Takashi Hiraide: Kissavieras

14. Takashi Hiraide: Kissavieras



Kissavieras on kissaihmisen pakollista luettavaa. Myös Japani ja japanilaisen kirjallisuuden omaleimaisuus kiehtoo. Kuten kirjan nimestäkin voi luonnollisesti päätellä, kirjailijapariskunnan luona vierailee säännöllisesti kissa, josta tulee heille tärkeä. Itse arvelin, että kissalle käy huonosti - joku tappaa sen, se jää auton alle tai jotain vastaavaa. Yleensähän kissan osa kaunokirjallisuudessa on tällainen. Ja jotain sattuu, kyllä. Kiinnitin erityisesti huomiota miljöön kuvaukseen, koska se on hyvin tarkkaa ja yksityiskohtaista ja lisää osaltaan tarinan kiehtovuutta. Omalaatuisesta pikku tarinasta tulee ensimmäisenä mieleen Murakami.

Arvio: 3+/5

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

1. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet



Ajattelin, että Murakamin uusin tarjoaisi riittävän laadukkaan aloituksen uudelle vuodelle. Viime vuodenkin taisin aloittaa Murakamilla, joten miksei tätäkin. Värittömän miehen vaellusvuodet on nimensä mukaisesti hieman väritön, valju ja vaisu tarina, kertoohan se yksinäisyydestä. Toisaalta sen sanoma on hyvinkin voimakas. Ihminen on yksin, ihmiset ympäriltään voi menettää koska tahansa ja keneenkään ei loppujen lopuksi voi turvata tai luottaa. Kuulostaa luultavasti tutulta useammastakin meistä, ikävä kyllä.

Tarinassa noin kolmevitonen Tsukuru ei ole vieläkään päässyt yli hylkäämiskokemuksesta, jonka hänen lukioaikaiset ystävänsä hänelle tylysti ja selittelemättä aiheuttivat. Tsukuru viettää vaatimatonta, yksinäistä, yksinkertaista elämää. Hänen uusi naisystävänsä näkee Tsukurun lukot ja vaatii häntä selvittämään välit menneisyyden entisten ystävien kanssa. Suomalaisesta lukijasta kiinnostavinta on tietenkin se, että entisiä ystäviä etsiessään Tsukuru päätyy myös Suomeen.

Pidin tästä kirjasta hurjasti. Se on helppo- ja nopealukuinen olematta pinnallinen tai yhdentekevä. Ihan täysi napakymppi lukuelämys tarina ei kuitenkaan ollut. Petyin hieman avoimeen loppuun, vaikka tarkemmin ajatellen se kyllä sopii kirjaan. Onnellinen loppu olisi ollut liian korni ja onneton liian masentava. Murakamilta odotin ehkä myös maagisempaa otetta. Uskallan kuitenkin veikata jo nyt, että eiköhän tämä vuoden päästä komeile parhaiden lukemieni ulkomaisten kirjojen listalla.

Vuoden lukuhaasteessa tällä kirjalla voi kuitata ainakin kohdat 33 ja 48.

Arvio: 4+/5

Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3

2. Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3



Tammikuun kirja omasta hyllystäni

Saatuani tämän joululahjaksi tiesin heti, että luen tämän mahdollisimman pian, kirjaston kirjoista ja niiden eräpäivistä välittämättä. Halusin tietää miten tarina päättyy, ennen kuin tarinan ykkös- ja kakkososien yksityiskohdat ovat unohtuneet mielestäni.

Trilogian kolmososa jatkaa edellisistä osista tutuilla realismista vinksahtaneilla linjoilla. Miten mukava olikaan taas palata tähän maailmaan! Tarinan jännitteenä säilyy lähes loppuun saakka se, tapaavatko päähenkilöt Tengo ja Aomame toisensa, koska ja miten. Tarina etenee kolmesta näkökulmasta. Tengon ja Aomamen lisäksi tapahtumia seuraa Ushikawa, omituiseksi ja huomiotaherättävän rumaksi kuvattu lahkon palkkaama salapoliisi, joka etsii Aomamea.

En suosittele kirjaa niille, jotka eivät ole lukeneet ykkös- ja kakkososaa, mutta koko trilogiaa suosittelen lämpimästi. Hesarin kriitikko ei kirjasta pitänyt, mutta tällä kertaa olen hänen kanssaan eri mieltä. Minusta tarina on kiehtova ja sen viehätys säilyy loppuun saakka. Toisaalta kirjan halusi lukea nopeasti, jotta saisi tietää miten asiat ratkeavat ja toisaalta lukemista halusi pitkittää, tarinan ei halunnut loppuvan. Harmitti päästää irti tästä todellisuudesta, vuoden 1Q84 maailmasta.

Arvio: 5/5

Haruki Murakami: 1Q84. Osat 1 ja 2.

76. Haruki Murakami: 1Q84. Osat 1 ja 2.




Murakamin uutuusjärkäle on odottanut lukuvuoroaan jo jonkin aikaa ja syysloman kynnyksellä vihdoin rohkenin tarttua siihen. Ja olipa hyvä, että säästin tämän lomalle. Halusin nimittäin lukea kirjaa koko ajan. Kuten osasin odottaakin, kirja on hämmentävä ja häiritsevä. Tarina on kummallinen eikä sen kulkua voi mitenkään arvailla tai ennustaa. En tiedä miten tätä pitäisi tulkita, koska mieleen tulee niin monenlaisia näkökulmia, mikä symbolisoi mitäkin... Mutta niin kovin kiehtovaa ja ajatukset liikkeelle laittavaa tarinankerrontaa tämä edustaa, ja tarinasta voi myös nauttia sitä sen suuremmin analysoimatta.

Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa. Toisessa nuori liikunnanohjaajanainen tappaa sivutoimenaan pahoja miehiä. Toisaalla kolmekymppinen matematiikan opettaja muokkaa teinitytön kirjoittamaa mielikuvituksellista mutta kirjoitusasultaan kömpelöä käsikirjoitusta romaanikilpailukuntoon. Käsikirjoituksessa on pikkuväkeä ja taivaalla mollottaa kaksi kuuta. Mutta missä eletään vuotta 1Q84?

Ensimmäinen osa herätti pelkkiä kysymyksiä. Olisin toivonut saavani edes yhden vastauksen. Toisessa osassa tarinat alkavat punoutua toisiinsa, mutta kaikki arvoitukset eivät siltikään tunnu ratkeavan. Ainoa seikka, josta en erityisemmin innostunut, on kirjan naiivilta tuntuva rakkaustarina. Hämmentävää oli myös se, miten vähän lähes 800 sivun aikana kuitenkin tapahtui.

Millainen todellisuus oikein jäljittelee fiktiota? Toivottavasti saan kolmososan käsiini pian.

Arvio: 5/5

Haruki Murakami: Kafka rannalla

16. Haruki Murakami: Kafka rannalla



15-vuotias kirjastoissa viihtyvä poika karkaa kotoa, toivoo löytävänsä kadonneen äitinsä ja siskonsa ja näkee heidät suunnilleen ensimmäisissä vastaantulevissa ihmisissä. Koululuokallinen lapsia menettää tajuntansa metsässä ja yksi lapsista ei koskaan toivu entiselleen. Kissat puhuvat, niitä tapetaan ja niiden tappaja on pakko tappaa. Taivaalta sataa kaloja. Lukutaidoton vanha mies etsii kiveä.

Kiehtovan outoa tarinaa lukiessa ei todellakaan osaa odottaa, mitä tapahtuu seuraavaksi. Itse suhtauduin tähän hyvin ristiriitaisesti. Välillä tympiinnyin ja turhauduin, välillä innostuin ja kiinnostuin. Todellisuus sekoittuu fantasiaan ja tarina on yksi suuri metafora tai jonkinlainen arvoitus, jonka ratkaistakseen kirja varmasti pitäisi lukea uudestaan. Kummallinen, kiehtova, outo, onnistunut. Ei ihan minun lempikirjojani kuitenkaan.

Arvio: 4/5

Haruki Murakami: Norwegian Wood

14. Haruki Murakami: Norwegian Wood


Japanilainen opiskelijapoika elää hiljaista, vaatimatonta ja melko eleetöntä elämää 1960-luvun lopulla. Kerronta on erittäin miellyttävälukuista - mitä enemmän tätä luin, sitä enemmän tästä pidin. Olisin ehkä pitänyt vieläkin enemmän, jos olisin saanut lukea tämän silloin, kun olin itse 20-vuotias opiskelija. Tarina on haikea ja surumielinen olematta kuitenkaan liian ankea, vaikka itsemurhia tunnutaankin tehtävän lähes liukuhihnalta ja jotkin "suurista oivalluksista" olivat ehkä hieman korneja. Kai olin vain oikeassa mielentilassa tätä kirjaa varten? Suomalaisessa ja japanilaisessa mentaliteetissä on selvästi paljon samaa.
Elokuvaa en ole nähnyt.

Arvio: 4/5