Kotimaisia kesällä luettuja dekkareita

Kesän aikana luin paljon dekkareita. Dekkarit toistavat aikalailla itseään ja niistä on vaikea keksiä loputtomiin uutta ja tuoretta sanottavaa.  Tässä muutamia huomioita lukemastani kotimaisesta rikoskirjallisuudesta.
   


49. Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

Lontoossa tapahtuu raaka murha. Suomalainen Lia näkee rikospaikan töihin mennessään eikä saa tapausta mielestään. Jonkin ajan kuluttua hän tapaa toisen suomalaisnaisen, Marin, jonka kanssa ystävystyy. Mutta mikä Mari on naisiaan? Mikä ihme on hänen yrityksensä, joka lavastaa tapahtumia ja parantaa maailmaa?

En ollut kuullutkaan Pekka Hiltunen -nimisestä dekkaristista ennen kuin luin hänen Iso-romaaninsa. Sen myötä kirjailijan muukin tuotanto alkoi kiinnostaa. Tämä on ovela dekkari, ei ollenkaan perinteinen eikä mikään hömppä. Kaksi suurta teemaa ovat oikeistopopulistisen puolueen nousun vastustaminen ja ihmiskauppa. Kovin epäuskottava tämä toki on, muttei ärsyttävä, lapsellinen tai selittelevä, vaan ihan semifiksua, mukavaa ja koukuttavaa luettavaa. Takakannessa luvataan kirjan olevan psykologinen trilleri ja siihen vähän petyin, koska mielestäni tämä on suureksi osaksi melko suoraviivaista toimintaa. Kovasti tämä kuitenkin viihdytti alkukesän helteessä takapihalla ja kesädekkarilukemiseksi kirja onkin mainio.

Arvio: 3½/5
Luettu toukokuun lopussa

50. Reijo Mäki: Intiaani

Hömppä on melko feminiininen sana; tulee lähinnä mieleen jokin Kauniit ja rohkeat. Mäen kirjat ovat maskuliinista hömppää, mieshömppää, kovin viihdyttävää mutta kuitenkin melko aivotonta. Uusin, Intiaani, sijoittuu sekä Turun saaristoon että Yhdysvaltoihin. Saaristolaivassa tapahtuu käsittämätön joukkomurha, jonka yhteydessä Vareksen naisystävän entinen miniä katoaa. Preerialla taas suomalaisnaisen ajopeli hajoaa ja hän joutuu pulaan. Itseäni Yhdysvalta-kuvio ei alussa jostain syystä juuri viehättänyt, mutta kylläpä sekin alkoi kiinnostaa, kun Ameriikan pahis olikin melko merkillinen kummajainen.

Tarina on pitkä, ja sen käynnistymiseen menee aikaa. Tiivistää tätä olisi voinut. En lukaissut tätä yhtä nopeasti kuin yleensä lukaisen Varekset.  Mäen konstailemattomasta ja humoristisesta kirjoitustyylistä kuitenkin pidän, edelleen. Intiaani on mukavaa kesälukemista, vaikka laiturin nokassa tai parvekkeella.

Arvio: 3-/5
luettu toukokuun lopussa

51. Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Kappas, Virpi Hämeen-Anttila on kirjoittanut dekkarin, viehättävän vanhanaikaisen murhamysteerin, joka sijoittuu elävästi piirtyvään 1920-luvun Helsinkiin. Kieli ja tunnelma on autenttiselta tuntuvan vanhanaikaista ja mieleen tulee kenties Sherlock Holmes tai muu menneiden aikojen mysteerien ratkaisija. Kieltämättä oma viehätyksensä on siinä, ettei käytössä ole dna:ta tai uusinta teknologiaa, vaan suurennuslasi ja nokkela päättelykyky ovat tärkeimmät työvälineet. Juomavesisäiliöstä löytyy kuollut mies ja poliisiakin innokkaammin tapausta tutkii yksityisetsivä, virkamies Björk.

Tämä oli sellainen "ihan kiva" lukukokemus taas. Ei erityisen mieleenjäävä tai merkityksellinen, mutta ei tullut kertaakaan mieleen jättää kirjan lukemista keskenkään. Ajankuvasta pidin kovasti ja Hämeen-Anttila osaa kiistatta kertoa tarinaa.

Arvio: 3/5
Luettu heinäkuun lopulla

52. Reijo Mäki: Kaidan tien kulkijat

Tämäkin 90-luvulla ilmestynyt Vares-dekkari kuului kesän matkalukemistoon. Luvassa on tuttua ja taattua Mäkeä ja Varesta, niin kovin viihdyttävää, niin kovin sopivaa kesä- ja matkalukemista. Tämä on sellainen turvallinen perus-Vares. Tarina on todella epäuskottava uskonnollisine pikkupaikkakuntineen ja stereotyyppisine hahmoineen, mutta varsin hulvatonta viihdettä se onnistuu tarjoamaan. Mikään kaunokirjallinen lukuelämys tämä ei todellakaan ole, mutta on harvinaista, jos jotakin kirjaa voi suositella kirjallisuuskammoisille ja tätä kyllä voi, viihteellisyyden ja helppouden vuoksi. Pitäisiköhän elokuvakin joskus katsoa?

Arvio: 2½/5
Luettu elokuun alussa

53. Kati Hiekkapelto: Kolibri

En ole ennen lukenut Hiekkapeltoa, mutta olen kuullut hänen dekkareistaan kehuja, joten kiinnostuin. Nuori kaunis maahanmuuttajataustainen aloitteleva poliisinainen saa parikseen rasistisesti käyttäytyvän, viinaan menevän vastenmielisen vanhemman miespoliisiturjakkeen. Kuulostaa melko kliseiseltä asetelmalta, mutta jännite toimii melko hyvin. Kaksikko kollegoineen tutkii lenkkeilijöiden murhia ja maahanmuuttajatytön kunniaväkivallan uhkaa.

Kirja on helppoa ja vaivatonta luettavaa. Tarina on ihan kiva -osastoa tämäkin. Maahanmuuttajanäkökulma poliisin työhön vaikuttaa ensin tuoreelta, mutta nuori Anna-poliisi on yksinäinen, ahdistunut ja uneton, polttaa liikaa tupakkaa, juo liikaa olutta ja muistuttaa täten yllättävän paljon useiden skandinaavidekkareitten keski-ikäisiä miespoliiseja.

Arvio: 3+/5
Luettu elokuun puolivälissä

Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit

67. Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit



Upouusi Hämeen-Anttila on peruskiva luettava perheestä, jonka jäseniä yhdistää nukketeatteri, sirkus, pantomiimi. Kirjailija kuvaa totuttuun tyyliinsä realistista maailmaa ja elämää, jossa henkilöiden väliset suhteet ja dialogi on uskottavaa. Tarina on kuin katkelma elämää, joka alkaa keskeltä ja päättyy kesken. Sisarista harmaampi ja arkisempi nousee kukoistukseen ja räväkämpi painuu taka-alalle.

Ajattelin, että Hämeen-Anttilan tyyliin jotkut henkilöistä paljastuisivat sukulaisiksi, esim. isäksi ja tyttäreksi. Tällainen kuvio kirjassa olisi ollut valmiina. Mutta ei - tarina säilyy lähempänä realistista arkea. Ihan kiva kirja. Miellytti enemmän kuin Tapetinvärinen.

Arvio: 3/5

Virpi Hämeen-Anttila: Tapetinvärinen

36. Virpi Hämeen-Anttila: Tapetinvärinen



En millään meinannut innostua tämän kirjan lukemisesta, vaan hidasta oli alku. Olin lukenut kirjaa varmaan jo 6-7 kertaa, enkä vielä ollut edes sivulla sata! En sitten tiedä missä vika, liekö minussa vai kirjassa?

Tarinan alussa keski-ikäinen kirjailija näkee lehtijutun lapsuudenystävästään, johon hänen suhteensa on ollut hyvin monimutkainen, ahdistavakin. Kirjailija alkaa märehtiä lapsuuttaan ja yrittää moni keinoin lähestyä ex-ystävää, joka kuulemma on vienyt häneltä muistot. Lukijalle on alusta saakka epäselvää, kumpi on sekaisin, tarinan kertoja vai ystävä ja tämä pitääkin tarinan mielenkiintoa ja jännitettä yllä. Ketä ovat kirjan oudot henkilöhahmot, totta vai kuvitelmaa?

Ihan ovela idea tarinalle, mutta vähän tämä oli kuitenkin tylsähkö.

Arvio: 2/5

Virpi Hämeen-Anttila: Railo

29. Virpi Hämeen-Anttila: Railo



Mukavalukuinen, sujuvasti etenevä tarina avioparista, jonka miehen bisnekset erottaa, tarjoaa lukijalle varsin kelpoa viihdettä. Hieman vain ärsyynnyin päähenkilöihin, omahyväiseen ja ylimieliseen Teppoon sekä miehensä tahtoa sokeasti seuraavaan Inkaan, mutta samalla he ja heidän suhteensa kuulosti aika uskottavalta. Kuitenkin tämä on melko idealistinen yllätyksetön satu, jossa paha saa palkkansa. Loppu ei onneksi ole niin imelä kuin odotin.

Arvio: 3/5

Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla

2. Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla

Olen aina ilahtunut, kun saan Hämeen-Anttilan kirjan käsiini, vaikkeivät kaikki hänen kirjansa ole edes täyttäneet odotuksia. Tämän nappasin mukaani kirjaston pikalainahyllystä. Tämä on kansainvälisempi kuin aiemmat Hämeen-Anttilan kirjat - kaikki päähenkilöt eivät edes ole suomalaisia. Kulttuurieroja käsitellään hyvinkin monesta eri näkökulmasta ja monella eri tavalla ja tasolla. Paras Hämeen-Anttila pitkään aikaan.

Plussaa: Pidin tästä tarinasta ja maailmasta, jonka se tarjosi. Teema on kiinnostava ja kulttuurieroista saadaan kirjassa hyvin paljon irti. Kirjassa olisi ehkä ollut aineksia pidempäänkin tarinaan. Henkilöitä kirjassa on paljon ja heidän dialoginsa on luontevaa. Kirjassa on myös hauskoja havaintoja suomesta vieraana kielenä. Yksi kirjan päähenkilöistä on edellisen Hämeen-Anttilan kirjan sivuhenkilö, mikä on ihan näppärä ratkaisu. Toivottavasti joku tämänkin kirjan sivuhenkilöistä alkaisi elää omaa elämäänsä seuraavassa kirjassa? Kaikki lienee mahdollista?

Miinusta: Miksi tarinoihin on pakko aina tunkea epärealistisia romanttisia kuvioita? Tapahtuuko oikeassa elämässä muka niin, että kaksi ihmistä tapaa toisensa töissä ja pyytää toisensa saman tien treffeille? Harmi myös, ettei tarinaa kerrottu kiinnostavimman henkilön, Matthewn näkökulmasta.

Arvio: 3/5

Elokuu 2010, osa 1

66. Jo Nesbo: Lepakkomies

Puhutun ja kohutun Nesbon ensimmäinen teos vaikuttaa aika tavanomaiselta dekkarilta, kunnes puolivälissä muuttuu. Liian moni päähenkilöistä kuolee ja jokin sellainen koukuttava elementti ehkä puuttuu? Pidin, en pitänyt, pidin, en pitänyt, pidin....?

Arvio:  2/5

67. Alan Drew: Vesipuutarhat

Takakannesta: "Istanbul 1999. Itä ja länsi, muslimit ja kristityt. Kaksi perhettä, kaksi kulttuuria."
Kirjailija on amerikkalainen mies, joka kertoo tarinaa muslimitytön ja -miehen näkökulmasta. Silti kerronta vaikuttaa yllättävän uskottavalta. Kulttuurien yhteentörmäys on toki myyvä, kiinnostava ja moniulotteinen aihe.

Arvio:  3/5

68. Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Tästäkin kirjasta ja kirjailijasta olen lukenut netistä. Lyhkänen tarinainen henkisesti pahoinvoivista ihmisistä ja heidän lapsuudentraumoistaan. Taas sellainen ihan ok, lukemisen arvoinen kyllä, mutta luulenpa että tämä kuitenkin hyvin nopeasti unohtunee mielestä.

Arvio: 3/5

69. Jo Nesbo: Punarinta

Olen utelias tämän Nesbon suhteen, mutta jokin määrittelemätön jokin tässäkin tarinassa tökki. Ohuet ja yksiulotteiset henkilöt? Vastenmielisen oloinen päähenkilö? Aika- ja henkilöhyppelyt liian pienissä palasissa? Viimeksi mainittu ei kyllä yleensä häiritse lukemista. Luin pienissä palasissa ja jaksoin innostua vasta sadasta viimeisestä sivusta. Objektiivisesti kai ihan hyvä dekkari. Subjektiivisesti jokin vain ei toimi. Ei voi mitään.

Arvio: 2/5

70. Virpi Hämeen-Anttila: Päivänseisaus

Kirjan mies- ja naispäähenkilöt eivät päädy tässäkään pariskunnaksi, vaikka lukija niin odottaa. Hämeen-Anttila on kieltämättä taitava kirjoittaja - simppeli ja soljuva tarina ei ole mitään hömppähöttöä.

Arvio:  3/5

Huhtikuu 2010, osa 1

30. Richard Rayner: Pilvien piirtäjä

Kiinnostavinta kirjassa on se, miten jenkeissä asuva britti kuvaa Suomea, suomalaisuutta, Suomen historiaa. Ihan luettava ja miellyttävä, mutta ei niin "suuri tarina" kuin mitä luulee olevansa. Luin pienissä pätkissä - tarina ei ollut niin koukuttava, että olisi tullut tarve lukea heti loppuun. Päähenkilö oli aika ärsyttävä, ei kovin elävä vaan aika yksiulotteinen.
Rakkaustarinana aika naiivi.

Arvio:  3/5

31. Joolz Denby: Billie Morgan

Nelikymppinen mustiinpukeutuva nainen muistelee elämäänsä hyljeksittynä lapsena, huume- ja prätkäpiireissä pyörivänä teininä, murhaajana. Billien elämä oli varsin kiinnostava, luuserituttavaperheen ei. Pidin tavasta, jolla tarina oli kerrottu, vaikka joissain vaiheissa ankeus vähän tökki.

Arvio: 3/5

32. Pertti Jarla: Fingerpori

Hii haa! Rivo-Riitta, Jeesus ja Hitler. Homonymian riemuvoitto. Hihityttää. Parasta. Pitäisiköhän näitä hankkia omaksi?

Arvio: 4/5

33. Virpi Hämeen-Anttila: Muistan sinut Amanda

Ajattelin, että Hämeen-Anttilan tapaan kirjan alussa olevat toisiinsa liittymättömät mies- ja naispäähenkilöt ovat lopussa sataprosenttisen varmasti rakastavaiset. Tarinan puolivälissä ne paljastuivat sisaruksiksi ja loppu käänsi sitten taas kaiken päälaelleen. Aika tyypillistä Hämeen-Anttilaa - mukaansatempaavaa, nopealukuista, ihan jees mutta liian kevyttä ehkä kuitenkin? Parempi kuin "Perijät".

Arvio: 3/5

34. Anne B Ragde: Erakkoravut

Jatkoa Berliininpoppeleille. Mukava päästä takaisin tähän maailmaan. Pidin yhtä paljon kuin edellisestä osasta. Henkilöt ovat aitoja ja inhimillisiä, tarina karuudessaan uskottava. Loppu jäi niin ärsyttävästi kesken, että pakko löytää jostain seuraava osa pian...

Arvio:  4/5

Helmikuu 2010, osa 1

11. Virpi Hämeen-Anttila: Perijät

Tämä oli pienoinen pettymys. Odotin jotain "niin hyvää mutta niin kevyttä" -tyyppistä, mutta saippuakuvioon ujutetut teknologiayrityksen taloussotkut oli lopulta aika tylsä aihe. Ja kahden päähenkilön romanssia pedattiin koko tarinan ajan melko alleviivaavasti.

Arvio:  2/5

12. Arto Salminen: Kalavale

Tarinaa kertovat vuorotellen vanha kalju tv-tuottaja ja hänen nuori kaunis bimbomissityttöystävänsä. Jostain luin, että esikuvina olisivat Spede ja Maria Drockila. Hah. Jonkinlainen tosi-tv- ja yhteiskuntakriittinen täysin överiksi menevä kannanotto nykymaailman mielettömyydestähän tämä on.

Arvio:  3/5

13. Ian McEwan: Rannalla

Nuoripari ei osaa puhua toisilleen. Lyhyt tarina pienestä draamasta, joka paisuu suureksi. Jotenkin hienolla tavalla tämä saavutti jotain ihmisyyden omahyväisyydestä. Ylpeydestä. Tai jotain. Pitäisi varmaan lukea uudestaan tarkempaa erittelyä varten, mutta jokin tässä oli hienoa.

Arvio:  4/5

14. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

Toisaalta pidän Hustvedtin tavasta kirjoittaa ja kertoa tarinaa, mutta jotain kumman etäännyttävää siinä on. Välillä tuntui, että pääsi hyvin sisälle kirjan maailmaan ja sitten tarinaan tuli taas jotain outoa, joka hajotti kaiken yhtenäisyyden. Voisiko sanoa, että pidän lauseista mutten niin paljon niiden muodostamasta kokonaisuudesta?
Lopussa kaikki sai kuitenkin merkityksen. What I loved. On tällä kirjalla ansionsa.

Arvio:  4/5

15. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Elämää Afrikassa, Nigeriassa 1960-luvulla, osittain Biafran sodan varjossa. Vaikka tämä olikin tavallinen tarina tavallisista ihmisistä, pidin tästä erittäin paljon. Jotain vaikuttavaa tässä oli.

Arvio:  4/5

Helmikuu 2009

7. Carol Shields: Sattumankauppaa

Epävarma kotiäiti hössöttää jostain viikonloppumatkasta. Sitä yhtä ja samaa koko tarina! Shieldsin pitäisi olla arjen pikku yksityiskohtien taitava kuvaaja, mutta ei ollut ihan mun juttuni tämä kirja. 

Arvio: 2/5

8. Maeve Binchy: Whitethorn Woods

Kaikki luvut yksittäisiä tarinoita, joita yhdistää ei-mikään. Enkuksi luettuna ok, tarpeeksi simppeliä. Silti: ei tämmöstä!

Arvio: 1/5

9. Virpi Hämeen-Anttila: Kolmastoista lapsi

Silkkaa viihdettä, jossa on kuitenkin sitä jotain. Ei liian ennalta-arvattavaa, ei liian simppeliä, ei aliarvioi lukijaa. 

Arvio: 3/5

10. Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun

Mielelläni luin tämänkin. En tiedä, muistuttaako mitään, mitä olisin lukenut aikaisemmin? Taistolaisuutta, 70-luvun angstia, lapsen näkökulma. 

Arvio: 3/5

Tammikuu 2009, osa 2

Jatkoa tammikuulle

4. Johanna Sinisalo: Linnunaivot

Mahtavaa lukea kerrankin jotain, joka todella tekee vaikutuksen! Todella hämmentävä kertomus. Kuka oli kursiivikertoja? Tekisi mieli aloittaa kirjan lukeminen samantien alusta saadakseen uuden näkökulman ja selvyyttä. Lisää tätä!

Arvio: 5/5

5. Diana Gabaldon: Lumen ja tuhkan maa

Pitkäksi venytettyä viihdemössöä, saman toistoa kirjasta toiseen. En tiedä, miksi silti pitää tätäkin lukea. Uteliaisuudesta? Ei niin huonoakaan, etteikö voisi lukea. 

Arvio: 2/5

6. Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi


Nopeasti lukaistavaa viihdettä. Pidän kirjoitustavasta. Sisältö ei ehkä kummoinen, mutta silti ookoo ja luulen lukevani lisääkin Hämeen-Anttilaa. Jostain syystä pidän, vaikka yleensä en kai tämäntyyppistä lue?

Arvio: 3/5