Lisää Annamari Marttista

55. Annamari Marttinen: Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä



Pariskunta tapaa toisen pariskunnan, toisen parin mies ja toisen nainen rakastuvat tulisesti, parit eroavat. Mennään kiireellä naimisiin, tulee vauvakuume ja pikkulapsiarki. Villi huuma ei enää löydykään puolisosta, vaan seikkailun jännitystä on lähdettävä etsimään muualta. Tavallinen tarina.

Annamari Marttinen osaa kertoa sujuvasti arjen haasteista jo esikoisteoksessaan. Tässä arjen kuvaus on lähes inhorealistista, verta ja eritteitä kuvataan useaan otteeseen. Arjen vastapainoksi etsitään rakastumisen huumaa ja hurmaa, toisen ihailevia katseita, pitsiä ja hekumaa. Parisuhde, joka alkaa hekumallisena leikkinä, muuttuukin maitoa vuotaviksi rinnoiksi, väsymykseksi, vaikenemiseksi. En oikein osannut samastua kirjan kuvaamaan maailmaan, pikkulapsiperheen arkeen loppumattominen kotitöineen ja siihen, että sitä pitäisi paeta vieraisiin sänkyihin ja pitsihörhelöisiin haaveisiin. Kirjassa kohtaavat ikuinen, anteeksiantamattoman armoton arki ja hetken kestävät haavekuvat. En yleensä lue tämäntyyppistä kirjallisuutta, mutta tämä ei ollut pelkkää siirappista hömppää ja siksi ihan ookoo luettavaa, nopeaa ja sujuvaa. Kirjailijan tyylistä pidän, aihe ei ole se minua miellyttävin.

Arvio: 3/5
Luettu kesäkuussa

56. Annamari Marttinen: Veljeni vartija



Kirjan päähenkilöllä Tarulla on isoveli, joka jo teininä alkoi ryypätä, rellestää, käyttää huumeita ja aiheuttaa häpeää ja surua perheelleen. Saatuaan lapsen Taru alkaa miettiä menneisyyttään ja haluaa selvittää välit veljensä kanssa. Veljestä tulee hänelle jonkinlainen pakkomielle.

Kirjan aihe on jälleen kerran arkinen, ehkä jopa hivenen tylsähkö. Odotin, että tarinassa olisi muitakin ulottuvuuksia kuin veljen asioiden penkominen, jonkinlainen suurempi kuvio. Eniten häiritsee se, että eikö vauvan syntymä mullistakaan elämää ja arkea riittävästi, vaan samaan syssyyn päähenkilöllä riittää energiaa lähteä selvittämään kauan sitten syrjäytyneen narkkariveljen kohtaloa? Narkomaanin läheiselle kirja voi toki tarjota lohtua. Ihan uskottava tämä oli, ei tosin erityisen hätkähdyttävä tai mieleenjäävä. 

Arvio: 3/5 tämäkin
Luettu elokuussa

57. Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa



Leila on keski-ikäinen nainen, joka tasapainottelee äitinsä ja tyttärensä välissä. Äiti dementoituu ja tytär aikuistuu, eikä Leila voi hyväksyä kumpaakaan. Kontrollin lipuminen pois omista käsistä ja oman äidin ja tyttären osoittautuminen täysin vääränlaisiksi ovat yllättävän vaikeaa. Arjen uskottavuus, josta olen pitänyt muissa Marttisen kirjoissa, on hyvin vahvasti läsnä myös tässä. Henkilöt ovat aitoja ja eläviä ja heihin on helppo samastua. Jokaisen kolmen naisen näkökulma saa riittävästi tilaa ja etenkin dementoituvan vanhuksen mielenliikkeet on kuvattu hyvin uskottavasti ja koskettavastikin. Kevät alkaa näemmä ylioppilasjuhlista. Toisen elämän kevät voi olla toisen sukupolven muistojen loppu.

Arvio: 3+/5
Luettu lokakuussa

Taas muutama uusi kotimainen

34. Annamari Marttinen: Vapaa



Mitä ajattelee Suomeen saapunut turvapaikanhakija, joka vastaanottokeskuksessa päivästä toiseen odottaa päätöstä omasta tulevaisuudestaan? Mahdi on paennut Irakista ja päätynyt Joutsenoon, keskelle ei-mitään, entiseen vankilaan. Päivät ovat yksitoikkoisia, yöt painajaisten täyttämiä, muut pakolaiset ympärillä hajoavat mielenterveytensä vankeina. Parasta kirjassa on uskottavuus ja todentuntuisuus. Pystyn täysin uskomaan, että Mahdin elämä ja ajatukset menevät juuri niin kuin Marttinen ne kuvaa. Sisältöä elämäänsä Mahdi saa löytämästään entisen vangin muistivihosta ja ihastuksesta suomen kielen opettajaan. Rakkaustarina on haikea ja hienovarainen, eikä ärsyttänyt minua ollenkaan.

Tämä on todellakin lukemisen arvoinen kirja. Vaikuttaa siltä, että Marttinen parantaa otetta kirja kirjalta.

Arvio: 4+/5

35. Elina Hirvonen: Kun aika loppuu



Muistan lukeneeni pari Hirvosen kirjaa, jotka olivat miellyttäviä, mutta unohtuivat nopeasti. Tämä sijoittuu lähitulevaisuuteen, mikä ilahdutti kovasti ja vielä enemmän ilahduin tämänkin tarinan uskottavuudesta. Pidän yleensäkin tarinoista, joissa kyseenalaistetaan vanhemmuus, koska se tuntuu edelleenkin olevan melkoisen tabu aihe. Perhe-elämä ei todellakaan ole tässä kirjassa idylliä. Lapsista ei kasvakaan sellaisia, kuin Laura, yksi päähenkilöistä, olisi toivonut. Laura ei koskaan edes halunnut lapsia, vaan ryhtyy äidiksi miestään miellyttääkseen. Lauran lapsi Aslak tekee kirjassa jotain peruuttamattoman karmeaa, ja taas kerran mieleeni tulee suosikkikirjani Poikani Kevin. Asetelmakin on sama - nainen ei halua lasta mutta saa sellaisen kuitenkin, lapsi kasvaa kieroon. Aloin miettiä voiko äiti koskaan kätkeä vastentahtoisen äitiyden lapseltaan. Vaikka kuinka yrittää olla hyvä äiti ja rakastaa lastaan, entä jos toiveet toisenlaisesta elämästä kuitenkin paistavat läpi sieltä jostain ja vaikuttavat lapseen, tietoisesti tai tiedostamatta?

Pidin kirjasta kovasti. Se on uskottava, vaikuttava, ajatuksia herättävä, tahdikkaasti kuvattu. Tällaisesta aiheesta olisi saanut paljon räväkämmän ja mässäilevämmänkin kuvauksen, mutta pidän tarinan kielestä ja kerronnasta juuri tällaisenaan.

Arvio: 4/5

36. Aki Ollikainen: Musta satu



En innostunut Ollikaisen Nälkävuodesta samoin kuin monet muut, joten tätäkään tarinaa kohtaan suurempia odotuksia ei ollut. Kirja on lyhyt, kerralla lukaistava ja se kertoo usean sukupolven miesten tarinan, johon kietoutuu mukaan Tattarisuon mysteeri ja suolta löytyneet ruumiinpalaset.  Tämä on maskuliininen tarina, jossa naisen rooli on kovin kapea. Nopeasti lukaisin, kirjan salamyhkäisestä tunnelmasta pidinkin ja jäin siihen leijumaan hetkeksi kirjan takakannen kohdattuani. Tarinassa on paljon aukkoja, joista osa jäi mietityttämään. Jotain kumman kiehtovaa tässä on. Ei huono.

Arvio: 3½/5

Yksi Liksom ja kaksi Marttista

3. Rosa Liksom: Perhe



Pidin edellisestä lukemastani Liksomin novellikokoelmasta niin paljon, että oli pakko etsiä jokin vanhempikin kokoelma luettavaksi. Kirjassa on novelleja miesnäkökulmasta, naisnäkökulmasta, perheenlisäyksestä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Suurin osa novelleista on lyhyitä välähdyksiä, enemmän tai vähemmän absurdeja, yhteiskunnan laitamilla elävien ihmisten surkuhupaisehkoja hetkiä. Mielelläni lukaisin tämänkin. Yksi vuoden haasteista oli lukea novellikokoelma, joten tässäpä sekin sitten.

Arvio: 3+/5

4. Annamari Marttinen: Kuu huoneessa



Pidin myös ennen joulua lukemastani Marttisen realistisesta ja kaunistelemattomasta erotarinasta Ero, ja halusin kokeilla jotain muutakin samalta kirjailijalta. Tämäkin tarina on hyvin arkinen. Kahden lapsen työtön äiti Katja elää tylsistyttävää elämää neljän seinän sisällä. Hän kaipaa sisältöä elämäänsä ja hurahtaa sitten terveellisiin elämäntapoihin, astrologiaan, luontaishoitoihin...

Opiskele luontaishoitajaksi. Reikihoitajaksi. Rosen-terapeutiksi. Viikonlopun johdantokurssit vyöhyketerapeutiksi alkavat. Myy hyvinvointituotteitamme itsenäisenä yrittäjänä. Elinvoimaa antava mehu. Vitamiini- ja hivenainekapselit. Kristallit. Magneetit. Hänen hengityksensä kiihtyi ja pulssinsa kohosi. Hän halusi niitä kaikkia. 

Tarina kuvaa realistisesti sitä, miten tyhjää ja pitkäveteistä kotiäidin elämä voi olla, miten ontoksi ja etäiseksi avioliitto voi muuttua ja miten pelkkä perhe ei riitä elämänsisällöksi. Katja on niin hukassa kuin ihminen voi olla. Hän tarvitsee jotain omaa ja etsii sitä epätoivoisesti.

Olisin ehkä toivonut tämän olevan suoraviivaisempi kehitystarina, mutta toisaalta arkiseen tyyliin sopii arkinen loppu. Toivoa loppu ainakin antaa. Nopealukuinen ja kiva kirja.

Arvio: 3/5

5. Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla



Kolmas(kin) lukemani Marttisen kirja käsittelee avioliiton ongelmia, tällä kertaa uskottomuutta. Aluksi ajattelin, etten jaksa innostua näin romanttisesta hömppäaiheesta, mutta pidinkin tarinan rakenteesta. Marttinen tuo tarinaansa kaikkien osapuolten näkökulmat - pettäjämiehen, vaimon ja toisen naisen. Häiritsevältä toistolta vältytään, vaikka samat tilanteet samoine vuoropuheluineen on kuvattu monta kertaa eri näkökulmista. Vaikka tarinan rakenne miellyttikin, oli tämä sittenkin minulle liian romanttista diipadaapaa. Seksi on vain mielestäni äärettömän epäkiinnostava aihe, ja tarinan "aistilliset" kohtaukset halusin lähinnä hypätä yli. Suhteen alkuhuuman vielä ymmärrän, mutta että petetty vaimokin ajattelee koko ajan seksiä, oli mielestäni hieman yliampuvaa.

Kirjoittaja kirjoittaa edelleen mukavan sujuvasti ja edelleen pidän hänen arkielämän kuvauksestaan kovasti, mutta tämän tarinan aihe oli minulle vähän blääh. Onneksi loppua kohden jännite tiivistyi, kun alkoi kiinnostaa, koska ja miten vaimo saa tietää. Mutta olen oikeassa, kun en juuri lue romantiikkaa. Se ei vaan ole minun juttuni, ei edes näin realistisessa paketissa tarjoiltuna.

Arvio: 3/5

Annamari Marttinen: Ero

86. Annamari Marttinen: Ero



Tässä tarinassa alle nelikymppinen Ellen, kolmen lapsen äiti, eroaa. Päättää erota, joutuu eroamaan, ottaa avioeron parinkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Oli mukava lukea pitkästä aikaa jotain näin arkista. En ollut ennen kuullutkaan Annamari Marttisesta, mutta luulen etsiväni lisää hänen kirjojaan luettavaksi. Tarina on hyvin uskottava, realistinen, koruton, rankkakin. Se käy läpi avioeron vaiheet ja kaikki tunteet, joita siihen liittyy. Tätä voi suositella kaikille eroaville ja eronneille tai muuten vain erilaisista ihmiskohtaloista kiinnostuneille. Terapiakirjaksikin tämä varmasti taipuu. Sujuvaa ja helppoa luettavaa, mikään ei edes ärsyttänyt.

Arvio: 3+/5