Kesädekkareita

Kesä-, heinä- ja elokuussa luin 9 dekkaria


29. Anna Karolina Larsson: Sinulle ei jää ketään



Muistan, että Larssonin edellinen dekkari Paviaanivarkaus oli raflaava, viihdyttävä ja sujuva, ja tämä jatkaa samaa linjaa ollen siis erinomaista matkaluettavaa. Tässäkin aihe on hyvin äärimmäinen - uusi muotihuume saa ihmiset syömään läheisensä. Mutta miksi tavalliset, kunnollisilta kansalaisilta vaikuttavat arkieläjät yhtäkkiä nauttivat näin kammottavaa huumetta? Kyseessä on moderni dekkari, jossa eri näkökulmat leikkaavat toisiaan lyhyin luvuin, poliisi saattaa tehdä rikoksia ja rikollinen olla hyvinkin hyvis. Hyvän ja pahan roolit eivät ole selkeät. Uskottava tämä ei ole juurikaan, mutta sujuvaa, helppolukuista, viihdyttävää toki. Luin tämän kokonaan yhden lentomatkan aikana, ja pitkälle lennolle tämä oli varsin oivallinen seuralainen.

Arvio: 3½/5
luettu kesäkuun alussa

30. Kati Hiekkapelto: Tumma



Edellisistä Hiekkapellon dekkareista tuttu maahanmuuttajataustainen poliisi Anna viettää tällä kertaa kuumaa kesää omilla kotiseuduillaan Serbiassa. Annan käsilaukku varastetaan ja hän alkaa tutkia varkautta, joka yllättäen näyttääkin liittyvän jollain tapaa Annan oman isän vuosikymmeniä sitten tapahtuneeseen kuolemaan. Tämäkin oli mukavaa ja sujuvaa matkalukemista. Tarina etenee pääasiassa Annan näkökulmasta, mikä jo sinänsä on mukava poikkeus näkökulmaa kuin sukkia vaihtavaan nykydekkarityyliin. Etelän helle on hyvin kuvattu, samoin Annan haluttomuus ja kyvyttömyys mukautua perinteisen naisen rooliin.

Arvio: 3+/5
luettu kesäkuun alussa

31. Katarina Wennstam: Kivisydän



Olen pitänyt lukemistani Wennstamin dekkareista kovasti. Wennstam voisi olla jopa suosikkini ruotsalaisdekkaristeista, mutta hieman rikosjuonten sekaan ujutetut ihmissuhdediipadaapat kuitenkin tökkivät. Tässä tarinassa kuvataan ihan uskottavasti avioliiton väljähtymistä. Pääosassa tarinaa on kuitenkin niinkin vastenmielinen asia kuin vauvan törkeä pahoinpitely ravistamalla. Kuka aiheutti vakavan aivovaurion Gloria-vauvalle ja saattoiko se edes olla joku muu kuin äiti tai isä?


Tarina on uskottava; millään shokkikäänteillä tai odottamattomilla yllätyksillä ei mässäillä. Skandinaavidekkareitten ystäville voi ehdottomasti suositella.

Arvio: 3½/5
luettu kesäkuun puolivälissä

32. Kristina Ohlsson: Daavidintähdet



Myös Ohlsson on omassa lajissaan hyvä. Daavidintähdet on onnistunut kokonaisuus, toisin kuin edellinen lukemani Ohlssonin dekkari, jonka muistan tylsähkönä. Juutalaisessa seurakunnassa päiväkodin lastentarhanopettaja ammutaan, sitten lapsia alkaa kadota. Kadonneiden poikien vanhemmat vaikenevat, vaikka tietävät jotain, mitä eivät suostu poliisille kertomaan. Kaiken yllä leijuu myytti salaperäinen paperipojasta, ja kaikki tiet vievät Israeliin. Rakenteessa valotetaan hetkittäin mitä tuleman pitää. Henkilöt ovat edellisistä Ohlssonin dekkareista tuttuja. Onnistunut ja koukuttava kokonaisuus.

Arvio: 4/5
luettu kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa

33. Mary Kubica: Pretty Baby



Kubican Good girl oli muistaakseni ihan luettava dekkari, vaikkei kansitekstien hehkutusten veroista vaikutusta tehnytkään. Niinpä kesädekkari-intoni kourissa päätin lukaista  tämänkin. Pretty baby kertoo hyväsydämisestä perheenäiti Heidistä, joka nähdessään nuoren kodittomalta vaikuttavan tytön vauvoineen kadulla päättää auttaa heitä. Samalla lukija pääsee kurkistamaan kodittoman teinin menneisyyteen sekä tulevaisuuteen. Samansuuntainen rakenne taisi olla Kubican edellisessäkin dekkarissa, ja osasinkin aavistaa, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Totuus paljastuu lukijalle pikkuhiljaa.
Kelpo kesädekkari. Epäuskottava toki, mutta mysteerin kulkua oli mukava arvailla. Miksei kirjojen nimiä enää suomenneta?

Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun alussa

34. Mari Jungstedt: Kullan kallis

 

En oikein tiedä, miksi luen näitä Jungstedtin dekkareita, mutta kaipa sitä kesällä vain kaipaa jotain sellaista luettavaa, johon ei tarvitse käyttää aivosolun puolikastakaan. Näitä voi todellakin suositella helppoa luettavaa etsiville. Jokin viehätys kai piilee sarjamuodossa ja siinä, että vanhojen tuttujen hahmojen pariin on aina jollain tapaa mukava palata, vaikka tarinan ja kielen simppeliys tökkisikin. Tämänkin tarinan kulkua on helppo arvailla. Kiinteistövälittäjä murhataan, vanhat tutut gotlantilaispoliisit Knutas ja Karin, nyt pariskuntana, alkavat tapausta tutkia. Vanhan myynnissä olevan sukutilan ympärillä tapahtuu muutakin kummallista, kuten lisää murhia. Tämä ei ole erityinen eikä erikoinen, vaan tuttu ja turvallinen kesädekkari. Ei huonokaan, jollei simppeliä rikostarinaa kummempaa odota.

Arvio: 3-/5
luettu heinäkuun alussa

35. Arnaldur Indriðason: Haudanhiljaista



Palkitusta islantilaisdekkaristista olen kuullut paljon ja nyt osui käteen yksi hänen varhaisimmista kirjoistaan. Miljöönä Islanti on kiehtovampi kuin Ruotsi ja sen osaa kuvitella mielessään. Tarina saa alkunsa luulöydöstä. Näyttää siltä, että maahan on haudattu ihminen, rikoksen uhri. Poliisi Erlendur on skandinaavidekkareitten tapaan yksinäinen, eronnut mies, jonka elämää varjostavat lapsuuden traaginen onnettomuus, katkera ex-vaimo, välinpitämätön poika ja sairaalassa koomassa makaava narkkaritytär. Luulöydöstutkinnan rinnalla kulkee karmea perheväkivaltatarina menneisyydestä ja lopussa palikat tietenkin loksahtelevat kohdilleen. Tykkäsin rakenteesta ja kerronnasta, ja ehdottomasti luen lisää Indriðasonia.

Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun puolivälissä

37. Carl-Johan Vallgren: Siat



Siat kertoo kolmesta tuttavasta, joita yhdistää nuoruus samoissa narkkaripiireissä. Aikuisena Katz, Eva ja suomalainen Jorma ovat kuitenkin ajautuneet täysin eri ulottuvuuksiin. Kukaan heistä ei kuitenkaan kuulu sikoihin. Sioista tulee heti mieleen ihmiskauppa tai pelofilia ja ensin mainitusta tarinassa onkin kyse.

En muistanut Vallgrenin edellistä kirjaa Varjopoika, jossa on ilmeisesti samat henkilöt kuin tässäkin, mutta ei se lukemista haitannut. Tarina on ihan sujuva, joskin paikoin vastenmielisen väkivaltainen. Sanoisin, että tämä on perusdekkari, jossa on kuitenkin perusdekkaria monipuolisemmat päähenkilöt.

Arvio: 3+/5
Luettu elokuun puolivälissä

38. Lars Kepler: Playground



Tämä ei oikeastaan ole dekkari. Varsinaista rikosta ei tässä todellisuudessa tapahdu, jännitystä riittää senkin edestä. Tämä on fantasia tuonpuoleisesta, yliluonnollista jännitystä, nuorille suunnatut dystopiat kuten Nälkäpelit ja Oudotlinnutkin tulevat tästä mieleen. Kuolemanjälkeinen elämä on varmaan aina kiehtonut ihmisiä, viimeksi Finlandia-palkittu Oneironkin käsitteli samaa teemaa, mutta dekkaria aiheesta en muista koskaan lukeneeni. Jos tämän nyt siis edes dekkarigenreen voi sijoittaa.

Kosovossa haavoittuu lähes kuolettavasti Jasmin-niminen sotilas. Elämän ja kuoleman välisessä tilassa hän päätyy satamakaupunkiin, josta alkaa matka kohti Tuonelaa. Jotkut onnekkaat voivat vielä palata elämään ja niin tekee myös Jasmin. Myöhemmin hän joutuu äitinsä ja poikansa kanssa auto-onnettomuuteen ja löytää itsensä samasta satamakaupungista. Palattuaan henkiin Jasmin saa tietää, että hänen pahasti loukkaantuneen poikansa Danten sydän joudutaan pysäyttämään leikkauksen ajaksi. Jasmin seuraa poikaansa satamakaupunkiin.

Tarina on suoraviivaista toimintaa ja jännitystä. Myös hieman lapsellisen tuntuista ihmissuhdediipadaapaa on ympätty mukaan. Kuolemanjälkeisestä elämästä luulisi saavan enemmänkin irti! Hyvä ja paha taistelevat hyvin perinteisesti ja ennalta-arvattavasti. Kirjan idea on hyvä, mutta hieman petyin pinnallisuuteen ja viihteellisyyteen.

Arvio: 2½/5
Luettu elokuun lopulla

Maalis-huhtikuun dekkarit

Maalis- ja huhtikuussa luin viisi dekkaria.

17. Reijo Mäki: Slussen



Olipahan taas aika lukea tällainen kepeä, nopea ja viihdyttävä dekkari. Päähenkilönä tässä on Sakari Roivas, ei siis Vares, ja Roivas jää ehkä Varestakin ohuemmaksi hahmoksi, vaikka vaikuttaakin hyvin tyypilliseltä skandinaavidekkarin päähenkilöltä: hän on eronnut, yksinäinen ja alko-ongelmainen poliisi. Joku murhaa vaaleahiuksisia naisia 1990-luvun Tukholmassa ja sen selvittelystähän tässä on luonnollisesti kyse.

Ihan sujuvaa ja helppoa luettavaa, kivaa toimettoman sunnuntaiaamun viihdykettä.

Arvio: 3/5
Luettu maaliskuun alussa

18. Jens Lapidus: Sthml delete



Tämä on jatkoa Lapiduksen dekkarille Vip-huone. Tai ei ehkä varsinaisesti jatkoa, mutta henkilöt ovat samat. Hämärästi muistin henkilöhahmot, mutta en muista mitä esim. Emelien ja Teddyn välillä tapahtui edellisessä osassa. Oliko heillä suhde? Romanttista sutinaa? Lähinnä rikollisten näkökulmista etenevä dekkari pyrkii selvittämään vanhaa sieppausta. Mitä tapahtui ja miksi? Siepatun poika on nykyhetkessä syytettynä murhasta. Emelie on hänen asianajajansa. Siepattu mies taas lienee kuollut. Pulaan joutuu myös Teddyn sisarenpoika Nikola, ja tähän liittyy omat rikolliset kuvionsa.

Ihan sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa. Ei tällaista aina viitsisi lukea, mutta silloin tällöin viihdyttää. Sopii mainiosti helppojen nykydekkareitten ystäville.

Arvio: 3+/5
Luettu maaliskuun puolivälissä

19. Jo Nesbo: Verta lumella II



Jaahas, kakkososa. Edellisen osan Verta lumella I luin yli puoli vuotta sitten, enkä tietenkään muistanut siitä juuri muuta kuin sen, että päähenkilö on jonkinlainen sympatioita herättävä, ei ollenkaan paha rikollinen. Tämän kakkososan päähenkilö lienee sama henkilö. Päähenkilö on jättänyt suorittamatta pomonsa määräämän palkkamurhan, joten hän joutuu pakenemaan varmaa kuolemaa Norjan Lappiin. Jokin aika sitten luin Päivi Alasalmen kirjan saamelaisista, ja nyt yllättäen törmäsin saamelaisiin kirjan henkilöinä uudestaan. Tarina on todella miellyttävä ja ehjä. Se on hyvin epätyypillinen, hienovaraisen rakkaustarinan sisältävä dekkari ja siksikin nautittava. Ykkösosan muistamattomuus ei häiritse lukukokemusta. Tarina on kekseliäs ja mukaansatempaava, ja luin sen erittäin mielelläni.

Arvio: 4½/5
Luettu maaliskuun lopulla

20. Elina Pulli: Tukkasurma



Rintasyöpää sairastavan lastentarhanopettajan pomo löytyy surmattuna päiväkodista. Siinä tämän ihan näppärän dekkarin alkuasetelma. Ensimmäisenä tulee mieleen, että harvoin tulee luettua näin selkeästi naisille suunnattua dekkaria. Päähenkilö on rintasyöpään sairastunut päiväkodintäti, jonka leipomisharrastusta kuvataan sivutolkulla, uhri on nainen, lähes kaikki keskeiset henkilötkin ovat naisia. On jollain tapaa virkistävää, tai mikä lieneekään oikea sana, ehkä toivoa antavaa, että päähenkilö sairastaa syöpää, sairaus ja sen hoito kuvataan realistisesti, mutta silti päähenkilön elämä jatkuu lähes normaalina ja hän jaksaa leikkiä salapoliisiakin. Ehkä tämä tuo lohtua muille sairastuneille.

Arvio: 3/5
Luettu maaliskuun lopulla

21. Håkan Nesser: Pikku-Burman teurastajatar



Olen pitänyt Nesserin Barbarotti-sarjasta. Tämä on ilmeisesti viimeinen osa. Barbarotti tutkii pomonsa pyynnöstä ikivanhaa selvittämättömäksi jäänyttä katoamistapausta. Yksityiselämässään hän kohtaa suurimman mahdollisen kriisin ja murheen vaimonsa äkillisen kuoleman muodossa. Tarina on miellyttävälukuinen, joskin luonnollisesti hyvin surumielinen ja haikea, jollain tapaa myös elämän tarkoitusta pohdiskeleva. Siinä kulkee rinnakkain 80-luku ja nykyhetki, Barbarotin henkilökohtainen kriisi ja rikostutkinta, armoa antamaton realismi ja viestit kuoleman takaa. Suosittelen kaikille niille dekkareitten ystäville, jotka ovat kyllästyneitä kovaksikeitettyjen dekkareitten väkivallalla mässäilyyn. Tämä on jotain ihan muuta.

Arvio: 4/5
Luettu huhtikuun puolivälissä

Tammi-helmikuun dekkarit

Tammi- ja helmikuussa luin kolme dekkaria.


5. Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa



Olen pitänyt joistakin lukemistani Atkinsonin kirjoista kovasti, mutta osa taas on jättänyt täysin kylmäksi. Tähän en meinannut päästä sisälle ollenkaan. Luin ja luin, mutta tarina ei vaan tuntunut aukeavan tai vetävän mukaansa. Yksi entinen poliisi ostaa kadulta lapsen, toinen pelastaa kaltoinkohdellun koiran. Kirjan nimi saa selityksensä, mutta muutoin tämä ei kyllä syystä tai toisesta innosta yhtään. Olisikohan minun pitänyt muistaa henkilöt edellisistä kirjoista? En muistanut.

Tämä ei ole huono, tylsä tai vaikea kirja, mutta aika tahmeaksi tämän kahlaaminen jäi. Lopulta luin tätä ihan mielelläni, mutta hitaasti enkä kovin innoissani. Loppuun pääsin, lopulta.

Arvio: 3-/5
Luettu tammikuun alussa

6. Lars Kepler: Vainooja



Tyypillinen, laadukas, vetävä ruotsalaisdekkari, jossa murhia, käänteitä ja raakuuksia riittää. Joku kuvaa kotona olevia naisia, lähettää videonpätkät poliisille ja hetkeä myöhemmin naiset löytyvät raa'asti murhattuina. Tapahtumaa tutkivat poliisit Margot ja Adam, entinen poliisi Joona sekä psykiatri Erik. Olisin toisessa mielentilassa saattanut ahmaista koko tiiliskiven yhdessä viikonlopussa, mutta nyt ei vaan jotenkin innostanut. Vasta tärkeimmän käännekohdan jälkeen aloin lukea tarinaa ahmimalla. Yllättäviä käänteitä tarinassa kieltämättä on sen verran, että lukija haluaa tietää, mitä lopulta tapahtuu. Ruotsalaiset osaavat tämän lajin, vaikka paljon dekkareita lukeneena tämä sama rakenne alkaa jo hivenen kyllästyttää.

Arvio: 3+/5
Luettu tammikuun puolivälissä

7. Leena Lehtolainen: Surunpotku



Surunpotku? Muistan ennenkin ärsyyntyneeni Lehtolaisen romaanien nimistä. Tässä tarinassa suru potkaisee ainakin kansanedustajaa, jonka puoliso löytyy kirkosta verisesti murhattuna sekä Maria Kallion kollega Koivua, jonka nuori tytär on kuolemansairas. Tarina keskittyy kuvaamaan poliitikon puolison murhan selvittelyä poliisien resurssien pienentyessä ja koko Kallion osaston ollessa lakkautusuhan alla.

Lehtolaisen ystävät pitänevät tästä. Tarina on ihan vetävä, sujuva ja helppolukuinen, tosin Lehtolaisen tyyliin myös hieman paasaava ja alleviivaavan selittelevä. Hyvää ja viihdyttävää matkalukemista, kirjallisuutena ei erityistä.

Arvio: 3/5
Luettu tammikuun lopussa ja helmikuun alussa

Marras-joulukuun dekkarit

Marraskuussa luin kaksi dekkaria, joulukuussa en lukenut yhtäkään, jollei Pauliina Suden Takaikkunaa lasketa dekkariksi. 

79. Unni Lindell: Käärmeenkantaja



En ollut aiemmin lukenut Lindellin kirjoja, mutta olin kuullut niistä kehuja. Päätin aloittaa lukemisen vanhemmasta tuotannosta. Kyseessä on perusdekkari, mutta ihan nautittava sellainen. Mies löytyy murhattuna, murha linkittyy aiempaan surmaan. Pian murhia tapahtuu lisää. Päähenkilö Caton yksityiselämä kahden perheen välissä on suurempaa sotkua kuin dekkareissa yleensä. Myös perheväkivalta on keskeinen teema.
Dekkariksi varsin kelpo, sujuva ja koukuttava. Lukenen lisääkin Lindelliä.

Arvio: 3½/5
Luettu marraskuun alussa

80. Mari Jungstedt ja Ruben Eliassen: Tummempi taivas



Uusi Jungstedtin dekkari on ihan samantyyppinen kuin edellisetkin, joten hänen tyylistään pitävät tuskin pettyvät. Henkilöt taas eivät ole edellisistä kirjoista tuttuja, koska takakannen mukaan tämä aloittaa uuden dekkarisarjan. Miljöönä ei siis ole Gotlanti vaan eteläisempi saari Kanarialla. Kyseessä on helppo- ja nopealukuinen, näppäräjuoninen rikostarina, joka etenee sujuvasti lyhyin luvuin useista eri näkökulmista. Tapahtuu murha jos toinenkin ja lopulta langat punoutuvat yhteen. Pientä kökköyttä on sekä suomennoksessa että uskottavuudessa. Itseäni häiritsi etenkin naisen yläpuolella, jolla oli pitkät vaaleat hiukset - tyyppiset lauserakenteet ja muutaman kerran toistuva näkkileipävoileipä. Siis mikä? Samoin enpä usko, että poliisi missään olosuhteissa ottaisi toimittajaa mukaan murhatun ruumiinavaukseen.

Viihdyttävää viihdykettä laiskaan ja väsyneeseen marraskuun viikonloppuun.

Arvio: 3/5
Luettu marraskuun puolivälissä

Syys-lokakuun dekkarit

Syys- ja lokakuussa luin seitsemän dekkaria.

63. Håkan Nesser: Yksinäiset



Olen pitänyt Nesserin dekkareista, koska ne ovat maanläheisiä ja uskottavia, eivätkä mene toimintaelokuvamaiseksi mellastukseksi eikä niissä ole sensaatiohakuista väkivaltaa, pervouksia, kidutusta tai muuta vastaavaa. Pidin tästäkin, enemmän kuin monesta muusta viime aikoina lukemastani dekkarista. Jyrkänteen alta löytyy kuollut mies. 35 vuotta sitten täsmälleen samassa paikassa kuoli miehen silloinen avovaimo. 70-luvulle päästään opiskelijaporukan seurassa, 2000-luvulla mysteeriä tutkii poliisi Barbarotti. 70-luvun tapahtumat kiinnostivat enemmän, nykyajassa taas ikivanhojen tapahtumien selvittely junnuttaa paikallaan eukä tunnu etenevän juuri ollenkaan.

Pitkästä aikaa dekkari koukutti ja luin tätä muulloinkin kuin tunnin iltasella. Nesserin tarina on varsin hidastempoinen mutta koko ajan etenevä, mysteerin säilyttävä, mutta uskottava(hko), melko realistinen verrattuna moniin muihin ruotsalaisiin dekkareihin. Henkilöt ovat onnistuneita ja keskenään kovin erilaisia, loppukin sopii tarinaan. Pidin ja tämän myötä innostuin taas dekkareista hetkellisen tympiinnyksen jälkeen.

Arvio: 4-/5
Luettu syyskuun alussa

64. Reijo Mäki: Tulivuori



Ties kuinka mones Vares-dekkari ei paljoa eroa edeltäjistään. Jussi Vares tutkii kuolleen naisen, tällä kertaa entisen tyttöystävän tapausta ja joutuu samalla itsekin kuolemanvaaraan useampaan otteeseen. Uutta kirjassa on miljöö, sillä se ei sijoitu Turkuun vaan Kanarialle. Luvassa on tuttua, mukahauskaa verbaalista kikkailua, esimerkiksi naikkonen nimeltä Mai Tovara, olutta ja naisia. Rikoskin ratkeaa siinä sivussa. Näille kirjoille on varmasti lukijakuntansa ja kysyntänsä. Minuakin nämä viihdyttävät, vaikken keski-ikäisenä kukkahattutätinä taida varsinaiseen kohderyhmään kuuluakaan. Kirjallisuutena en viitsi lähteä edes arvioimaan.

Arvio: 2½/5
Luettu syyskuun puolivälissä, e-kirjana

65. Mary Kubica: Good girl. Kunpa tietäisit 



Vai että good girl. Eikös yksi kiltti tyttö jo ollut? Kannet hehkuttavat kirjan kansainväliseksi bestselleriksi ja siihen nähden kirja on kyllä suuri pettymys. Mikähän tässä muka on niin ihmeellistä? Lähes jokainen lukemani ruotsalainen dekkari on tasokkaampi kuin tämä!

Arvostetun tuomarin tytär kidnapataan. Tarina etenee kahdessa tasossa, aiemmin ja myöhemmin, jostain syystä viimeiset n-kirjaimet väärinpäin käännettynä. Myöhemmin-luvuissa tytär on saatu muistinsa menettäneenä takaisin, aiemmin-luvut etenevät murhaa tutkivan etsivän, tytön äidin ja kidnappaajan näkökulmista. Tarina on helppolukuinen ja lattea, kieli yksinkertaista ja henkilöt jäävät etäisiksi. En pitäisi tätä "koukuttavan jännittävänä ja tiivistunnelmaisena" kuten takakansi lupaa. Yhtään mullistavaa tai yllättävää käännettä tarinassa ei ole eikä epilogikaan kokenutta dekkarinlukijaa erityisemmin säväytä. Keskinkertainen perusdekkari.

Halajan erinomaista luettavaa, joten miksi, oi miksi tuhlaan aikaani tällaisen lukemiseen?

Arvio: 2/5
Luettu syyskuun puolivälissä

66. Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit



Muistan pitäneeni edellisestä lukemastani Ohlssonin dekkarista kovasti, mutta tämä oli kyllä pettymys. Tukholmasta New Yorkiin matkalla olevassa lentokoneessa uhataan olevan pommi ja lentäjän uskotaan sekaantuneen asiaan. Neljänsadan ihmisen henki on vaarassa. Perämiehenä koneessa toimii edellisistä kirjoista tutun Alex Rechtin poika. Uutena henkilönä tarinassa on kovapintainen tutkija Eden Lundell.

Tarina jynnää paikoillaan eikä onnistu imaisemaan mukaansa. Suljetun tilan mysteeri on läsnä ja aikaa vastaan taistellaan, mutta se ei saa lukijaa kääntämään sivuja innoissaan. En tiedä mikä tässä tökkii, mutta tökkiipä kuitenkin. Eden on kaikessa epämääräisyydessään lähes ainoa kiinnostava hahmo, Fredrikakin jää tässä kovin vaisuksi. Toivottavasti seuraava Ohlssonin kirja on taas parempi.

Arvio: 2½/5
Luettu syyskuun lopulla

67. Liza Marklund: Rautaveri



En ole ollut kovin innoissani viimeksi lukemistani Marklundin dekkareista, mutta pitihän Annika Bengtzon -sarjan saada loppunsa. Annikan tarinassa ympyrä sulkeutuu. Palataan sinne, mistä kaikki alkoi. Annika tutkii 15 vuotta sitten murhatun tytön tapausta. Samalla paniikkikohtaukset välttääkseen hänen on tehtävä selviksi tilit menneisyytensä kanssa. Annikan sisko katoaa ja tarina päättyy melko dramaattisesti. Helppoa luettavaa, ei vaadi paljoa lukijalta. Kierolla tavalla pidänkin kyynisen pessimistisestä ihmiskuvasta.

Arvio: 2/5
Luettu syyskuun lopulla

68. Paula Hawkins: Nainen junassa



Olin kuullut ja lukenut tästä paljon kehuja. Kirja on kuulemma huikeita lukuja useissa maissa myynyt bestselleri. Valitettavasti moiseen hehkutukseen nähden tästä jäi hieman hämmentynyt olo - mikähän tässä nyt sitten onkaan niin ihmeellistä? Epäluotettava kertojako? Kertojana toimiva Rachel on kieltämättä tarinan kiintoisin lenkki: alkoholistiluuseri, ex-miehen perään ruikuttava, epätoivoinen juomisen vuoksi potkut saanut naikkonen, joka matkustaa päivittäin junalla lähiöstä Lontooseen, jotta kämppis luulisi hänen edelleen käyvän töissä. Junan ikkunasta hän näkee joka päivä radan varressa asuvan onnelliselta näyttävän pariskunnan, jolle sepittää mielessään elämän, jota itse haluaisi elää.  Saman radan varrella asuu myös Rachelin ex-mies uuden vaimonsa Annan kanssa. Tarina nähdään osaksi myös Annan näkökulmasta. Murhamysteeriksi tarina muuttuu, kun onnellisen pariskunnan nainen katoaa ja löytyy kuolleena. Rachel on nähnyt junan ikkunasta jotakin, jonka haluaa kertoa poliisille. Mutta voiko lähes koko ajan juovuksissa olevan Rachelin havaintoihin luottaa?

Tarina on helppolukuinen, koukuttavakin, mutta ei mielestäni mitenkään erikoinen tai erityinen. Jossain vaiheessa aloin päätellä juonenkäänteitä ja päättelin oikein - arvasin murhaajan. Tarina on lopulta melko simppeli ja aiheutti siksi pettymyksen. Odotin vähän enemmän.

Arvio: 3/5
Luettu lokakuun puolivälissä

69. Gillian Flynn: Teräviä esineitä



Nuori toimittaja Camille lähetetään vanhaan kotikaupunkiisa tekemään juttua kahdesta kadonneesta pikkutytöstä. Camille asettuu äitinsä luo asumaan ja vähitellen hänen ei-niin-idyllisestä menneisyydestään alkaa paljastua monenmoisia asioita. Kirjan nimikin saa selityksensä. Tarina kuvaa hyvin amerikkalaista vastenmielisyyttä, kauniita kulisseja, joita pidetään yllä hinnalla millä hyvänsä mutta joiden taakse kätkeytyy erittäin epäinhimillisiä ihmiskohtaloita. Tämä ei ole kiva hyvänmielenkirja, vaan melko iljettävän kammottava. Pidin siitä, että vaikka tarinan ratkaisu on koko ajan lukijan nenän edessä, sitä ei näe. Tai ei halua nähdä.

Tämä on hieman erityyppinen dekkari  kuin monet muut viimeksi lukemani. Pidin ihmisen pimeän puolen kuvauksesta, vaikkei se tässä erityisen syvällistä tai muuten ihmeellistä olekaan. Tämä vain sopi minulle luettavaksi tähän hetkeen, pimenevään syksyyn.

Arvio: 3+/5
Luettu lokakuun lopulla

Heinä-elokuun dekkarit

Heinä- ja elokuussa luin kuusi dekkaria.

46. Belinda Bauer: Kadonneet lapset



Tämä Bauerin trilogian viimeinen osa olisi pitänyt lukea jo ajat sitten. En tietenkään tarkasti muistanut enää aiempien osien henkilöitä, tapahtumien suuria linjoja sentään vähän. Tarina alkaa hyvin perinteisenä dekkarina - lapsi siepataan. Toinenkin lapsi siepataan, sitten kolmas ja neljäs. Sieppaaja jättää sieppauspaikalle aina samanlaisen viestin, mutta katoaa jäljettömiin eikä vaadi vanhemmilta mitään. Poliisi on neuvoton. Tarinan keskivaiheilla sieppaaja ja hänen motiivinsa paljastetaan lukijalle ja näkökulma vaihtuu poliisin tutkinnoista siepattujen kärsimyksiin. Jännite ei siis muodostu sieppaajan henkilöllisyydestä vaan siitä, miten siepatuille lopulta käy.

Tarina on yllättävän omintakeinen ollakseen kuitenkin tavallinen dekkari, helppolukuinen ja mukaansatempaava. Pidän kirjailijan tavasta kertoa tarinaa. Henkilöt, jopa mielipuoli sieppaaja, ovat kovin inhimillisiä ja samastuttavia. Hyvää kesäviihdykettä.

Arvio: 4/5
Luettu heinäkuun alussa

47. Erik Axl Sund: Lasiruumiit

 

Sundin edellinen trilogia mässäili sensaationhakuisesti kuvottavalla ja vastenmielisellä pedofilialla. Tämä uuden trilogian alku haluaa hätkähdyttää nuorten äärimmäisellä itsetuhoisuudella. Luvut ovat lyhyitä, näkökulmia on paljon ja varsinkin alussa näkökulmien määrä tuntuu liialliselta. Itsemurhia, murhia, rankkaa juopottelua, huumeita, viiltelyä, extremepahoinvointia.

Mitähän tästä sanoisi. Sund osaa yllättää, mutta henkilöt ovat kovin epäuskottavia muuttuessaan hyviksistä pahiksiksi sormia napsauttamalla. Ihan kelpoa kesäviihdettä tämäkin, mutta vähän jäi sellainen äh-häh -olo. Väkivallalla ja pahoinvoinnilla mässäily ei ole lempiluettavaani, ja vaikka Sundin aiempi trilogia oli erilainen ja siksi kiinnostava, luulen kyllästyväni kirjailijan tyyliin melko pian.

Arvio: 3+/5
Luettu heinäkuun alussa, e-kirjana

48. Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen

 


Robin on lapsipsykologi, jonka äidin naapurustossa tapahtuu kummia asioita. Ovatko tihutöihin ja muihin kummallisuuksiin syyllisiä todellakin lapset, kuten äiti haluaa selittää vai tapahtuuko naapurustossa jotain ihan muuta?

Tarina tuntuu heti alusta alkaen huolellisesti suunnitellulta ja jokainen yksityiskohta tarkoin mietityltä. Miljöön kuvaus on onnistunutta ja tunsin hassusti uppoavani miljööseen kuin veitsi sulaan voihin. Tunnelma on todella aito; miljöön kuvauksen kirjailija osaa. Tämä muistuttaa hieman joitakin lukemiani ruotsalaisia dekkareita lennokkaine ja epäuskottavine loppuineen, paitsi että näkökulma tarinassa ei dekkareille tyypilliseen tapaan koko ajan vaihdu. Koko tarina on kerrottu Robinin näkökulmasta. Laadukkaan oloinen kirja, ei huono tämäkään.

Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun alussa

49. Michael Katz Krefeld: Kadonneet



Tällä kirjalla on niin samanlainen kansi ja samantyylinen nimi kuin kirjailijan edellisessä Langenneet - teoksessa, etten ensin edes tajunnut tämän olevan kokonaan uusi kirja. Edellisestä osasta muistin vain sen, että se käsitteli ihmiskauppaa melko raa'alla ja vastenmielisellä tavalla. Luulen, että pidin tästä enemmän kuin pidin edellisestä, vaikken sitä tarkasti muistakaan.

Tarina kulkee kahdessa tasossa. Vuonna 1989 Berliinin muuri sortuu. Vuonna 2014 mies varastaa pomoltaan rahaa ja katoaa Berliiniin. Varsinkin vuoden 1989 tapahtumat kiinnostivat, koska oletan historiallisten faktojen ja aikansa tapahtumien olevan todenperäisiä. Olin lähdössä Berliiniin heinäkuun lopulla, joten siksikin miljöö kiinnosti ja tarina veti puoleensa. Jostain syytä koukutuin tähän pahemmin kuin muihin viime aikoina lukemiini dekkareihin. Viihdyin sujuvan kerronnan ja kiintoisien, kieltämättä joskin melko stereotyyppisten hahmojen parissa, nopeasti luin.

Arvio: 4/5
Luettu heinäkuun puolivälissä

50. Helsinki Noir. Toimittanut James Thompson



Helsinki Noiriin on koottu rikostarinoita eri puolilta Helsinkiä ja se on kuulemma julkaistu myös Yhdysvalloissa. Kokoelmasta saisi ehkä eniten irti, jos tuntisi Helsingin hyvin. Tällöin miljöö olisi helppo nähdä elävänä päässään. Toki joitakin paikkoja osasin helposti kuvitella, mutta en kaikkia.  Novellit ovat erityyppisiä - jotkin kevyitä ja viihdyttäviä, osa karuja ja tylyjä lohduttomine ihmiskohtaloineen. Osa ei jää mieleen ollenkaan, esim. Karo Hämäläisen Meklari-novelli meni jotenkin niin kokonaan ohi, että mietin hetken jopa sen uudelleen lukemista. Johanna Holmströmin Varastetuista elämistä pidin, koska olen joskus itsekin tietyntyyppisiä kaiken esitteleviä lifestyleblogeja lukiessani miettinyt, eikö bloggarin elämä olisi helppo varastaa, kun se on täysin auki netissä eikä mistään yksityisyydestä pidetä kiinni. Kirjan viimeinen novelli jäi parhaiten mieleen ja se onkin kokoelmalle oivallinen lopetus.

Mukavaa luettavaa tämäkin, muttei sen enempää tai vähempää.

Arvio: 3+/5
Luettu heinäkuun lopulla

51. Anders de la Motte: Kupla



Taas kolmas kirja trilogiasta, jonka kahden aiemman osan kaikkia pieniä yksityiskohtia en täysin muistanut., suuret linjat toki. Tässäkin trilogiassa ensimmäinen osa, Peli, oli kekseliäs ja mukaansatempaava, mutta nämä jatko-osat eivät niinkään vakuuta. Toisessa osassa Lume oltiin Dubaissa, mutta en yhtään muista, millaisissa merkeissä toinen osa edes loppui.

Kuten aiemmissakin osissa, tarina etenee sisarusten, HP:n ja Rebeccan näkökulmista. HP on hermoraunio ja yrittää edelleen saada otteen Pelistä. Rebecca on töissä turvallisuuspalvelussa ja yrittää omalta osaltaan selvittää mitä ihmettä hänen ympärillään tapahtuu. Nopeatempoinen, toimintaelokuvamainen, viihdyttävä ja kaikessa epäuskottavuudessaan jopa tahattoman huvittava jännäri vie mukaansa äärimmäisten salaliittoteorioiden maailmaan. Puhkeaako kupla, kuten kirjan nimi enteilee?

Melko näppärää viihdettä, jota voisi ehkä suositella vähän lukevillekin. Trilogia tosin kannattaa lukaista nopeammassa tahdissa kuin mitä itse tein.

Arvio: 3/5
Luettu elokuun puolivälissä

Touko-kesäkuun dekkarit

Touko- ja kesäkuussa luin kuusi dekkaria.

38. Jo Nesbo: Verta lumella. Osa 1



Suosikkini Nesbon uusin törötti kirjaston pikalainahyllyssä, joten pakkohan se oli mukaansa napata. Kirja on melko lyhyt ja ohut, ja se kertoo kiltistä Olavista, joka työskentelee huumepomolle ja tappaa vahingossa väärän ihmisen. Kyseessä on trendikkäästi dekkari rikollisen näkökulmasta siis. Ihan nopealukuinen ja näppärä, mutta... Miten niin osa 1? En halua lukea kirjoja osissa. Pitäiskö minun joskus vuoden päästä osan 2 ilmestyessä muistaa yksityiskohtia tästä kirjasta, kun olen välissä ehtinyt lukea sata muutakin kirjaa? Ja mitä muuta tämmöinen osiin jakaminen on kuin rahastusta? Olisin ihan mielelläni lukenut kunnon tiiliskivijärkäleen.

Tarina on ihan luettava, muttei erityinen. Nesbolta odotin jotain vähän muuta.

Arvio: 3/5
Luettu toukokuun puolivälissä

39. Kristina Ohlsson: Varjelijat



Ohlssonin dekkareita olen pitänyt kovin koukuttavina, mutta ongelmana näissä jatkuvissa sarjoissa on se, etten meinaa muistaa taustatarinaa, poliisin elämäntilannetta ja edellisten kirjojen tapahtumia. Edellisten kirjojen Nukketalo ja Tuhatkaunot tapahtumat olin ehtinyt jo unohtaa, varsinkin kun vetävistä tarinoista huolimatta Ohlssonin kirjat asettuvat perusdekkarin lokeroon, ja niissä ei ole mitään erityisen mieleenpainuvaa. Tämäkin on alkuasetelmiltaan hyvin perusdekkari - metsästä löytyy muutama vuosi sitten kadonneen nuoren naisen ruumis ja poliisi alkaa tutkia tapausta. Vaikka tarina etenee dekkarigenren näkökulmasta melko tavanomaisesti, on mukaan onnistuttu ymppäämään mukavasti jännitteitä, ja tarina on vetävä ja koukuttava. Dekkareitten ystäville voi ehdottomasti suositella. Ohlssonkin tuntuu parantavan otetta kirja kirjalta.

Arvio: 3½/5
Luettu kesäkuun alussa

40. Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee



Taas uusi Jungstedt - sopivan kevyttä ja vaivatonta kesälukemista. Kadonneita lapsia, mielenterveysongelmia, epämääräisiä uhkauksia, poliisien välistä ihastumista ja rakastumista, kissoja, joihin aina kiinnitän huomiota, vaikka niiden kohtalona dekkareissa yleensä onkin tulla tapetuksi... ja lopulta murha. Juonenkäänteet ovat ennenkin nähtyjä, helpoille dekkareille tyypillisiä. Kirjailijan tyylin tuntien näppärää ja sujuvaa luettavaa, hieman lapsellista ja selittelevää. Loppu jää trendikkäästi auki ja kesken, joten eiköhän jatkoa seuraa.

Arvio: 2/5
Luettu kesäkuun alussa

41. Anna Karolina Larsson: Paviaanivarkaus

 

Uuden dekkaristin esikoisteos. Kannessa hehkutetaan tämän muistuttavan Jens Lapiduksen dekkareita ja kyllä, näin on, jopa häiritsevän paljon. On hyvä poliisi, paha poliisi ja pohjimmiltaan hyväsydäminen rikollinen, josta ei oikein ota selvää, onko hän hyvä vai paha. Näiden kolmen näkökulmista tarina vuorotellen etenee lyhyin kohtauksin. Ja onhan tämä, koukuttava, viihdyttävä, karu. Dekkareitten ystävä tuskin pettyy. Tarinan miljöö on vastenmielinen eikä kovin uskottavakaan; välillä tämä muistuttaa aikuisille suunnattua satua. Kirjailija ei kuitenkaan pidä lukijaansa idioottina ja selittele liikoja. Vietin tämän parissa muutaman kiireettömän illan ja yhden sateisen sunnuntaiaamupäivän ja viihdyin. Eipä tämä mikään maailmankirjallisuuden huippu tietenkään ole, mutta omassa lajissaan varsin näppärä tekele. Suosittelen helppojen ja vetävien dekkareitten ystäville.

Arvio: 4/5
Luettu kesäkuun puolivälissä

42. Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä 

 

Tällaisenkin uutuuden kirjaston pikalainahylly onnistui lainattavien pinooni tyrkkäämään. Läckbergin kirjat ovat todella suosittuja, mutta henkilökohtaisiin suosikkeihini ne eivät kuitenkaan kuulu. En oikein pidä kirjailijan tyylistä, vaikka hän punookin taitavasti juonenkäänteitä. Liikaa hössötystä, liikaa lapsellista selittelyä, lukijan omalle päättelylle ei anneta ollenkaan tilaa. Pidän näitä hyvin yksinkertaisina kirjoina, joskin toki viihdyttävinä. Ja mainiota aivotonta kesäviihdykettä tämäkin toki tarjosi.

Läckbergin edellisten kirjojen kaavan mukaan tässäkin tapahtuu nykyajassa rikos, joka liittyy menneisyyden tapahtumiin. Luvut kulkevat osin menneessä, mutta suurimmaksi osaksi nykyisyydessä useiden aiemmista kirjoista tuttujen henkilöiden näkökulmista, ja jossain vaiheessa nykyisyys selittää menneet. Pääjuonenkäänteet osasin arvata, siitäkin miinusta, mutta oli loppuratkaisussa toki yllättäviä yksityiskohtia. Läckbergin tyylistä pitäville tämä tuskin on pettymys. Dekkarina tarina on keskinkertainen, kirjallisuutena ö-luokkaa.

Arvio: 3-/5
Luettu kesäkuun puolivälissä

43. Katarina Wennstam: Petturi



Wennstamin uusin kertoo vihamurhasta. Aluksi löytyy raa'asti murhattu nuori mies. Voidaanko jalkapalloilija tosiaan tappaa siksi, että hän vaihtoi seuraa? Myöhemmin paljastuu, että murhattu jalkapalloilija oli homo. Kuka hänet murhasi ja miksi? Siksikö mitä hän teki vai siksi mitä hän edusti?

Olen pitänyt Wennstamin kirjoista ja melko karustakin yhteiskuntakriittisestä otteesta. Tässäkin jalkapallohuligaanien käytös on niin brutaalia, ettei sitä halua edes uskoa todeksi. Tämä oli hyvin helppolukuinen ja sujuvasti etenevä, mutta pistää miettimään maailmaa ympärillään ja osoittaa epäkohtia. Jostain muistan lukeneeni tai kuulleeni, että tämä olisi uuden trilogian alku. Vaikka olenkin huono muistamaan itseään toistavien ja kuitenkin aika samankaltaisten dekkareitten yksityiskohtia, mielestäni tässä on osaksi samoja henkilöitä kuin Wennstamin edellisissä kirjoissa. Olisikohan niin, että edellisen trilogian päähenkilöt ovat väistyneet sivuun ja sivuhenkilöistä on tullut päähenkilöitä? Seuraavat  osat varmasti jatkavat asianajaja Shirinin ja poliisi Charlotan rikostutkimuksia. Itseäni täysin kiinnostamaton Shirinin avioliittokin jäi täysin levälleen, joten eiköhän tarina jatku. Ehdottomasti luen jatkonkin. Enemmän tämänkaltaiset dekkarit minuun uppoavat kuin camillaläckbergit.

Arvio: 4-/5
Luettu kesäkuun lopulla, e-kirjana

Maalis-huhtikuun dekkarit

Maalis- ja huhtikuussa luin 6 dekkaria.

21. Erik Axl Sund: Unissakulkija 



Unissakulkija jatkaa täsmälleen siitä, mihin koukuttavaa Varistyttö päättyy. Kirjat kannattaa siis ehdottomasti lukea järjestyksessä, kuten nyt trilogiaa luettaessa tietenkin on luontevaakin. Sofian ja Victorian kuviot käyvät kieltämättä yhä kiinnostavimmiksi ja nopeasti tämänkin haluaa lukea saadakseen tietää, miten kaikki lopulta ratkeaa. Henkilöt ovat myös edelleen kovin mielenkiintoisia joskaan eivät välttämättä kovin miellyttäviä. Jeannetteen ja hänen perhekuvoihinsa keskitytään huomattavasti vähemmän kuin edellisessä kirjassa ja aiheen vastenmielisyyteenkin on jo hivenen turtunut, jos näin nyt edes voi sanoa. Hyvää matkalukemista ja niin koukuttavaa viihdettä, että kolmannen osan aion lukea heti perään.

Arvio: 4/5
Luettu maaliskuun alussa, e-kirjana

22. Erik Axl Sund: Varjojen huone



Sen verran koukuttavaa ja uutuudenviehättävää todellakin tämä Sund, että pakko oli korkata päätösosa heti kakkosen lukemisen jälkeen. Ruumiita on tullut jo paljon ja jännitteet kasvavat. Turhaan tarinaa ei mielestäni ole kuitenkaan pitkitetty, kuten joissakin trilogioissa, vaan tämä kolmas osakin onnistuu vielä yllättämään. Melko mielikuvituksekas ja epäuskottava tarina toki on, ja toivoa pitää että näin hulluja ihmisiä olisi olemassa vain fiktiossa. Loppuun vähän petyin, mutta en tiedä olisiko se edes voinut olla toisenlainen.


Pyyhkiikö trilogia sitten lattiaa Stieg Larssonilla, kuten ensimmäisen osan takakannessa luvataan? Mielestäni ei. Mutta ehdottomasti Larssonin trilogiaan mieltyneiden kannattaa lukea tämäkin.

Arvio: 4-/5
Luettu maaliskuun puolivälissä, e-kirjana

23. Belinda Bauer: Ruumis nro 19



Televisiosarjoissa on nähty superälykkäitä ja sosiaalisesti kömpelöitä asperger-ihmisiä, mutta enpä muista ennen heistä dekkareista lukeneeni. Sillä aikaa kun Aspergerin oireyhtymää kantava Patrick opiskelee anatomiaa ja tutkii ruumiita, tarinan minäkertoja joutuu onnettomuuteen ja viruu tiedottomuuden partaalla sairaalassa, jossa hän näkee ja kuulee yhtä sun toista, mutta ei pysty kommunikoimaan. Bimbo hoitaja Tracy taas yrittää iskeä potilaiden omaisista itselleen rikkaan miehen. Tracyn osuus tarinan kulkuun tuntuu ensin hieman epärelevantilta, mutta tarinan lopussa on selittäviä käänteitä ja yllätyksiä.

Tämä ei ole tyypillinen "poliisi etsii murhaajaa" -dekkari ja sepä miellyttikin kovasti. Omaperäisyys on aina hyvästä, varsinkin näin kaavamaisessa genressä kuin dekkari. Muistan pitäneeni kovasti Bauerin dekkarista Hautanummi, kun taas Tappajan katse oli mielestäni vain keskinkertainen. Tämä on ehdottomasti samaa tasoa kuin Hautanummi, koukuttava ja viihdyttävä, keskivertodekkaria kiintoisampi.

Arvio: 3½/5
Luettu huhtikuun puolivälissä

24. Carl-Johan Vallgren: Varjopoika
 


Varjopojan nimi on samantyylinen kuin Varistyttö. Toivoin heti, ettei kirjassa keskeistä olisi pedofilia. Olen lukenut tästäkin ylistyksiä, mutta eipä tämä kovin erikoiselta vaikuttanut. Kirja muistuttaa joitakin muita uudehkoja ruotsalaisia nopeatemposia dekkareita, joissa hyvisten ja pahisten roolit eivät ole selkeät, syyllisiä lavastetaan, narkkariluolista päädytään korkeisiin asemiin tai päinvastoin.

Pikkupoika katoaa ja 40 vuotta myöhemmin hänen aikuinen veljensä katoaa myös. Asiaa tutkimaan ryhtyvä, oikeastaan täysin ulkopuolinen päähenkilö huomaa joutuvansa ajojahdin kohteeksi ja paetessaan hän jättää jälkeensä vain lisää ruumiita, joita hän ei itse kuitenkaan tapa. Ihan vetävä, mutta lopulta melko tavanomainen dekkari.

Arvio: 3+/5
Luettu huhtikuun puolivälissä

25. Mari Jungstedt: Viimeinen näytös

 


En ole enää oikein pitänyt viimeksi lukemistani Jungstedtin kirjoista; niiden sisältö on tuntunut kovin köykäiseltä ja heppoiselta.  Tämä on samaa sarjaa ja vieläpä melko runsaalla romantiikalla höystettynä, hyh. Nainen murhataan, myöhemmin toinenkin nainen murhataan. Keski-ikäinen nainen on järjettömästi rakastunut nuorempaan näyttelijään, ja samaa tuntee yksi päähenkilöistä, komisario Knutas kollegaansa kohtaan. Toimittaja Johanin suhde vaimoonsa Emmaan kärsii pikkuryppysistä, mutta kukoistaa lopussa autuaasti. Murhaaja ei ole se kaikkein todennäköisin vaihtoehto, mutta arvattavissa kuitenkin.

Todella helppolukuinen ja -tajuinen, nopein näkökulmavaihdoksin etenevä viihdyttävä tarina, jota voi suositella etenkin vähän lukeville ja romantiikan ystäville.

Arvio: 2½/5
Luettu huhtikuun lopulla

26. Alexander Söderberg: Kolumbialainen liitto



Tämä lienee trilogian toinen osa? Henkilöt olisi pitänyt varmaan muistaa edellisestä osasta Andalusialainen ystävä. En muistanut. Tarina tempaa mukaansa toimintaelokuvamaisilla juonenkäänteillään ja kertoo kiehtovasti alamaailman kuvioista, mutta henkilöitä on liikaa ja he eivät piirry esiin kovin vahvoina persoonallisuuksina. Edellisen kirjan tapahtumien yksityiskohdat olivat nekin päässeet unohtumaan, joten kaikki pahikset ja heidän pahistelunsa motiivit eivät heti meinanneet aueta. Tarina on kovin tyly ja maskuliininen. Lukijan kannattaa varautua siihen, että kuka tahansa keskeisimmistäkin hahmoista voi kuolla hetkellä millä hyvänsä. Hieman yksioikoista luettavaa, mutta helppoa ja viihdyttävää toki. Dekkarikiintiö tuli tämän myötä hetkeksi aikaa täyteen.

Arvio: 3+/5
Luettu huhtikuun lopulla

Tammi-helmikuun dekkarit

Tammi- ja helmikuussa luin 5 dekkaria.

8. Ursula Poznanski: Sokeat linnut




Edellinen lukemani Podnanskin kirja Viisi oli lukukokemuksena ihan viihdyttävä dekkari, joten innolla aloin lukea tätäkin. Ja kyllähän tämäkin tempaisi mukaansa. Pidän kirjailijan tyylistä; se on mukaansatempaavuuden lisäksi myös kovin viihdyttävää ja miellyttävää ja siinä on ripaus raikkautta ja tuoreutta.  Toisaalta kyseessä on hyvin perinteinen perusdekkari, jossa selvitellään murhia, ja toisaalta taas tämä sijoittuu sosiaaliseen mediaan ja on täten hyvinkin moderni ja trendikäs. Facebookin runoryhmään kuuluvia jäseniä murhataan, mutta miksi?

Pidin siitä, että tapahtumien kulkua oli mahdotonta arvailla ja mysteeri säilyi tarinan loppumetreille saakka. Myös päähenkilöpoliisit ovat miellyttäviä, eikä heidän välillään leijuva romantiikan virekään onnistu ärsyttämään niin kuin yleensä. Onnistuneen dekkarin loppu on toki kovin epäuskottava, mutta sekään ei suuremmin häiritse. Omassa lajissaan hyvä kirja.

Arvio: 4-/5
Luettu tammikuun puolivälissä

9. Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia?



Jossain vaiheessa pidin Atkinsonia yhtenä suosikkikirjailijoistani. Jossain vaiheessa lakkasin pitämästä. Tästä Jackson Brodie -sarjasta olen lukenut lukuisia ylistäviä arvioita, mutta kaksi aiemmin lukemaani, Ihan tavallisena päivänä ja Kaikkein vähäpätöisin asia ovat olleet mielestäni vain ihan kivoja, ei sen enempää. Tässä sarjan kolmannessa osassa miellytti eniten kirjoitustapa ja -tyyli, oudolla tapaa hieman piilossa oleva huumori ja absurdi sivumaku, vaikka tarina onkin realistinen. En oikein muistanut tätä Jackson Brodie -hahmoa edellisistä kirjoista ja henkilö jäikin aika etäiseksi. Tällä kertaa Brodie on joutunut junaonnettomuuteen. Samaan aikaan vankilasta vapautuu vanki, joka 30 vuotta sitten puukotti pienen Joannan perheen. Joanna jäi eloon ja on nykyään Tohtori Hunter. Tohtori katoaa, hänen miehensä käyttäytyy oudosti, lastenhoitaja Reggie, joka on lapsi itsekin, alkaa tutkia tapausta. Eikö 16-vuotias muka Briteissä ole alaikäinen? Tämä hämmensi. Joukkoon mahtuu vielä poliisi Louisenkin näkökulma.

Atkinson on kiistämättä taitava kirjoittaja. Alussa pidin tästä kovastikin, puolivälissä kirjaa mielenkiinto katosi ja loppua kohden se taas löytyi. Jälkimaku on kuitenkin miellyttävä ja huomasin pitäneeni tästä enemmän kuin alunperin ajattelin. Plussaa kirja saa ehdottomasti omaleimaisuudesta. Tämä ei ole mikään tyypillinen perusdekkari.

Arvio 3½/5
Luettu tammikuun lopulla

10. Jens Lapidus: Vip-huone



Lapidus taitaa tällä hetkellä olla melko trendikäs ja suosittu kirjailija. Vähän pelkäsin, että tämä olisi liian samantyylinen kuin Stockholm Noir -trilogia, mutta kyllä tässä ihan oma ideansa on. Varakkaan perheen poika kidnapataan, vanhemmat pelkäävät julkisuutta ja ottavat poliisin sijasta yhteyttä lakiasiaintoimistoon. Urallaan nousua tekevä, kunnianhimoinen nuori juristi Emelie alkaa selvitellä juttua ja hänelle palkataan avuksi vankilasta vapautunut (ex)rikollinen Teddy.

Kirjan selkeä kohderyhmä on kaunokirjallisuuskammoiset miehet. Toiminta alkaa heti ja näkökulmat vaihtuvat nopein leikkauksin. Kirja on helppoa, sujuvaa, takuuvarmaa, toimivaa viihdettä, mutta itse olen ehkä viime aikoina lukenut tämäntyyppistä kirjallisuutta hieman liikaakin, koska ajoittain tarina jopa hieman tympäisi. Omalla kohdallani Lapiduksen uutuudenviehätys on kadonnut.

Arvio: 3/5
Luettu tammikuun lopulla

11. Kati Hiekkapelto: Suojattomat



Oli aika tarrata toiseen Anna Fekete - romaaniin. Sarjan ensimmäinen osa Kolibri oli muistaakseni ihan sujuva ja näppärä, ja maahanmuuttonäkökulmasta kai pidin. Tässäkin teemana on maahanmuutto useastakin näkökulmasta. Poliisi Anna on maahanmuuttajataustainen. Hänen kollegansa Esko yrittää estää rikollisen maahanmuuttajajengin tulon Suomeen. Laittomasti maassa asusteleva, paperiton siirtolainen Sammy pakoilee poliisia, yrittää löytää katon päänsä päälle ja saada tavalla tai toisella päivittäisen annoksensa Subutexia. Näiden kolmen tarinat tietenkin risteävät.

Tarina on ensimmäisen osan lailla sujuva, näppärä ja helppo ja sitä voisi suositella vähän lukevillekin. Tarina soljuu mukavasti kohti ratkaisua ja näkökulmien vaihtelut tuskin sekoittavat ketään. Dekkareitten ystävä ei pety, mutta ei kilju riemustakaan. Melko perusdekkari.

Arvio: 3+/5
Luettu helmikuun alussa

12. Erik Axl Sund: Varistyttö



Varistyttö-trilogia on kiinnostanut siitä saakka, kun syksyllä kuuntelin kirjailijoiden tarinointia kirjamessuilla. Kirjasta olen kuullut pelkkiä kehuja, joten toki mokoma suitsutus alkaa kiinnostaa. Alusta tarina on hyvin tyypillinen dekkari, enkä oikein ymmärtänyt mitä takakannessa oleva lupaus pyyhkiä lattiaa Stieg Larssonilla muka tarkoittaa. Löytyy kuollut poika. Poliisi Jeannette tekee paljon töitä, elättää poikaansa ja taivaanrannanmaalarimiestään, kärsii naisena aliarvostusta miesvaltaisessa työyhteisössä eikä saa tukea oikein mistään. Terapeutti Sofia joutuu auttamaan poliisia, koska poliisin tähtäimessä on pedofiileja, joiden uhreja Sofia on työssään terapoinut. Tarinassa on hyvin vastenmielistä ja jopa skandaalihakuista lasten hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua, ja voisi kuvitella, että tämä ei tuo kirjalle lisää lukijoita vaan pikemmin päinvastoin.

Vaikka tarina alkaa normaalin dekkarin tavoin, on sen käännekohta kuitenkin sen verran kutkuttava, että kiinnostuskäyrä syöksähtää äkkiä pystysuoraan nousuun. Loppua kohden kirjasta kehkeytyykin melkoinen pageturner. Sen verran pahasti tämä jää kesken, että eiköhän toinen osa ole pakko hankkia luettavaksi mahdollisimman pian. Raakuudesta ja epäuskottavuudesta miinusta, muuten loistavaa viihdettä.

Arvio: 4/5
Luettu helmikuun lopulla

Vuoden viimeiset dekkarit

87. Mikael Niemi: Mies joka kuoli kuin lohi



En ollut tiennytkään, että Mikael Niemi on kirjoittanut dekkarin, joten uteliaana tartuin tähän. Tornionjokilaaksossa murhataan vanha mies ja Tukholmasta saapuu nuori naispoliisi selvittämään murhaa. Kyseessä on siis hyvin tyypillinen dekkariasetelma. Kovin tavalliseksi dekkariksi tämä ei kuitenkaan muodostu, koska teemaksi nouseekin meänkielen puolustus, vähemmistön asema Tornionjokilaaksossa. Voiko kielen vuoksi murhata? Voiko kielen murhata? Suomenkielisten asema halveksittuna vähemmistönä on tietenkin näin suomalaisena aika erikoista  lukea. Muitakin rikoksia nousee menneisyydestä, historia pääsee esille ja kaiken päälle liimataan vielä rakkaustarina. Loppu on melko korni, mutta ei tämä ärsyttänyt, vaan karmeista rikoksista huolimatta onnistuin tulemaan tästä oudosti jopa hyvälle tuulelle?

Arvio: 3+/5

88. Mons Kallentoft: Syyskalma



Joulukuun kirja omasta hyllystäni

Olen pitänyt muutamasta aiemmin lukemastani Kallentoftin dekkarista, mutta tämän kanssa en oikein meinannut päästä käyntiin. Alussa tuntuu, että tarinassa on liikaa henkilöitä ja siinä viitataan jatkuvasti edellisen kirjan tapahtumiin, joita en kunnolla muistanut. Kirjailijan tyylistä pidän edelleen, lähes runollisesta kielestä ja inhorealistisesta maailmankuvastakin. Paikoin tämä tarina on kyllä jopa liian angstinen ja synkkä, mutta toisaalta se on realistinen. Poliisi voi todellakin traumatisoitua syvästi, jos joku hullu uhkaa tappaa hänen lapsensa. Mutta miksi niin monessa skandinaavidekkarissa päähenkilö on juoppo ja yksinäinen, elämänhallinta täysin hukassa? Ja kuitenkin hän hoitaa työnsä moitteettomasti ja selvittää monimutkaiset rikokset armottoman fiksuutensa avulla? Eiköhän tässä ole jonkinlainen ristiriita?

Juoni ei ole kummoinen - tapahtuu murhia ja niitä selvitetään. Päähenkilö Malinin inhimillinen kamppailu oman elämänsä mörköjen kanssa on kiinnostavampaa seurattavaa. Kuitenkin luulen pitäneeni sarjan edellisistä osista enemmän?

Arvio: 3/5

89. Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot



Taas yksi ruotsalainen dekkari. Paljon viime aikoina dekkareita lukeneena aloin arvailla tarinan mysteereitä jo alkuvaiheissa. Osan arvasin oikein, kaikkea en todellakaan.  Ihan sujuva ja mukava perusdekkari, jossa kuolleena löytyy pappispariskunta. Miehen epäillään tappaneen vaimonsa ja sitten itsensä, mutta onko kyseessä sittenkään perhesurma vai kylmäverinen, itsemurhaksi lavastettu murha? Mihin on kadonnut kuolleen pariskunnan tytär ja miten laiton maahanmuutto ja ihmissalakuljetus liittyvät aiheeseen?

Ihan ovela ja koukuttava dekkari, jossa on mukana paljon erilaisia näkökulmia. Pidän kirjailijan tyylistä ja ehdottomasti luen lisääkin hänen kirjojaan.

Arvio: 3½/5

90. J.K. Johansson: Laura



Tuli sitten tällainenkin dekkari joululoman suklaakoomassa luettua. Kirjailijan nimimerkin takana on kuulemma joukko tarinankerronnan ammattilaisia, ja taitaa olla joku salkkarikäsikirjoittajaporukka kyseessä. Sen verran höttöinen hömppä tarina on. Jo lähtökohdiltaan se on outo - poliisi kärsii nettiriippuvuudesta ja menee siksi töihin kouluun erityisopettajaksi. Koulussa hänen toimenkuvansa on hyvin kyseenalainen, koska hän lähinnä tutkii kadonneen oppilaan Lauran tapausta. Arvoisan kirjailijanimimerkin olisi ehdottomasti pitänyt ottaa selvää, mitä erityisopettaja oikeasti tekee, jotta tarinaan olisi tullut edes hiven uskottavuutta. Päähenkilö Miia on muutenkin outo ja ristiriitainen. Kaunis, nuori, hoikka nainen, joka ryypiskelee kaveriporukassa iltaisin, iskee miehiä liukuhihnalta, syö kasoittain perhepizzoja ja useita hampurilaisaterioita kerralla ja toimii siis sekä poliisina että opettajana... Huh.
Suosittelen helppoa ja kevyttä kirjallisuutta etsiville. Itse en taida jatko-osia lukea.

Arvio: 1½/5