Veronica Roth: Outolintu

44. Veronica Roth: Outolintu



Rothin trilogia nousi käsittääkseni teinien suosioon Nälkäpelin jälkeen elokuvien myötä. En ole nähnyt elokuvaa enkä sen jatko-osia enkä tiennyt kirjasta muuta kuin että sekin on jonkinlainen dystopia. Tulevaisuudessa kansalaiset on jaettu viiteen eri ryhmään, Vaatimattomiin, Teräviin, Rehteihin, Sopuisiin ja Uskaliaisiin, joista jokaisella pitäisi olla oma tehtävänsä rauhan, sovun ja järjestyksen ylläpitämiseksi. Pinnan alla kuitenkin kuohuu ja muhii jotain ihan muuta. Teini-ikäisinä eri osastoille syntyneet lapset saavat itse päättää, mihin osastoon kuuluvat. Tarinassa seurataan Trisiä, joka muuttaa Vaatimattomasta Uskaliaisiin.

Pidin tarinan ideasta, mutta taustatarinaan ja miljöön yksityiskohtaisempaan kuvaukseen olisi voinut panostaa paljon enemmän, jotta tästä olisi tullut aikuistakin kiinnostava kirja. Tarina jää pinnalliseksi ja omalla tavallaan hyvinkin kiinnostava Trisin koulutusjakso muuttuu aivan liian yhtäkkiä toimintaelokuvamaiseksi sodaksi. Söpö ja imelä rakkaustarinakin on teinilukijoiden mieliksi ympätty mukaan. Toisaalta tunteet sivuutetaan hyvin nopeasti. Päähenkilön lähipiiristä kuolee porukkaa jatkuvasti ja kuolemille lähinnä kohautetaan olkapäitä ja jatketaan ryminällä eteenpäin. Ei näin! Tästä olisi saanut pienellä hionnalla paljon tasokkaammankin kirjan. Luen kyllä jatko-osatkin, vaikka tämän perusteella ne varmaankin ovat silkkaa väkivaltaa ja räiskintää.

Arvio: 3/5

Touko-kesäkuun dekkarit

Touko- ja kesäkuussa luin kuusi dekkaria.

38. Jo Nesbo: Verta lumella. Osa 1



Suosikkini Nesbon uusin törötti kirjaston pikalainahyllyssä, joten pakkohan se oli mukaansa napata. Kirja on melko lyhyt ja ohut, ja se kertoo kiltistä Olavista, joka työskentelee huumepomolle ja tappaa vahingossa väärän ihmisen. Kyseessä on trendikkäästi dekkari rikollisen näkökulmasta siis. Ihan nopealukuinen ja näppärä, mutta... Miten niin osa 1? En halua lukea kirjoja osissa. Pitäiskö minun joskus vuoden päästä osan 2 ilmestyessä muistaa yksityiskohtia tästä kirjasta, kun olen välissä ehtinyt lukea sata muutakin kirjaa? Ja mitä muuta tämmöinen osiin jakaminen on kuin rahastusta? Olisin ihan mielelläni lukenut kunnon tiiliskivijärkäleen.

Tarina on ihan luettava, muttei erityinen. Nesbolta odotin jotain vähän muuta.

Arvio: 3/5
Luettu toukokuun puolivälissä

39. Kristina Ohlsson: Varjelijat



Ohlssonin dekkareita olen pitänyt kovin koukuttavina, mutta ongelmana näissä jatkuvissa sarjoissa on se, etten meinaa muistaa taustatarinaa, poliisin elämäntilannetta ja edellisten kirjojen tapahtumia. Edellisten kirjojen Nukketalo ja Tuhatkaunot tapahtumat olin ehtinyt jo unohtaa, varsinkin kun vetävistä tarinoista huolimatta Ohlssonin kirjat asettuvat perusdekkarin lokeroon, ja niissä ei ole mitään erityisen mieleenpainuvaa. Tämäkin on alkuasetelmiltaan hyvin perusdekkari - metsästä löytyy muutama vuosi sitten kadonneen nuoren naisen ruumis ja poliisi alkaa tutkia tapausta. Vaikka tarina etenee dekkarigenren näkökulmasta melko tavanomaisesti, on mukaan onnistuttu ymppäämään mukavasti jännitteitä, ja tarina on vetävä ja koukuttava. Dekkareitten ystäville voi ehdottomasti suositella. Ohlssonkin tuntuu parantavan otetta kirja kirjalta.

Arvio: 3½/5
Luettu kesäkuun alussa

40. Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee



Taas uusi Jungstedt - sopivan kevyttä ja vaivatonta kesälukemista. Kadonneita lapsia, mielenterveysongelmia, epämääräisiä uhkauksia, poliisien välistä ihastumista ja rakastumista, kissoja, joihin aina kiinnitän huomiota, vaikka niiden kohtalona dekkareissa yleensä onkin tulla tapetuksi... ja lopulta murha. Juonenkäänteet ovat ennenkin nähtyjä, helpoille dekkareille tyypillisiä. Kirjailijan tyylin tuntien näppärää ja sujuvaa luettavaa, hieman lapsellista ja selittelevää. Loppu jää trendikkäästi auki ja kesken, joten eiköhän jatkoa seuraa.

Arvio: 2/5
Luettu kesäkuun alussa

41. Anna Karolina Larsson: Paviaanivarkaus

 

Uuden dekkaristin esikoisteos. Kannessa hehkutetaan tämän muistuttavan Jens Lapiduksen dekkareita ja kyllä, näin on, jopa häiritsevän paljon. On hyvä poliisi, paha poliisi ja pohjimmiltaan hyväsydäminen rikollinen, josta ei oikein ota selvää, onko hän hyvä vai paha. Näiden kolmen näkökulmista tarina vuorotellen etenee lyhyin kohtauksin. Ja onhan tämä, koukuttava, viihdyttävä, karu. Dekkareitten ystävä tuskin pettyy. Tarinan miljöö on vastenmielinen eikä kovin uskottavakaan; välillä tämä muistuttaa aikuisille suunnattua satua. Kirjailija ei kuitenkaan pidä lukijaansa idioottina ja selittele liikoja. Vietin tämän parissa muutaman kiireettömän illan ja yhden sateisen sunnuntaiaamupäivän ja viihdyin. Eipä tämä mikään maailmankirjallisuuden huippu tietenkään ole, mutta omassa lajissaan varsin näppärä tekele. Suosittelen helppojen ja vetävien dekkareitten ystäville.

Arvio: 4/5
Luettu kesäkuun puolivälissä

42. Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä 

 

Tällaisenkin uutuuden kirjaston pikalainahylly onnistui lainattavien pinooni tyrkkäämään. Läckbergin kirjat ovat todella suosittuja, mutta henkilökohtaisiin suosikkeihini ne eivät kuitenkaan kuulu. En oikein pidä kirjailijan tyylistä, vaikka hän punookin taitavasti juonenkäänteitä. Liikaa hössötystä, liikaa lapsellista selittelyä, lukijan omalle päättelylle ei anneta ollenkaan tilaa. Pidän näitä hyvin yksinkertaisina kirjoina, joskin toki viihdyttävinä. Ja mainiota aivotonta kesäviihdykettä tämäkin toki tarjosi.

Läckbergin edellisten kirjojen kaavan mukaan tässäkin tapahtuu nykyajassa rikos, joka liittyy menneisyyden tapahtumiin. Luvut kulkevat osin menneessä, mutta suurimmaksi osaksi nykyisyydessä useiden aiemmista kirjoista tuttujen henkilöiden näkökulmista, ja jossain vaiheessa nykyisyys selittää menneet. Pääjuonenkäänteet osasin arvata, siitäkin miinusta, mutta oli loppuratkaisussa toki yllättäviä yksityiskohtia. Läckbergin tyylistä pitäville tämä tuskin on pettymys. Dekkarina tarina on keskinkertainen, kirjallisuutena ö-luokkaa.

Arvio: 3-/5
Luettu kesäkuun puolivälissä

43. Katarina Wennstam: Petturi



Wennstamin uusin kertoo vihamurhasta. Aluksi löytyy raa'asti murhattu nuori mies. Voidaanko jalkapalloilija tosiaan tappaa siksi, että hän vaihtoi seuraa? Myöhemmin paljastuu, että murhattu jalkapalloilija oli homo. Kuka hänet murhasi ja miksi? Siksikö mitä hän teki vai siksi mitä hän edusti?

Olen pitänyt Wennstamin kirjoista ja melko karustakin yhteiskuntakriittisestä otteesta. Tässäkin jalkapallohuligaanien käytös on niin brutaalia, ettei sitä halua edes uskoa todeksi. Tämä oli hyvin helppolukuinen ja sujuvasti etenevä, mutta pistää miettimään maailmaa ympärillään ja osoittaa epäkohtia. Jostain muistan lukeneeni tai kuulleeni, että tämä olisi uuden trilogian alku. Vaikka olenkin huono muistamaan itseään toistavien ja kuitenkin aika samankaltaisten dekkareitten yksityiskohtia, mielestäni tässä on osaksi samoja henkilöitä kuin Wennstamin edellisissä kirjoissa. Olisikohan niin, että edellisen trilogian päähenkilöt ovat väistyneet sivuun ja sivuhenkilöistä on tullut päähenkilöitä? Seuraavat  osat varmasti jatkavat asianajaja Shirinin ja poliisi Charlotan rikostutkimuksia. Itseäni täysin kiinnostamaton Shirinin avioliittokin jäi täysin levälleen, joten eiköhän tarina jatku. Ehdottomasti luen jatkonkin. Enemmän tämänkaltaiset dekkarit minuun uppoavat kuin camillaläckbergit.

Arvio: 4-/5
Luettu kesäkuun lopulla, e-kirjana

Maalis-huhtikuun dekkarit

Maalis- ja huhtikuussa luin 6 dekkaria.

21. Erik Axl Sund: Unissakulkija 



Unissakulkija jatkaa täsmälleen siitä, mihin koukuttavaa Varistyttö päättyy. Kirjat kannattaa siis ehdottomasti lukea järjestyksessä, kuten nyt trilogiaa luettaessa tietenkin on luontevaakin. Sofian ja Victorian kuviot käyvät kieltämättä yhä kiinnostavimmiksi ja nopeasti tämänkin haluaa lukea saadakseen tietää, miten kaikki lopulta ratkeaa. Henkilöt ovat myös edelleen kovin mielenkiintoisia joskaan eivät välttämättä kovin miellyttäviä. Jeannetteen ja hänen perhekuvoihinsa keskitytään huomattavasti vähemmän kuin edellisessä kirjassa ja aiheen vastenmielisyyteenkin on jo hivenen turtunut, jos näin nyt edes voi sanoa. Hyvää matkalukemista ja niin koukuttavaa viihdettä, että kolmannen osan aion lukea heti perään.

Arvio: 4/5
Luettu maaliskuun alussa, e-kirjana

22. Erik Axl Sund: Varjojen huone



Sen verran koukuttavaa ja uutuudenviehättävää todellakin tämä Sund, että pakko oli korkata päätösosa heti kakkosen lukemisen jälkeen. Ruumiita on tullut jo paljon ja jännitteet kasvavat. Turhaan tarinaa ei mielestäni ole kuitenkaan pitkitetty, kuten joissakin trilogioissa, vaan tämä kolmas osakin onnistuu vielä yllättämään. Melko mielikuvituksekas ja epäuskottava tarina toki on, ja toivoa pitää että näin hulluja ihmisiä olisi olemassa vain fiktiossa. Loppuun vähän petyin, mutta en tiedä olisiko se edes voinut olla toisenlainen.


Pyyhkiikö trilogia sitten lattiaa Stieg Larssonilla, kuten ensimmäisen osan takakannessa luvataan? Mielestäni ei. Mutta ehdottomasti Larssonin trilogiaan mieltyneiden kannattaa lukea tämäkin.

Arvio: 4-/5
Luettu maaliskuun puolivälissä, e-kirjana

23. Belinda Bauer: Ruumis nro 19



Televisiosarjoissa on nähty superälykkäitä ja sosiaalisesti kömpelöitä asperger-ihmisiä, mutta enpä muista ennen heistä dekkareista lukeneeni. Sillä aikaa kun Aspergerin oireyhtymää kantava Patrick opiskelee anatomiaa ja tutkii ruumiita, tarinan minäkertoja joutuu onnettomuuteen ja viruu tiedottomuuden partaalla sairaalassa, jossa hän näkee ja kuulee yhtä sun toista, mutta ei pysty kommunikoimaan. Bimbo hoitaja Tracy taas yrittää iskeä potilaiden omaisista itselleen rikkaan miehen. Tracyn osuus tarinan kulkuun tuntuu ensin hieman epärelevantilta, mutta tarinan lopussa on selittäviä käänteitä ja yllätyksiä.

Tämä ei ole tyypillinen "poliisi etsii murhaajaa" -dekkari ja sepä miellyttikin kovasti. Omaperäisyys on aina hyvästä, varsinkin näin kaavamaisessa genressä kuin dekkari. Muistan pitäneeni kovasti Bauerin dekkarista Hautanummi, kun taas Tappajan katse oli mielestäni vain keskinkertainen. Tämä on ehdottomasti samaa tasoa kuin Hautanummi, koukuttava ja viihdyttävä, keskivertodekkaria kiintoisampi.

Arvio: 3½/5
Luettu huhtikuun puolivälissä

24. Carl-Johan Vallgren: Varjopoika
 


Varjopojan nimi on samantyylinen kuin Varistyttö. Toivoin heti, ettei kirjassa keskeistä olisi pedofilia. Olen lukenut tästäkin ylistyksiä, mutta eipä tämä kovin erikoiselta vaikuttanut. Kirja muistuttaa joitakin muita uudehkoja ruotsalaisia nopeatemposia dekkareita, joissa hyvisten ja pahisten roolit eivät ole selkeät, syyllisiä lavastetaan, narkkariluolista päädytään korkeisiin asemiin tai päinvastoin.

Pikkupoika katoaa ja 40 vuotta myöhemmin hänen aikuinen veljensä katoaa myös. Asiaa tutkimaan ryhtyvä, oikeastaan täysin ulkopuolinen päähenkilö huomaa joutuvansa ajojahdin kohteeksi ja paetessaan hän jättää jälkeensä vain lisää ruumiita, joita hän ei itse kuitenkaan tapa. Ihan vetävä, mutta lopulta melko tavanomainen dekkari.

Arvio: 3+/5
Luettu huhtikuun puolivälissä

25. Mari Jungstedt: Viimeinen näytös

 


En ole enää oikein pitänyt viimeksi lukemistani Jungstedtin kirjoista; niiden sisältö on tuntunut kovin köykäiseltä ja heppoiselta.  Tämä on samaa sarjaa ja vieläpä melko runsaalla romantiikalla höystettynä, hyh. Nainen murhataan, myöhemmin toinenkin nainen murhataan. Keski-ikäinen nainen on järjettömästi rakastunut nuorempaan näyttelijään, ja samaa tuntee yksi päähenkilöistä, komisario Knutas kollegaansa kohtaan. Toimittaja Johanin suhde vaimoonsa Emmaan kärsii pikkuryppysistä, mutta kukoistaa lopussa autuaasti. Murhaaja ei ole se kaikkein todennäköisin vaihtoehto, mutta arvattavissa kuitenkin.

Todella helppolukuinen ja -tajuinen, nopein näkökulmavaihdoksin etenevä viihdyttävä tarina, jota voi suositella etenkin vähän lukeville ja romantiikan ystäville.

Arvio: 2½/5
Luettu huhtikuun lopulla

26. Alexander Söderberg: Kolumbialainen liitto



Tämä lienee trilogian toinen osa? Henkilöt olisi pitänyt varmaan muistaa edellisestä osasta Andalusialainen ystävä. En muistanut. Tarina tempaa mukaansa toimintaelokuvamaisilla juonenkäänteillään ja kertoo kiehtovasti alamaailman kuvioista, mutta henkilöitä on liikaa ja he eivät piirry esiin kovin vahvoina persoonallisuuksina. Edellisen kirjan tapahtumien yksityiskohdat olivat nekin päässeet unohtumaan, joten kaikki pahikset ja heidän pahistelunsa motiivit eivät heti meinanneet aueta. Tarina on kovin tyly ja maskuliininen. Lukijan kannattaa varautua siihen, että kuka tahansa keskeisimmistäkin hahmoista voi kuolla hetkellä millä hyvänsä. Hieman yksioikoista luettavaa, mutta helppoa ja viihdyttävää toki. Dekkarikiintiö tuli tämän myötä hetkeksi aikaa täyteen.

Arvio: 3+/5
Luettu huhtikuun lopulla

Neljä uudehkoa kotimaista

16. Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä ja muita kirjoituksia



Härkösen kolumnikokoelmat ovat ihan näppäriä välipaloja. Tämäkin on todella nopealukuinen, ihan kiva, mutta ei tehnyt erityistä vaikutusta. Matkalukemisena kirja on mainio, koska se ei vaadi juurikaan keskittymistä. Kolumnit ovat lyhyitä ja tarjoavat viihdykettä, mutta eipä tästä juuri mitään mieleen jäänyt. Suosittelen helppoa ja kepeää lukemista etsiville.

Arvio: 2+/5

17. Pirjo Hassinen: Sauna Paradis



Olen aina pitänyt enemmän tai joskus vähän vähemmänkin Hassisen kirjoista, joten ihan innolla tartuin tähän uusimpaankin. Tarinassa on Anne-niminen kirjailija, jonka vanha lapsuudentuttu Lauri samalta kadulta ei kykene muistamaan lapsuudestaan asioita, jotka haluaisi muistaa. Anne auttaa häntä muistamaan. Molemmilla henkilöillä on tietenkin omat ongelmansa, kipupisteensä, painolastinsa ja lisäksi Anne kirjoittaa kirjaa, joka on myös sisäkertomuksena osana tarinassa ja jossa peilautuu hänen oman elämänsä kipeät ja vaikeat asiat. Pidän kirjailijan tyylistä ja tavasta kirjoittaa, kovastikin. Arjen kuvaus on onnistunutta ja soljuvaa eikä koskaan voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mihin suuntaan henkilöt aktiivisesti menevät tai passiivisesti ajautuvat.

Miellyttävä arkinen tarina yllätyksineen, mukavalukuinen, uskottava, mukanaanvievä lukukokemus. Ei mikään järisyttävä tai maailman paras kirja kuitenkaan.

Arvio: 3½/5

18. Patjim Statovki: Kissani Jugoslavia



Olin kuullut paljon hyvää tästä kirjasta enkä joutunut pettymään. Itse asiassa tämä on yksi niistä (harvoista) kirjoista, jonka lukemisen haluaisi aloittaa heti loppuun päästyään uudestaan, jotta vaivaamaan jääneet asiat ehkä selviäisivät paremmin. Kissa- ja käärmesymboliikka kiinnosti kovasti. Onko käärme paha ja kissa hyvä? Ei. Kai? Mitä symboloi käärmeentappo? Isänmurhaa? Kuka tai mikä on puhuva kissa?

Kirja kertoo äidin ja pojan erilaiset tarinat. Kumpikin päätyy maahanmuuttajiksi Suomeen eikä se tee heistä onnellisia. Äidin tarina kiinnosti alussa enemmän, mutta loppua kohden pojan tarina kasvoi kiinnostavammaksi. Hyvä kirja, erottui massasta positiivisesti, uteliaisuutta herättelevä aihe ja kaikin puolin positiivinen lukuelämys. Kirjailija on tavattoman taitava!

Arvio: 4½/5

19. Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja



Aloittaessani tämän kirjan lukemista mietin, mahtaako mielensäpahoittajan idea olla jo ammennettu tyhjiin. Mutta ehei, kyllä tämä kirja toimii loistavasti. Erityisesti mieli ei pahoitu siitä, että kirja onkin edellisistä poiketen jatkuvajuoninen romaani, mikä on mielestäni erinomainen jatke (vaiko päätös?) mielensäpahoittamiselle.

Mielensäpahoittaja odottaa kuolemaa, tekee testamenttia ja rakentaa arkkua. Kuoleman vastapainona tietenkin myös elämä on hyvin vahvasti läsnä. Päähenkilön viisaudet edelleen hymähdyttävät, hymyilyttävät ja välillä hihityttävätkin. Lukemisen arvoinen kirja, ehdottomasti.

Arvio: 4-/5

Kaksi Härköstä ja yksi Liksom

 

61. Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Kaikki oikein on minulle historiallinen tapaus - se on ensimmäinen iPadilta lukemani e-kirja. Paikallisen kirjastomme hakujärjestelmän mukaan tätä kirjaa jonottaa yli 60 ihmistä, mutta e-kirjan laina kahdeksi viikoksi oli vain kahden klikkauksen päässä. Vaikka pidänkin konkreettisista käsinkosketeltavista paperisista kirjoista huomattavasti enemmän kuin tabletin ruudun tuijottamisesta, päätin kuitenkin siirtyä 2010-luvulle ja kokeilla e-kirjan lukemista. Jo oli aikakin, sanoisi varmasti moni.

Kukapa meistä ei olisi joskus haaveillut lottovoitosta? Tässä tarinassa haaveesta tulee totta. Aihe on hykerryttävä, tarina on kepeä, nopea- ja helppolukuinen, viihdyttävä, äkkiä ahmaistava. Äkkirikastumisen ja shoppailupinnan alla piilee kuitenkin myös vakavampia teemoja - miten yhtäkkiä kuin taivaasta päähän pudonneet miljoonat vaikuttavat parisuhteeseen, sukulais- ja ystävyyssuhteisiin? Mikä vaikutus rahalla on omiin ongelmiin, kuten orastavaan alkoholiongelmaan? Entäs jos yhtäkkiä on varaa ja mahdollisuus juoda vaikka aamusta iltaan, kun ei töissäkään tarvitse käydä? Oman elämän ongelmia eivät taida miljoonatkaan poistaa.

Nopea lukupala oli tämä. Viihdyttävä ja kevyesti antoisa, ja nautin Härkösen joistakin oivalluksista kovastikin. Varsinkin maakuntalaulujen soittaminen kostoksi miehen kuorsauksesta huvitti.

Arvio: 3½/5

62. Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

Tämän vuoden kirjan ja ruusun päivän kaupanpäälliskirja kökötti odottavan näköisenä kirjaston pikalainahyllyssä. Härkösen kolumneja olen lukenut ennenkin ja niistä pitänyt, joten tämä lähti mukaan. Kolumnit ovat nokkelia ja sukkelia, viihdyttäviä, ajankohtaisia, toisinaan ajatuksiakin herättäviä. Itse aloin miettiä, että tosiaan - lähes mistä tahansa voisi kirjoittaa kolumnin. Pitäisiköhän kokeilla?

Arvio: 3+/5

63. Rosa Liksom: Väliaikainen

Miten ihailtavan lyhyitä, tiiviitä, napakoita ja kiehtovia novelleja Liksom kirjoittaakaan. Hurahdin tähän kokoelmaan heti ensimmäisestä novellista lähtien enkä olisi halunnut sen koskaan loppuvan. Pieni tökähtävä pysähtyminen ja hidastuminen tosin tapahtui kirjan kolmannessa osassa, kun kieli vaihtui peräpohjalaismurteeksi. H-kielen lukeminen vaati enemmän totuttelua eikä ensin kolahtanut yhtä kovaa kuin alun novellit, vaikka varsin hyvin tiedänkin lapin murteen olevan ominta ja tyypillisintä Liksomia. Mutta on Liksom taitava, omintakeinen, hurmaava. Murteeseenkin tottui kun aikansa luki. Toimiva kokonaisuus, todellakin.

Arvio: 3½/5