Kesädekkareita

Kesä-, heinä- ja elokuussa luin 9 dekkaria


29. Anna Karolina Larsson: Sinulle ei jää ketään



Muistan, että Larssonin edellinen dekkari Paviaanivarkaus oli raflaava, viihdyttävä ja sujuva, ja tämä jatkaa samaa linjaa ollen siis erinomaista matkaluettavaa. Tässäkin aihe on hyvin äärimmäinen - uusi muotihuume saa ihmiset syömään läheisensä. Mutta miksi tavalliset, kunnollisilta kansalaisilta vaikuttavat arkieläjät yhtäkkiä nauttivat näin kammottavaa huumetta? Kyseessä on moderni dekkari, jossa eri näkökulmat leikkaavat toisiaan lyhyin luvuin, poliisi saattaa tehdä rikoksia ja rikollinen olla hyvinkin hyvis. Hyvän ja pahan roolit eivät ole selkeät. Uskottava tämä ei ole juurikaan, mutta sujuvaa, helppolukuista, viihdyttävää toki. Luin tämän kokonaan yhden lentomatkan aikana, ja pitkälle lennolle tämä oli varsin oivallinen seuralainen.

Arvio: 3½/5
luettu kesäkuun alussa

30. Kati Hiekkapelto: Tumma



Edellisistä Hiekkapellon dekkareista tuttu maahanmuuttajataustainen poliisi Anna viettää tällä kertaa kuumaa kesää omilla kotiseuduillaan Serbiassa. Annan käsilaukku varastetaan ja hän alkaa tutkia varkautta, joka yllättäen näyttääkin liittyvän jollain tapaa Annan oman isän vuosikymmeniä sitten tapahtuneeseen kuolemaan. Tämäkin oli mukavaa ja sujuvaa matkalukemista. Tarina etenee pääasiassa Annan näkökulmasta, mikä jo sinänsä on mukava poikkeus näkökulmaa kuin sukkia vaihtavaan nykydekkarityyliin. Etelän helle on hyvin kuvattu, samoin Annan haluttomuus ja kyvyttömyys mukautua perinteisen naisen rooliin.

Arvio: 3+/5
luettu kesäkuun alussa

31. Katarina Wennstam: Kivisydän



Olen pitänyt lukemistani Wennstamin dekkareista kovasti. Wennstam voisi olla jopa suosikkini ruotsalaisdekkaristeista, mutta hieman rikosjuonten sekaan ujutetut ihmissuhdediipadaapat kuitenkin tökkivät. Tässä tarinassa kuvataan ihan uskottavasti avioliiton väljähtymistä. Pääosassa tarinaa on kuitenkin niinkin vastenmielinen asia kuin vauvan törkeä pahoinpitely ravistamalla. Kuka aiheutti vakavan aivovaurion Gloria-vauvalle ja saattoiko se edes olla joku muu kuin äiti tai isä?


Tarina on uskottava; millään shokkikäänteillä tai odottamattomilla yllätyksillä ei mässäillä. Skandinaavidekkareitten ystäville voi ehdottomasti suositella.

Arvio: 3½/5
luettu kesäkuun puolivälissä

32. Kristina Ohlsson: Daavidintähdet



Myös Ohlsson on omassa lajissaan hyvä. Daavidintähdet on onnistunut kokonaisuus, toisin kuin edellinen lukemani Ohlssonin dekkari, jonka muistan tylsähkönä. Juutalaisessa seurakunnassa päiväkodin lastentarhanopettaja ammutaan, sitten lapsia alkaa kadota. Kadonneiden poikien vanhemmat vaikenevat, vaikka tietävät jotain, mitä eivät suostu poliisille kertomaan. Kaiken yllä leijuu myytti salaperäinen paperipojasta, ja kaikki tiet vievät Israeliin. Rakenteessa valotetaan hetkittäin mitä tuleman pitää. Henkilöt ovat edellisistä Ohlssonin dekkareista tuttuja. Onnistunut ja koukuttava kokonaisuus.

Arvio: 4/5
luettu kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa

33. Mary Kubica: Pretty Baby



Kubican Good girl oli muistaakseni ihan luettava dekkari, vaikkei kansitekstien hehkutusten veroista vaikutusta tehnytkään. Niinpä kesädekkari-intoni kourissa päätin lukaista  tämänkin. Pretty baby kertoo hyväsydämisestä perheenäiti Heidistä, joka nähdessään nuoren kodittomalta vaikuttavan tytön vauvoineen kadulla päättää auttaa heitä. Samalla lukija pääsee kurkistamaan kodittoman teinin menneisyyteen sekä tulevaisuuteen. Samansuuntainen rakenne taisi olla Kubican edellisessäkin dekkarissa, ja osasinkin aavistaa, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Totuus paljastuu lukijalle pikkuhiljaa.
Kelpo kesädekkari. Epäuskottava toki, mutta mysteerin kulkua oli mukava arvailla. Miksei kirjojen nimiä enää suomenneta?

Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun alussa

34. Mari Jungstedt: Kullan kallis

 

En oikein tiedä, miksi luen näitä Jungstedtin dekkareita, mutta kaipa sitä kesällä vain kaipaa jotain sellaista luettavaa, johon ei tarvitse käyttää aivosolun puolikastakaan. Näitä voi todellakin suositella helppoa luettavaa etsiville. Jokin viehätys kai piilee sarjamuodossa ja siinä, että vanhojen tuttujen hahmojen pariin on aina jollain tapaa mukava palata, vaikka tarinan ja kielen simppeliys tökkisikin. Tämänkin tarinan kulkua on helppo arvailla. Kiinteistövälittäjä murhataan, vanhat tutut gotlantilaispoliisit Knutas ja Karin, nyt pariskuntana, alkavat tapausta tutkia. Vanhan myynnissä olevan sukutilan ympärillä tapahtuu muutakin kummallista, kuten lisää murhia. Tämä ei ole erityinen eikä erikoinen, vaan tuttu ja turvallinen kesädekkari. Ei huonokaan, jollei simppeliä rikostarinaa kummempaa odota.

Arvio: 3-/5
luettu heinäkuun alussa

35. Arnaldur Indriðason: Haudanhiljaista



Palkitusta islantilaisdekkaristista olen kuullut paljon ja nyt osui käteen yksi hänen varhaisimmista kirjoistaan. Miljöönä Islanti on kiehtovampi kuin Ruotsi ja sen osaa kuvitella mielessään. Tarina saa alkunsa luulöydöstä. Näyttää siltä, että maahan on haudattu ihminen, rikoksen uhri. Poliisi Erlendur on skandinaavidekkareitten tapaan yksinäinen, eronnut mies, jonka elämää varjostavat lapsuuden traaginen onnettomuus, katkera ex-vaimo, välinpitämätön poika ja sairaalassa koomassa makaava narkkaritytär. Luulöydöstutkinnan rinnalla kulkee karmea perheväkivaltatarina menneisyydestä ja lopussa palikat tietenkin loksahtelevat kohdilleen. Tykkäsin rakenteesta ja kerronnasta, ja ehdottomasti luen lisää Indriðasonia.

Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun puolivälissä

37. Carl-Johan Vallgren: Siat



Siat kertoo kolmesta tuttavasta, joita yhdistää nuoruus samoissa narkkaripiireissä. Aikuisena Katz, Eva ja suomalainen Jorma ovat kuitenkin ajautuneet täysin eri ulottuvuuksiin. Kukaan heistä ei kuitenkaan kuulu sikoihin. Sioista tulee heti mieleen ihmiskauppa tai pelofilia ja ensin mainitusta tarinassa onkin kyse.

En muistanut Vallgrenin edellistä kirjaa Varjopoika, jossa on ilmeisesti samat henkilöt kuin tässäkin, mutta ei se lukemista haitannut. Tarina on ihan sujuva, joskin paikoin vastenmielisen väkivaltainen. Sanoisin, että tämä on perusdekkari, jossa on kuitenkin perusdekkaria monipuolisemmat päähenkilöt.

Arvio: 3+/5
Luettu elokuun puolivälissä

38. Lars Kepler: Playground



Tämä ei oikeastaan ole dekkari. Varsinaista rikosta ei tässä todellisuudessa tapahdu, jännitystä riittää senkin edestä. Tämä on fantasia tuonpuoleisesta, yliluonnollista jännitystä, nuorille suunnatut dystopiat kuten Nälkäpelit ja Oudotlinnutkin tulevat tästä mieleen. Kuolemanjälkeinen elämä on varmaan aina kiehtonut ihmisiä, viimeksi Finlandia-palkittu Oneironkin käsitteli samaa teemaa, mutta dekkaria aiheesta en muista koskaan lukeneeni. Jos tämän nyt siis edes dekkarigenreen voi sijoittaa.

Kosovossa haavoittuu lähes kuolettavasti Jasmin-niminen sotilas. Elämän ja kuoleman välisessä tilassa hän päätyy satamakaupunkiin, josta alkaa matka kohti Tuonelaa. Jotkut onnekkaat voivat vielä palata elämään ja niin tekee myös Jasmin. Myöhemmin hän joutuu äitinsä ja poikansa kanssa auto-onnettomuuteen ja löytää itsensä samasta satamakaupungista. Palattuaan henkiin Jasmin saa tietää, että hänen pahasti loukkaantuneen poikansa Danten sydän joudutaan pysäyttämään leikkauksen ajaksi. Jasmin seuraa poikaansa satamakaupunkiin.

Tarina on suoraviivaista toimintaa ja jännitystä. Myös hieman lapsellisen tuntuista ihmissuhdediipadaapaa on ympätty mukaan. Kuolemanjälkeisestä elämästä luulisi saavan enemmänkin irti! Hyvä ja paha taistelevat hyvin perinteisesti ja ennalta-arvattavasti. Kirjan idea on hyvä, mutta hieman petyin pinnallisuuteen ja viihteellisyyteen.

Arvio: 2½/5
Luettu elokuun lopulla

Marras-joulukuun dekkarit

Marraskuussa luin kaksi dekkaria, joulukuussa en lukenut yhtäkään, jollei Pauliina Suden Takaikkunaa lasketa dekkariksi. 

79. Unni Lindell: Käärmeenkantaja



En ollut aiemmin lukenut Lindellin kirjoja, mutta olin kuullut niistä kehuja. Päätin aloittaa lukemisen vanhemmasta tuotannosta. Kyseessä on perusdekkari, mutta ihan nautittava sellainen. Mies löytyy murhattuna, murha linkittyy aiempaan surmaan. Pian murhia tapahtuu lisää. Päähenkilö Caton yksityiselämä kahden perheen välissä on suurempaa sotkua kuin dekkareissa yleensä. Myös perheväkivalta on keskeinen teema.
Dekkariksi varsin kelpo, sujuva ja koukuttava. Lukenen lisääkin Lindelliä.

Arvio: 3½/5
Luettu marraskuun alussa

80. Mari Jungstedt ja Ruben Eliassen: Tummempi taivas



Uusi Jungstedtin dekkari on ihan samantyyppinen kuin edellisetkin, joten hänen tyylistään pitävät tuskin pettyvät. Henkilöt taas eivät ole edellisistä kirjoista tuttuja, koska takakannen mukaan tämä aloittaa uuden dekkarisarjan. Miljöönä ei siis ole Gotlanti vaan eteläisempi saari Kanarialla. Kyseessä on helppo- ja nopealukuinen, näppäräjuoninen rikostarina, joka etenee sujuvasti lyhyin luvuin useista eri näkökulmista. Tapahtuu murha jos toinenkin ja lopulta langat punoutuvat yhteen. Pientä kökköyttä on sekä suomennoksessa että uskottavuudessa. Itseäni häiritsi etenkin naisen yläpuolella, jolla oli pitkät vaaleat hiukset - tyyppiset lauserakenteet ja muutaman kerran toistuva näkkileipävoileipä. Siis mikä? Samoin enpä usko, että poliisi missään olosuhteissa ottaisi toimittajaa mukaan murhatun ruumiinavaukseen.

Viihdyttävää viihdykettä laiskaan ja väsyneeseen marraskuun viikonloppuun.

Arvio: 3/5
Luettu marraskuun puolivälissä

Touko-kesäkuun dekkarit

Touko- ja kesäkuussa luin kuusi dekkaria.

38. Jo Nesbo: Verta lumella. Osa 1



Suosikkini Nesbon uusin törötti kirjaston pikalainahyllyssä, joten pakkohan se oli mukaansa napata. Kirja on melko lyhyt ja ohut, ja se kertoo kiltistä Olavista, joka työskentelee huumepomolle ja tappaa vahingossa väärän ihmisen. Kyseessä on trendikkäästi dekkari rikollisen näkökulmasta siis. Ihan nopealukuinen ja näppärä, mutta... Miten niin osa 1? En halua lukea kirjoja osissa. Pitäiskö minun joskus vuoden päästä osan 2 ilmestyessä muistaa yksityiskohtia tästä kirjasta, kun olen välissä ehtinyt lukea sata muutakin kirjaa? Ja mitä muuta tämmöinen osiin jakaminen on kuin rahastusta? Olisin ihan mielelläni lukenut kunnon tiiliskivijärkäleen.

Tarina on ihan luettava, muttei erityinen. Nesbolta odotin jotain vähän muuta.

Arvio: 3/5
Luettu toukokuun puolivälissä

39. Kristina Ohlsson: Varjelijat



Ohlssonin dekkareita olen pitänyt kovin koukuttavina, mutta ongelmana näissä jatkuvissa sarjoissa on se, etten meinaa muistaa taustatarinaa, poliisin elämäntilannetta ja edellisten kirjojen tapahtumia. Edellisten kirjojen Nukketalo ja Tuhatkaunot tapahtumat olin ehtinyt jo unohtaa, varsinkin kun vetävistä tarinoista huolimatta Ohlssonin kirjat asettuvat perusdekkarin lokeroon, ja niissä ei ole mitään erityisen mieleenpainuvaa. Tämäkin on alkuasetelmiltaan hyvin perusdekkari - metsästä löytyy muutama vuosi sitten kadonneen nuoren naisen ruumis ja poliisi alkaa tutkia tapausta. Vaikka tarina etenee dekkarigenren näkökulmasta melko tavanomaisesti, on mukaan onnistuttu ymppäämään mukavasti jännitteitä, ja tarina on vetävä ja koukuttava. Dekkareitten ystäville voi ehdottomasti suositella. Ohlssonkin tuntuu parantavan otetta kirja kirjalta.

Arvio: 3½/5
Luettu kesäkuun alussa

40. Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee



Taas uusi Jungstedt - sopivan kevyttä ja vaivatonta kesälukemista. Kadonneita lapsia, mielenterveysongelmia, epämääräisiä uhkauksia, poliisien välistä ihastumista ja rakastumista, kissoja, joihin aina kiinnitän huomiota, vaikka niiden kohtalona dekkareissa yleensä onkin tulla tapetuksi... ja lopulta murha. Juonenkäänteet ovat ennenkin nähtyjä, helpoille dekkareille tyypillisiä. Kirjailijan tyylin tuntien näppärää ja sujuvaa luettavaa, hieman lapsellista ja selittelevää. Loppu jää trendikkäästi auki ja kesken, joten eiköhän jatkoa seuraa.

Arvio: 2/5
Luettu kesäkuun alussa

41. Anna Karolina Larsson: Paviaanivarkaus

 

Uuden dekkaristin esikoisteos. Kannessa hehkutetaan tämän muistuttavan Jens Lapiduksen dekkareita ja kyllä, näin on, jopa häiritsevän paljon. On hyvä poliisi, paha poliisi ja pohjimmiltaan hyväsydäminen rikollinen, josta ei oikein ota selvää, onko hän hyvä vai paha. Näiden kolmen näkökulmista tarina vuorotellen etenee lyhyin kohtauksin. Ja onhan tämä, koukuttava, viihdyttävä, karu. Dekkareitten ystävä tuskin pettyy. Tarinan miljöö on vastenmielinen eikä kovin uskottavakaan; välillä tämä muistuttaa aikuisille suunnattua satua. Kirjailija ei kuitenkaan pidä lukijaansa idioottina ja selittele liikoja. Vietin tämän parissa muutaman kiireettömän illan ja yhden sateisen sunnuntaiaamupäivän ja viihdyin. Eipä tämä mikään maailmankirjallisuuden huippu tietenkään ole, mutta omassa lajissaan varsin näppärä tekele. Suosittelen helppojen ja vetävien dekkareitten ystäville.

Arvio: 4/5
Luettu kesäkuun puolivälissä

42. Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä 

 

Tällaisenkin uutuuden kirjaston pikalainahylly onnistui lainattavien pinooni tyrkkäämään. Läckbergin kirjat ovat todella suosittuja, mutta henkilökohtaisiin suosikkeihini ne eivät kuitenkaan kuulu. En oikein pidä kirjailijan tyylistä, vaikka hän punookin taitavasti juonenkäänteitä. Liikaa hössötystä, liikaa lapsellista selittelyä, lukijan omalle päättelylle ei anneta ollenkaan tilaa. Pidän näitä hyvin yksinkertaisina kirjoina, joskin toki viihdyttävinä. Ja mainiota aivotonta kesäviihdykettä tämäkin toki tarjosi.

Läckbergin edellisten kirjojen kaavan mukaan tässäkin tapahtuu nykyajassa rikos, joka liittyy menneisyyden tapahtumiin. Luvut kulkevat osin menneessä, mutta suurimmaksi osaksi nykyisyydessä useiden aiemmista kirjoista tuttujen henkilöiden näkökulmista, ja jossain vaiheessa nykyisyys selittää menneet. Pääjuonenkäänteet osasin arvata, siitäkin miinusta, mutta oli loppuratkaisussa toki yllättäviä yksityiskohtia. Läckbergin tyylistä pitäville tämä tuskin on pettymys. Dekkarina tarina on keskinkertainen, kirjallisuutena ö-luokkaa.

Arvio: 3-/5
Luettu kesäkuun puolivälissä

43. Katarina Wennstam: Petturi



Wennstamin uusin kertoo vihamurhasta. Aluksi löytyy raa'asti murhattu nuori mies. Voidaanko jalkapalloilija tosiaan tappaa siksi, että hän vaihtoi seuraa? Myöhemmin paljastuu, että murhattu jalkapalloilija oli homo. Kuka hänet murhasi ja miksi? Siksikö mitä hän teki vai siksi mitä hän edusti?

Olen pitänyt Wennstamin kirjoista ja melko karustakin yhteiskuntakriittisestä otteesta. Tässäkin jalkapallohuligaanien käytös on niin brutaalia, ettei sitä halua edes uskoa todeksi. Tämä oli hyvin helppolukuinen ja sujuvasti etenevä, mutta pistää miettimään maailmaa ympärillään ja osoittaa epäkohtia. Jostain muistan lukeneeni tai kuulleeni, että tämä olisi uuden trilogian alku. Vaikka olenkin huono muistamaan itseään toistavien ja kuitenkin aika samankaltaisten dekkareitten yksityiskohtia, mielestäni tässä on osaksi samoja henkilöitä kuin Wennstamin edellisissä kirjoissa. Olisikohan niin, että edellisen trilogian päähenkilöt ovat väistyneet sivuun ja sivuhenkilöistä on tullut päähenkilöitä? Seuraavat  osat varmasti jatkavat asianajaja Shirinin ja poliisi Charlotan rikostutkimuksia. Itseäni täysin kiinnostamaton Shirinin avioliittokin jäi täysin levälleen, joten eiköhän tarina jatku. Ehdottomasti luen jatkonkin. Enemmän tämänkaltaiset dekkarit minuun uppoavat kuin camillaläckbergit.

Arvio: 4-/5
Luettu kesäkuun lopulla, e-kirjana

Maalis-huhtikuun dekkarit

Maalis- ja huhtikuussa luin 6 dekkaria.

21. Erik Axl Sund: Unissakulkija 



Unissakulkija jatkaa täsmälleen siitä, mihin koukuttavaa Varistyttö päättyy. Kirjat kannattaa siis ehdottomasti lukea järjestyksessä, kuten nyt trilogiaa luettaessa tietenkin on luontevaakin. Sofian ja Victorian kuviot käyvät kieltämättä yhä kiinnostavimmiksi ja nopeasti tämänkin haluaa lukea saadakseen tietää, miten kaikki lopulta ratkeaa. Henkilöt ovat myös edelleen kovin mielenkiintoisia joskaan eivät välttämättä kovin miellyttäviä. Jeannetteen ja hänen perhekuvoihinsa keskitytään huomattavasti vähemmän kuin edellisessä kirjassa ja aiheen vastenmielisyyteenkin on jo hivenen turtunut, jos näin nyt edes voi sanoa. Hyvää matkalukemista ja niin koukuttavaa viihdettä, että kolmannen osan aion lukea heti perään.

Arvio: 4/5
Luettu maaliskuun alussa, e-kirjana

22. Erik Axl Sund: Varjojen huone



Sen verran koukuttavaa ja uutuudenviehättävää todellakin tämä Sund, että pakko oli korkata päätösosa heti kakkosen lukemisen jälkeen. Ruumiita on tullut jo paljon ja jännitteet kasvavat. Turhaan tarinaa ei mielestäni ole kuitenkaan pitkitetty, kuten joissakin trilogioissa, vaan tämä kolmas osakin onnistuu vielä yllättämään. Melko mielikuvituksekas ja epäuskottava tarina toki on, ja toivoa pitää että näin hulluja ihmisiä olisi olemassa vain fiktiossa. Loppuun vähän petyin, mutta en tiedä olisiko se edes voinut olla toisenlainen.


Pyyhkiikö trilogia sitten lattiaa Stieg Larssonilla, kuten ensimmäisen osan takakannessa luvataan? Mielestäni ei. Mutta ehdottomasti Larssonin trilogiaan mieltyneiden kannattaa lukea tämäkin.

Arvio: 4-/5
Luettu maaliskuun puolivälissä, e-kirjana

23. Belinda Bauer: Ruumis nro 19



Televisiosarjoissa on nähty superälykkäitä ja sosiaalisesti kömpelöitä asperger-ihmisiä, mutta enpä muista ennen heistä dekkareista lukeneeni. Sillä aikaa kun Aspergerin oireyhtymää kantava Patrick opiskelee anatomiaa ja tutkii ruumiita, tarinan minäkertoja joutuu onnettomuuteen ja viruu tiedottomuuden partaalla sairaalassa, jossa hän näkee ja kuulee yhtä sun toista, mutta ei pysty kommunikoimaan. Bimbo hoitaja Tracy taas yrittää iskeä potilaiden omaisista itselleen rikkaan miehen. Tracyn osuus tarinan kulkuun tuntuu ensin hieman epärelevantilta, mutta tarinan lopussa on selittäviä käänteitä ja yllätyksiä.

Tämä ei ole tyypillinen "poliisi etsii murhaajaa" -dekkari ja sepä miellyttikin kovasti. Omaperäisyys on aina hyvästä, varsinkin näin kaavamaisessa genressä kuin dekkari. Muistan pitäneeni kovasti Bauerin dekkarista Hautanummi, kun taas Tappajan katse oli mielestäni vain keskinkertainen. Tämä on ehdottomasti samaa tasoa kuin Hautanummi, koukuttava ja viihdyttävä, keskivertodekkaria kiintoisampi.

Arvio: 3½/5
Luettu huhtikuun puolivälissä

24. Carl-Johan Vallgren: Varjopoika
 


Varjopojan nimi on samantyylinen kuin Varistyttö. Toivoin heti, ettei kirjassa keskeistä olisi pedofilia. Olen lukenut tästäkin ylistyksiä, mutta eipä tämä kovin erikoiselta vaikuttanut. Kirja muistuttaa joitakin muita uudehkoja ruotsalaisia nopeatemposia dekkareita, joissa hyvisten ja pahisten roolit eivät ole selkeät, syyllisiä lavastetaan, narkkariluolista päädytään korkeisiin asemiin tai päinvastoin.

Pikkupoika katoaa ja 40 vuotta myöhemmin hänen aikuinen veljensä katoaa myös. Asiaa tutkimaan ryhtyvä, oikeastaan täysin ulkopuolinen päähenkilö huomaa joutuvansa ajojahdin kohteeksi ja paetessaan hän jättää jälkeensä vain lisää ruumiita, joita hän ei itse kuitenkaan tapa. Ihan vetävä, mutta lopulta melko tavanomainen dekkari.

Arvio: 3+/5
Luettu huhtikuun puolivälissä

25. Mari Jungstedt: Viimeinen näytös

 


En ole enää oikein pitänyt viimeksi lukemistani Jungstedtin kirjoista; niiden sisältö on tuntunut kovin köykäiseltä ja heppoiselta.  Tämä on samaa sarjaa ja vieläpä melko runsaalla romantiikalla höystettynä, hyh. Nainen murhataan, myöhemmin toinenkin nainen murhataan. Keski-ikäinen nainen on järjettömästi rakastunut nuorempaan näyttelijään, ja samaa tuntee yksi päähenkilöistä, komisario Knutas kollegaansa kohtaan. Toimittaja Johanin suhde vaimoonsa Emmaan kärsii pikkuryppysistä, mutta kukoistaa lopussa autuaasti. Murhaaja ei ole se kaikkein todennäköisin vaihtoehto, mutta arvattavissa kuitenkin.

Todella helppolukuinen ja -tajuinen, nopein näkökulmavaihdoksin etenevä viihdyttävä tarina, jota voi suositella etenkin vähän lukeville ja romantiikan ystäville.

Arvio: 2½/5
Luettu huhtikuun lopulla

26. Alexander Söderberg: Kolumbialainen liitto



Tämä lienee trilogian toinen osa? Henkilöt olisi pitänyt varmaan muistaa edellisestä osasta Andalusialainen ystävä. En muistanut. Tarina tempaa mukaansa toimintaelokuvamaisilla juonenkäänteillään ja kertoo kiehtovasti alamaailman kuvioista, mutta henkilöitä on liikaa ja he eivät piirry esiin kovin vahvoina persoonallisuuksina. Edellisen kirjan tapahtumien yksityiskohdat olivat nekin päässeet unohtumaan, joten kaikki pahikset ja heidän pahistelunsa motiivit eivät heti meinanneet aueta. Tarina on kovin tyly ja maskuliininen. Lukijan kannattaa varautua siihen, että kuka tahansa keskeisimmistäkin hahmoista voi kuolla hetkellä millä hyvänsä. Hieman yksioikoista luettavaa, mutta helppoa ja viihdyttävää toki. Dekkarikiintiö tuli tämän myötä hetkeksi aikaa täyteen.

Arvio: 3+/5
Luettu huhtikuun lopulla

Tarkastelussa neljä ruotsalaista dekkaria

30. Mari Jungstedt: Neljäs uhri



Olen lukenut Jungstedtin dekkarisarjan kahdeksan edellistä osaa, ja tämä jatkaa täysin samaa linjaa. Sarjasta pitäville tarina tuskin aiheuttaa pettymystä.  Gotlannissa tehdään arvokuljetusryöstö, jonka tekijöiden taustalla vellovat menneisyyden pahat teot. Päähenkilöistä sekä Anders Knutasin että Emman ja Johanin elämässä tapahtuu muutoksia.

Arvion voisi tehdä kahdeksasta edellisestä kirjasta raapustettujen arvioiden pohjalta: Mitään uutta ja mullistavaa tuskin osaan tästä sanoa. Helppokiva viihdyttävä perusdekkari. Viihdyttävää ja mukaansatempaavaa luettavaa, muttei mitään erityistä. Hyvää seuraa laiskana sunnuntaina. Juoni on ihan näppärä ja kirjan lukaisee nopeasti. Vaikea sanoa mitään muuta, kun kirja ei mitään muuta tarjoa. Joskus on silti kiva lukea heppoista viihdettä.

Arvio: 2½/5

31. Anders de la Motte: Peli



Epämääräistä luuserielämää viettävä HP-niminen miekkonen löytää junasta kännykän, jonka hän nappaa mukaansa. Kännykkä alkaa ohjailla hänen elämäänsä. Toisaalla nuori naispoliisi yrittää selviytyä työstään ja taistella samalla menneisyyden mörköjä vastaan.

Kirja oli alusta alkaen todella koukuttava eikä sen lukemista meinannut malttaa keskeyttää. Hivenen häiritsi, että onko tämän tarkoitus olla realistisen arkielämän kuvausta vai jonkinlainen dystopia, jossa isoveli valvoo ihan jokaista liikettä, kännykkä vie ja ihminen vikisee perässä. Idea ei ole kaukaa haettu; vaikuttavathan monet nykynuoret täysin kännyköittensä orjilta. Tarina kertoo hyvin siitä, miten valtava internetin ja sosiaalisen median merkitys voi olla yksinäiselle nobodylle. Huomiota, egonpönkitystä ja kehuja kai nuoretkin hakevat ladatessaan loputtomia kuviaan ja videoitaan jatkuvasti nettiin.

Kirjan kieli englanninkielisine iskulauseineen on välillä hieman annoying ja funny, mutta toisaalta englannin käyttö sopii hyvin kirjan tyyliin ja päähenkilön tietynlaisen cooliuden tavoitteluun. Tätä voi suositella vähän lukevillekin, jossei nyt niin tottumaton lukija ole, että näkökulman vaihdokset kahden päähenkilön välillä sekoittaisivat. Tarina on omassa lajissaan erittäin onnistunut ja otteessaanpitävä ja onnistuu tarjoamaan käänteitä ja yllätyksiä viimeiseen virkkeeseen saakka. Very nice.

Arvio: 4/5

32. Håkan Nesser: Herra Roosin tarina



Kuusikymppinen Valdemar Roos on kyllästynyt elämäänsä, etenkin vaimoonsa ja tämän tyttäriin. Kun Roos voittaa veikkauksesta huomattavan summan rahaa, hän ostaa itselleen metsän keskeltä piilopirtin, jonne pakenee arkipäiviksi jättäen kertomatta perheelleen rahoista tai työnteon lopettamisesta. Eräänä päivänä hänen erämökilleen on kuitenkin ilmestynyt karkulainen.

Nesserin tapa kuvata, kirjoittaa ja kertoa on erittäin miellyttävälukuista. Ensimmäisessä osassa ei tapahdu rikoksia, vaan lukija tutustuu päähenkilöihin, alkaa pitää heistä ja ymmärtää heidän motiivejaan. Vaikka tarina ei ihan jokapäiväistä elämää kuvaakaan, on se kuitenkin sävyltään ja tunnelmaltaan kovin arkinen ja uskottava. Henkilöt tuntuvat elävän ja hengittävän.

Arvio: 3½/5


33. Lars Kepler: Nukkumatti



Keplerin uusin on todella jännittävä. Mielisairaalan suljetuimmalla osastolla viruu psykopaattinen ja oudon vaikutusvaltainen Hannibal Lecteria muistuttava vaarallinen sarjamurhaaja, joka ei tapa kidnappaamiaan ihmisiä vaan pitää heitä vankeina täysin sairaissa olosuhteissa.  Hänen 13 vuotta sitten sieppaamaksi luultu poika, nykyään nuori mies, löytyy yllättäen elossa. Samaan aikaan kadonnut sisar saattaa siis olla elossa myös, mutta yhtäkään johtolankaa ei ole. Nuori naispoliisi soluttautuu potilaana vankimielisairaalan suljetulle osastolle tarkoituksenaan lypsää psykopaatilta tietoja.  Mutta sairaalassapa onkin muitakin uhkia kuin yksi psykopaatti.

Luvassa on melkoisia käänteitä, painajaismaista jännitystä ja mielikuvituksellista menoa. Kirja on paksu, mutta lyhyet luvut tekevät siitä nopealukuisen. Uskottava tämä ei ole, mieleen tulee lähinnä jokin amerikkalainen toimintajännäri. Mutta tykkäsin, jopa enemmän kuin muistan pitäneeni edellisistä Joona Linna -dekkareista. Loppua kohden tosin jatkuva takaa-ajo ja tappaminen alkoivat hieman puuduttaa.

Arvio: 3½/5

Näistä kirjoista mukaansatempaavin ja koukuttavin, mutta samalla kuitenkin epäuskottavin oli Peli, mutta mielipiteeni saattaa johtua uutuudenviehätyksestä, sillä Peli oli ensimmäinen lukemani de la Motten kirja. Jungstedtilta, Nesseriltä ja Kepleriltä olen lukenut useita kirjoja. Myös Nukkumatti kuuluu ehdottomasti epäuskottavien joukkoon toimintajännärimäisen otteenssa vuoksi. Vähiten näistä neljästä miellytti Neljäs uhri. Se oli kaikkein yksinkertaisin, köykäisin ja heppoisin, ei kovin kummoinen. Miellyttävin  kieli ja kerronta oli Herra Roosin tarinassa ja sen henkilöt olivat myös miellyttävimpiä. Jännittävin ja pelottavin oli ehdottomasti Nukkumatti.

Nuorille lukijoille suosittelen Peliä, koska internetin maailma on heidän maailmansa. Herra Roosin tarina miellyttänee kuusikymppisen päähenkilönsä vuoksi myös vanhempaa lukijakuntaa.

Mari Jungstedt: Vaarallinen leikki

35. Mari Jungstedt: Vaarallinen leikki



Helppokiva, sujuvasti etenevä dekkari, jonka lukaisee ihan mielellään. Gotlannissa asuvat henkilöt ovat edellisistä osista tuttuja ja murhamysteeri pyörii tällä kertaa muoti- ja mallimaailman ympärillä. Ainahan näissä on sama kaava ja nytkin osasin arvata syyllisen vähän liian aikaisin. Hieman enemmän kaipaisin yllätyksellisiä käänteitä.

Arvio: 3/5

Mari Jungstedt: Hiljaisuuden hinta

5. Mari Jungstedt: Hiljaisuuden hinta



Olen pitänyt Jungstedtin dekkareista, mutta tätä lukiessa alkoi tuntua, että kirjailija toistaa itseään. En tiedä, onko suomentaja vaihtunut vai olenko itse jossain normaalia herkemmässä pilkunviilausolotilassa, mutta teksti tuntui välillä kömpelöltä, kököltä ja naiivilta. Piti ihan googlettaa ja kyllä, tällä kirjalla on eri suomentaja kuin kuudella edellisellä osalla!

Juoni on ihan näppärä kuitenkin ja kirjan lukaisee nopeasti. Murhia tapahtuu useampi ja loppukin on johdonmukainen. Enköhän minä kuitenkin lue seuraavatkin suomennokset...

Arvio: 3/5

Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa

100. Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa



Valitsin tämän luettavaksi vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, koska tiesin, että pidän tästä ja luen sen nopeasti. Halusin näet saada sata luettua täyteen tänäkin vuonna. Jungstedt onnistuu siinä, missä vaikkapa Läckberg, Marklund ja Slaughter eivät - hän onnistuu olemaan ärsyttämättä. Ja onkin vaikeampi kysymys, miksi sitten luen ärsyttäviä dekkareita.

Tämäkin oli ihan sellainen simppeli perusdekkari, mutta mukaansatempaava, mukava luettava, sellainen, jota ei malttanut jättää kesken. Mitään kovin uutta, tuoretta tai ennennäkemätöntä tässä ei ole, mutta silti tarina onnistuu koukuttamaan mukaansa. Tapahtuu murhia, on vaikeita perhesuhteita, vaiettuja salaisuuksia, useita näkökulmia. Henkilöiden elämää on mukava seurata kirjasta toiseen.

Arvio: 3/5

Mari Jungstedt: Aamun hämärissä

89. Mari Jungstedt: Aamun hämärissä



Dekkari pitkästä aikaa. Helppo- ja nopealukuista Jungstedtin rikossarjaa voi suositella oikeastaan kaikille.  Sujuvaa ja mukavaa luettavaa, eikä kirjailija aliarvioi lukijaa. Loppuratkaisu ei ole itsestään selvä. Mitään uutta, erityistä tai ihmeellistä tässä ei kuitenkaan ole. Perusdekkari.

Arvio: 3/5

Mari Jungstedt: Muurien kätköissä

48. Mari Jungstedt: Muurien kätköissä


Teki mieli lukea dekkari ja lukaisinkin tämän sitten nopeasti. Tiesin mitä saisin ja sain mitä odotin: Monesta eri näkökulmasta kerrotun perusdekkarin, ihan luettavan, sujuvan ja mukavan, sellaisen, joka oli hyvää seuraa laiskana sunnuntaina, muttei todellakaan mitään ihmeellistä tai erityistä. Gotlannissa murhataan tällä kertaa taideihmisiä ja murhaaja säilyy yllätyksenä loppumetreille saakka. Jatkanen sarjan lukemista...

Arvio: 3/5

Mari Jungstedt: Saaren varjoissa

33. Mari Jungstedt: Saaren varjoissa


Nopea- ja helppolukuinen perusdekkari jatkaa Anders Knutasista kertovaa, Gotlantiin sijoittuvaa sarjaa. Enpä osaa sanoa tästä mitään sellaista, mitä en olisi jo tällaisista perusdekkareista sanonut. Viihdyttävää ja mukaansatempaavaa luettavaa, muttei mitään erityistä. Uskonnollisesta kultista ja sen uhrimenoista olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin, mutta näiltä osin tarina jäi turhan pinnalliseksi.

Arvio: 3/5