Mitä ajattelee Suomeen saapunut turvapaikanhakija, joka vastaanottokeskuksessa päivästä toiseen odottaa päätöstä omasta tulevaisuudestaan? Mahdi on paennut Irakista ja päätynyt Joutsenoon, keskelle ei-mitään, entiseen vankilaan. Päivät ovat yksitoikkoisia, yöt painajaisten täyttämiä, muut pakolaiset ympärillä hajoavat mielenterveytensä vankeina. Parasta kirjassa on uskottavuus ja todentuntuisuus. Pystyn täysin uskomaan, että Mahdin elämä ja ajatukset menevät juuri niin kuin Marttinen ne kuvaa. Sisältöä elämäänsä Mahdi saa löytämästään entisen vangin muistivihosta ja ihastuksesta suomen kielen opettajaan. Rakkaustarina on haikea ja hienovarainen, eikä ärsyttänyt minua ollenkaan.
Tämä on todellakin lukemisen arvoinen kirja. Vaikuttaa siltä, että Marttinen parantaa otetta kirja kirjalta.
Arvio: 4+/5
35. Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
Muistan lukeneeni pari Hirvosen kirjaa, jotka olivat miellyttäviä, mutta unohtuivat nopeasti. Tämä sijoittuu lähitulevaisuuteen, mikä ilahdutti kovasti ja vielä enemmän ilahduin tämänkin tarinan uskottavuudesta. Pidän yleensäkin tarinoista, joissa kyseenalaistetaan vanhemmuus, koska se tuntuu edelleenkin olevan melkoisen tabu aihe. Perhe-elämä ei todellakaan ole tässä kirjassa idylliä. Lapsista ei kasvakaan sellaisia, kuin Laura, yksi päähenkilöistä, olisi toivonut. Laura ei koskaan edes halunnut lapsia, vaan ryhtyy äidiksi miestään miellyttääkseen. Lauran lapsi Aslak tekee kirjassa jotain peruuttamattoman karmeaa, ja taas kerran mieleeni tulee suosikkikirjani Poikani Kevin. Asetelmakin on sama - nainen ei halua lasta mutta saa sellaisen kuitenkin, lapsi kasvaa kieroon. Aloin miettiä voiko äiti koskaan kätkeä vastentahtoisen äitiyden lapseltaan. Vaikka kuinka yrittää olla hyvä äiti ja rakastaa lastaan, entä jos toiveet toisenlaisesta elämästä kuitenkin paistavat läpi sieltä jostain ja vaikuttavat lapseen, tietoisesti tai tiedostamatta?
Pidin kirjasta kovasti. Se on uskottava, vaikuttava, ajatuksia herättävä, tahdikkaasti kuvattu. Tällaisesta aiheesta olisi saanut paljon räväkämmän ja mässäilevämmänkin kuvauksen, mutta pidän tarinan kielestä ja kerronnasta juuri tällaisenaan.
Arvio: 4/5
36. Aki Ollikainen: Musta satu
En innostunut Ollikaisen Nälkävuodesta samoin kuin monet muut, joten tätäkään tarinaa kohtaan suurempia odotuksia ei ollut. Kirja on lyhyt, kerralla lukaistava ja se kertoo usean sukupolven miesten tarinan, johon kietoutuu mukaan Tattarisuon mysteeri ja suolta löytyneet ruumiinpalaset. Tämä on maskuliininen tarina, jossa naisen rooli on kovin kapea. Nopeasti lukaisin, kirjan salamyhkäisestä tunnelmasta pidinkin ja jäin siihen leijumaan hetkeksi kirjan takakannen kohdattuani. Tarinassa on paljon aukkoja, joista osa jäi mietityttämään. Jotain kumman kiehtovaa tässä on. Ei huono.
Arvio: 3½/5
