Ruotsalaisia dekkareita: Mons Kallentoft ja Karin Alvtegen

Luin taas pari ruotsalaista dekkaria:
64. Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri ja 65. Karin Alvtegen: Syyllisyys

            


Kallentoftin tuotantoon en ole aiemmin perehtynyt, mutta kirjailijan muutkin kirjat menivät ehdottomasti lukulistan jatkoksi. Sydäntalven uhrin rakenne on hyvin perinteisen rikosromaanin kaltainen: löytyy ruumis, aletaan tutkia murhaa, tutkinnassa paljastuu yllättäviä kiemuroita, lopulta kaikki ratkeaa. Tuoretta tässä dekkarissa on kuitenkin kerrontatapa, kieli - välillä kieli maalailee hyvinkin realistisia mielikuvia ja toisaalta se on hyvin pelkistettyä, vajaavirkkeistä, jopa pelkkiä sanaluetteloita. Lukija pääsee hyvin lähelle päähenkilön elämää ja oman äänensä saavat myös uhrit, kuolleet.  Kirja on monisatasivuinen järkäle, ja kerronta ei etene kovin ripeästi. Välillä tulee vaikutelma, että kerrontaa olisi hieman voinut tiivistää. Ristiriitaista? Ehkä epädekkarimainen kerronta häiritsi hieman dekkarin lukemista. Toisaalta pidin tästä juuri siksi?

Pidin siis kirjasta - tarinasta, rakenteesta, kielestä, kerronnasta. Päähenkilöstäkin pidin, ja mielelläni seuraan hänen elämäänsä jatkossakin.

Arvio: 4/5

Samoin kuin edellisessäkin lukemassani Alvtegenin kirjassa Tuntematon, tässäkin päähenkilö, tällä kertaa mies, on väärään aikaan väärässä paikassa ja joutuu siksi tahtomattaan mukaan todistamaan, kuinka pakkomielteinen nainen ahdistelee yritysjohtajaa. Päähenkilö on yksinäinen, velkaantunut varhaiskeski-ikäinen mies, jonka lapsuutta ja menneisyyttä tarinan myötä valotetaan paljon, samalla tavalla kuin Tuntematon-dekkarissa. Dekkarit eivät ole samanlaisia, mutta paljon samaa niissä on.

Tämän tarinan kulkua en osannut arvata, vaikka ehkä olisi pitänyt. Käännekohta oli ovela. Mukavalukuinen dekkari, jossa on onnellinen loppu.

Arvio: 3/5

Kesädekkareita: Alvtegen ja Brekke

Vuosi on puolivälissä ja näköjään aika tarkkaan sadan luetun kirjan vuosivauhtia taas mennään.

Kesälomailun, joka muuten on monella tavalla kiireisempää ja vilkkaampaa kuin arki, ohessa olen lukenut kaksi dekkaria: 49. Karin Alvtegen: Tuntematon ja 50. Jorgen Brekke: Armon piiri.

Alvtegenin dekkareita muistan nähneeni kirjastossa. En muista olenko lukenut hänen kirjojaan ennen kuin aloin kirjata ylös kaikki lukemani kirjat, mutta päätin aloittaa kirjailijan tuotantoon tutustumisen vanhemmasta päästä. Tuntematon on kirjoitettu 90-luvun lopulla ja tarina sijoittunee samoihin aikoihin. Pienistä hassuista yksityiskohdista huomaa ajan kulun: Netistä tulostetaan kaikki mahdollinen paperille ja teinipojalla ei ole omaa kännykkää, vaan isän känny käytössä.

Tuntematon on onnistunut tarina asunnottomasta naisesta, joka on omasta tahdostaan ja omista syistään jättäytynyt yhteiskunnan ulkopuolelle. Nainen on väärään aikaan väärässä paikassa ja joutuu siksi epäillyksi murhasta. Samalla seurataan naisen lapsuutta ja sitä, miksi upporikkaan perheen tytär ylipäätään päätyi kadulle asunnottomaksi. Loppu on onnellinen, muttei siirappisen epäuskottava.

Tarina on näppärä, nokkela, toimiva. Ihan kivaa kesälukemista, muttei mitään hurjan sykähdyttävää kuitenkaan. Ehdottomasti luen silti lisää Alvtegeniä. Miksiköhän niin monen naisdekkaristin etunimi on Karin?

Armon piirissä hypitään 1500-luvulta vuoteen 2010. Trondheimin kirjastossa tapahtuu väkivaltainen nylkemismurha. Samaan aikaan Usassa Edgar Allan Poe -museosta löytyy samalla tavalla murhattu mies. Mutta miten 1500-luvulla elänyt kerjäläismunkki liittyy tapauksiin?

Tarinan keskeinen teema on vanha arvokas kirja. Jollain tapaa teemasta tuli etäisesti mieleen Da Vinci -koodi, vaikka tämä onkin huomattavasti tasokkaampi tarina. Pienet (käännös?)virheet kyllä häiritsivät lukemista, samoin kirjan absurdit naishahmot. Tuli jopa mieleen, että kirjan naiset ovat jotain kirjailijan omia fantasioita: Poikkeuksellisen älykkäitä ja korkeasti koulutettuja fiksuja naisia, jotka irrationaalisesti hyppäävät sänkyyn ensi tapaamisella lähes jokaisen miespäähenkilön kanssa? Kaikkiaan kuitenkin taidokas ja viihdyttävä kirja. Toivon todella, että Brekke kirjoittaa lisää ja näköjään häneltä on ilmestynyt toinenkin kirja, jonka yritän saada käsiini pian. 

Arvio molemmista: 3/5