Kotimaisia, uudehkoja, hyviä ja loistavia kirjoja

9. Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi



Viime aikoina olen lukenut paljon hyviä kotimaisia kirjoja, ja tämä on hyvä lisä onnistuneiden ja lukemisen arvoisten kotimaisten joukkoon. Tarina yllätti ja ylitti odotukset. Pidin erityisesti ajankuvasta, 1960-luvusta, joka piirtyy esiin todella aidon tuntuisena. Myös päähenkilöt, edustusrouva Vuokko ja vanhapiika Aune miellyttävät, ja Aunessa tapahtuva muutos ilahduttaakin. Myös Vuokko muuttuu muuttuvan maailman mukana. Kerronta on onnistunutta, ilmavaa, elävää, aitoa, mukaansatempaavaa. Olin heti sisällä tarinassa ja harmitti, kun se loppui; harmitti luopua 60-luvusta ja näistä ihmisistä. Voisin aina lukea tällaisia kirjoja. Täydellinen flunssapäivän seuralainen minulle.

Arvio: 4+/5

10. Riikka Ala-Harja: Kevyt liha



Ala-Harjan kirjoista olen yleensä pitänyt, mutta tämä olikin sellainen tuhanteen kertaan kirjoitettu diipadaapaparisuhdeviritys, jollaisia saatoin nuorempana lukea, mutta harvemmin enää nykyään. Minäkertoja, teatterin valosuunnittelija, asuu Helsingissä kaksin pienen poikansa kanssa ja elää monotonista elämää kodin, teatterin ja kuntosalin välissä. Hän tapaa vanhan ihastuksensa ja heidän välilleen kehittyy lyhyt suhde. Tämän ihmeemmästä tarinassa ei ole kyse. Miehen ja naisen rooleja pohdiskellaan jonkin verran, mutta melko ennalta-arvattavalla ja monesti nähdyllä tavalla. Miellyttävä lukea iltaisin, mutta odotin ehkä jotain omaperäisempää ja painavampaakin sisältöä.

Arvio: 3/5

11. Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto 



Muistan nauttineeni Alasalmen Joenjoen laulusta, joten olipa kiva saada sille jatkoa. Saamelaisten elämä 1500-luvulla on aihe, josta ei todellakaan tule jatkuvasti luettua. Tämä on hyvinkirjoitettua, taitavasti etenevää kerrontaa ja jopa opettavaista tekstiä. Soruia on saanut Kaukomielen lapsen, palannut kotiinsa ja avioitunut itseään vanhemman Matten kanssa. Kaukomieli joukkoineen palaa kuitenkin pohjoiseen vaatimaan veroja kuninkaalle. Saamelaisista saa kovin sympaattisen kuvan ja heille toivoo vain hyvää, mutta Kaukomielen mukanaan tuoma uhka tuntuu koko ajan leijuvan kaiken yllä. Lukija odottaa pahaa tapahtuvan, varsinkin kun saamelaisia yritetään väkisin kääntää kristityiksi. Ja pahaa tapahtuu, paljon, mutta lopussa on myös toivoa.

Näin Lapin elävänä silmissäni ja nautin tästä kirjasta enemmän kuin osasin kuvitellakaan.

Arvio: 5/5

12. Laura Lindstedt: Oneiron



Tiesin haluavani ehdottomasti lukea tämän kirjan heti kun kuulin sen aiheen: Seitsemän naista kuolemanjälkeisessä tilassa. Eniten kiinnosti erilaisten naisten elämäntarinat, ei niinkään kuolema. Kuolema on kirjassa kuitenkin hyvin keskeinen teema, luonnollisesti.

Pidin tästä kovasti enkä yksiselitteisesti kuitenkaan pitänyt. Varsinkin ensimmäisessä osassa on liikaa kaikkea - tuntuu, että jokaisen naisen tarinassa olisi riittävästi aineksia omaan kirjaansa. Osista muodostuva kokonaisuus on toisaalta tavattoman kiinnostava, toisaalta liian sekava, tajunnanvirtamainen... Mutta kun alkaa ajatella, että kyseessä ovat sekunnit kuoleman jälkeen, niin mitäpä muutakaan kerronta voisi olla. Tietynlainen hajanaisuus ja järjestäytymättömyys sopivat teemaan ja tarinaan. Eniten minua harmitti, että jouduin lukemaan tämän liian nopeasti, koska tämä oli minulla pikalainana kirjastosta. Toisissa olosuhteissa olisin lukenut kirjaa hitaammin ja käyttänyt enemmän aikaa sen pureskeluun ja makusteluun. Sitä tämä olisi vaatinut.

Ensimmäisessä osassa tuntuu olevan liikaa kaikkea, mutta toinen osa tekee tästä erinomaisen kirjan. On tämä kuitenkin jäljen jättävä, vaikutuksen tekevä, erikoinen ja erityinen teos.

Arvio: 5/5

Vuoden viimeiset kotimaiset

81. Juha Itkonen: Ajo



Itkosen kirjat ovat kaikki olleet miellyttävälukuisia arkisessa mutkattomuudessaan, eikä tämä ole poikkeus. Ollaan 1960-luvulla, tavallisen perheen tavallisessa arjessa, joka joidenkin osalta katkeaa, joidenkin osalta muuttuu erään tavallisen ajomatkan aikana. Nykyajassa nainen, 1960-luvun pariskunnan lapsenlapsen vaimo, ajaa läpi Euroopan karkuun avioliittonsa ongelmia. Henkilöt ovat eläviä ja uskottavia, kerronta soljuu sujuvasti eteenpäin. Ainoa, mikä itseäni häiritsi, oli 60-luvun pariskunnan muutto Australiaan, mikä tökkäsi silmään hivenen epäuskottavana ratkaisuna. Muuten miellyttävää luettavaa tämäkin.

Arvio: 3½/5

82. Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta



Minulla ei ole selkeää mielikuvaa Rauman edellisestä kirjasta nimeltä Katoamisten kirja. Muistaakseni se oli ihan hyvä, mutta ei näköjään erityisen mieleenjäävä eikä se päässyt parhaiten sinä vuonna luettujen kirjojen joukkoon. Tältäkin odotin mukavaa lukukokemusta, mutta odotukset ylittyivät reippaasti. Nautin todella tästä kirjasta. Tarina kertoo Erikasta, huippuälykkäästä matemaatikosta, joka ei kuitenkaan osaa puhua ihmisille tai oikeastaan edes elää elämäänsä sosiaalisena olentona muiden ihmisten parissa. Toisessa ääripäässä on hänen kehitysvammainen siskonsa Emilia, josta kaikki pitävät, mutta joka ei matematiikasta tai muistakaan kovin abstrakteista asioista ymmärrä. On Tuovi, jonka sukupuoli jää ensin hieman pimentoon, on ilmastonmuutos, sukupuuttoon kuollut Tasmanian tiikeri ja Itämeren öljyonnettomuus. On seksi ja matematiikka, lihallisuus ja konkreettisuus abstraktiuden vastakohtana. Näkymättömän maailman aaveet, elämisen vaikeus kädessä olevista korteista riippumatta ja yksinäisyys, irrallisuus, ulkopuolisuus. Jollain tapaa tästä tuli mieleen vähän aikaa sitten lukemani He eivät tiedä mitä tekevät, jossa siinäkin teemojen runsauteen meinasi hukkua.

Hienosti kerrottu tarina, joka ei masentavahkosta aiheesta huolimatta ole masentava.

Arvio: 5-/5

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

72. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät



Viime vuoden Finlandia-voittaja osui käteen vasta nyt. To read -listalla se on ollut kyllä voitosta saakka. On amerikkalainen, akateemisesti kunnianhimoinen Joe, joka pettyy Suomeen. Hän jättää suomalaisen vaimonsa Alinan, poikansa Samuelin ja palaa Usaan. Amerikkalaisuus ja suomalaisuus asetetaan tässä hyvin vahvasti ja molemmin puolin kriittisesti argumentoiden vastakkain, mikä on kiinnostavan kutkuttavaa ja silmiä avaavaa. Tarina aukeaa ensin vuorotellen Alinan suomalaisesta ja Joen amerikkalaisesta näkökulmasta ja myöhemmin tapahtumat nähdään myös Samuelin silmin, mitä odotinkin. Alinan ja varsinkin Samuelin näkökulmat jäävät kuitenkin Joen näkökulman varjoon, mikä on tarinan rakenteen kannalta ymmärrettävää ja toimivaa. Eniten tässä kirjassa nautin henkilöistä. He ovat niin kovin eläviä, hengittäviä, uskottavia, tarkkaan piirtyviä ja inhimillisiä. Valtonen on todella taitava ihmiskuvaaja.

Odotin tämä olevan hyvä kirja, mutta tämä olikin vielä parempi. Tarina on todella iso sivumäärältään, merkityksiltään, teemoiltaan. Teemoja tässä on valtavasti. Pohjimmiltaan kyse on ikiaikaisesta kysymyksestä mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Hallitsemmeko me teknologiaa vai teknologia meitä? Voiko kehityksen nimissä hyvää tarkoittaen tehdä mitä tahansa, esimerkiksi eläinkokeita? Entäpä isä, joka hylkää lapsensa, mitä siitä lopulta seuraa? Sekä kirjan kerronta että tarinan rakenne ovat häikäiseviä. Tarina on älykäs ja syvällinen, silmiä avaava, ajatuksia herättävä, vetävä eikä ollenkaan vaikea. Tämä ei ole "ihan kiva" kirja, vaan menee syvälle, jättää jäljen. Lisää, kiitos.

Arvio: 5/5

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

69. Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys



Tämä on yksi niistä harvoista kirjoista, joista tiesin pitäväni heti ensimmäisestä sivusta lähtien. Perheen ja suvun tarina neljästä eri näkökulmasta on viehättävää ja kiehtovaa luettavaa. Ihailenkin kovasti kirjailijan tyyliä - miten tavallisen, arkisen elämän voikin saada kuulostamaan näin kiehtovalta ja mielenkiintoiselta?

Tarinan varhaisimmat vaiheet ovat vuodelta 1895 ja lähes nykyajassa ollaan vuonna 1996. Luvut ovat lyhyehköjä ja niiden väliin mahtuu vuosia, joten tarinassa on paljon aukkoja. Toisaalta kiinnostavista hahmoista haluaisi tietää lisää, enemmän ja toisaalta tarina toimii täydellisesti juuri näin. Keskiössä ovat naiset - kätilö Maria, joka jo 1900-luvun alussa elää itsellistä elämää ilman miestä rinnallaan ja  hänen tyttärensä Lahja, josta elämä tekee katkeran ja kovan. Lahjan miniä Kaarina taas joutuu elämään anoppinsa varjossa ja lopulta kaikki aukenee vielä miesnäkökulmasta Lahjan miehen Onnin silmin. Anopin ja miniän suhde on vaikea, suomalaisille tyypillinen puhumattomuus ja hiljaisuus leijuu painostavana arjen yllä, normista poikkeamista ei hyväksytä. Naisen rooli on ahdas ja kapea, mutta niin on miehenkin.

Suosittelen kaikille. Tarkkanäköinen, uskottava ja traaginen tarina, jonka lukeminen on puhdas  nautinto.

Arvio: 5/5

Anni Kytömäki: Kultarinta

68. Anni Kytömäki: Kultarinta



Vahva ja väkevä tarina 1900-luvun alun Suomesta, miehestä ja hänen tyttärestään, metsästä ja karhusta. Luontokuvaukset ovat niin eläviä ja tarkkoja, että aluksi jopa mietin, mitenkähän jaksan loputtomiin lukea laineiden laulusta, tuulen tuiverruksesta, yön huokailusta. Mutta tarinan maailma veikin mukanaan täysin. Kun siihen ensin pääsi mukaan, sieltä oli vaikea päästä enää pois.

Tavattoman kiehtovaa kerrontaa sekä Suomen historiasta, kansanperinteestä että mystisestä ja maagisesta metsästä. Viehätyin enemmän kuin mistään kirjasta pitkään aikaan; putosin tarinaan, katosin metsään sen mukana. Kieli on kaunista, sujuvaa ja upeaa, kerronta taitavaa, henkilöt viehättäviä ja miellyttäviä kaikkine vajaavaisuuksineen ja inhimillisine piirteineen, tarinan kaari taitavasti punottu.  Viehättävin, vaikuttavin, upein kirja pitkään aikaan. Mitä tämän jälkeen voi edes lukea? Tuskin mikään tuntuu miltään.

Arvio: 5/5

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 3. Kuolema

65. Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 3. Kuolema



Olen odottanut tämän trilogian viimeisen osan suomennosta siitä saakka, kun luin kakkososan, joten ilahduinkin kovasti, kun tämä odotti minua kirjaston pikalainahyllyssä. Katsoin hiljattain myös uusintana tulleen kyseisestä trilogiasta tehdyn televisiosarjan, joten olin tietoinen tarinan lopusta ja nuorten miesten viimeisistä vaiheista. Kuolemasta. Kirja antaa kuitenkin aina paljon enemmän kuin elokuva, ja vaikka tv-sarjakin kolahti ja jäi mietityttämään, tämä kolahti vielä syvemmälle. Trilogian  ensimmäinen osa oli hyvä, toinen vielä parempi ja tämä taas, jos mahdollista, vielä toista osaakin koskettavampi - raadollinen, riipaiseva, ravistava.

"Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet."

Kolmas osa päättää ruotsalaisten nuorten homomiesten tarinan. Kuolemaan, kuten on jo selvää. Oli mukava lukea myös Bengtin ja Lars-Åken tarinat, vaikkeivat ne mukavia tarinoita olleetkaan. Tämä on ihan käsittämättömän upea trilogia, joka kaikkien pitäisi lukea. Maailma ja ihmisten suhtautuminen vähemmistöihin on käsittämätöntä, edelleen. Lopussa on kuitenkin myös toivoa.

Minun ainoa elämäni!
Ainoa elämä jonka olen saanut!
Ainoa elämä jonka saan.
Ainoa elämä, jonka olen koskaan halunnut!
Minun ainoa elämäni!

Arvio: 5/5

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 2. Sairaus

26. Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 2. Sairaus





Muistan pitäneeni Gardellin trilogian ensimmäisestä osasta kovasti, ja ilahduin huomatessani toisen osan kirjaston uutuushyllyssä. Ensimmäisessä osassa tutustuttiin kahteen Tukholmaan muuttavaan poikaan. Toisessa osassa he elävät yhdessä parisuhteessa ja näkevät, kuinka heidän ystävänsä alkavat sairastua ja kuolla pelottavaan homoruttoon. He pelkäävät.

Kirja on hätkähdyttävää luettavaa, koska se on totta. Tuntuu uskomattomalta, miten käsittämättömän julmia ja tietämättömiä ihmiset ovat olleet vain 30 vuotta sitten. Papit ovat julistaneet sanomalehtien lööpeissä, kuinka aids on hyvä ja oikein, koska se käännyttää väärän elämäntavan valinneet takaisin oikealle tielle. Lääkärit ovat patistaneet lopettamaan homona olemisen. Isä hätkähtää huomatessaan oman aamutakkinsa homoseksuaaliksi tunnustautuneen poikansa yllä ja miettii saisiko sen pesemällä puhtaaksi. Huh.

Tarinan rakenne hyppelee sinne tänne päähenkilön lapsuudesta hänen kuolinvuoteelleen. Lukija tietää, mitä tapahtuu, mutta se ei haittaa, koska tarinan jännite on jossain muualla kuin juonessa. Erityisen riipaiseva on Jehovan todistaja Benjaminin ristiriita kodin arvojen ja oman suuntautumisen välillä.

Minuun tämä kolahti. Kosketti. Ahmin vain hienosti kuvattua tarinaa enkä malttanut lopettaa ennen loppua. Tämä oli vielä parempi kuin ensimmäinen osa.

Arvio: 5/5

Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3

2. Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3



Tammikuun kirja omasta hyllystäni

Saatuani tämän joululahjaksi tiesin heti, että luen tämän mahdollisimman pian, kirjaston kirjoista ja niiden eräpäivistä välittämättä. Halusin tietää miten tarina päättyy, ennen kuin tarinan ykkös- ja kakkososien yksityiskohdat ovat unohtuneet mielestäni.

Trilogian kolmososa jatkaa edellisistä osista tutuilla realismista vinksahtaneilla linjoilla. Miten mukava olikaan taas palata tähän maailmaan! Tarinan jännitteenä säilyy lähes loppuun saakka se, tapaavatko päähenkilöt Tengo ja Aomame toisensa, koska ja miten. Tarina etenee kolmesta näkökulmasta. Tengon ja Aomamen lisäksi tapahtumia seuraa Ushikawa, omituiseksi ja huomiotaherättävän rumaksi kuvattu lahkon palkkaama salapoliisi, joka etsii Aomamea.

En suosittele kirjaa niille, jotka eivät ole lukeneet ykkös- ja kakkososaa, mutta koko trilogiaa suosittelen lämpimästi. Hesarin kriitikko ei kirjasta pitänyt, mutta tällä kertaa olen hänen kanssaan eri mieltä. Minusta tarina on kiehtova ja sen viehätys säilyy loppuun saakka. Toisaalta kirjan halusi lukea nopeasti, jotta saisi tietää miten asiat ratkeavat ja toisaalta lukemista halusi pitkittää, tarinan ei halunnut loppuvan. Harmitti päästää irti tästä todellisuudesta, vuoden 1Q84 maailmasta.

Arvio: 5/5

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

92. Johanna Sinisalo: Auringon ydin



Sinisalon dystopiassa eletään Suomen Eusistokraattisessa tasavallassa. Kaikki nautintoaineet alkoholista kofeiiniin on kielletty ja kieltoja valvoo Terveysvirasto. Naisista on jalostettu aivottomia bimboja, joita koulutetaan kuin koiria ja joiden ainoa tehtävä on miehen miellyttäminen ja lisääntyminen. Tässä maailmassa vaarallista elämää elää Vanna, kaivaten kadonnutta sisartaan ja peitellen suurta salaisuuttaan: Hän ei olekaan oikeasti bimbonaikkonen eloi, vaan älykäs morlokki. Lisäksi Vanna ja Jare diilaavat chiliä, joka on ehdottomasti kiellettyjen aineiden joukossa.

Hesarin kriitikko kehui tämän maasta taivaisiin, eikä hän väärässä ollut. Odotin tältä kirjalta paljon ja sain vielä enemmän. Tarina on nerokas, älykäs, pelottava, kammottava, koukuttava. Sen voi lukea yhteiskuntakritiikkinä, satiirina, feministisenä kannanottona, ihmisoikeuksien puolustuspuheena, vapauden manifestina tai ihan vain kiehtovana tarinana. En meinannut raaskia lukea tätä ollenkaan, koska en halunnut tämän loppuvan. Vuoden viime metreillä luin ehkä vuoden parhaan kirjan.

Arvio: 5/5

Lionel Shriver: Big Brother

90. Lionel Shriver: Big Brother



Miksei Shriveria ole suomennettu neljää kirjaa enempää? Hän on kuitenkin kirjoittanut kymmenen kirjaa, joista uusin on nimeltään Big Brother. No, pakko kai sitten lukea englanniksi. Enpä ole mitään muuta englanniksi tänä vuonna vielä lukenutkaan.

Tarinan nelikymppisellä kertojalla, yrittäjä ja perheenäiti Pandoralla, on isoveli, joka on menettänyt asuntonsa ja muuttaa nyt hetkeksi sisarensa ja tämän perheen luo asumaan. Vuosien myötä isoveljestä on tullut iso veli, sairaalloisen ylipainoinen ja suurikokoinen, ylilihava, läski. Veli onnistuu aiheuttamaan huomattavan paljon konflikteja sisarensa perheessä ja jossain vaiheessa Pandoran on tehtävä valinta: joko aviomies tai isoveli.

Tarina kertoo sairaalloisesta ylipainosta ja sen vaikutuksesta ihmisen elämään, uraan ja ihmissuhteisiin, kaikkeen. Aiheen voisi kuvitella ainakin amerikkalaisessa yhteiskunnassa olevan aina ajankohtainen ja hyvinkin tärkeä. Tarina kertoo kuitenkin myös perheestä ja lojaaliudesta, lopulta hyvinkin karulla tavalla.

I failed to derive a simple answer to the chicken-and-egg question of whether he got depressed because he was fat or vice versa. His weight had narrowed his professional opportunities, which was depressing, which made him eat, which made him fatter. It narrowed his romantic and sexual opportunities, which was depressing, which made him eat, which made him fatter. Fat itself was depressing, which made him fatter. 

Ajattelin heti, etten pidä tästä kirjasta, jos veli Edison pystyy nopeasti ja helposti laihtumaan sairaalloisen ylipainoisesta normaalipainoiseksi, koska se vaan ei ole uskottavaa ja tekee tarinasta sadun. Aluksi kaikki näyttääkin melkoisen satumaiselta, mutta lopussa kaikki on toisin. Loppu on huikea. Shriver on huikea ja tällä kirjalla hän vain vahvisti paikkansa suosikkikirjailijoitteni joukossa.

Arvio: 5/5

Haruki Murakami: 1Q84. Osat 1 ja 2.

76. Haruki Murakami: 1Q84. Osat 1 ja 2.




Murakamin uutuusjärkäle on odottanut lukuvuoroaan jo jonkin aikaa ja syysloman kynnyksellä vihdoin rohkenin tarttua siihen. Ja olipa hyvä, että säästin tämän lomalle. Halusin nimittäin lukea kirjaa koko ajan. Kuten osasin odottaakin, kirja on hämmentävä ja häiritsevä. Tarina on kummallinen eikä sen kulkua voi mitenkään arvailla tai ennustaa. En tiedä miten tätä pitäisi tulkita, koska mieleen tulee niin monenlaisia näkökulmia, mikä symbolisoi mitäkin... Mutta niin kovin kiehtovaa ja ajatukset liikkeelle laittavaa tarinankerrontaa tämä edustaa, ja tarinasta voi myös nauttia sitä sen suuremmin analysoimatta.

Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa. Toisessa nuori liikunnanohjaajanainen tappaa sivutoimenaan pahoja miehiä. Toisaalla kolmekymppinen matematiikan opettaja muokkaa teinitytön kirjoittamaa mielikuvituksellista mutta kirjoitusasultaan kömpelöä käsikirjoitusta romaanikilpailukuntoon. Käsikirjoituksessa on pikkuväkeä ja taivaalla mollottaa kaksi kuuta. Mutta missä eletään vuotta 1Q84?

Ensimmäinen osa herätti pelkkiä kysymyksiä. Olisin toivonut saavani edes yhden vastauksen. Toisessa osassa tarinat alkavat punoutua toisiinsa, mutta kaikki arvoitukset eivät siltikään tunnu ratkeavan. Ainoa seikka, josta en erityisemmin innostunut, on kirjan naiivilta tuntuva rakkaustarina. Hämmentävää oli myös se, miten vähän lähes 800 sivun aikana kuitenkin tapahtui.

Millainen todellisuus oikein jäljittelee fiktiota? Toivottavasti saan kolmososan käsiini pian.

Arvio: 5/5

Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen

73. Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen



Niin kliseistä kuin se onkin, toisinaan elämässä seisotaan tienhaarassa ja elämä muuttuu valitun tien mukaan. Eteenpäin ei voi jatkaa, vaan on pakko tehdä valinta, oikealle vai vasemmalle. Tässä tarinassa on käännytty molempiin suuntiin. Joka toinen luku kertoo Irinan elämästä syntymäpäivän jatkojen jälkeen, jolloin hän hairahtui suutelemaan perhetuttua ja päätyi jännittäväksi julkkisvaimoksi, ja joka toinen luku kuvaa elämää, joka jatkui sen jälkeen, kun Irina hillitsi halunsa eikä suudellutkaan tuttua miestä, vaan palasi kiltisti kotiin oman tasaisen tylsän miehensä luo. Kuulostaa ehkä hömpältä, mutta ei todellakaan sitä ole.

Tarina herättää monenlaisia kysymyksiä: Olemmeko koskaan tyytyväisiä tekemiimme valintoihin? Kuinka paljon elämä on valintojen summa, ja kuinka paljon elämässä on sellaista, johon ei voi itse vaikuttaa? Kirjailija onnistuu kuvaamaan henkilöt lähes käsinkosketeltavan eläviksi. Päähenkilön täydellinen riippuvuus miehistä hivenen ärsyttää, mutta mikäli päähenkilö olisi elänyt itsellistä elämää, eipä näitä kahta tarinaakaan olisi. Tarina - tarinat - muuttuvat loppua kohden vain kiinnostavammiksi eikä tapahtumien kulkua voi arvata. Lopetus on mielestäni nerokas. Ehdottomasti yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista.

Arvio: 5/5

Nuortenkirjoja

69. Anders Jacobsson & Sören Olsson: Bertin tunnustukset

Hauska tai mukahauska 15-vuotiaan pojan päiväkirja, joka keskittyy mopoihin, rippikouluun, tyttöongelmiin ja ulkonäkökriisiin. Uponnee teineihin tai sitten ei.

Arvio nuortenkirjana: 3/5, henkilökohtainen arvio: 1/5

70. Louis Sachar: Paahde

Jos pitäisi luetella parhaita lukemiani nuortenkirjoja, Paahde olisi ehdottomasti listan kärkipäässä. Luin tämän varmaan kuudetta tai seitsemättä kertaa ja aina yhtä mielelläni. Ikivanhan kirouksen vainoama Stanley Yelnats on väärään aikaan väärässä paikassa ja joutuu siksi pahojen poikien leirille kaivamaan kuoppia. Mutta miksi kuoppia kaivetaan?

En kirjoita tähän mitään juonesta; lukekaa teinit tämä itse. Voitte vaikka yllättyä. Tämä on yksinkertainen, nerokas, toimiva, omintakeinen tarina.

Arvio: 5/5

71. Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Kirja on kiinnostanut siitä saakka, kun se voitti Junior Finlandian muutama vuosi sitten, mutta vasta nyt sain tämän käsiini. Olin kuullut rajoja rikkovasta kerronnasta ja lisäksi tarinassa kiinnosti sen miljöö ja konteksti, 1980-luvun nuorten elämä, joka on itselleni paljon tutumpaa kuin nykynuorten elo.

Alussa ajattelin, että tajunnanvirtamainen, itseään kommentoiva kerronta on nykyteineille aivan liian vaikeaa luettavaa. Itse pidin kerronnasta, mutta kieltämättä kesti minullakin hetki päästä rytmiin kiinni. Tämä vaatii ehkä lukijalta enemmän kuin mitä keskitasoisella teinilukijalla on, mutta aikuislukija nauttii kielestä ja kerronnasta. Surullinen tarina, tuli mieleen omat teiniangstit.

Arvio: 4/5

Jennifer Egan: Sydäntorni

45. Jennifer Egan: Sydäntorni



Olen halunnut lukea Eganin uuden kirjan siitä saakka kun kuulin, että sellainen on suomennettu. Paitsi että tämä ei olekaan upouusi, vaan ilmestynyt englanniksi jo vuonna 2006. Jostain muistan lukeneeni, että Egan on kirjoittanut yhteensä neljä kirjaa. Toivottavasti ne kaksi muutakin suomennetaan pian, sillä tämä on hyvä kirja.

Newyorkilainen Danny matkustaa Itä-Eurooppaan restauroimaan serkkunsa ostamaa vanhaa linnaa, jonka mielenkiintoisin osa on torni. Toisaalla Ray istuu vankilassa ja osallistuu luovan kirjoittamisen kurssille. Lopussa kurssin pitäjä Holly löytää oman sydäntorninsa.

Kirjan rakenne on poikkeuksellinen ja kiinnosti heti. Tarina onnistuu yllättämään lukijan, mikä on aina positiivista. Tarinassa sekoittuu tosi ja fantasia varsin kiehtovalla tavalla. Kauhun ja dekkarinkin piirteitä on. Minuun tämä kolahti enemmän kuin viime kesänä lukemani Aika suuri hämäys, jonka suhteen odotukset olivatkin varmaan liian korkealla. Tämän suhteen odotuksia ei ollut ja ne ylittyivät. Egan pääsee tätä vauhtia suosikkikirjailijoideni joukkoon.

Arvio: 5/5

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

31. Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani



Lainasin tämän kirjan kirjastosta jo viime vuoden puolella, mutta en vain saanut tartuttua siihen. Aina teki mieli lukea jotain muuta kuin tiiliskiven paksuinen sukutarina. Vasta kun kirjaston järjestelmä ilmoitti, että uusimisraja on ylitetty, sain aikaiseksi ottaa kirjan käsittelyyn.

Ja miten moninkertaisesti kirja ylittikään odotukset! Tarina kertoo kuusivuotiaan luistelijapikkutytön murhasta ja perustuu osin tositapaukseen  murhatusta amerikkalaisesta lapsimissistä, mutta on kuitenkin täysin fiktiota. Sisartaan ja omaa lapsuuttaan häiriintyneessä perheessä ja sairaassa amerikkalaisessa yhteisössä muistelee pikkutytön isoveli Skyler, joka 19-vuotiaana, itsekin murhasta epäiltynä, kirjoittaa muistelmia sisarensa elämästä. Tarinassa on paljon kiinnostavaa: Kertojan luotettavuutta saa epäillä koko ajan. Ahneen pyrkyriperheen raadollinen pyrkimys parrasvaloihin lastensa kustannuksella, keinolla millä hyvänsä menee järkyttävyydessään jopa huvittavaksi. En halua ajatella, että tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa, vaikka varmasti onkin. Rakenne on muutenkin onnistunut ja toimiva tajunnanvirtamaisine monine tasoineen. Skyler kirjoittaa tarinaa, puhuttelee lukijaa ja tarina on täynnä loppumattomia alaviitteitä, kokeehan Skyler itse olevansa sisarensa tarinan alaviite.

Parasta tarinassa on alku. Puoleen väliin ahmin tätä innoissani, mutta jossain vaiheessa tarina alkoi kieltämättä tuntua hieman tunkkaiselta tirkistelyltä ja mässäilevältä sosiaalipornolta. Kuitenkin, tähän hetkeen ja ajankohtaan tämä oli täydellinen lukuelämys minulle.

Ote eräästä alaviitteestä:
Jos lukija on sietänyt tätä julkean "poikkeavaa" kirjaa näin pitkälle, on todennäköistä että hän sen kirjoittajan lailla kärsii autismista ja hänen pitäisi ottaa, joskaan tämän kirjoittaja ei enää niin tee, viisisataa milligrammaa Claritania kolmesti päivässä.

Arvio: 5/5