Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenkirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenkirjallisuus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. toukokuuta 2016

Lasten- ja nuortenkirjoja

22. Merja Jalo ja Marvi Jalo: Jesse vauhtikoira

Lyhyt, helppo, kiva ja selkeä nuortenkirja sopinee ahmimisikäisten lasten lisäksi lukuhaluttomille ja lukemaan tottumattomille teineille. Jesse-koira seikkailee ties kuinka monennessa kirjassa jahdaten tällä kertaa emäntineen perämoottorivarkaita. Mukana on lapsille sopivan salapoliisitarinan lisäksi koomisuuttakin naapurin hössöttävän ja sekoilevan Elsa-rouvan muodossa. Ihan kiva kirja.

23. Paula Noronen: Supermarsu palaa tulevaisuuteen 

Supermarsu ei ole minulle tuttu lastenkirjallisuuden hahmo. Tämä kirja oli outo jotenkin  teennäisellä ja liikaa yritetyllä tavalla. Paljon tapahtui ja juoni ei ollut kovin yhtenäinen alusta loppuun. Kai tämä yritti jollain tapaa opettavainenkin olla. En vakuuttunut. Tulipahan luettua.

24. Nadja Sumanen: Rambo 

Sumasen palkittu nuortenkirja alkoi kiinnostaa viimeistään siinä vaiheessa, kun sitä verrattiin Häräntappoaseeseen. Jotain samaa kirjan teemassa toki onkin, vaikka Rambo on selkeästi 2010-luvun tuotos. Päähenkilö on syrjäytynyt, mielenterveysongelmaisen äitinsä kanssa elävä, kasiluokan päättänyt nuori poika nimeltä Rambo. Hän pääsee kesäksi äidin poikaystävän vanhempien kesämökille ja siellä kiinni tavalliseen elämään, jossa on rytmi ja ruoka-ajat. Pidin kerronnastaja kesän kaipuussani etenkin elävästä kesän kuvauksesta. Syrjäytynyt, vaikeissa olosuhteissa elävä nuori ansaitsee paikkansa kirjan päähenkilönä. Muutenkin tarina on sujuva ja miellyttävä.

torstai 28. toukokuuta 2015

Pari nuortenkirjaa

30. Anu Ojala: Aino, neljän tuulen tyttö

Ihan kiva ja symppis nuorten- vai pitäisikö sanoa lastenkirja Lapista Etelä-Suomeen muuttaneesta tytöstä, joka löytää kaipaamansa luonnon, hevosia, ystäviä ja seikkailuita kaupungistakin, vaikka ikävöikin koko ajan takaisin Lappiin. Todella helppolukuinen kirja, ehkä yläkouluikäisille jo liian lapsellinenkin. Vastoinkäymiset ratkeavat lastenkirjamaisen kivuttomasti ja lopussa odottaa jännittävät seikkailut ja pieni ihastuksen värekin.

31. Mikael Niemi: Kirkon piru

Tämä junioreille suunnattu kauhutarina sijoittuu Pajalaan, Tornionjokilaaksoon niin kuin monet muutkin Niemen tarinat. Ehkäpä juuri siksi halusinkin tämän lukea. Yläkouluikäinen Matti löytää pelottavia otuksia, jotka osoittautuvat piruiksi ja yhdessä luokkakavereitten kanssa hän alkaa tutkia tapahtumia ja tapahtunutta, myös salaperäisen kiven tapausta. Ihan luettava, pelottava ja karmiva nuortenkirja.

En oikein osaa arvioida näitä. Nuortenkirjoina molemmat ovat hyviä, eivät ehkä ihan loistavia kuitenkaan.