Ennen kaikkea joulu oli juttu, joka sijaitsi naapureilla, Facebook-feedissä, kiiltävissä lehdissä ja tavaratalojen katalogeissa. Sen saattoi yrittää ostaa itselleenkin, mutta juuri kun luuli, että paketti on kasassa, sitä meni kuuntelemaan kouluun joulujuhlia, joissa kuoro alkoi yhtäkkiä vittuilla.
Itsestään on etsittävä ihmisen vain rauha, kuoro ilmoitti. Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, mutta sepä kätkeytyy ja narraa etsijäänsä. Ja vielä: onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha.
Älkää nyt viitsikö, ihminen ajattelee. Jotain armoa nyt hei tyypit. Olen imuroinut koko kämpän. Olen tehnyt porkkana-, peruna-, lanttu- ja jopa bataattilaatikon. Pitääkö minun etsiä vielä sisältäni rauha? Mitä jos en ehdi?
Ja sitten tulee se nihilistinen olo, että paskaako tässä. Turha edes yrittää. Saman tien voi paiskata hanskat tiskiin.
Jos rauhaa ei ole sydämessä joulukuun alussa, on epärealistista kuvitella, että se sinne ilmestyisi aattoon mennessä ilman kemiallista apua.
En ole jouluihminen ja kuulun tässä suhteessa vähemmistöön. Siksipä olikin hykerryttävää ja kutkuttavaa lukea tämä kirja. Että meitä on muitakin. Että joku ylipäätään kirjoittaa aiheesta jotain. Tarinan päähenkilön, Mollin, mies saa sähköiskun ja vaipuu koomaan. Rahapulassa Molli lupautuu töihin Mantelimaahan. Mantelimaa on ikuisen joulun painajaismainen teemapuisto, joka tarjoaa kaikenlaisia palveluita ostoksista strippiklubiin ja joka taantuman kourissa yrittää sinnitellä kannattavana. Tarinaan kuuluu paljon eriskummallisia hahmoja ja absurdius leimaa lähes kaikkea - miljöötä, juonta, henkilöitä. Loppua kohden outous tiivistyy ehkä vähän liikaakin, mutta on tämä kaikkiaan hauskan omituinen lukukokemus.
Arvio: 3+/5
74. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Tuskin olen ainoa, joka on odottanut suurta mielenkiintoa ja uteliaisuutta tuntien Itärannan uutta kirjaa. Luulin tämän olevan dystopia, mutta ensivaikutelma miljööstä ei viekään tulevaan vaan pikemmin menneeseen. Tarinassa nuori kutoja Eliana elää yksinkertaista, säntillistä elämäänsä, kunnes hänen elämäänsä ilmaantuu pahoinpidelty, puhekyvytön tyttö. Tarinan kehyksiksi hahmottuu ajaton unenomainen fantasia, joka ei sijoitu menneeseen eikä tulevaan vaan ehkä johonkin rinnakkaistodellisuuteen, kauas tulvien vainoamalle saarelle. Oma teemansa tarinassa on unet, joiden näkeminen on kielletty.
Tarinassa on hyvin erityislaatuinen, yhtä aikaa miellyttävä ja kuitenkin painostavan ahdistava tunnelmansa. Itärannan kieli ansaitsee erityismaininnan, sillä se on kaunista, tarinaa soljuvasti eteenpäinvievää. Jollain tapaa tarina on hyvin perinteinen ja ennenkin nähty - nuori nainen nousee kapinaan valtaapitäviä vastaan monessa muussakin varsinkin teineille suunnatussa dystopiassa. Kuitenkin tämä on omanlaisensa, kaunis ja viehättävä tarina.
Arvio: 4+/5
75. Anja Snellman: Antautuminen
En tiennyt mitä odottaa Snellmanin uusimmalta, mutta yllättäen tästä tulikin ensimmäisenä mieleen Karl Ove Knausgårdin Taistelut. Heräsi samanlainen ihmetys ja uteliaisuus: Siis onko tämä omaelämäkerrallista ainesta vai fiktiota? Kertoja kuvailee elämäänsä ja ulkopuolisuuden kokemuksiaan kovin itsekriittisesti ja armottomasti. Tällaista ilmavaa lyhytlukuista kerrontaa vailla perinteistä juonta on miellyttävä lukea, mutta mielestäni välillä itsekriittisyys lipuu jo itsesääliin ja sellaisen oman erityisyyden korostamiseksi, mikä alkaa olla jo hivenen vastenmielistä. Eiköhän meistä jokainen tunne välillä olevansa ainutlaatuinen, erityinen, ulkopuolinen ja heikkoina hetkinään myös huonompi kuin muut?
Oma kuvani Snellmanista muuttui aika paljon tämän kirjan myötä. Kirjan lukemisesta, kerronnasta, kielestä ja tyylistä pidin.
Arvio: 4-/5
76. Sofi Oksanen: Norma
Oksasen uusin alkaa hautajaisista. Norman äiti on kuollut, tehnyt itsemurhan, mutta heti alusta saakka aletaan vihjailla, että tapauksessa on jotain hämärää. Arvoituksellisuus ja mysteerin paljastuminen vähitellen pienistä asioista houkuttelevat lukemaan lisää. Pian paljastuu, että Norma on luonnonoikku, jonka aistit ovat ylikehittyneet ja hiukset kasvavat metrin päivässä. Äiti on myynyt Norman hiuksia kampaamoon, jossa oli töissä. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään hiuskaupasta, vaan syvemmälle mentäessä kuvioista paljastuu myös lapsikauppaa.
Erityislaatuisuudessaan ja outoudessaan kiinnostava kirja. Heti tuli kirjailijan oma valtava hiuspehko mieleen, ja voi hyvin kuvitella, että idea tähän kirjaan on tullut omasta elämästä. Tai omasta päästä. Tämä on tavallaan rikostarina, mutta kaikkea muuta kuin tyypillinen sellainen. Kirja on huomattavasti helpommin lähestyttävä kuin Oksasen edellinen, mutta ei tämä silti mitään äärimmäistä wow-elämystä tarjoa. Ihan luettava kirja kuitenkin.
Arvio: 4/5
75. Anja Snellman: Antautuminen
En tiennyt mitä odottaa Snellmanin uusimmalta, mutta yllättäen tästä tulikin ensimmäisenä mieleen Karl Ove Knausgårdin Taistelut. Heräsi samanlainen ihmetys ja uteliaisuus: Siis onko tämä omaelämäkerrallista ainesta vai fiktiota? Kertoja kuvailee elämäänsä ja ulkopuolisuuden kokemuksiaan kovin itsekriittisesti ja armottomasti. Tällaista ilmavaa lyhytlukuista kerrontaa vailla perinteistä juonta on miellyttävä lukea, mutta mielestäni välillä itsekriittisyys lipuu jo itsesääliin ja sellaisen oman erityisyyden korostamiseksi, mikä alkaa olla jo hivenen vastenmielistä. Eiköhän meistä jokainen tunne välillä olevansa ainutlaatuinen, erityinen, ulkopuolinen ja heikkoina hetkinään myös huonompi kuin muut?
Oma kuvani Snellmanista muuttui aika paljon tämän kirjan myötä. Kirjan lukemisesta, kerronnasta, kielestä ja tyylistä pidin.
Arvio: 4-/5
76. Sofi Oksanen: Norma
Oksasen uusin alkaa hautajaisista. Norman äiti on kuollut, tehnyt itsemurhan, mutta heti alusta saakka aletaan vihjailla, että tapauksessa on jotain hämärää. Arvoituksellisuus ja mysteerin paljastuminen vähitellen pienistä asioista houkuttelevat lukemaan lisää. Pian paljastuu, että Norma on luonnonoikku, jonka aistit ovat ylikehittyneet ja hiukset kasvavat metrin päivässä. Äiti on myynyt Norman hiuksia kampaamoon, jossa oli töissä. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään hiuskaupasta, vaan syvemmälle mentäessä kuvioista paljastuu myös lapsikauppaa.
Erityislaatuisuudessaan ja outoudessaan kiinnostava kirja. Heti tuli kirjailijan oma valtava hiuspehko mieleen, ja voi hyvin kuvitella, että idea tähän kirjaan on tullut omasta elämästä. Tai omasta päästä. Tämä on tavallaan rikostarina, mutta kaikkea muuta kuin tyypillinen sellainen. Kirja on huomattavasti helpommin lähestyttävä kuin Oksasen edellinen, mutta ei tämä silti mitään äärimmäistä wow-elämystä tarjoa. Ihan luettava kirja kuitenkin.
Arvio: 4/5
