Päivä 06 – Kirja, joka tekee minut surulliseksi

Surulliseksi minut tekee... niin, mikä? Tähän on olemassa varmasti jokin täydellinen vastaus, täydellinen tarina... Mutta en muista yhtäkään kirjaa, jota lukiessani olisin itkenyt, vaikka sellaistenhan juuri luulisi jäävän mieleen? Anne B. Radgen Vihreät niityt oli aika surullinen, samoin Lisa Genovan Edelleen Alice. Anne Frankin päiväkirja oli surullinen, samoin Minna Canthin Anna Liisa ja Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli. Paras lukemani kirja Poikani Kevinkin on surullinen. Mutta mikään näistä ei tunnu oikealta tullakseen nimetyksi minun surukirjakseni.

En tiedä. Tai ehkä sittenkin Sarita Skagnesin Vain tytär on tällainen kirja, vaikka sekin enemmän raivostutti ja ahdisti kuin suretti.

Sarita Skagnes: Vain tytär

3. Sarita Skagnes: Vain tytär

Omaelämäkerta ja selviytymistarina väärään sukupuoleen syntymisestä. Päähenkilö syntyy ei-toivottuna tyttärenä intialaiseen perheeseen ja siitä alkaa hänen elämänsä helvetti - tappoyrityksiä, jatkuvaa pahoinpitelyä, sairasta väkivaltaa, raiskauksia, orjuutusta, nöyryytystä, haukkuja, syyllistämistä siitä, että hän sattui syntymään tytöksi.

Vain hyvin sairas ihminen keksisi tällaisen tarinan. Jotenkin kirja on niin järkyttävä, että sen sivu sivulta sairaammiksi meneviin kauheuksiin turtuu eikä se edes jaksa järkyttää - tai sitten tällainen reaktio tulee siitä, että lukija ei halua eikä voi mennä liian syvälle tarinaan, ettei ahdistuisi. Ahdistavaksi tarinan tietysti tekee se, että se ei ole fiktiivinen tarina vaan elämäkerta, totta.  Kirjan lopussa on faktaa Intian naisten asemasta - joka päivä 19 intialaista naista kuolee perheensä miesten tappamina ja intialainen nainen raiskataan joka 29. minuutti. Olen sanaton.

Kirjailija lahjoittaa kaiken kirjasta saamansa tuoton Plan Suomen Koska olen tyttö -kampanjalle.

Arvio: 4/5