Viime aikoina olen lukenut paljon hyviä kotimaisia kirjoja, ja tämä on hyvä lisä onnistuneiden ja lukemisen arvoisten kotimaisten joukkoon. Tarina yllätti ja ylitti odotukset. Pidin erityisesti ajankuvasta, 1960-luvusta, joka piirtyy esiin todella aidon tuntuisena. Myös päähenkilöt, edustusrouva Vuokko ja vanhapiika Aune miellyttävät, ja Aunessa tapahtuva muutos ilahduttaakin. Myös Vuokko muuttuu muuttuvan maailman mukana. Kerronta on onnistunutta, ilmavaa, elävää, aitoa, mukaansatempaavaa. Olin heti sisällä tarinassa ja harmitti, kun se loppui; harmitti luopua 60-luvusta ja näistä ihmisistä. Voisin aina lukea tällaisia kirjoja. Täydellinen flunssapäivän seuralainen minulle.
Arvio: 4+/5
10. Riikka Ala-Harja: Kevyt liha
Ala-Harjan kirjoista olen yleensä pitänyt, mutta tämä olikin sellainen tuhanteen kertaan kirjoitettu diipadaapaparisuhdeviritys, jollaisia saatoin nuorempana lukea, mutta harvemmin enää nykyään. Minäkertoja, teatterin valosuunnittelija, asuu Helsingissä kaksin pienen poikansa kanssa ja elää monotonista elämää kodin, teatterin ja kuntosalin välissä. Hän tapaa vanhan ihastuksensa ja heidän välilleen kehittyy lyhyt suhde. Tämän ihmeemmästä tarinassa ei ole kyse. Miehen ja naisen rooleja pohdiskellaan jonkin verran, mutta melko ennalta-arvattavalla ja monesti nähdyllä tavalla. Miellyttävä lukea iltaisin, mutta odotin ehkä jotain omaperäisempää ja painavampaakin sisältöä.
Arvio: 3/5
11. Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto
Muistan nauttineeni Alasalmen Joenjoen laulusta, joten olipa kiva saada sille jatkoa. Saamelaisten elämä 1500-luvulla on aihe, josta ei todellakaan tule jatkuvasti luettua. Tämä on hyvinkirjoitettua, taitavasti etenevää kerrontaa ja jopa opettavaista tekstiä. Soruia on saanut Kaukomielen lapsen, palannut kotiinsa ja avioitunut itseään vanhemman Matten kanssa. Kaukomieli joukkoineen palaa kuitenkin pohjoiseen vaatimaan veroja kuninkaalle. Saamelaisista saa kovin sympaattisen kuvan ja heille toivoo vain hyvää, mutta Kaukomielen mukanaan tuoma uhka tuntuu koko ajan leijuvan kaiken yllä. Lukija odottaa pahaa tapahtuvan, varsinkin kun saamelaisia yritetään väkisin kääntää kristityiksi. Ja pahaa tapahtuu, paljon, mutta lopussa on myös toivoa.
Näin Lapin elävänä silmissäni ja nautin tästä kirjasta enemmän kuin osasin kuvitellakaan.
Arvio: 5/5
12. Laura Lindstedt: Oneiron
Tiesin haluavani ehdottomasti lukea tämän kirjan heti kun kuulin sen aiheen: Seitsemän naista kuolemanjälkeisessä tilassa. Eniten kiinnosti erilaisten naisten elämäntarinat, ei niinkään kuolema. Kuolema on kirjassa kuitenkin hyvin keskeinen teema, luonnollisesti.
Pidin tästä kovasti enkä yksiselitteisesti kuitenkaan pitänyt. Varsinkin ensimmäisessä osassa on liikaa kaikkea - tuntuu, että jokaisen naisen tarinassa olisi riittävästi aineksia omaan kirjaansa. Osista muodostuva kokonaisuus on toisaalta tavattoman kiinnostava, toisaalta liian sekava, tajunnanvirtamainen... Mutta kun alkaa ajatella, että kyseessä ovat sekunnit kuoleman jälkeen, niin mitäpä muutakaan kerronta voisi olla. Tietynlainen hajanaisuus ja järjestäytymättömyys sopivat teemaan ja tarinaan. Eniten minua harmitti, että jouduin lukemaan tämän liian nopeasti, koska tämä oli minulla pikalainana kirjastosta. Toisissa olosuhteissa olisin lukenut kirjaa hitaammin ja käyttänyt enemmän aikaa sen pureskeluun ja makusteluun. Sitä tämä olisi vaatinut.
Ensimmäisessä osassa tuntuu olevan liikaa kaikkea, mutta toinen osa tekee tästä erinomaisen kirjan. On tämä kuitenkin jäljen jättävä, vaikutuksen tekevä, erikoinen ja erityinen teos.
Arvio: 5/5
