Neljä uudehkoa kotimaista

16. Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä ja muita kirjoituksia



Härkösen kolumnikokoelmat ovat ihan näppäriä välipaloja. Tämäkin on todella nopealukuinen, ihan kiva, mutta ei tehnyt erityistä vaikutusta. Matkalukemisena kirja on mainio, koska se ei vaadi juurikaan keskittymistä. Kolumnit ovat lyhyitä ja tarjoavat viihdykettä, mutta eipä tästä juuri mitään mieleen jäänyt. Suosittelen helppoa ja kepeää lukemista etsiville.

Arvio: 2+/5

17. Pirjo Hassinen: Sauna Paradis



Olen aina pitänyt enemmän tai joskus vähän vähemmänkin Hassisen kirjoista, joten ihan innolla tartuin tähän uusimpaankin. Tarinassa on Anne-niminen kirjailija, jonka vanha lapsuudentuttu Lauri samalta kadulta ei kykene muistamaan lapsuudestaan asioita, jotka haluaisi muistaa. Anne auttaa häntä muistamaan. Molemmilla henkilöillä on tietenkin omat ongelmansa, kipupisteensä, painolastinsa ja lisäksi Anne kirjoittaa kirjaa, joka on myös sisäkertomuksena osana tarinassa ja jossa peilautuu hänen oman elämänsä kipeät ja vaikeat asiat. Pidän kirjailijan tyylistä ja tavasta kirjoittaa, kovastikin. Arjen kuvaus on onnistunutta ja soljuvaa eikä koskaan voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mihin suuntaan henkilöt aktiivisesti menevät tai passiivisesti ajautuvat.

Miellyttävä arkinen tarina yllätyksineen, mukavalukuinen, uskottava, mukanaanvievä lukukokemus. Ei mikään järisyttävä tai maailman paras kirja kuitenkaan.

Arvio: 3½/5

18. Patjim Statovki: Kissani Jugoslavia



Olin kuullut paljon hyvää tästä kirjasta enkä joutunut pettymään. Itse asiassa tämä on yksi niistä (harvoista) kirjoista, jonka lukemisen haluaisi aloittaa heti loppuun päästyään uudestaan, jotta vaivaamaan jääneet asiat ehkä selviäisivät paremmin. Kissa- ja käärmesymboliikka kiinnosti kovasti. Onko käärme paha ja kissa hyvä? Ei. Kai? Mitä symboloi käärmeentappo? Isänmurhaa? Kuka tai mikä on puhuva kissa?

Kirja kertoo äidin ja pojan erilaiset tarinat. Kumpikin päätyy maahanmuuttajiksi Suomeen eikä se tee heistä onnellisia. Äidin tarina kiinnosti alussa enemmän, mutta loppua kohden pojan tarina kasvoi kiinnostavammaksi. Hyvä kirja, erottui massasta positiivisesti, uteliaisuutta herättelevä aihe ja kaikin puolin positiivinen lukuelämys. Kirjailija on tavattoman taitava!

Arvio: 4½/5

19. Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja



Aloittaessani tämän kirjan lukemista mietin, mahtaako mielensäpahoittajan idea olla jo ammennettu tyhjiin. Mutta ehei, kyllä tämä kirja toimii loistavasti. Erityisesti mieli ei pahoitu siitä, että kirja onkin edellisistä poiketen jatkuvajuoninen romaani, mikä on mielestäni erinomainen jatke (vaiko päätös?) mielensäpahoittamiselle.

Mielensäpahoittaja odottaa kuolemaa, tekee testamenttia ja rakentaa arkkua. Kuoleman vastapainona tietenkin myös elämä on hyvin vahvasti läsnä. Päähenkilön viisaudet edelleen hymähdyttävät, hymyilyttävät ja välillä hihityttävätkin. Lukemisen arvoinen kirja, ehdottomasti.

Arvio: 4-/5

Kaksi Härköstä ja yksi Liksom

 

61. Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Kaikki oikein on minulle historiallinen tapaus - se on ensimmäinen iPadilta lukemani e-kirja. Paikallisen kirjastomme hakujärjestelmän mukaan tätä kirjaa jonottaa yli 60 ihmistä, mutta e-kirjan laina kahdeksi viikoksi oli vain kahden klikkauksen päässä. Vaikka pidänkin konkreettisista käsinkosketeltavista paperisista kirjoista huomattavasti enemmän kuin tabletin ruudun tuijottamisesta, päätin kuitenkin siirtyä 2010-luvulle ja kokeilla e-kirjan lukemista. Jo oli aikakin, sanoisi varmasti moni.

Kukapa meistä ei olisi joskus haaveillut lottovoitosta? Tässä tarinassa haaveesta tulee totta. Aihe on hykerryttävä, tarina on kepeä, nopea- ja helppolukuinen, viihdyttävä, äkkiä ahmaistava. Äkkirikastumisen ja shoppailupinnan alla piilee kuitenkin myös vakavampia teemoja - miten yhtäkkiä kuin taivaasta päähän pudonneet miljoonat vaikuttavat parisuhteeseen, sukulais- ja ystävyyssuhteisiin? Mikä vaikutus rahalla on omiin ongelmiin, kuten orastavaan alkoholiongelmaan? Entäs jos yhtäkkiä on varaa ja mahdollisuus juoda vaikka aamusta iltaan, kun ei töissäkään tarvitse käydä? Oman elämän ongelmia eivät taida miljoonatkaan poistaa.

Nopea lukupala oli tämä. Viihdyttävä ja kevyesti antoisa, ja nautin Härkösen joistakin oivalluksista kovastikin. Varsinkin maakuntalaulujen soittaminen kostoksi miehen kuorsauksesta huvitti.

Arvio: 3½/5

62. Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

Tämän vuoden kirjan ja ruusun päivän kaupanpäälliskirja kökötti odottavan näköisenä kirjaston pikalainahyllyssä. Härkösen kolumneja olen lukenut ennenkin ja niistä pitänyt, joten tämä lähti mukaan. Kolumnit ovat nokkelia ja sukkelia, viihdyttäviä, ajankohtaisia, toisinaan ajatuksiakin herättäviä. Itse aloin miettiä, että tosiaan - lähes mistä tahansa voisi kirjoittaa kolumnin. Pitäisiköhän kokeilla?

Arvio: 3+/5

63. Rosa Liksom: Väliaikainen

Miten ihailtavan lyhyitä, tiiviitä, napakoita ja kiehtovia novelleja Liksom kirjoittaakaan. Hurahdin tähän kokoelmaan heti ensimmäisestä novellista lähtien enkä olisi halunnut sen koskaan loppuvan. Pieni tökähtävä pysähtyminen ja hidastuminen tosin tapahtui kirjan kolmannessa osassa, kun kieli vaihtui peräpohjalaismurteeksi. H-kielen lukeminen vaati enemmän totuttelua eikä ensin kolahtanut yhtä kovaa kuin alun novellit, vaikka varsin hyvin tiedänkin lapin murteen olevan ominta ja tyypillisintä Liksomia. Mutta on Liksom taitava, omintakeinen, hurmaava. Murteeseenkin tottui kun aikansa luki. Toimiva kokonaisuus, todellakin.

Arvio: 3½/5

Päivä 25 – Hahmo, kehen samastun parhaiten

Keneen kirjalliseen hahmoon sitten samastuisin? Tätäkin mietin pitkään, koska tiesin, että tähän kysymykseen on olemassa jokin täydellinen vastaus.

Lapsena samastuin etten sanoisi epänormaalin voimakkaasti L.M. Montgomeryn  Uuden Kuun Emilia Starriin tai alunperin  Emily Byrd Starriin. Parikymppisenä samastuin Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivä -kirjan päähenkilöön, Astaan. Tämänkin kirjan olen muuten lukenut ainakin viisi kertaa.

Sittemmin olen jotenkin oudosti kokenut samastuvani Liza Marklundin Annika Bengtzoniin, vaikka en pidä ollenkaan koko hahmosta! Mitä tämä sitten minusta kertookaan...

Päivä 22 – Omistamani suosikkikirja

Toistoa toistoa, taas tulee tähänkin postaukseen toistoa. Omistan viisi Johanna Sinisalon kirjaa, joista siis Ennen päivänlaskua ei voi taitaa olla suosikkini. Muita omistamiani suosikkikirjoja ovat esimerkiksi jo muutaman kerran mainitsemani Anne B. Radgen Berliininpoppelit-trilogia, L.M. Montgomeryn Runotyttö-trilogia ja Anna-Leena Härkösen Häräntappoase.

Ja mainitsenpa muutaman muunkin kirjahyllystäni löytyvän suosikkikirjan, joista en ole vielä kirjoittanut: Anja Kaurasen Pelon maantiede, Sofi Oksasen Puhdistus, John Irvingin Garpin maailma.

Päivä 02 – Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kolmesti

Olen lukenut kaikki lapsuudessa lukemani kirjat useammin kuin kolmesti - Tiina-kirjat, Montgomeryn ja Alcottin tyttökirjat, Viisikot ja vastaavat. Ensimmäisenä mieleeni tuli kuitenkin Anna-Leena Härkösen Häräntappoase, joka on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani. Taisin lukea sen ensimmäisen kerran vuonna 1988 tai 1989 ja sen jälkeen olen lukenut kirjan ainakin 7 tai 8 kertaa. Olen myös katsonut kirjasta tehdyn tv-näytelmän niin monta kertaa, että osaan repliikkejä ulkoa. Useimmat nykyteinit eivät enää Häräntappoasetta täysin ymmärrä, mikä sinänsä on sääli. Mutta klassikkoaseman nuortenkirjallisuuden joukossa kirja on ehdottomasti ansainnut.

Anna-Leena Härkönen: Sotilaan tarina

55. Anna-Leena Härkönen: Sotilaan tarina

Olin pitkään muistellut, että Härkönen kirjoitti nuorena jonkin toisenkin kirjan kuin Häräntappoaseen. Muistin lukeneeni sen lukioikäisenä ja pitäneeni sen maailmasta. Ja nytpä sen löysin.

Ei tosin enää oikein napannut mukaansa tämä teos. Nuorena tätä varmaankin luki nuoren näkökulmasta, mutta nyt lukijan näkökulma oli lähinnä sen astmaisen äidinkielenopettajan. Ei ole helppoa olla nuori, luova ja wanna-be taiteilija. Se ei ole helppoa nykymaailmassa, mutta ei se helppoa ollut 80-luvullakaan.

Tarina kertoo teatterimaailmasta ja se kai joltain osin perustuu Härkösen omiin kokemuksiin teatterikorkeakoulussa. Objektiivisesti tunnustan kirjan ansiot, mutta subjektiivisesti en lämmennyt.

Arvio: 2/5

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

42. Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia



Löysinpä käsiini vielä yhden Härkösen kolumnikokoelman ja lukaisin sen yhtä nopeasti kuin edellisetkin. Ihan viihdyttävää, nopeaa ja näppärää. Sopii kesän alkuun.

Arvio: 3/5

Anna-Leena Härkösen kolumneja

38. Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia sekä
39. Anna-Leena Härkönen: Palele porvari! ja muita kirjoituksia


Nopeaksi välipalaksi ahmaisin kaksi Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelmaa. Pallomeri-kokoelman olen varmaan lukenut aiemminkin, osa kolumneista tuntui niin tutuilta, mutta porvarin paleleminen oli uusi tuttavuus. Pidän Härkösen tyylistä, vaikka en olekaan hänen itsetilitysromaaniensa (Heikosti positiivinen ja mikä se siskonitsemurhakirja olikaan nimeltään?) ystävä ollenkaan. Näistä kepeistä ja nopeista kolumneista jäi kuitenkin ihan hyvä maku suuhun.

Arvio: 3/5

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

53. Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti



Aihe, sijaisvanhemmuus, ei kosketa tai kiinnosta henkilökohtaisesti mitenkään, mutta tarina oli silti mukava luettava - sujuva, näppärä, nopealukuinen (päivässä luettava), uskottavakin kai jotenkin. Pidän Härkösen tyylistä, vaikka aihe ei kiinnostakaan. Jotenkin liian helppo tarina kuitenkin. Sijaislapsista luulisi saavan vähän tylymmänkin juonen aikaiseksi. Perheen kissakaan ei kuole tai katoa, mikä yleensä on fiktiokissojen funktio tämäntyylisissä tarinoissa.

Arvio: 3/5

Kesäkuu 2009, osa 2

30. Laura Honkasalo: Tyttökerho

Alle kolmekymppinen nainen vinkuvonkuu kuinka elämä menee hukkaan, kun ei ole miestä ja lapsia. Ihan hyvin kirjoitettua, vaikka henkilöt olivat melko kaavamaisia kuitenkin ja aihe on pateettinen. Tällaiset ihmissuhdediipadaapat olisivat uponneet paremmin joskus 10-15 vuotta sitten. Bla-bla-bla.

Arvio: 1/5

31. Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

"Rakkaus on sitä, että antaa toisen pilata elämänsä."
Mainonnan perusteella luulin, että tämä olisi jokin seksikeskeinen tilitys, keski-ikäisten Akvaariorakkautta... Mutta tämähän olikin parempi. Huumori upposi ja miehen ja naisen suhteen kuvaus oli aika osuvaa.

Arvio:  3/5

32. Margaret Atwood: Rouva Oraakkeli

Nainen on lavastanut oman kuolemansa ja alkaa kerrata elämäänsä: Ylipaino, vaikea äitisuhde, puolalainen rakastaja, ääriasioista innostunut aviomies, jolta pitää salata kaikki, kirjailijan ura kauhuromantiikan ja runojen parissa. Ihan ok lukea, epäuskottavuus vähän häiritsi.

Arvio: 3/5

33. Leena Lehtolainen: Sukkanauhatyttö

Novellikokoelma. Kevyttä kamaa, nopeaa ja kepeää kesälukemista. Sujuvaa ja helppoa, ei-mieleenjäävää.

Arvio:  2/5

Huhtikuu 2009

16. Kari Hotakainen: Sydänkohtauksia

Aika yhdentekevä. Aihe (elokuvan teko ja sitkeä suomalainen elokuvafriikki) ei sittenkään jaksanut kiinnostaa tarpeeksi.

Arvio: 2/5


17. Henning Mankell: Daisy Sisters

Tätä piti vaan lukea-lukea-lukea. Ei mitenkään ihmeellinen, mutta pidän Mankellin kerrontatavasta. Siinä on jotain aitoa, arkipäiväistä, kotoisaa?

Arvio: 3/5
 

18. Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty

Julkkis tilittää surustaan ja tavikset haluaa tirkistellä. Toivottavasti minäkertoja ei ollut aito Härkönen, vaan neuroottisuus oli fiktiota? Kirja täynnä kliseitä. Nimetön nobody ei ikinä saisi tällaista julkaistua.

Arvio: 1/5

19. Paulo Coelho: Yksitoista minuuttia

"Rakkaus näyttää liittyvän enemmän toisen ihmisen poissaoloon kuin läsnäoloon."
Pidin alusta, mutta lopun "suuret oivallukset" eivät puhutelleet. Loppujen lopuksi tämä oli "Pretty Woman" -tyyppinen satu. Maailman myydyin kirja vuonna 2003? Vaikea uskoa. Silti haluan lukea lisää Coelhoa.

Arvio: 3/5


20. Margaret Atwood: Kissansilmä


Taiteilija näkee elämänsä kissansilmän läpi. Lapsuus- ja nuoruuskuvaukset olivat parasta, loppua kohden lässähti. Ihan ok luettavaa, ei sen enempää.

Arvio: 3/5