Lainasin tämän kirjan kirjastosta jo viime vuoden puolella, mutta en vain saanut tartuttua siihen. Aina teki mieli lukea jotain muuta kuin tiiliskiven paksuinen sukutarina. Vasta kun kirjaston järjestelmä ilmoitti, että uusimisraja on ylitetty, sain aikaiseksi ottaa kirjan käsittelyyn.
Ja miten moninkertaisesti kirja ylittikään odotukset! Tarina kertoo kuusivuotiaan luistelijapikkutytön murhasta ja perustuu osin tositapaukseen murhatusta amerikkalaisesta lapsimissistä, mutta on kuitenkin täysin fiktiota. Sisartaan ja omaa lapsuuttaan häiriintyneessä perheessä ja sairaassa amerikkalaisessa yhteisössä muistelee pikkutytön isoveli Skyler, joka 19-vuotiaana, itsekin murhasta epäiltynä, kirjoittaa muistelmia sisarensa elämästä. Tarinassa on paljon kiinnostavaa: Kertojan luotettavuutta saa epäillä koko ajan. Ahneen pyrkyriperheen raadollinen pyrkimys parrasvaloihin lastensa kustannuksella, keinolla millä hyvänsä menee järkyttävyydessään jopa huvittavaksi. En halua ajatella, että tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa, vaikka varmasti onkin. Rakenne on muutenkin onnistunut ja toimiva tajunnanvirtamaisine monine tasoineen. Skyler kirjoittaa tarinaa, puhuttelee lukijaa ja tarina on täynnä loppumattomia alaviitteitä, kokeehan Skyler itse olevansa sisarensa tarinan alaviite.
Parasta tarinassa on alku. Puoleen väliin ahmin tätä innoissani, mutta jossain vaiheessa tarina alkoi kieltämättä tuntua hieman tunkkaiselta tirkistelyltä ja mässäilevältä sosiaalipornolta. Kuitenkin, tähän hetkeen ja ajankohtaan tämä oli täydellinen lukuelämys minulle.
Ote eräästä alaviitteestä:
Jos lukija on sietänyt tätä julkean "poikkeavaa" kirjaa näin pitkälle, on todennäköistä että hän sen kirjoittajan lailla kärsii autismista ja hänen pitäisi ottaa, joskaan tämän kirjoittaja ei enää niin tee, viisisataa milligrammaa Claritania kolmesti päivässä.
Arvio: 5/5
