69. Anders Jacobsson & Sören Olsson: Bertin tunnustukset
Hauska tai mukahauska 15-vuotiaan pojan päiväkirja, joka keskittyy mopoihin, rippikouluun, tyttöongelmiin ja ulkonäkökriisiin. Uponnee teineihin tai sitten ei.
Arvio nuortenkirjana: 3/5, henkilökohtainen arvio: 1/5
70. Louis Sachar: Paahde
Jos pitäisi luetella parhaita lukemiani nuortenkirjoja, Paahde olisi ehdottomasti listan kärkipäässä. Luin tämän varmaan kuudetta tai seitsemättä kertaa ja aina yhtä mielelläni. Ikivanhan kirouksen vainoama Stanley Yelnats on väärään aikaan väärässä paikassa ja joutuu siksi pahojen poikien leirille kaivamaan kuoppia. Mutta miksi kuoppia kaivetaan?
En kirjoita tähän mitään juonesta; lukekaa teinit tämä itse. Voitte vaikka yllättyä. Tämä on yksinkertainen, nerokas, toimiva, omintakeinen tarina.
Arvio: 5/5
71. Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
Kirja on kiinnostanut siitä saakka, kun se voitti Junior Finlandian muutama vuosi sitten, mutta vasta nyt sain tämän käsiini. Olin kuullut rajoja rikkovasta kerronnasta ja lisäksi tarinassa kiinnosti sen miljöö ja konteksti, 1980-luvun nuorten elämä, joka on itselleni paljon tutumpaa kuin nykynuorten elo.
Alussa ajattelin, että tajunnanvirtamainen, itseään kommentoiva kerronta on nykyteineille aivan liian vaikeaa luettavaa. Itse pidin kerronnasta, mutta kieltämättä kesti minullakin hetki päästä rytmiin kiinni. Tämä vaatii ehkä lukijalta enemmän kuin mitä keskitasoisella teinilukijalla on, mutta aikuislukija nauttii kielestä ja kerronnasta. Surullinen tarina, tuli mieleen omat teiniangstit.
Arvio: 4/5
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huotarinen Vilja-Tuulia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huotarinen Vilja-Tuulia. Näytä kaikki tekstit
lauantai 28. syyskuuta 2013
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Taskunovellit
18. Taskunovellit. Toimittanut Vilja-Tuulia Huotarinen
Hauska pieni kokoelma lyhyitä novelleja useilta suomalaisilta kirjailijoilta. Viihdyin, hymyilin, hymähtelin, hykertelin, tykkäsin.
Arvio: 3/5
Hauska pieni kokoelma lyhyitä novelleja useilta suomalaisilta kirjailijoilta. Viihdyin, hymyilin, hymähtelin, hykertelin, tykkäsin.
Arvio: 3/5
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)