Itkonen, Pulkkinen, Hiltunen... Kotimaisia kertojia

Olen viime aikoina lukenut kolme suomalaisen kirjailijan kirjoittamaa kirjaa: 
7. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo,
8. Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän sekä 
9. Pekka Hiltunen: Iso

Luettuani muutaman kirjan Juha Itkoselta olen ehdottomasti halunnut lukea niitä lisää ja nyt osui yksi kohdalle. Pidän Itkosen tavasta kirjoittaa. Hän saa tavallisen arjen kuulostamaan ja vaikuttamaan mielenkiintoiselta. Hetken hohtava valo kertoo perheestä, jonka tarinaa kuvataan 50-luvulta nykypäivään. Kodinkonekauppiaan vaurastuminen ja Amerikan ihailu on uskottavasti kuvattu ja lähihistoriasta on kiva lukea. Välillä tarina tosin jää liikaakin jaarittelemaan yksityiskohtiin. Puuduin välillä varsinkin perheen pojan, minäkertoja Esan tarinointiin, luultavimmin siksi, etten oikein osannut samastua hänen kaikkiin ajatuksiinsa.

Tarinan alussa kuvittelin, että pitäisin Hetken hohtavasta valosta todella paljon, mutta on pakko myöntää, että loppua kohden se alkoi hieman kyllästyttää ja uuvuttaa. Tarinaa olisi voinut ehkäpä hivenen tiivistää.




Riikka Pulkkisen uutuuteen tarrasin vain siksi, että kannessa lukee Riikka Pulkkinen. Kirjan nimi kuulosti chick litiltä, samoin takakansiteksti. Ja sitähän se sitten oli, eli ei minun kirjani ollenkaan. Enpä edes tiedä, miksi luin tämän loppuun. Kirjan keskiössä on alle kolmekymppinen tyttönen, jonka mies lähtee lätkimään. Sitten ruikutetaan miehen perään ja yritetään epätoivoisesti etsiä uutta. Mukana on myös kaikenlaista muuta nuoren naisen elämään kuuluvaa, suklaata, vauvoja ja vauvattomuutta,  hassunhauskaa kuplajuoma-korkokenkähömppää, joka minuun ei vetoa ollenkaan. Voi tätä silti suositella kyseisen lajin ystäville, koska kyllähän Pulkkinen kirjoittaa osaa. Chick lit on käsittääkseni hyvinkin suosittua, mutta toivoisin silti, että jatkossa Pulkkinen kirjoittaisi jotain muuta.



Pekka Hiltusen kirjassa Iso päähenkilö on reilusti ylipainoinen, yksinäinen ja perheetön, korkeakoulutettu mutta työtön nainen, joka asuu rumassa laikkuseinäisessä yksiössä. Elämä, ajatukset ja muiden ennakkoluulot pyörivät painon ympärillä. Tarinan päähenkilö on ollut lihava ja koulukiusattu lapsuudestaan saakka, mutta kirja pureutuu ylipainoon ja sen merkitykseen lihavalle yksilölle itselleen, muille ihmisille ja yhteiskunnalle hyvinkin monesta eri näkökulmasta.

Huomattava ylipaino ja ankea yksinäinen elämä. Kumpi on syy ja kumpi seuraus? Lähes täysin samaa dilemmaa käsitteli myös joulukuussa lukemani Lionel Shriverin kirja Big Brother. Tämä Hiltusen kirja on kyllä suomalaiselle lukijalle huomattavasti realistisempi. Tarinasta mieleen ehkä eniten jäi se, kuinka yhteiskunta on muuttunut suvaitsevaiseksi monia vähemmistöjä kohtaan, mutta ulkonäkökeskeisessä maailmassamme ylipainoisia kohdellaan yhä tylymmin. Ajatuksia herättävä kirja, joka saattaa olla ylipainoiselle lukijalle jopa terapeuttinen tai voimaannuttava.

Kirjan kansi on hieno. Itse tulkitsen sen tapetiksi.

Arviot:
Itkonen: 3+/5
Pulkkinen: 1/5
Hiltunen: 3+/5

Riikka Pulkkinen: Vieras

81. Riikka Pulkkinen: Vieras



Nuori naispappi pakenee elämäänsä New Yorkiin. Välillä palataan hänen menneisyyteensä, jota varjostavat äidin kuolema ja anoreksia. Tarinassa on lukuisia teemoja, jotka sekoittuvat ja risteävät: uskonnollisuus, muukalaisuus, vierauden tunne, syömishäiriö, maahanmuuttajien asema. Voiko itseään paeta?

Alussa pidin tästä kirjasta valtavasti ja siinä oli mielestäni tuoreutta, raikkautta ja salaperäisyyttä. New Yorkin osasin nähdä silmieni edessä ja tavoitin metron äänet ja katujen tunnelman. Loppua kohden tarina muuttui synkemmäksi ja uskonnollisuus alkoi tuntua tunkkaiselta. Loppu sopi kirjaan, mutta itse en pitänyt ratkaisusta ollenkaan; se tuntui liian konservatiiviselta.

Vieras on Pulkkisen kolmas kirja. Muistan pitäneeni Rajasta, muuta en siitä muistakaan. Totta taas oli mielestäni kauniisti kirjoitettu, mutta aiheeltaan kulunut. Molemmat Pulkkisen aiemmista kirjoista pitäisi ehdottomasti lukea uudestaan. Tätä pitäisin kuitenkin Pulkkisen parhaana kirjana. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos.

Arvio: 4/5

Riikka Pulkkinen: Totta

7. Riikka Pulkkinen: Totta

Vanha nainen on kuolemassa, ja aletaan muistella elettyä elämää. Muistelijana ei kuitenkaan toimi nainen itse, vaan menneeseen palataan hänen entisen kotiapulaisensa, miehensä toisen naisen silmin. Samalla naisen lapsenlapsi elää omassa elämässään hieman samanlaisia kuvioita kuin kotiapulainen 60-luvulla ja heidän elämänsä limittyvät. Tarinan edetessä lukija oivaltaa, että kotiapulaisen minäkerronta lieneekin lapsenlapsi Annan kuvitelmaa.

Plussaa: Miellyttävä lukea, sekä kerronnan että kielen tasolla. Taitavasti kirjoitettu kirja, jossa ei suuria ja ihmeitä tapahdu, mutta joka silti pitää otteessaan. Tuli sellainen olo, että jokainen lause on tarkkaan mietitty.

Miinusta: Tarinassa ei ole oikeastaan mitään uutta. Tämä sama tarina on kerrottu jo monta kertaa, hieman eri muodoissa vain.  Tarinassa oli myös liikaa aukkoja - olisin halunnut tietää enemmän. Kuitenkin tämä oli hyvä ja onnistunut kirja tarinaltaan, kerronnaltaan, tasoiltaan, kieleltään.

Arvio: 4/5