Näytetään tekstit, joissa on tunniste Egan Jennifer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Egan Jennifer. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Jennifer Egan: Sydäntorni

45. Jennifer Egan: Sydäntorni



Olen halunnut lukea Eganin uuden kirjan siitä saakka kun kuulin, että sellainen on suomennettu. Paitsi että tämä ei olekaan upouusi, vaan ilmestynyt englanniksi jo vuonna 2006. Jostain muistan lukeneeni, että Egan on kirjoittanut yhteensä neljä kirjaa. Toivottavasti ne kaksi muutakin suomennetaan pian, sillä tämä on hyvä kirja.

Newyorkilainen Danny matkustaa Itä-Eurooppaan restauroimaan serkkunsa ostamaa vanhaa linnaa, jonka mielenkiintoisin osa on torni. Toisaalla Ray istuu vankilassa ja osallistuu luovan kirjoittamisen kurssille. Lopussa kurssin pitäjä Holly löytää oman sydäntorninsa.

Kirjan rakenne on poikkeuksellinen ja kiinnosti heti. Tarina onnistuu yllättämään lukijan, mikä on aina positiivista. Tarinassa sekoittuu tosi ja fantasia varsin kiehtovalla tavalla. Kauhun ja dekkarinkin piirteitä on. Minuun tämä kolahti enemmän kuin viime kesänä lukemani Aika suuri hämäys, jonka suhteen odotukset olivatkin varmaan liian korkealla. Tämän suhteen odotuksia ei ollut ja ne ylittyivät. Egan pääsee tätä vauhtia suosikkikirjailijoideni joukkoon.

Arvio: 5/5


perjantai 20. heinäkuuta 2012

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

53. Jennifer Egan: Aika suuri hämäys


Helsingin Sanomien kriitikon mukaan tämä on vuoden paras käännöskirja - täysin uudenlainen rakenteeltaan ja ilmaisultaan, jotain, mitä ei ole koskaan ennen nähty. Tällainen arvio nosti odotukset liian korkealle ja vaikka pidinkin kirjasta, odotin siltä liikoja. Ensin ajattelin koko kirjan olevan aika suuri hämäys, mutta eipä se sitä sitten lopulta ollutkaan. Tai riippuu siitä, miten aika suuri hämäys määritellään. Kirjan nimi on yllättävän onnistunut.

Kirjan jokainen luku on eri henkilön näkökulmasta ja myös aikatasoilla hypellään, mutta sehän ei tietysti ole mitään ennen näkemätöntä. Eri luvut selittävät ja avaavat toisiaan hienosti. Kirja kertoo New Yorkin  rock-maailmasta, levy-yhtiön pomosta ja hänen assistentistaan ja heidän ympärillään pyörivistä ihmisistä. Yksi luvuista on Power Point -muotoinen, mitä ei kai ennen juurikaan kaunokirjallisuudessa ole käytetty. Kirjassa on paljon kiinnostavia hämmentävyyksiä, esim. sanojen loppuun kuluneet merkitykset ja asioiden uudelleen nimeäminen. Tööttääminen vaikuttaa tekstiviestin lähettämiseltä, mutta ehkä se on jotain muutakin.

Itsellä oli lukemisessa olosuhteiden pakosta noin viikon tauko ja se ei ollut hyvä juttu, koska tuli sellainen olo, että jotain jäi hämäräksi. Kun lopetin kirjan, halusin aloittaa lukemisen saman tien alusta, koska jotkin asiat jäivät häiritsemään. Tätä pidän aina hyvän kirjan merkkinä eli kai tämä oli hyvä kirja. Oli tämä. Hämmentävä ja hämäävä ainakin ja luulen, että uudella lukukerralla tästä saisi uutta irti.

Arvio: 4/5