Kesädekkareita

Kesä-, heinä- ja elokuussa luin 9 dekkaria


29. Anna Karolina Larsson: Sinulle ei jää ketään



Muistan, että Larssonin edellinen dekkari Paviaanivarkaus oli raflaava, viihdyttävä ja sujuva, ja tämä jatkaa samaa linjaa ollen siis erinomaista matkaluettavaa. Tässäkin aihe on hyvin äärimmäinen - uusi muotihuume saa ihmiset syömään läheisensä. Mutta miksi tavalliset, kunnollisilta kansalaisilta vaikuttavat arkieläjät yhtäkkiä nauttivat näin kammottavaa huumetta? Kyseessä on moderni dekkari, jossa eri näkökulmat leikkaavat toisiaan lyhyin luvuin, poliisi saattaa tehdä rikoksia ja rikollinen olla hyvinkin hyvis. Hyvän ja pahan roolit eivät ole selkeät. Uskottava tämä ei ole juurikaan, mutta sujuvaa, helppolukuista, viihdyttävää toki. Luin tämän kokonaan yhden lentomatkan aikana, ja pitkälle lennolle tämä oli varsin oivallinen seuralainen.

Arvio: 3½/5
luettu kesäkuun alussa

30. Kati Hiekkapelto: Tumma



Edellisistä Hiekkapellon dekkareista tuttu maahanmuuttajataustainen poliisi Anna viettää tällä kertaa kuumaa kesää omilla kotiseuduillaan Serbiassa. Annan käsilaukku varastetaan ja hän alkaa tutkia varkautta, joka yllättäen näyttääkin liittyvän jollain tapaa Annan oman isän vuosikymmeniä sitten tapahtuneeseen kuolemaan. Tämäkin oli mukavaa ja sujuvaa matkalukemista. Tarina etenee pääasiassa Annan näkökulmasta, mikä jo sinänsä on mukava poikkeus näkökulmaa kuin sukkia vaihtavaan nykydekkarityyliin. Etelän helle on hyvin kuvattu, samoin Annan haluttomuus ja kyvyttömyys mukautua perinteisen naisen rooliin.

Arvio: 3+/5
luettu kesäkuun alussa

31. Katarina Wennstam: Kivisydän



Olen pitänyt lukemistani Wennstamin dekkareista kovasti. Wennstam voisi olla jopa suosikkini ruotsalaisdekkaristeista, mutta hieman rikosjuonten sekaan ujutetut ihmissuhdediipadaapat kuitenkin tökkivät. Tässä tarinassa kuvataan ihan uskottavasti avioliiton väljähtymistä. Pääosassa tarinaa on kuitenkin niinkin vastenmielinen asia kuin vauvan törkeä pahoinpitely ravistamalla. Kuka aiheutti vakavan aivovaurion Gloria-vauvalle ja saattoiko se edes olla joku muu kuin äiti tai isä?


Tarina on uskottava; millään shokkikäänteillä tai odottamattomilla yllätyksillä ei mässäillä. Skandinaavidekkareitten ystäville voi ehdottomasti suositella.

Arvio: 3½/5
luettu kesäkuun puolivälissä

32. Kristina Ohlsson: Daavidintähdet



Myös Ohlsson on omassa lajissaan hyvä. Daavidintähdet on onnistunut kokonaisuus, toisin kuin edellinen lukemani Ohlssonin dekkari, jonka muistan tylsähkönä. Juutalaisessa seurakunnassa päiväkodin lastentarhanopettaja ammutaan, sitten lapsia alkaa kadota. Kadonneiden poikien vanhemmat vaikenevat, vaikka tietävät jotain, mitä eivät suostu poliisille kertomaan. Kaiken yllä leijuu myytti salaperäinen paperipojasta, ja kaikki tiet vievät Israeliin. Rakenteessa valotetaan hetkittäin mitä tuleman pitää. Henkilöt ovat edellisistä Ohlssonin dekkareista tuttuja. Onnistunut ja koukuttava kokonaisuus.

Arvio: 4/5
luettu kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa

33. Mary Kubica: Pretty Baby



Kubican Good girl oli muistaakseni ihan luettava dekkari, vaikkei kansitekstien hehkutusten veroista vaikutusta tehnytkään. Niinpä kesädekkari-intoni kourissa päätin lukaista  tämänkin. Pretty baby kertoo hyväsydämisestä perheenäiti Heidistä, joka nähdessään nuoren kodittomalta vaikuttavan tytön vauvoineen kadulla päättää auttaa heitä. Samalla lukija pääsee kurkistamaan kodittoman teinin menneisyyteen sekä tulevaisuuteen. Samansuuntainen rakenne taisi olla Kubican edellisessäkin dekkarissa, ja osasinkin aavistaa, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Totuus paljastuu lukijalle pikkuhiljaa.
Kelpo kesädekkari. Epäuskottava toki, mutta mysteerin kulkua oli mukava arvailla. Miksei kirjojen nimiä enää suomenneta?

Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun alussa

34. Mari Jungstedt: Kullan kallis

 

En oikein tiedä, miksi luen näitä Jungstedtin dekkareita, mutta kaipa sitä kesällä vain kaipaa jotain sellaista luettavaa, johon ei tarvitse käyttää aivosolun puolikastakaan. Näitä voi todellakin suositella helppoa luettavaa etsiville. Jokin viehätys kai piilee sarjamuodossa ja siinä, että vanhojen tuttujen hahmojen pariin on aina jollain tapaa mukava palata, vaikka tarinan ja kielen simppeliys tökkisikin. Tämänkin tarinan kulkua on helppo arvailla. Kiinteistövälittäjä murhataan, vanhat tutut gotlantilaispoliisit Knutas ja Karin, nyt pariskuntana, alkavat tapausta tutkia. Vanhan myynnissä olevan sukutilan ympärillä tapahtuu muutakin kummallista, kuten lisää murhia. Tämä ei ole erityinen eikä erikoinen, vaan tuttu ja turvallinen kesädekkari. Ei huonokaan, jollei simppeliä rikostarinaa kummempaa odota.

Arvio: 3-/5
luettu heinäkuun alussa

35. Arnaldur Indriðason: Haudanhiljaista



Palkitusta islantilaisdekkaristista olen kuullut paljon ja nyt osui käteen yksi hänen varhaisimmista kirjoistaan. Miljöönä Islanti on kiehtovampi kuin Ruotsi ja sen osaa kuvitella mielessään. Tarina saa alkunsa luulöydöstä. Näyttää siltä, että maahan on haudattu ihminen, rikoksen uhri. Poliisi Erlendur on skandinaavidekkareitten tapaan yksinäinen, eronnut mies, jonka elämää varjostavat lapsuuden traaginen onnettomuus, katkera ex-vaimo, välinpitämätön poika ja sairaalassa koomassa makaava narkkaritytär. Luulöydöstutkinnan rinnalla kulkee karmea perheväkivaltatarina menneisyydestä ja lopussa palikat tietenkin loksahtelevat kohdilleen. Tykkäsin rakenteesta ja kerronnasta, ja ehdottomasti luen lisää Indriðasonia.

Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun puolivälissä

37. Carl-Johan Vallgren: Siat



Siat kertoo kolmesta tuttavasta, joita yhdistää nuoruus samoissa narkkaripiireissä. Aikuisena Katz, Eva ja suomalainen Jorma ovat kuitenkin ajautuneet täysin eri ulottuvuuksiin. Kukaan heistä ei kuitenkaan kuulu sikoihin. Sioista tulee heti mieleen ihmiskauppa tai pelofilia ja ensin mainitusta tarinassa onkin kyse.

En muistanut Vallgrenin edellistä kirjaa Varjopoika, jossa on ilmeisesti samat henkilöt kuin tässäkin, mutta ei se lukemista haitannut. Tarina on ihan sujuva, joskin paikoin vastenmielisen väkivaltainen. Sanoisin, että tämä on perusdekkari, jossa on kuitenkin perusdekkaria monipuolisemmat päähenkilöt.

Arvio: 3+/5
Luettu elokuun puolivälissä

38. Lars Kepler: Playground



Tämä ei oikeastaan ole dekkari. Varsinaista rikosta ei tässä todellisuudessa tapahdu, jännitystä riittää senkin edestä. Tämä on fantasia tuonpuoleisesta, yliluonnollista jännitystä, nuorille suunnatut dystopiat kuten Nälkäpelit ja Oudotlinnutkin tulevat tästä mieleen. Kuolemanjälkeinen elämä on varmaan aina kiehtonut ihmisiä, viimeksi Finlandia-palkittu Oneironkin käsitteli samaa teemaa, mutta dekkaria aiheesta en muista koskaan lukeneeni. Jos tämän nyt siis edes dekkarigenreen voi sijoittaa.

Kosovossa haavoittuu lähes kuolettavasti Jasmin-niminen sotilas. Elämän ja kuoleman välisessä tilassa hän päätyy satamakaupunkiin, josta alkaa matka kohti Tuonelaa. Jotkut onnekkaat voivat vielä palata elämään ja niin tekee myös Jasmin. Myöhemmin hän joutuu äitinsä ja poikansa kanssa auto-onnettomuuteen ja löytää itsensä samasta satamakaupungista. Palattuaan henkiin Jasmin saa tietää, että hänen pahasti loukkaantuneen poikansa Danten sydän joudutaan pysäyttämään leikkauksen ajaksi. Jasmin seuraa poikaansa satamakaupunkiin.

Tarina on suoraviivaista toimintaa ja jännitystä. Myös hieman lapsellisen tuntuista ihmissuhdediipadaapaa on ympätty mukaan. Kuolemanjälkeisestä elämästä luulisi saavan enemmänkin irti! Hyvä ja paha taistelevat hyvin perinteisesti ja ennalta-arvattavasti. Kirjan idea on hyvä, mutta hieman petyin pinnallisuuteen ja viihteellisyyteen.

Arvio: 2½/5
Luettu elokuun lopulla

Touko-kesäkuun dekkarit

Touko- ja kesäkuussa luin kuusi dekkaria.

38. Jo Nesbo: Verta lumella. Osa 1



Suosikkini Nesbon uusin törötti kirjaston pikalainahyllyssä, joten pakkohan se oli mukaansa napata. Kirja on melko lyhyt ja ohut, ja se kertoo kiltistä Olavista, joka työskentelee huumepomolle ja tappaa vahingossa väärän ihmisen. Kyseessä on trendikkäästi dekkari rikollisen näkökulmasta siis. Ihan nopealukuinen ja näppärä, mutta... Miten niin osa 1? En halua lukea kirjoja osissa. Pitäiskö minun joskus vuoden päästä osan 2 ilmestyessä muistaa yksityiskohtia tästä kirjasta, kun olen välissä ehtinyt lukea sata muutakin kirjaa? Ja mitä muuta tämmöinen osiin jakaminen on kuin rahastusta? Olisin ihan mielelläni lukenut kunnon tiiliskivijärkäleen.

Tarina on ihan luettava, muttei erityinen. Nesbolta odotin jotain vähän muuta.

Arvio: 3/5
Luettu toukokuun puolivälissä

39. Kristina Ohlsson: Varjelijat



Ohlssonin dekkareita olen pitänyt kovin koukuttavina, mutta ongelmana näissä jatkuvissa sarjoissa on se, etten meinaa muistaa taustatarinaa, poliisin elämäntilannetta ja edellisten kirjojen tapahtumia. Edellisten kirjojen Nukketalo ja Tuhatkaunot tapahtumat olin ehtinyt jo unohtaa, varsinkin kun vetävistä tarinoista huolimatta Ohlssonin kirjat asettuvat perusdekkarin lokeroon, ja niissä ei ole mitään erityisen mieleenpainuvaa. Tämäkin on alkuasetelmiltaan hyvin perusdekkari - metsästä löytyy muutama vuosi sitten kadonneen nuoren naisen ruumis ja poliisi alkaa tutkia tapausta. Vaikka tarina etenee dekkarigenren näkökulmasta melko tavanomaisesti, on mukaan onnistuttu ymppäämään mukavasti jännitteitä, ja tarina on vetävä ja koukuttava. Dekkareitten ystäville voi ehdottomasti suositella. Ohlssonkin tuntuu parantavan otetta kirja kirjalta.

Arvio: 3½/5
Luettu kesäkuun alussa

40. Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee



Taas uusi Jungstedt - sopivan kevyttä ja vaivatonta kesälukemista. Kadonneita lapsia, mielenterveysongelmia, epämääräisiä uhkauksia, poliisien välistä ihastumista ja rakastumista, kissoja, joihin aina kiinnitän huomiota, vaikka niiden kohtalona dekkareissa yleensä onkin tulla tapetuksi... ja lopulta murha. Juonenkäänteet ovat ennenkin nähtyjä, helpoille dekkareille tyypillisiä. Kirjailijan tyylin tuntien näppärää ja sujuvaa luettavaa, hieman lapsellista ja selittelevää. Loppu jää trendikkäästi auki ja kesken, joten eiköhän jatkoa seuraa.

Arvio: 2/5
Luettu kesäkuun alussa

41. Anna Karolina Larsson: Paviaanivarkaus

 

Uuden dekkaristin esikoisteos. Kannessa hehkutetaan tämän muistuttavan Jens Lapiduksen dekkareita ja kyllä, näin on, jopa häiritsevän paljon. On hyvä poliisi, paha poliisi ja pohjimmiltaan hyväsydäminen rikollinen, josta ei oikein ota selvää, onko hän hyvä vai paha. Näiden kolmen näkökulmista tarina vuorotellen etenee lyhyin kohtauksin. Ja onhan tämä, koukuttava, viihdyttävä, karu. Dekkareitten ystävä tuskin pettyy. Tarinan miljöö on vastenmielinen eikä kovin uskottavakaan; välillä tämä muistuttaa aikuisille suunnattua satua. Kirjailija ei kuitenkaan pidä lukijaansa idioottina ja selittele liikoja. Vietin tämän parissa muutaman kiireettömän illan ja yhden sateisen sunnuntaiaamupäivän ja viihdyin. Eipä tämä mikään maailmankirjallisuuden huippu tietenkään ole, mutta omassa lajissaan varsin näppärä tekele. Suosittelen helppojen ja vetävien dekkareitten ystäville.

Arvio: 4/5
Luettu kesäkuun puolivälissä

42. Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä 

 

Tällaisenkin uutuuden kirjaston pikalainahylly onnistui lainattavien pinooni tyrkkäämään. Läckbergin kirjat ovat todella suosittuja, mutta henkilökohtaisiin suosikkeihini ne eivät kuitenkaan kuulu. En oikein pidä kirjailijan tyylistä, vaikka hän punookin taitavasti juonenkäänteitä. Liikaa hössötystä, liikaa lapsellista selittelyä, lukijan omalle päättelylle ei anneta ollenkaan tilaa. Pidän näitä hyvin yksinkertaisina kirjoina, joskin toki viihdyttävinä. Ja mainiota aivotonta kesäviihdykettä tämäkin toki tarjosi.

Läckbergin edellisten kirjojen kaavan mukaan tässäkin tapahtuu nykyajassa rikos, joka liittyy menneisyyden tapahtumiin. Luvut kulkevat osin menneessä, mutta suurimmaksi osaksi nykyisyydessä useiden aiemmista kirjoista tuttujen henkilöiden näkökulmista, ja jossain vaiheessa nykyisyys selittää menneet. Pääjuonenkäänteet osasin arvata, siitäkin miinusta, mutta oli loppuratkaisussa toki yllättäviä yksityiskohtia. Läckbergin tyylistä pitäville tämä tuskin on pettymys. Dekkarina tarina on keskinkertainen, kirjallisuutena ö-luokkaa.

Arvio: 3-/5
Luettu kesäkuun puolivälissä

43. Katarina Wennstam: Petturi



Wennstamin uusin kertoo vihamurhasta. Aluksi löytyy raa'asti murhattu nuori mies. Voidaanko jalkapalloilija tosiaan tappaa siksi, että hän vaihtoi seuraa? Myöhemmin paljastuu, että murhattu jalkapalloilija oli homo. Kuka hänet murhasi ja miksi? Siksikö mitä hän teki vai siksi mitä hän edusti?

Olen pitänyt Wennstamin kirjoista ja melko karustakin yhteiskuntakriittisestä otteesta. Tässäkin jalkapallohuligaanien käytös on niin brutaalia, ettei sitä halua edes uskoa todeksi. Tämä oli hyvin helppolukuinen ja sujuvasti etenevä, mutta pistää miettimään maailmaa ympärillään ja osoittaa epäkohtia. Jostain muistan lukeneeni tai kuulleeni, että tämä olisi uuden trilogian alku. Vaikka olenkin huono muistamaan itseään toistavien ja kuitenkin aika samankaltaisten dekkareitten yksityiskohtia, mielestäni tässä on osaksi samoja henkilöitä kuin Wennstamin edellisissä kirjoissa. Olisikohan niin, että edellisen trilogian päähenkilöt ovat väistyneet sivuun ja sivuhenkilöistä on tullut päähenkilöitä? Seuraavat  osat varmasti jatkavat asianajaja Shirinin ja poliisi Charlotan rikostutkimuksia. Itseäni täysin kiinnostamaton Shirinin avioliittokin jäi täysin levälleen, joten eiköhän tarina jatku. Ehdottomasti luen jatkonkin. Enemmän tämänkaltaiset dekkarit minuun uppoavat kuin camillaläckbergit.

Arvio: 4-/5
Luettu kesäkuun lopulla, e-kirjana