Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosi 2013. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosi 2013. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. joulukuuta 2013

Havaintoja vuodesta 2013

Vuonna 2013 ei tullut sataa luettua täyteen, mutta tavoite olikin lukea 80 kirjaa, ja tavoite ylittyi. Luin mielestäni paljon erittäin hyviä kirjoja, ja laatuhan korvaa aina määrän. Luin huomattavasti enemmän ulkomaisia kuin kotimaisia kirjoja, ja kotimaisten kirjojen vuoden top ten olikin sitten aivan mahdoton laadittava, koska mieleenjääneitä suomalaisia kirjoja oli vain muutama. Toinen tavoite, olla lukematta kirjoja, joista en pidä, toteutui myös ainakin jossain määrin. Vajaa puolet lukemistani kirjoista oli perushyviä luettavia ja kolmasosa erinomaisia tai lähes sellaisia. Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2014.

Tavoite vuodelle 2014 on lukea taas sata kirjaa. Mitäpä sitä vähempää tavoittelemaan! Haluan lukea vihdoinkin myös omaan kirjahyllyyni kertyneet erittäin toivotut ja mielenkiintoiset kirjat, jotka tähän saakka ovat jääneet lukematta, koska kirjaston kirjat kiilaavat kiireellisyydellään aina ohi. Otan tavoitteeksi lukea yhden kirjan kuussa omasta kirjahyllystäni.

Arviot 2013
Arvio 5/5                              9 kpl
Arvio 4/5                            21 kpl
Arvio 3/5                            43 kpl
Arvio 2/5                            12 kpl
Arvio 1/5                              3 kpl
Ei arvioitu/useampi arvio       4 kpl

Yhteensä                              92 kpl

Vuoden suosikkikirjailijani. Näitä haluan lukea jatkossa lisää

Jennifer Egan
Jonas Gardell
Mons Kallentoft
Jens Lapidus
Ulla-Lena Lundberg
Haruki Murakami
Joyce Carol Oates
Lionel Shriver
Johanna Sinisalo

Näistä kirjailijoista en pitänyt ja näiden kirjoja tuskin luen lisää
Vera Vala
Karin Slaughter


Vuoden ristiriitaiset kirjailijat 
Gillian Flynn
Virpi Hämeen-Anttila


TOP 5 VUODEN PARHAAT LUETUT KOTIMAISET

1. Johanna Sinisalo: Auringon ydin
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää
3. Anja Snellman: Pääoma
4. Juha Itkonen: Kohti
5. Johanna Holmström: Itämaa


TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT ULKOMAISET

1. Lionel Shriver: Poikani Kevin
2. Haruki Murakami: 1Q84. Osat 1 ja 2.
3. Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
4. Jennifer Egan: Sydäntorni
5. Haruki Murakami: Kafka rannalla
6. Lionel Shriver: Big Brother
7. Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen
8. John Irving: Minä olen monta
9. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja
10. Mikael Niemi: Veden viemää

 TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT DEKKARIT

1. Jo Nesbo: Aave
2. Gillian Flynn: Kiltti tyttö
3. Ursula Poznanski: Viisi
4. Lars Kepler: Tulitodistaja
5. Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri
6. Jens Lapidus: Rahalla saa 
7. Lisa Ballantyne: Syyllinen
8.Katarina Wennstam: Alfauros
9. Karin Fossum: Rakas Poona
10. Karin Alvtegen: Tuntematon

Englanniksi luin 
Lionel Shriver: Big Brother

Eniten luin
maaliskuussa 12 kirjaa, touko- ja syyskuussa 11 kirjaa.
Lionel Shriveria, 4 kirjaa


Vähiten luin
kesäkuussa, 5 kirjaa

Vuoden pettymykset
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Jari Tervo: Jarrusukka
Tuntematon tekijä: Ruohoa lunta   

Vuosi 2013


Vuonna 2013 luin 92 kirjaa. Vuodesta 2009 alkaen olen lukenut 418 kirjaa.

Riikka Ala-Harja: Reikä
Rajaa Alsanea: Riadin tytöt
Karin Alvtegen: Syyllisyys
Karin Alvtegen: Tuntematon
Lisa Ballantyne: Syyllinen
Marja Berisa: Reitti 44. Matkaopas maailman ympäri
Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt
Marja Björk: Prole
Marja Björk: Puuma
Jorgen Brekke: Armon piiri
Jorgen Brekke: Uneton 
Jennifer Egan: Sydäntorni 
Anne Enright: Unohdettu valssi 
Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
Gillian Flynn: Kiltti tyttö
David Foenkinos: Yhden elämän muistot
Karin Fossum: Mustat sekunnit 
Karin Fossum: Rakas Poona
Karin Fossum: Harriet Krohnin murha
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 1. Rakkaus
Lisa Genova: Edelleen Alice 
Taina Haahti: Kaikki mitä tiedän huomisesta 
Lotte & Soren Hammer: Saastat
Victoria Hislop: Saari 
Johanna Holmström: Itämaa
Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat 
Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit 
Virpi Hämeen-Anttila: Railo 
Virpi Hämeen-Anttila: Tapetinvärinen
Kaisa Ikola: Hullu luokka ja kadonneen opettajan arvoitus
John Irving: Minä olen monta
Risto Isomäki: Con rit
Juha Itkonen: Kohti 
Anders Jacobsson & Sören Olsson: Bertin tunnustukset  
Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina  
Mari Jungstedt: Hiljaisuuden hinta
Mari Jungstedt: Vaarallinen leikki
Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri
Mons Kallentoft: Suvisurmat 
Minna Keinänen ja Harri Nyman: Kissojen Suomi. 
Lars Kepler: Tulitodistaja
Katja Kettu: Piippuhylly
Julie Kibler: Matkalla kotiin
Kirja joka muutti elämäni. Toimittaneet Anu Laitila ja Silja Koivisto.
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja 
Jens Lapidus: Rahalla saa 
Taina Latvala: Paljastuskirja
Tuija Lehtinen: Joka kimma sen tietää
Anne Leinonen ja Miina Supinen: Rautasydän 
Heidi Linde: Jo nyt on! 
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Annika Luther: Opettajainhuone 
Camilla Läckberg: Majakanvartija 
Kirsi Merimaa: Baltia express
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Haruki Murakami: 1Q84. Osat 1 ja 2. 
Haruki Murakami: Kafka rannalla
Reijo Mäki: Sahanpururevolveri
Reijo Mäki: Tatuoitu taivas
Jo Nesbo: Aave 
Mikael Niemi: Veden viemää
Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani 
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Mitri Pakkanen: Pallo haltuun, Mika!  
Katherine Pancol: Kilpikonnien hidas valssi
Ursula Poznanski: Viisi
J.K. Rowling: Paikka vapaana
Louis Sachar: Paahde
Lionel Shriver: Big Brother 
Lionel Shriver: Kaksoisvirhe
Lionel Shriver: Poikani Kevin
Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen
Johanna Sinisalo: Auringon ydin 
Salla Simukka: Punainen kuin veri
Salla Simukka: Valkea kuin lumi
Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Roseanna 
Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Mies joka hävisi savuna ilmaan 
Karin Slaughter: Kadotettu 
Karin Slaughter: Häpäisty 
Anja Snellman: Pääoma 
Anne Swärd: Kesällä kerran
Anne Swärd:  Viimeiseen hengenvetoon  
Taskunovellit. Toimittanut Vilja-Tuulia Huotarinen 
Jari Tervo: Jarrusukka 
Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa 
Tuntematon tekijä: Ruohoa lunta 
Linn Ullmann: Aarteemme kallis
Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Maija Vilkkumaa: Nainen katolla
Katarina Wennstam: Alfauros
Sarah Winman: Kani nimeltä jumala