Kotimaisia kesällä luettuja dekkareita

Kesän aikana luin paljon dekkareita. Dekkarit toistavat aikalailla itseään ja niistä on vaikea keksiä loputtomiin uutta ja tuoretta sanottavaa.  Tässä muutamia huomioita lukemastani kotimaisesta rikoskirjallisuudesta.
   


49. Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

Lontoossa tapahtuu raaka murha. Suomalainen Lia näkee rikospaikan töihin mennessään eikä saa tapausta mielestään. Jonkin ajan kuluttua hän tapaa toisen suomalaisnaisen, Marin, jonka kanssa ystävystyy. Mutta mikä Mari on naisiaan? Mikä ihme on hänen yrityksensä, joka lavastaa tapahtumia ja parantaa maailmaa?

En ollut kuullutkaan Pekka Hiltunen -nimisestä dekkaristista ennen kuin luin hänen Iso-romaaninsa. Sen myötä kirjailijan muukin tuotanto alkoi kiinnostaa. Tämä on ovela dekkari, ei ollenkaan perinteinen eikä mikään hömppä. Kaksi suurta teemaa ovat oikeistopopulistisen puolueen nousun vastustaminen ja ihmiskauppa. Kovin epäuskottava tämä toki on, muttei ärsyttävä, lapsellinen tai selittelevä, vaan ihan semifiksua, mukavaa ja koukuttavaa luettavaa. Takakannessa luvataan kirjan olevan psykologinen trilleri ja siihen vähän petyin, koska mielestäni tämä on suureksi osaksi melko suoraviivaista toimintaa. Kovasti tämä kuitenkin viihdytti alkukesän helteessä takapihalla ja kesädekkarilukemiseksi kirja onkin mainio.

Arvio: 3½/5
Luettu toukokuun lopussa

50. Reijo Mäki: Intiaani

Hömppä on melko feminiininen sana; tulee lähinnä mieleen jokin Kauniit ja rohkeat. Mäen kirjat ovat maskuliinista hömppää, mieshömppää, kovin viihdyttävää mutta kuitenkin melko aivotonta. Uusin, Intiaani, sijoittuu sekä Turun saaristoon että Yhdysvaltoihin. Saaristolaivassa tapahtuu käsittämätön joukkomurha, jonka yhteydessä Vareksen naisystävän entinen miniä katoaa. Preerialla taas suomalaisnaisen ajopeli hajoaa ja hän joutuu pulaan. Itseäni Yhdysvalta-kuvio ei alussa jostain syystä juuri viehättänyt, mutta kylläpä sekin alkoi kiinnostaa, kun Ameriikan pahis olikin melko merkillinen kummajainen.

Tarina on pitkä, ja sen käynnistymiseen menee aikaa. Tiivistää tätä olisi voinut. En lukaissut tätä yhtä nopeasti kuin yleensä lukaisen Varekset.  Mäen konstailemattomasta ja humoristisesta kirjoitustyylistä kuitenkin pidän, edelleen. Intiaani on mukavaa kesälukemista, vaikka laiturin nokassa tai parvekkeella.

Arvio: 3-/5
luettu toukokuun lopussa

51. Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Kappas, Virpi Hämeen-Anttila on kirjoittanut dekkarin, viehättävän vanhanaikaisen murhamysteerin, joka sijoittuu elävästi piirtyvään 1920-luvun Helsinkiin. Kieli ja tunnelma on autenttiselta tuntuvan vanhanaikaista ja mieleen tulee kenties Sherlock Holmes tai muu menneiden aikojen mysteerien ratkaisija. Kieltämättä oma viehätyksensä on siinä, ettei käytössä ole dna:ta tai uusinta teknologiaa, vaan suurennuslasi ja nokkela päättelykyky ovat tärkeimmät työvälineet. Juomavesisäiliöstä löytyy kuollut mies ja poliisiakin innokkaammin tapausta tutkii yksityisetsivä, virkamies Björk.

Tämä oli sellainen "ihan kiva" lukukokemus taas. Ei erityisen mieleenjäävä tai merkityksellinen, mutta ei tullut kertaakaan mieleen jättää kirjan lukemista keskenkään. Ajankuvasta pidin kovasti ja Hämeen-Anttila osaa kiistatta kertoa tarinaa.

Arvio: 3/5
Luettu heinäkuun lopulla

52. Reijo Mäki: Kaidan tien kulkijat

Tämäkin 90-luvulla ilmestynyt Vares-dekkari kuului kesän matkalukemistoon. Luvassa on tuttua ja taattua Mäkeä ja Varesta, niin kovin viihdyttävää, niin kovin sopivaa kesä- ja matkalukemista. Tämä on sellainen turvallinen perus-Vares. Tarina on todella epäuskottava uskonnollisine pikkupaikkakuntineen ja stereotyyppisine hahmoineen, mutta varsin hulvatonta viihdettä se onnistuu tarjoamaan. Mikään kaunokirjallinen lukuelämys tämä ei todellakaan ole, mutta on harvinaista, jos jotakin kirjaa voi suositella kirjallisuuskammoisille ja tätä kyllä voi, viihteellisyyden ja helppouden vuoksi. Pitäisiköhän elokuvakin joskus katsoa?

Arvio: 2½/5
Luettu elokuun alussa

53. Kati Hiekkapelto: Kolibri

En ole ennen lukenut Hiekkapeltoa, mutta olen kuullut hänen dekkareistaan kehuja, joten kiinnostuin. Nuori kaunis maahanmuuttajataustainen aloitteleva poliisinainen saa parikseen rasistisesti käyttäytyvän, viinaan menevän vastenmielisen vanhemman miespoliisiturjakkeen. Kuulostaa melko kliseiseltä asetelmalta, mutta jännite toimii melko hyvin. Kaksikko kollegoineen tutkii lenkkeilijöiden murhia ja maahanmuuttajatytön kunniaväkivallan uhkaa.

Kirja on helppoa ja vaivatonta luettavaa. Tarina on ihan kiva -osastoa tämäkin. Maahanmuuttajanäkökulma poliisin työhön vaikuttaa ensin tuoreelta, mutta nuori Anna-poliisi on yksinäinen, ahdistunut ja uneton, polttaa liikaa tupakkaa, juo liikaa olutta ja muistuttaa täten yllättävän paljon useiden skandinaavidekkareitten keski-ikäisiä miespoliiseja.

Arvio: 3+/5
Luettu elokuun puolivälissä

Itkonen, Pulkkinen, Hiltunen... Kotimaisia kertojia

Olen viime aikoina lukenut kolme suomalaisen kirjailijan kirjoittamaa kirjaa: 
7. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo,
8. Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän sekä 
9. Pekka Hiltunen: Iso

Luettuani muutaman kirjan Juha Itkoselta olen ehdottomasti halunnut lukea niitä lisää ja nyt osui yksi kohdalle. Pidän Itkosen tavasta kirjoittaa. Hän saa tavallisen arjen kuulostamaan ja vaikuttamaan mielenkiintoiselta. Hetken hohtava valo kertoo perheestä, jonka tarinaa kuvataan 50-luvulta nykypäivään. Kodinkonekauppiaan vaurastuminen ja Amerikan ihailu on uskottavasti kuvattu ja lähihistoriasta on kiva lukea. Välillä tarina tosin jää liikaakin jaarittelemaan yksityiskohtiin. Puuduin välillä varsinkin perheen pojan, minäkertoja Esan tarinointiin, luultavimmin siksi, etten oikein osannut samastua hänen kaikkiin ajatuksiinsa.

Tarinan alussa kuvittelin, että pitäisin Hetken hohtavasta valosta todella paljon, mutta on pakko myöntää, että loppua kohden se alkoi hieman kyllästyttää ja uuvuttaa. Tarinaa olisi voinut ehkäpä hivenen tiivistää.




Riikka Pulkkisen uutuuteen tarrasin vain siksi, että kannessa lukee Riikka Pulkkinen. Kirjan nimi kuulosti chick litiltä, samoin takakansiteksti. Ja sitähän se sitten oli, eli ei minun kirjani ollenkaan. Enpä edes tiedä, miksi luin tämän loppuun. Kirjan keskiössä on alle kolmekymppinen tyttönen, jonka mies lähtee lätkimään. Sitten ruikutetaan miehen perään ja yritetään epätoivoisesti etsiä uutta. Mukana on myös kaikenlaista muuta nuoren naisen elämään kuuluvaa, suklaata, vauvoja ja vauvattomuutta,  hassunhauskaa kuplajuoma-korkokenkähömppää, joka minuun ei vetoa ollenkaan. Voi tätä silti suositella kyseisen lajin ystäville, koska kyllähän Pulkkinen kirjoittaa osaa. Chick lit on käsittääkseni hyvinkin suosittua, mutta toivoisin silti, että jatkossa Pulkkinen kirjoittaisi jotain muuta.



Pekka Hiltusen kirjassa Iso päähenkilö on reilusti ylipainoinen, yksinäinen ja perheetön, korkeakoulutettu mutta työtön nainen, joka asuu rumassa laikkuseinäisessä yksiössä. Elämä, ajatukset ja muiden ennakkoluulot pyörivät painon ympärillä. Tarinan päähenkilö on ollut lihava ja koulukiusattu lapsuudestaan saakka, mutta kirja pureutuu ylipainoon ja sen merkitykseen lihavalle yksilölle itselleen, muille ihmisille ja yhteiskunnalle hyvinkin monesta eri näkökulmasta.

Huomattava ylipaino ja ankea yksinäinen elämä. Kumpi on syy ja kumpi seuraus? Lähes täysin samaa dilemmaa käsitteli myös joulukuussa lukemani Lionel Shriverin kirja Big Brother. Tämä Hiltusen kirja on kyllä suomalaiselle lukijalle huomattavasti realistisempi. Tarinasta mieleen ehkä eniten jäi se, kuinka yhteiskunta on muuttunut suvaitsevaiseksi monia vähemmistöjä kohtaan, mutta ulkonäkökeskeisessä maailmassamme ylipainoisia kohdellaan yhä tylymmin. Ajatuksia herättävä kirja, joka saattaa olla ylipainoiselle lukijalle jopa terapeuttinen tai voimaannuttava.

Kirjan kansi on hieno. Itse tulkitsen sen tapetiksi.

Arviot:
Itkonen: 3+/5
Pulkkinen: 1/5
Hiltunen: 3+/5