29. Anna Karolina Larsson: Sinulle ei jää ketään
Muistan, että Larssonin edellinen dekkari Paviaanivarkaus oli raflaava, viihdyttävä ja sujuva, ja tämä jatkaa samaa linjaa ollen siis erinomaista matkaluettavaa. Tässäkin aihe on hyvin äärimmäinen - uusi muotihuume saa ihmiset syömään läheisensä. Mutta miksi tavalliset, kunnollisilta kansalaisilta vaikuttavat arkieläjät yhtäkkiä nauttivat näin kammottavaa huumetta? Kyseessä on moderni dekkari, jossa eri näkökulmat leikkaavat toisiaan lyhyin luvuin, poliisi saattaa tehdä rikoksia ja rikollinen olla hyvinkin hyvis. Hyvän ja pahan roolit eivät ole selkeät. Uskottava tämä ei ole juurikaan, mutta sujuvaa, helppolukuista, viihdyttävää toki. Luin tämän kokonaan yhden lentomatkan aikana, ja pitkälle lennolle tämä oli varsin oivallinen seuralainen.
Arvio: 3½/5
luettu kesäkuun alussa
30. Kati Hiekkapelto: Tumma
Edellisistä Hiekkapellon dekkareista tuttu maahanmuuttajataustainen poliisi Anna viettää tällä kertaa kuumaa kesää omilla kotiseuduillaan Serbiassa. Annan käsilaukku varastetaan ja hän alkaa tutkia varkautta, joka yllättäen näyttääkin liittyvän jollain tapaa Annan oman isän vuosikymmeniä sitten tapahtuneeseen kuolemaan. Tämäkin oli mukavaa ja sujuvaa matkalukemista. Tarina etenee pääasiassa Annan näkökulmasta, mikä jo sinänsä on mukava poikkeus näkökulmaa kuin sukkia vaihtavaan nykydekkarityyliin. Etelän helle on hyvin kuvattu, samoin Annan haluttomuus ja kyvyttömyys mukautua perinteisen naisen rooliin.
Arvio: 3+/5
luettu kesäkuun alussa
31. Katarina Wennstam: Kivisydän
Olen pitänyt lukemistani Wennstamin dekkareista kovasti. Wennstam voisi olla jopa suosikkini ruotsalaisdekkaristeista, mutta hieman rikosjuonten sekaan ujutetut ihmissuhdediipadaapat kuitenkin tökkivät. Tässä tarinassa kuvataan ihan uskottavasti avioliiton väljähtymistä. Pääosassa tarinaa on kuitenkin niinkin vastenmielinen asia kuin vauvan törkeä pahoinpitely ravistamalla. Kuka aiheutti vakavan aivovaurion Gloria-vauvalle ja saattoiko se edes olla joku muu kuin äiti tai isä?
Tarina on uskottava; millään shokkikäänteillä tai odottamattomilla yllätyksillä ei mässäillä. Skandinaavidekkareitten ystäville voi ehdottomasti suositella.
Arvio: 3½/5
luettu kesäkuun puolivälissä
32. Kristina Ohlsson: Daavidintähdet
Myös Ohlsson on omassa lajissaan hyvä. Daavidintähdet on onnistunut kokonaisuus, toisin kuin edellinen lukemani Ohlssonin dekkari, jonka muistan tylsähkönä. Juutalaisessa seurakunnassa päiväkodin lastentarhanopettaja ammutaan, sitten lapsia alkaa kadota. Kadonneiden poikien vanhemmat vaikenevat, vaikka tietävät jotain, mitä eivät suostu poliisille kertomaan. Kaiken yllä leijuu myytti salaperäinen paperipojasta, ja kaikki tiet vievät Israeliin. Rakenteessa valotetaan hetkittäin mitä tuleman pitää. Henkilöt ovat edellisistä Ohlssonin dekkareista tuttuja. Onnistunut ja koukuttava kokonaisuus.
Arvio: 4/5
luettu kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa
33. Mary Kubica: Pretty Baby
Kubican Good girl oli muistaakseni ihan luettava dekkari, vaikkei kansitekstien hehkutusten veroista vaikutusta tehnytkään. Niinpä kesädekkari-intoni kourissa päätin lukaista tämänkin. Pretty baby kertoo hyväsydämisestä perheenäiti Heidistä, joka nähdessään nuoren kodittomalta vaikuttavan tytön vauvoineen kadulla päättää auttaa heitä. Samalla lukija pääsee kurkistamaan kodittoman teinin menneisyyteen sekä tulevaisuuteen. Samansuuntainen rakenne taisi olla Kubican edellisessäkin dekkarissa, ja osasinkin aavistaa, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Totuus paljastuu lukijalle pikkuhiljaa.
Kelpo kesädekkari. Epäuskottava toki, mutta mysteerin kulkua oli mukava arvailla. Miksei kirjojen nimiä enää suomenneta?
Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun alussa
34. Mari Jungstedt: Kullan kallis
En oikein tiedä, miksi luen näitä Jungstedtin dekkareita, mutta kaipa sitä kesällä vain kaipaa jotain sellaista luettavaa, johon ei tarvitse käyttää aivosolun puolikastakaan. Näitä voi todellakin suositella helppoa luettavaa etsiville. Jokin viehätys kai piilee sarjamuodossa ja siinä, että vanhojen tuttujen hahmojen pariin on aina jollain tapaa mukava palata, vaikka tarinan ja kielen simppeliys tökkisikin. Tämänkin tarinan kulkua on helppo arvailla. Kiinteistövälittäjä murhataan, vanhat tutut gotlantilaispoliisit Knutas ja Karin, nyt pariskuntana, alkavat tapausta tutkia. Vanhan myynnissä olevan sukutilan ympärillä tapahtuu muutakin kummallista, kuten lisää murhia. Tämä ei ole erityinen eikä erikoinen, vaan tuttu ja turvallinen kesädekkari. Ei huonokaan, jollei simppeliä rikostarinaa kummempaa odota.
Arvio: 3-/5
luettu heinäkuun alussa
35. Arnaldur Indriðason: Haudanhiljaista
Palkitusta islantilaisdekkaristista olen kuullut paljon ja nyt osui käteen yksi hänen varhaisimmista kirjoistaan. Miljöönä Islanti on kiehtovampi kuin Ruotsi ja sen osaa kuvitella mielessään. Tarina saa alkunsa luulöydöstä. Näyttää siltä, että maahan on haudattu ihminen, rikoksen uhri. Poliisi Erlendur on skandinaavidekkareitten tapaan yksinäinen, eronnut mies, jonka elämää varjostavat lapsuuden traaginen onnettomuus, katkera ex-vaimo, välinpitämätön poika ja sairaalassa koomassa makaava narkkaritytär. Luulöydöstutkinnan rinnalla kulkee karmea perheväkivaltatarina menneisyydestä ja lopussa palikat tietenkin loksahtelevat kohdilleen. Tykkäsin rakenteesta ja kerronnasta, ja ehdottomasti luen lisää Indriðasonia.
Arvio: 3½/5
Luettu heinäkuun puolivälissä
37. Carl-Johan Vallgren: Siat
Siat kertoo kolmesta tuttavasta, joita yhdistää nuoruus samoissa narkkaripiireissä. Aikuisena Katz, Eva ja suomalainen Jorma ovat kuitenkin ajautuneet täysin eri ulottuvuuksiin. Kukaan heistä ei kuitenkaan kuulu sikoihin. Sioista tulee heti mieleen ihmiskauppa tai pelofilia ja ensin mainitusta tarinassa onkin kyse.
En muistanut Vallgrenin edellistä kirjaa Varjopoika, jossa on ilmeisesti samat henkilöt kuin tässäkin, mutta ei se lukemista haitannut. Tarina on ihan sujuva, joskin paikoin vastenmielisen väkivaltainen. Sanoisin, että tämä on perusdekkari, jossa on kuitenkin perusdekkaria monipuolisemmat päähenkilöt.
Arvio: 3+/5
Luettu elokuun puolivälissä
38. Lars Kepler: Playground
Tämä ei oikeastaan ole dekkari. Varsinaista rikosta ei tässä todellisuudessa tapahdu, jännitystä riittää senkin edestä. Tämä on fantasia tuonpuoleisesta, yliluonnollista jännitystä, nuorille suunnatut dystopiat kuten Nälkäpelit ja Oudotlinnutkin tulevat tästä mieleen. Kuolemanjälkeinen elämä on varmaan aina kiehtonut ihmisiä, viimeksi Finlandia-palkittu Oneironkin käsitteli samaa teemaa, mutta dekkaria aiheesta en muista koskaan lukeneeni. Jos tämän nyt siis edes dekkarigenreen voi sijoittaa.
Kosovossa haavoittuu lähes kuolettavasti Jasmin-niminen sotilas. Elämän ja kuoleman välisessä tilassa hän päätyy satamakaupunkiin, josta alkaa matka kohti Tuonelaa. Jotkut onnekkaat voivat vielä palata elämään ja niin tekee myös Jasmin. Myöhemmin hän joutuu äitinsä ja poikansa kanssa auto-onnettomuuteen ja löytää itsensä samasta satamakaupungista. Palattuaan henkiin Jasmin saa tietää, että hänen pahasti loukkaantuneen poikansa Danten sydän joudutaan pysäyttämään leikkauksen ajaksi. Jasmin seuraa poikaansa satamakaupunkiin.
Tarina on suoraviivaista toimintaa ja jännitystä. Myös hieman lapsellisen tuntuista ihmissuhdediipadaapaa on ympätty mukaan. Kuolemanjälkeisestä elämästä luulisi saavan enemmänkin irti! Hyvä ja paha taistelevat hyvin perinteisesti ja ennalta-arvattavasti. Kirjan idea on hyvä, mutta hieman petyin pinnallisuuteen ja viihteellisyyteen.
Arvio: 2½/5
Luettu elokuun lopulla
