi tavalliset, kunnollisilta kansalaisilta vaikuttavat arkieläjät yhtäkkiä nauttivat näin kammottavaa huumetta? Kyseessä on moderni dekkari, jossa eri näkökulmat leikkaavat toisiaan lyhyin luvuin, poliisi saattaa tehdä rikoksia ja rikollinen olla hyvinkin hyvis. Hyvän ja pahan roolit eivät ole selkeät. Uskottava tämä ei ole juurikaan, mutta sujuvaa, helppolukuista, viihdyttävää toki. Luin tämän kokonaan yhden lentomatkan aikana, ja pitkälle lennolle tämä oli varsin oivallinen seuralainen.

Arvio: 3½/5
luettu kesäkuun alussa

30. Kati Hiekkapelto: Tumma



Edellisistä Hiekkapellon dekkareista tuttu maahanmuuttajataustainen poliisi Anna viettää tällä kertaa kuumaa kesää omilla kotiseuduillaan Serbiassa. Annan käsilaukku varastetaan ja hän alkaa tutkia varkautta, joka yllättäen näyttääkin liittyvän jollain tapaa Annan oman isän vuosikymmeniä sitten tapahtuneeseen kuolemaan. Tämäkin oli mukavaa ja sujuvaa matkalukemista. Tarina etenee pääasiassa Annan näkökulmasta, mikä jo sinänsä on mukava poikkeus näkökulmaa kuin sukkia vaihtavaan nykydekkarityyliin. Etelän helle on hyvin kuvattu, samoin Annan haluttomuus ja kyvyttömyys mukautua perinteisen naisen rooliin.

Arvio: 3+/5
luettu kesäkuun alussa

31. Katarina Wennstam: Kivisydän



Olen pitänyt lukemistani Wennstamin dekkareista kovasti. Wennstam voisi olla jopa suosikkini ruotsalaisdekkaristeista, mutta hieman rikosjuonten sekaan ujutetut ihmissuhdediipadaapat kuitenkin tökkivät. Tässä tarinassa kuvataan ihan uskottavasti avioliiton väljähtymistä. Pääosassa tarinaa on kuitenkin niinkin vastenmielinen asia kuin vauvan törkeä pahoinpitely ravistamalla. Kuka aiheutti vakavan aivovaurion Gloria-vauvalle ja saattoiko se edes olla joku muu kuin äiti tai isä?


Tarina on uskottava; millään shokkikäänteillä tai odottamattomilla yllätyksillä ei mässäillä. Skandinaavidekkareitten ystäville voi ehdottomasti suositella.

Arvio: 3½/5
luettu kesäkuun puolivälissä

32. Kristina Ohlsson: Daavidintähdet



Myös Ohlsson on omassa lajissaan hyvä. Daavidintähdet on onnistunut kokonaisuus, toisin kuin edellinen lukemani Ohlssonin dekkari, jonka muistan tylsähkönä. Juutalaisessa seurakunnassa päiväkodin lastentarhanopettaja ammutaan, sitten lapsia alkaa kadota. Kadonneiden poikien vanhemmat vaikenevat, vaikka tietävät jotain, mitä eivät suostu poliisille kertomaan. Kaiken yllä leijuu myytti salaperäinen paperipojasta, ja kaikki tiet vievät Israeliin. Rakenteessa valotetaan hetkittäin mitä tuleman pitää. Henkilöt ovat edellisistä Ohlssonin dekkareista tuttuja. Onnistunut ja koukuttava kokonaisuus.

Arvio: 4/5
luettu kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa

33. Mary Kubica: Pretty Baby



Kubican Good girl oli muistaakseni ihan luettava dekkari, vaikkei kansitekstien hehkutusten veroista vaikutusta tehnytkään. Niinpä kesädekkari-intoni kourissa päätin lukaista  tämänkin. Pretty baby kertoo hyväsydämisestä perheenäiti Heidistä, joka nähdessään nuoren kodittomalta vaikuttavan tytön vauvoineen kadulla päättää auttaa heitä. Samalla lukija pääsee kurkistamaan kodittoman teinin menneisyyteen sekä tulevaisuuteen. Samansuuntainen rakenne taisi olla Kubican edellisessäkin dekkarissa, ja osasinkin aavistaa, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Totuus paljastuu lukijalle pikkuhiljaa.
Kelpo kesädekkari. Epäuskottava toki, mutta mysteerin kulkua oli mukava arvailla. Miksei kirjojen nimiä enää suomenneta?

Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun alussa

34. Mari Jungstedt: Kullan kallis

 

En oikein tiedä, miksi luen näitä Jungstedtin dekkareita, mutta kaipa sitä kesällä vain kaipaa jotain sellaista luettavaa, johon ei tarvitse käyttää aivosolun puolikastakaan. Näitä voi todellakin suositella helppoa luettavaa etsiville. Jokin viehätys kai piilee sarjamuodossa ja siinä, että vanhojen tuttujen hahmojen pariin on aina jollain tapaa mukava palata, vaikka tarinan ja kielen simppeliys tökkisikin. Tämänkin tarinan kulkua on helppo arvailla. Kiinteistövälittäjä murhataan, vanhat tutut gotlantilaispoliisit Knutas ja Karin, nyt pariskuntana, alkavat tapausta tutkia. Vanhan myynnissä olevan sukutilan ympärillä tapahtuu muutakin kummallista, kuten lisää murhia. Tämä ei ole erityinen eikä erikoinen, vaan tuttu ja turvallinen kesädekkari. Ei huonokaan, jollei simppeliä rikostarinaa kummempaa odota.

Arvio: 3-/5
luettu heinäkuun alussa

35. Arnaldur Indriðason: Haudanhiljaista



Palkitusta islantilaisdekkaristista olen kuullut paljon ja nyt osui käteen yksi hänen varhaisimmista kirjoistaan. Miljöönä Islanti on kiehtovampi kuin Ruotsi ja sen osaa kuvitella mielessään. Tarina saa alkunsa luulöydöstä. Näyttää siltä, että maahan on haudattu ihminen, rikoksen uhri. Poliisi Erlendur on skandinaavidekkareitten tapaan yksinäinen, eronnut mies, jonka elämää varjostavat lapsuuden traaginen onnettomuus, katkera ex-vaimo, välinpitämätön poika ja sairaalassa koomassa makaava narkkaritytär. Luulöydöstutkinnan rinnalla kulkee karmea perheväkivaltatarina menneisyydestä ja lopussa palikat tietenkin loksahtelevat kohdilleen. Tykkäsin rakenteesta ja kerronnasta, ja ehdottomasti luen lisää Indriðasonia.

Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun puolivälissä

37. Carl-Johan Vallgren: Siat



Siat kertoo kolmesta tuttavasta, joita yhdistää nuoruus samoissa narkkaripiireissä. Aikuisena Katz, Eva ja suomalainen Jorma ovat kuitenkin ajautuneet täysin eri ulottuvuuksiin. Kukaan heistä ei kuitenkaan kuulu sikoihin. Sioista tulee heti mieleen ihmiskauppa tai pelofilia ja ensin mainitusta tarinassa onkin kyse.

En muistanut Vallgrenin edellistä kirjaa Varjopoika, jossa on ilmeisesti samat henkilöt kuin tässäkin, mutta ei se lukemista haitannut. Tarina on ihan sujuva, joskin paikoin vastenmielisen väkivaltainen. Sanoisin, että tämä on perusdekkari, jossa on kuitenkin perusdekkaria monipuolisemmat päähenkilöt.

Arvio: 3+/5
Luettu elokuun puolivälissä

38. Lars Kepler: Playground



Tämä ei oikeastaan ole dekkari. Varsinaista rikosta ei tässä todellisuudessa tapahdu, jännitystä riittää senkin edestä. Tämä on fantasia tuonpuoleisesta, yliluonnollista jännitystä, nuorille suunnatut dystopiat kuten Nälkäpelit ja Oudotlinnutkin tulevat tästä mieleen. Kuolemanjälkeinen elämä on varmaan aina kiehtonut ihmisiä, viimeksi Finlandia-palkittu Oneironkin käsitteli samaa teemaa, mutta dekkaria aiheesta en muista koskaan lukeneeni. Jos tämän nyt siis edes dekkarigenreen voi sijoittaa.

Kosovossa haavoittuu lähes kuolettavasti Jasmin-niminen sotilas. Elämän ja kuoleman välisessä tilassa hän päätyy satamakaupunkiin, josta alkaa matka kohti Tuonelaa. Jotkut onnekkaat voivat vielä palata elämään ja niin tekee myös Jasmin. Myöhemmin hän joutuu äitinsä ja poikansa kanssa auto-onnettomuuteen ja löytää itsensä samasta satamakaupungista. Palattuaan henkiin Jasmin saa tietää, että hänen pahasti loukkaantuneen poikansa Danten sydän joudutaan pysäyttämään leikkauksen ajaksi. Jasmin seuraa poikaansa satamakaupunkiin.

Tarina on suoraviivaista toimintaa ja jännitystä. Myös hieman lapsellisen tuntuista ihmissuhdediipadaapaa on ympätty mukaan. Kuolemanjälkeisestä elämästä luulisi saavan enemmänkin irti! Hyvä ja paha taistelevat hyvin perinteisesti ja ennalta-arvattavasti. Kirjan idea on hyvä, mutta hieman petyin pinnallisuuteen ja viihteellisyyteen.

Arvio: 2½/5
Luettu elokuun lopulla

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

28. Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe 




Tätä kirjaa mainostettiin melko aggressiivisesti ehkä noin vuosi sitten. Se herätti tiettyjä odotuksia helppolukuisesta suureen yleisöön uppoavasta lukuromaanista. Ja sellainenhan tämä sitten onkin. Ihmiset eivät enää kai osaa lukea tai vaivautua keskittymään lukemiseen, sillä tässäkin kirjassa on kovin lyhyet luvut ja kaksi toisiaan leikkaavaa, nopeaan tahtiin vuorottelevaa näkökulmaa, mikä tekee kirjasta nopea- ja helppolukuisen.

On sota. On sokea tyttö Marie-Lause, joka isänsä kanssa pakenee sotaa Pariisista maaseudulle. Teknisesti lahjakas nuori orpopoika Werner joutuu mukaan sotaan. Kuten sanottu, tarina on helppolukuinen, mutta minä luin tätä viikkotolkulla. Lukuinto on ollut useammastakin syystä aika pientä menneenä keväänä eikä se toki tämän kirjan vika ole, mutta. Mutta. Jokin tässä häiritsi, ehkä tietty laskelmoivuus vai mikä lie. Tuli hieman kyyninen olo tätä lukiessa eikä tämä kuitenkaan vakuuttanut, liikuttanut, koskettanut tai väräyttänyt mitään viisareita erityisemmin, kuten olen kuullut toisille käyneen. Ymmärrän kirjan suosion ja uskon monien pitävän tästä, mutta. Minun on vaan pakko lisätä virkkeen perään mutta. Tekisi melkeinpä mieli sanoa lässynlää, mutta eipä sekään oikeutta tälle kirjalle tee.

Arvio: 3+/5

Kotimaisia

25. Aleksanda Salmela: Antisankari



Pidin paljon Salmelan edellisestä kirjasta 27 eli kuolema tekee taiteilijan. Sitä lukiessani muistan toivoneeni, että Salmela kirjoittaisi lisää. Ja kirjoittihan hän, joten tartuin tähänkin innoissani. Dystopiat ovat viime aikoina olleet kovin muodikkaita, mutta tässä tarinassa eletäänkin utopiassa, joka ei kuitenkaan varsinaiselta onnelalta vaikuta muuta kuin idean tasolla.

Kyseessä on erilaisista tekstilajeista, kuten päiväkirjamerkinnöistä, lehtiartikkeleista, revityistä kirjeistä ja suorasta kerronnasta koostuva post-postmoderni kokonaisuus. Mielenkiintoinen tämä on omalla erityisellä, oudolla tavallaan, mutta ei järin vetävä. Jouduin pitämään taukoa lukemisesta eikä tämän kirjan pariin ollut helppoa palata. Pari kertaa meinasin jättää jopa lukemisen kesken, koska niin vahvasti tuntui, etten pääse sisälle tarinaan ollenkaan. Enkä edes tiedä pääsinkö lopulta, ymmärsinkö mitään oikein vaiko kaiken väärin. Lievästi petyin.

On kertoja, kuka lie. Antti Sankari, Lia ja Meteora, Tzal. Kuka lie sankari, kuka antisankari ja kuka roisto, kannattaa yrittää lukea itse ja ottaa selvää. Minun lempikirjaani tästä ei tullut.

Arvio: 2½/5

26. Tommi Kinnunen: Lopotti



Tässäpä toinen kirjailija, jonka ensimmäisestä teoksesta Neljäntienristeys hurmaannuin huikeasti. Odotukset tätä kohtaan olivat suuret ja onneksi täyttyivät - Lopotti on nautinnollinen lukuelämys. Kinnunen on taitava ja saa tavallisen elämän kuulostamaan tässäkin teoksessa mielenkiintoiselta. Tarina on miellyttävä kaikin tavoin. Päähenkilöinä ovat osittain samat kuin edellisessä kirjassa, näkövammainen Helena ja homoutensa löytävä Tuomas. Muistan Neljäntienristeyksen henkilöt niin elävinä, että he ansaitsivat toki saada lisääkin tilaa kertoa tarinaansa. Pidin tarinan yllätyksellisyydestä; en osannut arvata juonen kulkua. Vahva suositus.

Arvio: 4½/5

27. Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu



Novellikokoelma, josta muodostuu samojen henkilöiden kautta yhtenäisehkö tarina. Nuoria ihmisiä ja heidän ihmissuhdevaikeuksiaan - tästä teemasta olisin nauttinut huomattavasti enemmän nuorempana. Pieni kirjanen oli kuitenkin ihan kivaa matkalukemista ja keväällä luettuna tyydytti osaltaan kesän kaipuuta. Jotkin oivallukset ja tuoreet kielikuvat miellyttivät kovastikin. Latvala ei ole hullumpi kirjoittaja ollenkaan.

Arvio: 3+/5

Lasten- ja nuortenkirjoja

22. Merja Jalo ja Marvi Jalo: Jesse vauhtikoira

Lyhyt, helppo, kiva ja selkeä nuortenkirja sopinee ahmimisikäisten lasten lisäksi lukuhaluttomille ja lukemaan tottumattomille teineille. Jesse-koira seikkailee ties kuinka monennessa kirjassa jahdaten tällä kertaa emäntineen perämoottorivarkaita. Mukana on lapsille sopivan salapoliisitarinan lisäksi koomisuuttakin naapurin hössöttävän ja sekoilevan Elsa-rouvan muodossa. Ihan kiva kirja.

23. Paula Noronen: Supermarsu palaa tulevaisuuteen 

Supermarsu ei ole minulle tuttu lastenkirjallisuuden hahmo. Tämä kirja oli outo jotenkin  teennäisellä ja liikaa yritetyllä tavalla. Paljon tapahtui ja juoni ei ollut kovin yhtenäinen alusta loppuun. Kai tämä yritti jollain tapaa opettavainenkin olla. En vakuuttunut. Tulipahan luettua.

24. Nadja Sumanen: Rambo 

Sumasen palkittu nuortenkirja alkoi kiinnostaa viimeistään siinä vaiheessa, kun sitä verrattiin Häräntappoaseeseen. Jotain samaa kirjan teemassa toki onkin, vaikka Rambo on selkeästi 2010-luvun tuotos. Päähenkilö on syrjäytynyt, mielenterveysongelmaisen äitinsä kanssa elävä, kasiluokan päättänyt nuori poika nimeltä Rambo. Hän pääsee kesäksi äidin poikaystävän vanhempien kesämökille ja siellä kiinni tavalliseen elämään, jossa on rytmi ja ruoka-ajat. Pidin kerronnastaja kesän kaipuussani etenkin elävästä kesän kuvauksesta. Syrjäytynyt, vaikeissa olosuhteissa elävä nuori ansaitsee paikkansa kirjan päähenkilönä. Muutenkin tarina on sujuva ja miellyttävä.

Maalis-huhtikuun dekkarit

Maalis- ja huhtikuussa luin viisi dekkaria.

17. Reijo Mäki: Slussen



Olipahan taas aika lukea tällainen kepeä, nopea ja viihdyttävä dekkari. Päähenkilönä tässä on Sakari Roivas, ei siis Vares, ja Roivas jää ehkä Varestakin ohuemmaksi hahmoksi, vaikka vaikuttaakin hyvin tyypilliseltä skandinaavidekkarin päähenkilöltä: hän on eronnut, yksinäinen ja alko-ongelmainen poliisi. Joku murhaa vaaleahiuksisia naisia 1990-luvun Tukholmassa ja sen selvittelystähän tässä on luonnollisesti kyse.

Ihan sujuvaa ja helppoa luettavaa, kivaa toimettoman sunnuntaiaamun viihdykettä.

Arvio: 3/5
Luettu maaliskuun alussa

18. Jens Lapidus: Sthml delete



Tämä on jatkoa Lapiduksen dekkarille Vip-huone. Tai ei ehkä varsinaisesti jatkoa, mutta henkilöt ovat samat. Hämärästi muistin henkilöhahmot, mutta en muista mitä esim. Emelien ja Teddyn välillä tapahtui edellisessä osassa. Oliko heillä suhde? Romanttista sutinaa? Lähinnä rikollisten näkökulmista etenevä dekkari pyrkii selvittämään vanhaa sieppausta. Mitä tapahtui ja miksi? Siepatun poika on nykyhetkessä syytettynä murhasta. Emelie on hänen asianajajansa. Siepattu mies taas lienee kuollut. Pulaan joutuu myös Teddyn sisarenpoika Nikola, ja tähän liittyy omat rikolliset kuvionsa.

Ihan sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa. Ei tällaista aina viitsisi lukea, mutta silloin tällöin viihdyttää. Sopii mainiosti helppojen nykydekkareitten ystäville.

Arvio: 3+/5
Luettu maaliskuun puolivälissä

19. Jo Nesbo: Verta lumella II



Jaahas, kakkososa. Edellisen osan Verta lumella I luin yli puoli vuotta sitten, enkä tietenkään muistanut siitä juuri muuta kuin sen, että päähenkilö on jonkinlainen sympatioita herättävä, ei ollenkaan paha rikollinen. Tämän kakkososan päähenkilö lienee sama henkilö. Päähenkilö on jättänyt suorittamatta pomonsa määräämän palkkamurhan, joten hän joutuu pakenemaan varmaa kuolemaa Norjan Lappiin. Jokin aika sitten luin Päivi Alasalmen kirjan saamelaisista, ja nyt yllättäen törmäsin saamelaisiin kirjan henkilöinä uudestaan. Tarina on todella miellyttävä ja ehjä. Se on hyvin epätyypillinen, hienovaraisen rakkaustarinan sisältävä dekkari ja siksikin nautittava. Ykkösosan muistamattomuus ei häiritse lukukokemusta. Tarina on kekseliäs ja mukaansatempaava, ja luin sen erittäin mielelläni.

Arvio: 4½/5
Luettu maaliskuun lopulla

20. Elina Pulli: Tukkasurma



Rintasyöpää sairastavan lastentarhanopettajan pomo löytyy surmattuna päiväkodista. Siinä tämän ihan näppärän dekkarin alkuasetelma. Ensimmäisenä tulee mieleen, että harvoin tulee luettua näin selkeästi naisille suunnattua dekkaria. Päähenkilö on rintasyöpään sairastunut päiväkodintäti, jonka leipomisharrastusta kuvataan sivutolkulla, uhri on nainen, lähes kaikki keskeiset henkilötkin ovat naisia. On jollain tapaa virkistävää, tai mikä lieneekään oikea sana, ehkä toivoa antavaa, että päähenkilö sairastaa syöpää, sairaus ja sen hoito kuvataan realistisesti, mutta silti päähenkilön elämä jatkuu lähes normaalina ja hän jaksaa leikkiä salapoliisiakin. Ehkä tämä tuo lohtua muille sairastuneille.

Arvio: 3/5
Luettu maaliskuun lopulla

21. Håkan Nesser: Pikku-Burman teurastajatar



Olen pitänyt Nesserin Barbarotti-sarjasta. Tämä on ilmeisesti viimeinen osa. Barbarotti tutkii pomonsa pyynnöstä ikivanhaa selvittämättömäksi jäänyttä katoamistapausta. Yksityiselämässään hän kohtaa suurimman mahdollisen kriisin ja murheen vaimonsa äkillisen kuoleman muodossa. Tarina on miellyttävälukuinen, joskin luonnollisesti hyvin surumielinen ja haikea, jollain tapaa myös elämän tarkoitusta pohdiskeleva. Siinä kulkee rinnakkain 80-luku ja nykyhetki, Barbarotin henkilökohtainen kriisi ja rikostutkinta, armoa antamaton realismi ja viestit kuoleman takaa. Suosittelen kaikille niille dekkareitten ystäville, jotka ovat kyllästyneitä kovaksikeitettyjen dekkareitten väkivallalla mässäilyyn. Tämä on jotain ihan muuta.

Arvio: 4/5
Luettu huhtikuun puolivälissä

Anoreksiaa ja huumeita - nuoren elämä on vaikeaa

15. Linnea Parkkonen: 112. Vihaan itseäni



Kira Poutasen Ihana meri on aina ollut yksi suosikkinuortenkirjojani, joten kiinnosti lukea tuoreempi versio samasta aiheesta, syömishäiriöön sairastuvasta tytöstä. Kirjoissa on paljon samaa - päähenkilönä epätoivoisesti täydellisyyttä tavoitteleva ysiluokkalainen tyttö, joka haluaa kaikista kokeista kymppejä ja kuvittelee rasvattoman vartalon vievän onneen ja täydelliseen elämään. Alkaa kiivas liikkuminen ja syömättömyys vanhempien ollessa pihalla kuin lintulaudat tai lumiukot konsanaan. Tämän kirjan päähenkilöllä, Lillillä, on riesanaan vielä alkoholisti-isä, jonka juomista hän yrittää peitellä kiireiseltä ja etäiseltä äidiltään.

Tarina on pidempi ja jollain tapaa konkreettisempikin kuin Ihana meri. Se on uskottava ja vetävä ja sopii ehdottomasti luettavaksi sekä nuorille että aikuisille, etenkin teinityttöjen vanhemmille. Dialogi hiukan pisti silmään negatiivisella tavalla eikä tämä mikään kaunokirjallisuuden mestariteos ole, mutta tärkeä kirja tärkeästä aiheesta.

Arvio: 3/5

16. Christiane F.: Huumeasema Zoo



Olen lukenut tämän kirjan 90-luvun alussa. Silloin se oli kova juttu, josta monet puhuivat. Muistan, kun luin tätä kesällä olohuoneen sohvalla ja olisi pitänyt lähteä kavereitten kanssa joihinkin rientoihin. En olisi millään halunnut lähteä, vaan olisin halunnut jäädä kotiin lukemaan tätä kirjaa. Olisikohan ajankohta ollut peräti juhannus? Mitä se sitten kertookaan minusta tai tästä kirjasta? Mahtavaa, että tästä on tullut uusi painos.

Olen käynyt Berliinissä ja sen metroasemilla, en tosin 70-luvulla, jolle tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat. Tarina kuvaa betonisia kerrostalolähiöitä ja pissantuoksuisia metroasemia  kovin lohduttomina ja rähjäisinä paikkoina, jotka kestääkseen lapsilla ei ole oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin alkaa käyttää huumeita. Päähenkilö Christiane on aloittaessaan vasta 11-12 -vuotias, ja heroiinikoukkuun jäätyään huumeiden käytön lopettamisen mahdottomuus kuvataan kirjassa toistuvan uskottavasti.

Kyllä, tämä on edelleen koukuttava ja lukemisen arvoinen kirja, jonka ohitse aika ei ole ajanut. Sen oikeastaan halusinkin tietää. Suosittelen tätä kyllä, sekä aikuisille että kaikille teini-iän saavuttaneille.

Arvio: 4/5

Takashi Hiraide: Kissavieras

14. Takashi Hiraide: Kissavieras



Kissavieras on kissaihmisen pakollista luettavaa. Myös Japani ja japanilaisen kirjallisuuden omaleimaisuus kiehtoo. Kuten kirjan nimestäkin voi luonnollisesti päätellä, kirjailijapariskunnan luona vierailee säännöllisesti kissa, josta tulee heille tärkeä. Itse arvelin, että kissalle käy huonosti - joku tappaa sen, se jää auton alle tai jotain vastaavaa. Yleensähän kissan osa kaunokirjallisuudessa on tällainen. Ja jotain sattuu, kyllä. Kiinnitin erityisesti huomiota miljöön kuvaukseen, koska se on hyvin tarkkaa ja yksityiskohtaista ja lisää osaltaan tarinan kiehtovuutta. Omalaatuisesta pikku tarinasta tulee ensimmäisenä mieleen Murakami.

Arvio: 3+/5

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

13. Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista



Vuoden 2015 paras kaunokirjallinen teos Ruotsissa kiinnostaa heti. Useat minäkertojat kertovat auto-onnettomuudessa kuolleesta Samuelista. Aluksi tarina vaikuttaa hieman sirpaleiselta enkä oikein innostunut tästä, mutta loppua kohden aloin pitää rakenteesta, pienistä palasista, joista muodostui ihan kiintoisa kokonaisuus. Kertojien osittainen ristiriitaisuus ja mahdollinen epäluotettavuuskin pitävät mielenkiintoa yllä. Maahanmuuttajateema on kiinnostava ja ajankohtainen. Jäi olo, että haluaisin lukea tämän uudestaan, ja se jos mikä on hyvän kirjan merkki.

Arvio: 4/5

Kotimaisia, uudehkoja, hyviä ja loistavia kirjoja

9. Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi



Viime aikoina olen lukenut paljon hyviä kotimaisia kirjoja, ja tämä on hyvä lisä onnistuneiden ja lukemisen arvoisten kotimaisten joukkoon. Tarina yllätti ja ylitti odotukset. Pidin erityisesti ajankuvasta, 1960-luvusta, joka piirtyy esiin todella aidon tuntuisena. Myös päähenkilöt, edustusrouva Vuokko ja vanhapiika Aune miellyttävät, ja Aunessa tapahtuva muutos ilahduttaakin. Myös Vuokko muuttuu muuttuvan maailman mukana. Kerronta on onnistunutta, ilmavaa, elävää, aitoa, mukaansatempaavaa. Olin heti sisällä tarinassa ja harmitti, kun se loppui; harmitti luopua 60-luvusta ja näistä ihmisistä. Voisin aina lukea tällaisia kirjoja. Täydellinen flunssapäivän seuralainen minulle.

Arvio: 4+/5

10. Riikka Ala-Harja: Kevyt liha



Ala-Harjan kirjoista olen yleensä pitänyt, mutta tämä olikin sellainen tuhanteen kertaan kirjoitettu diipadaapaparisuhdeviritys, jollaisia saatoin nuorempana lukea, mutta harvemmin enää nykyään. Minäkertoja, teatterin valosuunnittelija, asuu Helsingissä kaksin pienen poikansa kanssa ja elää monotonista elämää kodin, teatterin ja kuntosalin välissä. Hän tapaa vanhan ihastuksensa ja heidän välilleen kehittyy lyhyt suhde. Tämän ihmeemmästä tarinassa ei ole kyse. Miehen ja naisen rooleja pohdiskellaan jonkin verran, mutta melko ennalta-arvattavalla ja monesti nähdyllä tavalla. Miellyttävä lukea iltaisin, mutta odotin ehkä jotain omaperäisempää ja painavampaakin sisältöä.

Arvio: 3/5

11. Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto 



Muistan nauttineeni Alasalmen Joenjoen laulusta, joten olipa kiva saada sille jatkoa. Saamelaisten elämä 1500-luvulla on aihe, josta ei todellakaan tule jatkuvasti luettua. Tämä on hyvinkirjoitettua, taitavasti etenevää kerrontaa ja jopa opettavaista tekstiä. Soruia on saanut Kaukomielen lapsen, palannut kotiinsa ja avioitunut itseään vanhemman Matten kanssa. Kaukomieli joukkoineen palaa kuitenkin pohjoiseen vaatimaan veroja kuninkaalle. Saamelaisista saa kovin sympaattisen kuvan ja heille toivoo vain hyvää, mutta Kaukomielen mukanaan tuoma uhka tuntuu koko ajan leijuvan kaiken yllä. Lukija odottaa pahaa tapahtuvan, varsinkin kun saamelaisia yritetään väkisin kääntää kristityiksi. Ja pahaa tapahtuu, paljon, mutta lopussa on myös toivoa.

Näin Lapin elävänä silmissäni ja nautin tästä kirjasta enemmän kuin osasin kuvitellakaan.

Arvio: 5/5

12. Laura Lindstedt: Oneiron



Tiesin haluavani ehdottomasti lukea tämän kirjan heti kun kuulin sen aiheen: Seitsemän naista kuolemanjälkeisessä tilassa. Eniten kiinnosti erilaisten naisten elämäntarinat, ei niinkään kuolema. Kuolema on kirjassa kuitenkin hyvin keskeinen teema, luonnollisesti.

Pidin tästä kovasti enkä yksiselitteisesti kuitenkaan pitänyt. Varsinkin ensimmäisessä osassa on liikaa kaikkea - tuntuu, että jokaisen naisen tarinassa olisi riittävästi aineksia omaan kirjaansa. Osista muodostuva kokonaisuus on toisaalta tavattoman kiinnostava, toisaalta liian sekava, tajunnanvirtamainen... Mutta kun alkaa ajatella, että kyseessä ovat sekunnit kuoleman jälkeen, niin mitäpä muutakaan kerronta voisi olla. Tietynlainen hajanaisuus ja järjestäytymättömyys sopivat teemaan ja tarinaan. Eniten minua harmitti, että jouduin lukemaan tämän liian nopeasti, koska tämä oli minulla pikalainana kirjastosta. Toisissa olosuhteissa olisin lukenut kirjaa hitaammin ja käyttänyt enemmän aikaa sen pureskeluun ja makusteluun. Sitä tämä olisi vaatinut.

Ensimmäisessä osassa tuntuu olevan liikaa kaikkea, mutta toinen osa tekee tästä erinomaisen kirjan. On tämä kuitenkin jäljen jättävä, vaikutuksen tekevä, erikoinen ja erityinen teos.

Arvio: 5/5

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

8. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen



Ennen kuin aloin lukea tätä, en ollut varma, olenko lukenut tämän jo. Lukemisen jälkeen olin yhtä epätietoinen. Ehkä olen lukenut tämän 90-luvulla muiden klassikkojen joukossa, ehkä en. Tarinasta tuli mieleen omalta osaltaan useat lapsena lukemani tyttökirjat. Päähenkilö on poikamainen, arkailematon pikkutyttö, joka vetäisee mieluummin isoveljeään turpaan kuin pukeutuu mekkoon. Aikuisen maailman mielettömyys nähdään osoittelematta ja alleviivaamatta lapsen silmin, mistä pidin.

Päähenkilö Scoutin isä, asianajaja, puolustaa mustaa miestä oikeudessa 1930-luvulla, aikana, jolloin mustan ja valkoisen ollessa vastakkain valkoinen automaattisesti voittaa, sanoivat todisteet mitä tahansa. Vanhojen tyttökirjojen lisäksi tästä tuli mieleeni romaani Piiat.

Kirjaa voi suositella monenlaisille lukijoille. Jos joku ajattelee klassikoiden olevan vaikeita ja monimutkaisia, tästä voi olla hyvä aloittaa ja huomata olevansa väärässä. Tätä voi suositella teineillekin - itse ainakin olisin lukenut tämän mielelläni jo nuorena. Tarinan ajankohtaisuus on lähes isku vasten kasvoja.

Arvio: 4/5

Tammi-helmikuun dekkarit

Tammi- ja helmikuussa luin kolme dekkaria.


5. Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa



Olen pitänyt joistakin lukemistani Atkinsonin kirjoista kovasti, mutta osa taas on jättänyt täysin kylmäksi. Tähän en meinannut päästä sisälle ollenkaan. Luin ja luin, mutta tarina ei vaan tuntunut aukeavan tai vetävän mukaansa. Yksi entinen poliisi ostaa kadulta lapsen, toinen pelastaa kaltoinkohdellun koiran. Kirjan nimi saa selityksensä, mutta muutoin tämä ei kyllä syystä tai toisesta innosta yhtään. Olisikohan minun pitänyt muistaa henkilöt edellisistä kirjoista? En muistanut.

Tämä ei ole huono, tylsä tai vaikea kirja, mutta aika tahmeaksi tämän kahlaaminen jäi. Lopulta luin tätä ihan mielelläni, mutta hitaasti enkä kovin innoissani. Loppuun pääsin, lopulta.

Arvio: 3-/5
Luettu tammikuun alussa

6. Lars Kepler: Vainooja



Tyypillinen, laadukas, vetävä ruotsalaisdekkari, jossa murhia, käänteitä ja raakuuksia riittää. Joku kuvaa kotona olevia naisia, lähettää videonpätkät poliisille ja hetkeä myöhemmin naiset löytyvät raa'asti murhattuina. Tapahtumaa tutkivat poliisit Margot ja Adam, entinen poliisi Joona sekä psykiatri Erik. Olisin toisessa mielentilassa saattanut ahmaista koko tiiliskiven yhdessä viikonlopussa, mutta nyt ei vaan jotenkin innostanut. Vasta tärkeimmän käännekohdan jälkeen aloin lukea tarinaa ahmimalla. Yllättäviä käänteitä tarinassa kieltämättä on sen verran, että lukija haluaa tietää, mitä lopulta tapahtuu. Ruotsalaiset osaavat tämän lajin, vaikka paljon dekkareita lukeneena tämä sama rakenne alkaa jo hivenen kyllästyttää.

Arvio: 3+/5
Luettu tammikuun puolivälissä

7. Leena Lehtolainen: Surunpotku



Surunpotku? Muistan ennenkin ärsyyntyneeni Lehtolaisen romaanien nimistä. Tässä tarinassa suru potkaisee ainakin kansanedustajaa, jonka puoliso löytyy kirkosta verisesti murhattuna sekä Maria Kallion kollega Koivua, jonka nuori tytär on kuolemansairas. Tarina keskittyy kuvaamaan poliitikon puolison murhan selvittelyä poliisien resurssien pienentyessä ja koko Kallion osaston ollessa lakkautusuhan alla.

Lehtolaisen ystävät pitänevät tästä. Tarina on ihan vetävä, sujuva ja helppolukuinen, tosin Lehtolaisen tyyliin myös hieman paasaava ja alleviivaavan selittelevä. Hyvää ja viihdyttävää matkalukemista, kirjallisuutena ei erityistä.

Arvio: 3/5
Luettu tammikuun lopussa ja helmikuun alussa

Yksi pieni nuortenkirja

4. David Almond: Nimeni on Skellig



Ihan kiva, lyhyt ja helppolukuinen nuortenkirja Michaelista, joka muuttaa uuteen ränsistyneeseen kotiin ja jolle syntyy liian aikaisin pikkusisko. Autotallista löytyy omituinen otus Skellig ja naapurista kotikoulua käyvä omalaatuinen tyttö. Toisaalta tarina on helppo, toisaalta se ei ole kovin konkreettinen. Mahtavatko tottumattomat teinit tulkita tätä liian kirjaimellisesti ja sen myötä pitää tarinaa liian kummallisena? Kuulen jo elävästi korvissani äänet: "En tajuu!"

Hugh Howey: Kohtalo

3. Hugh Howey: Kohtalo



Siilo-saagan päätösosa olisi pitänyt lukea heti ykkös- ja kakkososien jälkeen. Vaan kun luin ensimmäisen osan Siilo, eipä ollut muita osia vielä edes suomennettu. Olisin halunnut muistaa aiempien osien, varsinkin ykkösosan tapahtumien yksityiskohdat tarkemmin, koska tämä on kuitenkin niin selkeästi yksi iso tarina. Odotin mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.

Siilossa 18 asustava, ensimmäisestä osasta tuttu Juliette puhkaisee reiän toiseen siiloon ja käy ulkomaailmassa hakemassa näytteitä, jotka tarjoavat hänelle täysin uutta ja odottamatonta tietoa. Tämä on liikaa, joillekin, jossakin ja hetkessä koko siilon väki on hengenvaarassa. Toivoin tarinan henkilöille hyvää, mutta olin varma, ettei tästä kovin valoisa tai aurinkoinen tarina voi tulla. Eikä tullutkaan. Salaliittoja, väkivaltaa ja kuolemaa on mukana riittämiin. Tarinan puolivälissä huomasin,  että aloin hieman menettää kiinnostustani. Liekö tarinaa kuitenkin pitkitetty liikaa? Loppua kohden mielenkiinto luonnollisesti palasi, ja halusin tietää, mitä tapahtuu. Loppu on odotettavissa ja tarinalle sopiva. Trilogia on lukemisen arvoinen.

Arvio: 4/5

Anu Silfverberg: Äitikortti

2. Anu Silfverberg: Äitikortti



Tammi-helmikuun kirja omasta hyllystäni

Otin tämän matkalukemiseksi yksinkertaisesti siitä syystä, että tämä on pienikokoinen ja kevyt kirja. Se on odottanut lukuvuoroaan hyllyssäni jo kauan ja ehdottomasti minun olisi pitänyt lukea tämä vuosia aiemmin, ehkä jo 20 vuotta sitten, vaikkei tämä silloin ollut ilmestynytkään. Aihe, äitiys ja lisääntyminen, on osaltani loppuunkäsitelty, mutta vuosia aiemmin olisin luultavasti innostunut tästä kirjasta. Nyt tämä ei tunnu tarjoavan mitään uutta tai tuoretta pähkäiltävää tai pureksittavaa. Eniten, edelleen, kirjassa kiinnosti pohdinnat siitä hankkiako lapsi vai ei ja mistä syistä. Kertojan lapsen synnyttyä menetin mielenkiintoni kokonaan ja imetyksestä jaarittelu lähinnä pitkästytti. Olen aina ollut samaa mieltä siitä, että omien lasten hoitaminen kotona ei ole työtä sen enempää kuin omien pyykkien peseminen tai oman olohuoneen lattian imurointi. Se on vain elämää.

Todellakin - 15 - 20 vuotta sitten olisin ehkä innostunut tästä kirjasta, ilahtunutkin. Nyt vain ajattelin, että onneksi aikanani valitsin oikein, vaikka valitsinkin eri tavalla kuin muut.

Katherine Pancol: Mimmit 3

1. Katherine Pancol: Mimmit 3



Minulla ei ole Pancolin kirjoista mitään sellaista sanottavaa, mitä en olisi jo sanonut.  Kirjailijan tyyli on omalaatuinen ja ärsyttävä, mutta jokin siinä viehättää, koska aina tartun uusimpaan. Hyvän ja pahan taistelu on melkein kuin sadusta ja henkilöt kovin yksioikoisia, tosin erittäin suuria persoonia. Simppeliä ihmissuhdeviihdettä, jossa on sen verran jännitteitä, että lukemiseen koukuttuu. Saa nähdä vieläkö tämä jatkuu. Ensimmäisessä Mimmit-kirjassa esitellyn Stellan tarina saadaan jonkinlaiseen päätökseen, toisessa osassa alkaneet Hortensen ja Garyn kuviot jäävät taas pahasti kesken. Enköhän lue seuraavankin osan.

Arvio: 2½/5

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste

Noin vuosi sitten päätin osallistua HelMet-kirjastojen 50-kohtaiseen lukuhaasteeseen vuodelle 2015. On tullut aika katsoa, miten haasteen kanssa kävi. Aika monta kirjaa luin listalta, mutta monta jäi lukemattakin.

Tiedän, että HelMet-kirjastot on julkaissut vastaavan haasteen myös vuodelle 2016. Taidan kuitenkin tällä kertaa jättää sen väliin. Tuntuu siltä, että tavoitteeni sata luettua kirjaa ja 6 kirjaa omasta hyllystäni riittää aivan mainiosti haasteeksi tälle vuodelle.

 

1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Joel Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
2. Kirja, josta on tehty elokuva: Veronica Roth: Outolintu
3. Vuonna 2015 julkaistu kirja Hanna Tuuri: Ranta
4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin Aleksi Delikouras: Nörtti: New game
   
5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä Patjim Statovki: Kissani Jugoslavia
6. Kirja, jonka nimi on yksi sana Kati Hiekkapelto: Suojattomat
7. Novellikokoelma Rosa Liksom: Perhe
8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle  Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
   
9. Tietokirja Luin montakin tietokirjaa selailemalla sieltä täältä, mutta en yhtäkään kannesta kanteen.
10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja  Unni Lindell: Käärmeenkantaja. En ole varma, onko tämä ensimmäinen, mutta ainakin se on suositun dekkarisarjan aloittaja.
11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut Lionel Shriver: A Perfectly Good Family
12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle Tästäkään en ole ihan varma...
13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja Piper Kerman: Orange is the New Black. Vuosi vankilassa
15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
16. Kirja, jota äitisi rakastaa Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Äitini suositteli ja häneltä lainasin tuon Finlandia-voittajan. En tiedä onko rakastaa kuitenkin liian voimakas ilmaus...
17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta Tällaista ei tainnut olla lukemieni kirjojen joukossa.
18. Yli 100 vuotta vanha kirja Tämä jäi väliin.
19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä Aivan varmasti useammassa kuin yhdessä lukemassani kirjassa on seksuaalivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä? Nyt en vaan muista... 
20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella Pauliina Susi: Takaikkuna. Tässä on hieno kansi, mutta en silti valinnut tätä luettavaksi pelkästään kannen perusteella.
21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut Tällaisia kirjoja ei ole olemassakaan. Luin tunnollisesti kaiken.
22. Muistelmateos tai elämäkerta Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja
23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä ja muita kirjoituksia
24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia
25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja En tainnut lukea yhtäkään kirjaa 70-luvulta.
26. Kirjatrilogia Erik Axl Sund: Varistyttö
27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja  Reija Kaskiaho: Nikottelua
28. Kirja, jonka nimessä on väri Aki Ollikainen: Musta satu
29. Kirja, jossa on taikuutta Sofi Oksanen: Norma
30. Sarjakuva-albumi tai -romaani En lukenut sarjakuviakaan! Olisin kyllä voinut lukea Fingerporia tai Viiviä ja Wagneria.
31. Elämäntaito- tai self-help-kirja Ei kiitos.
32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi En tiedä yhtäkään tänne sijoittuvaa kirjaa.
33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta  Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
34. Kirja, jonka nimessä on numero Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja
35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla Jari Järvelä: Zombie
36. Runokirja Olisin halunnut lukea Antti Holman Kauheimmat runot, mutta en saanut sitä käsiini.
37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa Onkohan näistä lukemistani mikään?
38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken Minulla on aika korkea kynnys jättää luetuksi valittuja kirjoja kesken. Toivon, että olisin jättänyt kesken kirjan Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi En lukenut tällaisia kirjoja tänä vuonna.
40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
    
41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin Jaa-a. En ole varma läheskään kaikkien kirjailijoiden i'istä?
42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua  Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
43. Kirja, jossa on yli 500 sivua Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
44. Klassinen rakkausromaani Enpä juuri harrasta rakkausromaaneja.
45. Kirja, joka pelottaa sinua Mikähän pelottaisi?
46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit Minulla on ollut syksystä saakka lainassa Päivi Alasalmen Pajulinnun huuto. Se olisi sopinut tähän kategoriaan. Sen lukeminen siirtyi kuitenkin vuodelle 2016.
47. Hauska kirja Miina Supinen: Mantelimaa
48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
49. Jännityskirja tai dekkari Ursula Podnanski: Sokeat linnut
50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle Näitäkin varmaan on, jos olen napannut jonkin kirjan lainaan pöydältä, johon kirjaston henkilökunta erikseen nostaa esille tiettyjä kirjoja. Enpäs vaan taas muista...

Havaintoja vuodesta 2015

Olen ollut tänä vuonna laiska ja vastentahtoinen bloggaaja. Se näkyy takuulla tekstien tasossa. Tekisi mieli lopettaa koko touhu, mutta en lopeta. Haluan edelleen muistaa, mitkä kirjat olen lukenut.

Tälle vuodelle oli tavoitteena lukea sata kirjaa ja 12 erinomaista kirjaa. En päässyt kumpaankaan tavoitteeseen. Luin peräti kaksi kirjaa, joille annoin arvosanan 5/5, ja molemmat olivat kotimaisia. Luin erittäin paljon hyviä suomalaisia kirjoja, mikä on ilahduttavaa. Sen sijaan hyvien ulkomaisten lukeminen jäi, enkä pystynyt laatimaan top 10 -listaa. Liikaa luen kuitenkin edelleen keskinkertaista dekkarihömppää. Toisaalta sillekin on kaiken työkiireen keskellä paikkansa viihdykkeenä, joten en lupaa dekkareitten lukemista lopettaa.

Ensi vuonna haluan taas lukea oman kirjahyllyni kirjoja. Otan tavoitteeksi lukea kuusi kirjaa omasta hyllystäni. Muita tavoitteita en taida asettaa. Sata kirjaa vuodessa sopii toki olla jonkinlainen jokaisen vuoden tavoite.


Arviot 2015
Arvio 5/5                                          2  kpl
Arvio 4/5                                         24  kpl  
Arvio 3/5                                        39   kpl
Arvio 2/5                                        11  kpl
Arvio 1/5                                          1  kpl        
Ei arvioitu/useita arvioita                 3 kpl       

Yhteensä                                        82     kpl        

Vuoden suosikkikirjailijani. Näitä haluan lukea jatkossa lisää 

Jussi Valtonen
Iida Rauma
Patjim Statovki
Pauliina Vanhatalo
Pauliina Susi
Miina Supinen
Karl Ove Knausgård 
Annamari Marttinen 

Näistä kirjailijoista en pitänyt ja näiden kirjoja tuskin luen lisää
Ei ollut isoja pettymyksiä tänä vuonna. 
Reijo Mäen novellikirjailija Luusalmi on varmaan ainoa rimanalitus.
  

Vuoden ristiriitaiset kirjailijat 
Joel Dicker
Paula Hawkins
Erik Axl Sund 


TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT KOTIMAISET

1. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
2. Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
3. Patjim Statovki: Kissani Jugoslavia
4. Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika
5. Pauliina Susi: Takaikkuna
6. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
7. Annamari Marttinen: Vapaa 
8. Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
9. Miina Supinen: Säde 
10. Kari Hotakainen: Kantaja

 VUODEN PARHAAT LUETUT ULKOMAISET

1. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja
2. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
3. Hugh Howey: Siirros 
4. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja
5. Joel Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
 
 
TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT DEKKARIT

1. Michael Katz Krefeld: Kadonneet
2. Belinda Bauer: Kadonneet lapset 
3. Anna Karolina Larsson: Paviaanivarkaus
4. Erik Axl Sund: Varistyttö-trilogia 
5. Katarina Wennstam: Petturi  
6. Håkan Nesser: Yksinäiset 
7. Ursula Poznanski: Sokeat linnut 
8. Kristina Ohlsson: Varjelijat
9. Belinda Bauer: Ruumis nro 19
10. Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? 

Eniten luin
Syyskuussa, 10 kirjaa
Annamari Marttinen, 6 kirjaa
Erik Axl Sund, 4 kirjaa


Vähiten luin
Elokuussa 3 kirjaa
joulukuussa, 4 kirjaa


Englanniksi luin
Lionel Shriver: A Perfectly Good Family 

Vuoden pettymykset
Anna Gavalda: Parempaa elämää
Paula Hawkins: Nainen junassa
Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
Mary Kubica: Good girl. Kunpa tietäisit   

Vuosi 2015

Vuonna 2015 luin 82 kirjaa. Vuodesta 2009 alkaen olen lukenut 591 kirjaa.

Katie Arnoldi: Kehonpalvoja
Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia?
Muriel Barbery: Siilin eleganssi
Belinda Bauer: Ruumis nro 19
Belinda Bauer: Kadonneet lapset 
Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu
Michael Cunningham: Lumikuningatar
Aleksi Delikouras: Nörtti: New game
Joel Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta  
Gillian Flynn: Teräviä esineitä 
Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu 
Anna Gavalda: Parempaa elämää
Taina Haahti: Operaatio onni 
Pirjo Hassinen: Sauna Paradis
Paula Hawkins: Nainen junassa 
Helsinki Noir. Toimittanut James Thompson 
Kati Hiekkapelto: Suojattomat
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen
Kari Hotakainen: Kantaja 
Hugh Howey: Siirros 
Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä ja muita kirjoituksia
Juha Itkonen: Ajo
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Mari Jungstedt: Viimeinen näytös
Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee
Mari Jungstedt ja Ruben Eliassen: Tummempi taivas
Jari Järvelä: Zombie
Reija Kaskiaho: Nikottelua
Michael Katz Krefeld: Kadonneet
Piper Kerman: Orange is the New Black. Vuosi vankilassa
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja
Mary Kubica: Good girl. Kunpa tietäisit  
Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
Jens Lapidus: Vip-huone 
Anna Karolina Larsson: Paviaanivarkaus 
Rosa Liksom: Perhe
Unni Lindell: Käärmeenkantaja
Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä 
Liza Marklund: Rautaveri
Annamari Marttinen: Kuu huoneessa
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa
Annamari Marttinen: Vapaa 
Annamari Marttinen: Veljeni vartija 
Annamari Marttinen: Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä
Kate Morton: Hylätty puutarha 
Anders de la Motte: Kupla 
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Reijo Mäki: Tulivuori
Reijo Mäen novellikirjailija Luusalmi: Siivellä eläjä
Jo Nesbo: Verta lumella. Osa 1
Håkan Nesser: Yksinäiset 
Mikael Niemi: Kirkon piru
Kristina Ohlsson: Varjelijat
Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit 
Anu Ojala: Aino, neljän tuulen tyttö
Sofi Oksanen: Norma
Aki Ollikainen: Musta satu
Katherine Pancol: Mimmit 2   
Ursula Poznanski: Sokeat linnut
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Veronica Roth: Outolintu 
Lionel Shriver: A Perfectly Good Family
Anja Snellman: Antautuminen
Patjim Statovki: Kissani Jugoslavia
Erik Axl Sund: Varistyttö
Erik Axl Sund: Unissakulkija 
Erik Axl Sund: Varjojen huone
Erik Axl Sund: Lasiruumiit 
Miina Supinen: Säde 
Miina Supinen: Mantelimaa
Pauliina Susi: Takaikkuna  
Alexander Söderberg: Kolumbialainen liitto 
Karoliina Timonen: Kesäinen illusioni
Hanna Tuuri: Ranta
Carl-Johan Vallgren: Varjopoika
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika 
Katarina Wennstam: Petturi
 

Vuoden viimeiset kotimaiset

81. Juha Itkonen: Ajo



Itkosen kirjat ovat kaikki olleet miellyttävälukuisia arkisessa mutkattomuudessaan, eikä tämä ole poikkeus. Ollaan 1960-luvulla, tavallisen perheen tavallisessa arjessa, joka joidenkin osalta katkeaa, joidenkin osalta muuttuu erään tavallisen ajomatkan aikana. Nykyajassa nainen, 1960-luvun pariskunnan lapsenlapsen vaimo, ajaa läpi Euroopan karkuun avioliittonsa ongelmia. Henkilöt ovat eläviä ja uskottavia, kerronta soljuu sujuvasti eteenpäin. Ainoa, mikä itseäni häiritsi, oli 60-luvun pariskunnan muutto Australiaan, mikä tökkäsi silmään hivenen epäuskottavana ratkaisuna. Muuten miellyttävää luettavaa tämäkin.

Arvio: 3½/5

82. Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta



Minulla ei ole selkeää mielikuvaa Rauman edellisestä kirjasta nimeltä Katoamisten kirja. Muistaakseni se oli ihan hyvä, mutta ei näköjään erityisen mieleenjäävä eikä se päässyt parhaiten sinä vuonna luettujen kirjojen joukkoon. Tältäkin odotin mukavaa lukukokemusta, mutta odotukset ylittyivät reippaasti. Nautin todella tästä kirjasta. Tarina kertoo Erikasta, huippuälykkäästä matemaatikosta, joka ei kuitenkaan osaa puhua ihmisille tai oikeastaan edes elää elämäänsä sosiaalisena olentona muiden ihmisten parissa. Toisessa ääripäässä on hänen kehitysvammainen siskonsa Emilia, josta kaikki pitävät, mutta joka ei matematiikasta tai muistakaan kovin abstrakteista asioista ymmärrä. On Tuovi, jonka sukupuoli jää ensin hieman pimentoon, on ilmastonmuutos, sukupuuttoon kuollut Tasmanian tiikeri ja Itämeren öljyonnettomuus. On seksi ja matematiikka, lihallisuus ja konkreettisuus abstraktiuden vastakohtana. Näkymättömän maailman aaveet, elämisen vaikeus kädessä olevista korteista riippumatta ja yksinäisyys, irrallisuus, ulkopuolisuus. Jollain tapaa tästä tuli mieleen vähän aikaa sitten lukemani He eivät tiedä mitä tekevät, jossa siinäkin teemojen runsauteen meinasi hukkua.

Hienosti kerrottu tarina, joka ei masentavahkosta aiheesta huolimatta ole masentava.

Arvio: 5-/5

Marras-joulukuun dekkarit

Marraskuussa luin kaksi dekkaria, joulukuussa en lukenut yhtäkään, jollei Pauliina Suden Takaikkunaa lasketa dekkariksi. 

79. Unni Lindell: Käärmeenkantaja



En ollut aiemmin lukenut Lindellin kirjoja, mutta olin kuullut niistä kehuja. Päätin aloittaa lukemisen vanhemmasta tuotannosta. Kyseessä on perusdekkari, mutta ihan nautittava sellainen. Mies löytyy murhattuna, murha linkittyy aiempaan surmaan. Pian murhia tapahtuu lisää. Päähenkilö Caton yksityiselämä kahden perheen välissä on suurempaa sotkua kuin dekkareissa yleensä. Myös perheväkivalta on keskeinen teema.
Dekkariksi varsin kelpo, sujuva ja koukuttava. Lukenen lisääkin Lindelliä.

Arvio: 3½/5
Luettu marraskuun alussa

80. Mari Jungstedt ja Ruben Eliassen: Tummempi taivas



Uusi Jungstedtin dekkari on ihan samantyyppinen kuin edellisetkin, joten hänen tyylistään pitävät tuskin pettyvät. Henkilöt taas eivät ole edellisistä kirjoista tuttuja, koska takakannen mukaan tämä aloittaa uuden dekkarisarjan. Miljöönä ei siis ole Gotlanti vaan eteläisempi saari Kanarialla. Kyseessä on helppo- ja nopealukuinen, näppäräjuoninen rikostarina, joka etenee sujuvasti lyhyin luvuin useista eri näkökulmista. Tapahtuu murha jos toinenkin ja lopulta langat punoutuvat yhteen. Pientä kökköyttä on sekä suomennoksessa että uskottavuudessa. Itseäni häiritsi etenkin naisen yläpuolella, jolla oli pitkät vaaleat hiukset - tyyppiset lauserakenteet ja muutaman kerran toistuva näkkileipävoileipä. Siis mikä? Samoin enpä usko, että poliisi missään olosuhteissa ottaisi toimittajaa mukaan murhatun ruumiinavaukseen.

Viihdyttävää viihdykettä laiskaan ja väsyneeseen marraskuun viikonloppuun.

Arvio: 3/5
Luettu marraskuun puolivälissä

Pari Pauliinaa

77. Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika



Pitkä valotusaika kertoo lyhyehkön (223 sivua) mutta hyvinkin kattavan tarinan valokuvaajasta, vaatimattomasta Aarnista, joka katselee elämää ulkopuolelta kameran linssin läpi. Hän on tasainen, konstailematon, luottavainen ja epävarma ja peilautuu kovin arkisena suhteessa koulutettuun vaimoonsa Ilseen ja railakasluonteiseen ystäväänsä Teuvoon. Tarina kulkee 1960-luvulta 2000-luvulle ja välillä toivoin, että kirja olisi ollut pidempi ja yksityiskohtaisempi, jotta olisin saanut tietää enemmän. Toisaalta kirja on täydellinen juuri näin - toisinaan aukot kertovat enemmän, suorastaan huutavat. Aluksi nautin tarinaa pieninä palasina useana iltana, mutta loppua kohden en enää malttanut vaan ahmin sen kerralla loppuun. Nautin tästä. Pidin todella sekä kielestä, kerronnasta että tarinan rakenteesta ja tunnelmasta. Kirjailija on taitava, taitavampi kuin muistinkaan. En keksi ketään, kenelle tätä ei voisi suositella.

Arvio: 4+/5

78. Pauliina Susi: Takaikkuna



Tämäkin on hyvä kirja. Ajankohtainen. Mikä olisi ajankohtaisempaa kuin ulkomaalaistaustaisiin ja naisiin kohdistuva vihapuhe? Nettistalkkaus on myös kovin nykyaikaa. Samoin perussuomalaisen ministerin sekoilut - puolue tuskin jää kenellekään epäselväksi, vaikka sitä ei suoraan tarinassa mainitakaan. Kirjan kaikki henkilöt ovat erityisen kiinnostavia. Leia Laine, joka johtaa seksiriippuvaisten miesten avustushanketta, joutuu kohtuuttoman nettivihan kohteeksi esiinnyttyään television ajankohtaisohjelmassa. Samaan aikaan seksiriippuvaisen ministerin poliittisesti hyvinkin epäkorrektin sekoilun videointia ryhtyy netissä jäljittämään kaiken osaava hakkeri Land-o. Näiden kolmen lisäksi keskeinen henkilö on Leian tytär Viivi, josta paljastuvia seikkoja en alussa yhtään osannut arvata. Siitä todellakin kaikki pointsit kirjailijalle. Tämä on taitavasti rakennettu trilleri, etten jopa sanoisi kansainvälistä tasoa. Varsin koukuttava laiskojen joulunpyhien piristys.

Arvio: 4+/5

Tämän syksyn kotimaisia uutuuksia

73. Miina Supinen: Mantelimaa

Ennen kaikkea joulu oli juttu, joka sijaitsi naapureilla, Facebook-feedissä, kiiltävissä lehdissä ja tavaratalojen katalogeissa. Sen saattoi yrittää ostaa itselleenkin, mutta juuri kun luuli, että paketti on kasassa, sitä meni kuuntelemaan kouluun joulujuhlia, joissa kuoro alkoi yhtäkkiä vittuilla.

Itsestään on etsittävä ihmisen vain rauha, kuoro ilmoitti. Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, mutta sepä kätkeytyy ja narraa etsijäänsä. Ja vielä: onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha.

Älkää nyt viitsikö, ihminen ajattelee. Jotain armoa nyt hei tyypit. Olen imuroinut koko kämpän. Olen tehnyt porkkana-, peruna-, lanttu- ja jopa bataattilaatikon. Pitääkö minun etsiä vielä sisältäni rauha? Mitä jos en ehdi?

Ja sitten tulee se nihilistinen olo, että paskaako tässä. Turha edes yrittää. Saman tien voi paiskata hanskat tiskiin.

Jos rauhaa ei ole sydämessä joulukuun alussa, on epärealistista kuvitella, että se sinne ilmestyisi aattoon mennessä ilman kemiallista apua.

En ole jouluihminen ja kuulun tässä suhteessa vähemmistöön. Siksipä olikin hykerryttävää ja kutkuttavaa lukea tämä kirja. Että meitä on muitakin. Että joku ylipäätään kirjoittaa aiheesta jotain. Tarinan päähenkilön, Mollin, mies saa sähköiskun ja vaipuu koomaan. Rahapulassa Molli lupautuu töihin Mantelimaahan. Mantelimaa on ikuisen joulun painajaismainen teemapuisto, joka tarjoaa kaikenlaisia palveluita ostoksista strippiklubiin ja joka taantuman kourissa yrittää sinnitellä kannattavana. Tarinaan kuuluu paljon eriskummallisia hahmoja ja absurdius leimaa lähes kaikkea - miljöötä, juonta, henkilöitä. Loppua kohden outous tiivistyy ehkä vähän liikaakin, mutta on tämä kaikkiaan hauskan omituinen lukukokemus.

Arvio: 3+/5

74. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

 

Tuskin olen ainoa, joka on odottanut suurta mielenkiintoa ja uteliaisuutta tuntien Itärannan uutta kirjaa. Luulin tämän olevan dystopia, mutta ensivaikutelma miljööstä ei viekään tulevaan vaan pikemmin menneeseen. Tarinassa nuori kutoja Eliana elää yksinkertaista, säntillistä elämäänsä, kunnes hänen elämäänsä ilmaantuu pahoinpidelty, puhekyvytön tyttö. Tarinan kehyksiksi hahmottuu ajaton unenomainen fantasia, joka ei sijoitu menneeseen eikä tulevaan vaan ehkä johonkin rinnakkaistodellisuuteen, kauas tulvien vainoamalle saarelle. Oma teemansa tarinassa on unet, joiden näkeminen on kielletty.

Tarinassa on hyvin erityislaatuinen, yhtä aikaa miellyttävä ja kuitenkin painostavan ahdistava tunnelmansa. Itärannan kieli ansaitsee erityismaininnan, sillä se on kaunista, tarinaa soljuvasti eteenpäinvievää. Jollain tapaa tarina on hyvin perinteinen ja ennenkin nähty - nuori nainen nousee kapinaan valtaapitäviä vastaan monessa muussakin varsinkin teineille suunnatussa dystopiassa. Kuitenkin tämä on omanlaisensa, kaunis ja viehättävä tarina.

Arvio: 4+/5

75. Anja Snellman: Antautuminen




En tiennyt mitä odottaa Snellmanin uusimmalta, mutta yllättäen tästä tulikin ensimmäisenä mieleen Karl Ove Knausgårdin Taistelut. Heräsi samanlainen ihmetys ja uteliaisuus: Siis onko tämä omaelämäkerrallista ainesta vai fiktiota?  Kertoja kuvailee elämäänsä ja ulkopuolisuuden kokemuksiaan kovin itsekriittisesti ja armottomasti. Tällaista ilmavaa lyhytlukuista kerrontaa vailla perinteistä juonta on miellyttävä lukea, mutta mielestäni välillä itsekriittisyys lipuu jo itsesääliin ja sellaisen oman erityisyyden korostamiseksi, mikä alkaa olla jo hivenen vastenmielistä. Eiköhän meistä jokainen tunne välillä olevansa ainutlaatuinen, erityinen, ulkopuolinen ja heikkoina hetkinään myös huonompi kuin muut?

Oma kuvani Snellmanista muuttui aika paljon tämän kirjan myötä. Kirjan lukemisesta, kerronnasta, kielestä ja tyylistä pidin.

Arvio: 4-/5

76. Sofi Oksanen: Norma

 



Oksasen uusin alkaa hautajaisista. Norman äiti on kuollut, tehnyt itsemurhan, mutta heti alusta saakka aletaan vihjailla, että tapauksessa on jotain hämärää. Arvoituksellisuus ja mysteerin paljastuminen vähitellen pienistä asioista houkuttelevat lukemaan lisää. Pian paljastuu, että Norma on luonnonoikku, jonka aistit ovat ylikehittyneet ja hiukset kasvavat metrin päivässä. Äiti on myynyt Norman hiuksia kampaamoon, jossa oli töissä. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään hiuskaupasta, vaan syvemmälle mentäessä kuvioista paljastuu myös lapsikauppaa.

Erityislaatuisuudessaan ja outoudessaan kiinnostava kirja. Heti tuli kirjailijan oma valtava hiuspehko mieleen, ja voi hyvin kuvitella, että idea tähän kirjaan on tullut omasta elämästä. Tai omasta päästä. Tämä on tavallaan rikostarina, mutta kaikkea muuta kuin tyypillinen sellainen. Kirja on huomattavasti helpommin lähestyttävä kuin Oksasen edellinen, mutta ei tämä silti mitään äärimmäistä wow-elämystä tarjoa. Ihan luettava kirja kuitenkin.

Arvio: 4/5

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

72. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät



Viime vuoden Finlandia-voittaja osui käteen vasta nyt. To read -listalla se on ollut kyllä voitosta saakka. On amerikkalainen, akateemisesti kunnianhimoinen Joe, joka pettyy Suomeen. Hän jättää suomalaisen vaimonsa Alinan, poikansa Samuelin ja palaa Usaan. Amerikkalaisuus ja suomalaisuus asetetaan tässä hyvin vahvasti ja molemmin puolin kriittisesti argumentoiden vastakkain, mikä on kiinnostavan kutkuttavaa ja silmiä avaavaa. Tarina aukeaa ensin vuorotellen Alinan suomalaisesta ja Joen amerikkalaisesta näkökulmasta ja myöhemmin tapahtumat nähdään myös Samuelin silmin, mitä odotinkin. Alinan ja varsinkin Samuelin näkökulmat jäävät kuitenkin Joen näkökulman varjoon, mikä on tarinan rakenteen kannalta ymmärrettävää ja toimivaa. Eniten tässä kirjassa nautin henkilöistä. He ovat niin kovin eläviä, hengittäviä, uskottavia, tarkkaan piirtyviä ja inhimillisiä. Valtonen on todella taitava ihmiskuvaaja.

Odotin tämä olevan hyvä kirja, mutta tämä olikin vielä parempi. Tarina on todella iso sivumäärältään, merkityksiltään, teemoiltaan. Teemoja tässä on valtavasti. Pohjimmiltaan kyse on ikiaikaisesta kysymyksestä mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Hallitsemmeko me teknologiaa vai teknologia meitä? Voiko kehityksen nimissä hyvää tarkoittaen tehdä mitä tahansa, esimerkiksi eläinkokeita? Entäpä isä, joka hylkää lapsensa, mitä siitä lopulta seuraa? Sekä kirjan kerronta että tarinan rakenne ovat häikäiseviä. Tarina on älykäs ja syvällinen, silmiä avaava, ajatuksia herättävä, vetävä eikä ollenkaan vaikea. Tämä ei ole "ihan kiva" kirja, vaan menee syvälle, jättää jäljen. Lisää, kiitos.

Arvio: 5/5

Pari kotimaista

70. Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu



En muistanut lukeneeni yhtäkään kirjaa romaneista, mutta tarinassa mainittu Anita mustalaistyttö -niminen kirja herätti himmeän mielikuvan lapsuudesta. Olen varma, että lapsena luin kyseisen kirjan. Muuten mustalaiskulttuuri ei ole ollenkaan tuttua ja siksipä tämä olikin kiinnostava lukea. Tarina kertoo romaneitten arjesta, keskiössä Marita, ensin nuorena tyttönä, myöhemmin jo lähes aikuisen lapsen äitinä. Kerronta on mukavalukuista ja sujuvaa, pidin kovasti. Tarinana jopa opettavainen ja silmiä avaava.

Arvio: 3½/5

71. Taina Haahti: Operaatio onni



Tämä on taas tällainen arkikirja, perhe-elämäkuvaus. Perheenäiti Suvi haluaa omakotitalon, uudet huonekalut, hienomman grillin kuin naapurilla. On lastenhoito-ongelmia, jatkuva kiire, iso velkataakka niskassa, koko ajan työmatkalla oleva mies, joka varmaan pettääkin. Hassunhauska ja lakoninen kuvaus siitä, miten onnellisuutta ei koskaan tavoita, miten arjen huolet eivät katoa, vaikka kuinka omistaisi talvipuutarhan.

En oikein osaa samastua näihin lapsiperheen arki -kuvauksiin ja onnen etsimiseen materiasta. Tämäntyyppinen hassunhauskuus ei vaan saa minua edes hymähtämään. Kirja oli yöpöydällä kesken monta viikkoa, ja luin sillä aikaa useammankin uutuuden kirjaston pikalainahyllystä. Ei tämä minun kirjani ollut, mutta joku toinen saattaa pitää tästä kovastikin.

Arvio: 2/5

Syys-lokakuun dekkarit

Syys- ja lokakuussa luin seitsemän dekkaria.

63. Håkan Nesser: Yksinäiset



Olen pitänyt Nesserin dekkareista, koska ne ovat maanläheisiä ja uskottavia, eivätkä mene toimintaelokuvamaiseksi mellastukseksi eikä niissä ole sensaatiohakuista väkivaltaa, pervouksia, kidutusta tai muuta vastaavaa. Pidin tästäkin, enemmän kuin monesta muusta viime aikoina lukemastani dekkarista. Jyrkänteen alta löytyy kuollut mies. 35 vuotta sitten täsmälleen samassa paikassa kuoli miehen silloinen avovaimo. 70-luvulle päästään opiskelijaporukan seurassa, 2000-luvulla mysteeriä tutkii poliisi Barbarotti. 70-luvun tapahtumat kiinnostivat enemmän, nykyajassa taas ikivanhojen tapahtumien selvittely junnuttaa paikallaan eukä tunnu etenevän juuri ollenkaan.

Pitkästä aikaa dekkari koukutti ja luin tätä muulloinkin kuin tunnin iltasella. Nesserin tarina on varsin hidastempoinen mutta koko ajan etenevä, mysteerin säilyttävä, mutta uskottava(hko), melko realistinen verrattuna moniin muihin ruotsalaisiin dekkareihin. Henkilöt ovat onnistuneita ja keskenään kovin erilaisia, loppukin sopii tarinaan. Pidin ja tämän myötä innostuin taas dekkareista hetkellisen tympiinnyksen jälkeen.

Arvio: 4-/5
Luettu syyskuun alussa

64. Reijo Mäki: Tulivuori



Ties kuinka mones Vares-dekkari ei paljoa eroa edeltäjistään. Jussi Vares tutkii kuolleen naisen, tällä kertaa entisen tyttöystävän tapausta ja joutuu samalla itsekin kuolemanvaaraan useampaan otteeseen. Uutta kirjassa on miljöö, sillä se ei sijoitu Turkuun vaan Kanarialle. Luvassa on tuttua, mukahauskaa verbaalista kikkailua, esimerkiksi naikkonen nimeltä Mai Tovara, olutta ja naisia. Rikoskin ratkeaa siinä sivussa. Näille kirjoille on varmasti lukijakuntansa ja kysyntänsä. Minuakin nämä viihdyttävät, vaikken keski-ikäisenä kukkahattutätinä taida varsinaiseen kohderyhmään kuuluakaan. Kirjallisuutena en viitsi lähteä edes arvioimaan.

Arvio: 2½/5
Luettu syyskuun puolivälissä, e-kirjana

65. Mary Kubica: Good girl. Kunpa tietäisit 



Vai että good girl. Eikös yksi kiltti tyttö jo ollut? Kannet hehkuttavat kirjan kansainväliseksi bestselleriksi ja siihen nähden kirja on kyllä suuri pettymys. Mikähän tässä muka on niin ihmeellistä? Lähes jokainen lukemani ruotsalainen dekkari on tasokkaampi kuin tämä!

Arvostetun tuomarin tytär kidnapataan. Tarina etenee kahdessa tasossa, aiemmin ja myöhemmin, jostain syystä viimeiset n-kirjaimet väärinpäin käännettynä. Myöhemmin-luvuissa tytär on saatu muistinsa menettäneenä takaisin, aiemmin-luvut etenevät murhaa tutkivan etsivän, tytön äidin ja kidnappaajan näkökulmista. Tarina on helppolukuinen ja lattea, kieli yksinkertaista ja henkilöt jäävät etäisiksi. En pitäisi tätä "koukuttavan jännittävänä ja tiivistunnelmaisena" kuten takakansi lupaa. Yhtään mullistavaa tai yllättävää käännettä tarinassa ei ole eikä epilogikaan kokenutta dekkarinlukijaa erityisemmin säväytä. Keskinkertainen perusdekkari.

Halajan erinomaista luettavaa, joten miksi, oi miksi tuhlaan aikaani tällaisen lukemiseen?

Arvio: 2/5
Luettu syyskuun puolivälissä

66. Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit



Muistan pitäneeni edellisestä lukemastani Ohlssonin dekkarista kovasti, mutta tämä oli kyllä pettymys. Tukholmasta New Yorkiin matkalla olevassa lentokoneessa uhataan olevan pommi ja lentäjän uskotaan sekaantuneen asiaan. Neljänsadan ihmisen henki on vaarassa. Perämiehenä koneessa toimii edellisistä kirjoista tutun Alex Rechtin poika. Uutena henkilönä tarinassa on kovapintainen tutkija Eden Lundell.

Tarina jynnää paikoillaan eikä onnistu imaisemaan mukaansa. Suljetun tilan mysteeri on läsnä ja aikaa vastaan taistellaan, mutta se ei saa lukijaa kääntämään sivuja innoissaan. En tiedä mikä tässä tökkii, mutta tökkiipä kuitenkin. Eden on kaikessa epämääräisyydessään lähes ainoa kiinnostava hahmo, Fredrikakin jää tässä kovin vaisuksi. Toivottavasti seuraava Ohlssonin kirja on taas parempi.

Arvio: 2½/5
Luettu syyskuun lopulla

67. Liza Marklund: Rautaveri



En ole ollut kovin innoissani viimeksi lukemistani Marklundin dekkareista, mutta pitihän Annika Bengtzon -sarjan saada loppunsa. Annikan tarinassa ympyrä sulkeutuu. Palataan sinne, mistä kaikki alkoi. Annika tutkii 15 vuotta sitten murhatun tytön tapausta. Samalla paniikkikohtaukset välttääkseen hänen on tehtävä selviksi tilit menneisyytensä kanssa. Annikan sisko katoaa ja tarina päättyy melko dramaattisesti. Helppoa luettavaa, ei vaadi paljoa lukijalta. Kierolla tavalla pidänkin kyynisen pessimistisestä ihmiskuvasta.

Arvio: 2/5
Luettu syyskuun lopulla

68. Paula Hawkins: Nainen junassa



Olin kuullut ja lukenut tästä paljon kehuja. Kirja on kuulemma huikeita lukuja useissa maissa myynyt bestselleri. Valitettavasti moiseen hehkutukseen nähden tästä jäi hieman hämmentynyt olo - mikähän tässä nyt sitten onkaan niin ihmeellistä? Epäluotettava kertojako? Kertojana toimiva Rachel on kieltämättä tarinan kiintoisin lenkki: alkoholistiluuseri, ex-miehen perään ruikuttava, epätoivoinen juomisen vuoksi potkut saanut naikkonen, joka matkustaa päivittäin junalla lähiöstä Lontooseen, jotta kämppis luulisi hänen edelleen käyvän töissä. Junan ikkunasta hän näkee joka päivä radan varressa asuvan onnelliselta näyttävän pariskunnan, jolle sepittää mielessään elämän, jota itse haluaisi elää.  Saman radan varrella asuu myös Rachelin ex-mies uuden vaimonsa Annan kanssa. Tarina nähdään osaksi myös Annan näkökulmasta. Murhamysteeriksi tarina muuttuu, kun onnellisen pariskunnan nainen katoaa ja löytyy kuolleena. Rachel on nähnyt junan ikkunasta jotakin, jonka haluaa kertoa poliisille. Mutta voiko lähes koko ajan juovuksissa olevan Rachelin havaintoihin luottaa?

Tarina on helppolukuinen, koukuttavakin, mutta ei mielestäni mitenkään erikoinen tai erityinen. Jossain vaiheessa aloin päätellä juonenkäänteitä ja päättelin oikein - arvasin murhaajan. Tarina on lopulta melko simppeli ja aiheutti siksi pettymyksen. Odotin vähän enemmän.

Arvio: 3/5
Luettu lokakuun puolivälissä

69. Gillian Flynn: Teräviä esineitä



Nuori toimittaja Camille lähetetään vanhaan kotikaupunkiisa tekemään juttua kahdesta kadonneesta pikkutytöstä. Camille asettuu äitinsä luo asumaan ja vähitellen hänen ei-niin-idyllisestä menneisyydestään alkaa paljastua monenmoisia asioita. Kirjan nimikin saa selityksensä. Tarina kuvaa hyvin amerikkalaista vastenmielisyyttä, kauniita kulisseja, joita pidetään yllä hinnalla millä hyvänsä mutta joiden taakse kätkeytyy erittäin epäinhimillisiä ihmiskohtaloita. Tämä ei ole kiva hyvänmielenkirja, vaan melko iljettävän kammottava. Pidin siitä, että vaikka tarinan ratkaisu on koko ajan lukijan nenän edessä, sitä ei näe. Tai ei halua nähdä.

Tämä on hieman erityyppinen dekkari  kuin monet muut viimeksi lukemani. Pidin ihmisen pimeän puolen kuvauksesta, vaikkei se tässä erityisen syvällistä tai muuten ihmeellistä olekaan. Tämä vain sopi minulle luettavaksi tähän hetkeen, pimenevään syksyyn.

Arvio: 3+/5
Luettu lokakuun lopulla