Jorgen Brekke: Uneton

91. Jorgen Brekke: Uneton



Norjalaisdekkarissa outo sormipuoli mies kidnappaa nuoria tyttöjä, jotta nämä laulaisivat hänet uneen. Metsästä löytyy ruumis, ja ruumiin päältä soittorasia. Se soittaa outoa kehtolaulua, jota kukaan ei tunnista. Rinnakkaistarinassa 1700-luvun Norjassa löytyy myös mystinen ruumis, joka myöhemmin katoaa.

Dekkari aukeaa vähitellen monesta näkökulmasta, aina 1700-luvulta lähtien, ja se on rakennettu niin, että lukija tietää enemmän kuin rikosta tutkiva poliisi. Itse arvasin murhaajan yllättävän aikaisin, vaikka kirjailija yrittääkin johtaa lukijaa harhaan. Loppua kohden tarina todella koukuttaa mukaansa ja se on dekkarina varsin kelpo ja toimiva, tasokaskin. Henkilökohtaisesti tämä ei kuitenkaan nouse suosikikseni. Kirjaa lukiessani näin painajaista, jossa koiraa hakataan lapiolla ja kyllä, syytän siitä vain ja ainoastaan tätä kirjaa. Toisaalta olisin voinut nähdä painajaista myös kärpäsistä, mikä sekin olisi ollut ällöä...

Arvio: 3/5

Kesädekkareita: Alvtegen ja Brekke

Vuosi on puolivälissä ja näköjään aika tarkkaan sadan luetun kirjan vuosivauhtia taas mennään.

Kesälomailun, joka muuten on monella tavalla kiireisempää ja vilkkaampaa kuin arki, ohessa olen lukenut kaksi dekkaria: 49. Karin Alvtegen: Tuntematon ja 50. Jorgen Brekke: Armon piiri.

Alvtegenin dekkareita muistan nähneeni kirjastossa. En muista olenko lukenut hänen kirjojaan ennen kuin aloin kirjata ylös kaikki lukemani kirjat, mutta päätin aloittaa kirjailijan tuotantoon tutustumisen vanhemmasta päästä. Tuntematon on kirjoitettu 90-luvun lopulla ja tarina sijoittunee samoihin aikoihin. Pienistä hassuista yksityiskohdista huomaa ajan kulun: Netistä tulostetaan kaikki mahdollinen paperille ja teinipojalla ei ole omaa kännykkää, vaan isän känny käytössä.

Tuntematon on onnistunut tarina asunnottomasta naisesta, joka on omasta tahdostaan ja omista syistään jättäytynyt yhteiskunnan ulkopuolelle. Nainen on väärään aikaan väärässä paikassa ja joutuu siksi epäillyksi murhasta. Samalla seurataan naisen lapsuutta ja sitä, miksi upporikkaan perheen tytär ylipäätään päätyi kadulle asunnottomaksi. Loppu on onnellinen, muttei siirappisen epäuskottava.

Tarina on näppärä, nokkela, toimiva. Ihan kivaa kesälukemista, muttei mitään hurjan sykähdyttävää kuitenkaan. Ehdottomasti luen silti lisää Alvtegeniä. Miksiköhän niin monen naisdekkaristin etunimi on Karin?

Armon piirissä hypitään 1500-luvulta vuoteen 2010. Trondheimin kirjastossa tapahtuu väkivaltainen nylkemismurha. Samaan aikaan Usassa Edgar Allan Poe -museosta löytyy samalla tavalla murhattu mies. Mutta miten 1500-luvulla elänyt kerjäläismunkki liittyy tapauksiin?

Tarinan keskeinen teema on vanha arvokas kirja. Jollain tapaa teemasta tuli etäisesti mieleen Da Vinci -koodi, vaikka tämä onkin huomattavasti tasokkaampi tarina. Pienet (käännös?)virheet kyllä häiritsivät lukemista, samoin kirjan absurdit naishahmot. Tuli jopa mieleen, että kirjan naiset ovat jotain kirjailijan omia fantasioita: Poikkeuksellisen älykkäitä ja korkeasti koulutettuja fiksuja naisia, jotka irrationaalisesti hyppäävät sänkyyn ensi tapaamisella lähes jokaisen miespäähenkilön kanssa? Kaikkiaan kuitenkin taidokas ja viihdyttävä kirja. Toivon todella, että Brekke kirjoittaa lisää ja näköjään häneltä on ilmestynyt toinenkin kirja, jonka yritän saada käsiini pian. 

Arvio molemmista: 3/5