49. Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Lontoossa tapahtuu raaka murha. Suomalainen Lia näkee rikospaikan töihin mennessään eikä saa tapausta mielestään. Jonkin ajan kuluttua hän tapaa toisen suomalaisnaisen, Marin, jonka kanssa ystävystyy. Mutta mikä Mari on naisiaan? Mikä ihme on hänen yrityksensä, joka lavastaa tapahtumia ja parantaa maailmaa?
En ollut kuullutkaan Pekka Hiltunen -nimisestä dekkaristista ennen kuin luin hänen Iso-romaaninsa. Sen myötä kirjailijan muukin tuotanto alkoi kiinnostaa. Tämä on ovela dekkari, ei ollenkaan perinteinen eikä mikään hömppä. Kaksi suurta teemaa ovat oikeistopopulistisen puolueen nousun vastustaminen ja ihmiskauppa. Kovin epäuskottava tämä toki on, muttei ärsyttävä, lapsellinen tai selittelevä, vaan ihan semifiksua, mukavaa ja koukuttavaa luettavaa. Takakannessa luvataan kirjan olevan psykologinen trilleri ja siihen vähän petyin, koska mielestäni tämä on suureksi osaksi melko suoraviivaista toimintaa. Kovasti tämä kuitenkin viihdytti alkukesän helteessä takapihalla ja kesädekkarilukemiseksi kirja onkin mainio.
Arvio: 3½/5
Luettu toukokuun lopussa
50. Reijo Mäki: Intiaani
Hömppä on melko feminiininen sana; tulee lähinnä mieleen jokin Kauniit ja rohkeat. Mäen kirjat ovat maskuliinista hömppää, mieshömppää, kovin viihdyttävää mutta kuitenkin melko aivotonta. Uusin, Intiaani, sijoittuu sekä Turun saaristoon että Yhdysvaltoihin. Saaristolaivassa tapahtuu käsittämätön joukkomurha, jonka yhteydessä Vareksen naisystävän entinen miniä katoaa. Preerialla taas suomalaisnaisen ajopeli hajoaa ja hän joutuu pulaan. Itseäni Yhdysvalta-kuvio ei alussa jostain syystä juuri viehättänyt, mutta kylläpä sekin alkoi kiinnostaa, kun Ameriikan pahis olikin melko merkillinen kummajainen.
Tarina on pitkä, ja sen käynnistymiseen menee aikaa. Tiivistää tätä olisi voinut. En lukaissut tätä yhtä nopeasti kuin yleensä lukaisen Varekset. Mäen konstailemattomasta ja humoristisesta kirjoitustyylistä kuitenkin pidän, edelleen. Intiaani on mukavaa kesälukemista, vaikka laiturin nokassa tai parvekkeella.
Arvio: 3-/5
luettu toukokuun lopussa
51. Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä
Kappas, Virpi Hämeen-Anttila on kirjoittanut dekkarin, viehättävän vanhanaikaisen murhamysteerin, joka sijoittuu elävästi piirtyvään 1920-luvun Helsinkiin. Kieli ja tunnelma on autenttiselta tuntuvan vanhanaikaista ja mieleen tulee kenties Sherlock Holmes tai muu menneiden aikojen mysteerien ratkaisija. Kieltämättä oma viehätyksensä on siinä, ettei käytössä ole dna:ta tai uusinta teknologiaa, vaan suurennuslasi ja nokkela päättelykyky ovat tärkeimmät työvälineet. Juomavesisäiliöstä löytyy kuollut mies ja poliisiakin innokkaammin tapausta tutkii yksityisetsivä, virkamies Björk.
Tämä oli sellainen "ihan kiva" lukukokemus taas. Ei erityisen mieleenjäävä tai merkityksellinen, mutta ei tullut kertaakaan mieleen jättää kirjan lukemista keskenkään. Ajankuvasta pidin kovasti ja Hämeen-Anttila osaa kiistatta kertoa tarinaa.
Arvio: 3/5
Luettu heinäkuun lopulla
52. Reijo Mäki: Kaidan tien kulkijat
Tämäkin 90-luvulla ilmestynyt Vares-dekkari kuului kesän matkalukemistoon. Luvassa on tuttua ja taattua Mäkeä ja Varesta, niin kovin viihdyttävää, niin kovin sopivaa kesä- ja matkalukemista. Tämä on sellainen turvallinen perus-Vares. Tarina on todella epäuskottava uskonnollisine pikkupaikkakuntineen ja stereotyyppisine hahmoineen, mutta varsin hulvatonta viihdettä se onnistuu tarjoamaan. Mikään kaunokirjallinen lukuelämys tämä ei todellakaan ole, mutta on harvinaista, jos jotakin kirjaa voi suositella kirjallisuuskammoisille ja tätä kyllä voi, viihteellisyyden ja helppouden vuoksi. Pitäisiköhän elokuvakin joskus katsoa?
Arvio: 2½/5
Luettu elokuun alussa
53. Kati Hiekkapelto: Kolibri
En ole ennen lukenut Hiekkapeltoa, mutta olen kuullut hänen dekkareistaan kehuja, joten kiinnostuin. Nuori kaunis maahanmuuttajataustainen aloitteleva poliisinainen saa parikseen rasistisesti käyttäytyvän, viinaan menevän vastenmielisen vanhemman miespoliisiturjakkeen. Kuulostaa melko kliseiseltä asetelmalta, mutta jännite toimii melko hyvin. Kaksikko kollegoineen tutkii lenkkeilijöiden murhia ja maahanmuuttajatytön kunniaväkivallan uhkaa.
Kirja on helppoa ja vaivatonta luettavaa. Tarina on ihan kiva -osastoa tämäkin. Maahanmuuttajanäkökulma poliisin työhön vaikuttaa ensin tuoreelta, mutta nuori Anna-poliisi on yksinäinen, ahdistunut ja uneton, polttaa liikaa tupakkaa, juo liikaa olutta ja muistuttaa täten yllättävän paljon useiden skandinaavidekkareitten keski-ikäisiä miespoliiseja.
Arvio: 3+/5
Luettu elokuun puolivälissä
