Matkalla - Merimaa ja McEwan

Luin kaksi kirjaa, joissa molemmissa ollaan matkalla. Juuri mitään muuta yhteistä kirjoilla ei sitten olekaan.

19. Kirsi Merimaa: Hotelli Kalifornia



Muistelin, että Merimaan edellinen kirja Baltia express oli ihan siedettävä välipala luettavaksi, joten nappasin mukaan kirjastosta tarinan jatko-osankin. Vasta nyt sitten huomasin, että muistin väärin enkä olekaan edellisestä kirjasta kovin mairittelevaa arviota kirjoittanut. Jaa, tämä siis on juuri hyvä syy kirjoittaa ylös lukemansa kirjat.

Tässäkin kirjassa ollaan liikkeellä, matkalla, mistä pidän. Edellisestä kirjasta tuttu yksin viihtyvä tyttönen lähtee etsimään nettituttuaan Arabiemiraateista ja hyvin nopeasti juonikuviot käyvät melkoisen epäuskottaviksi. Suosittelen helppoa ja mutkatonta lukemista etsiville.

Arvio: 3-/5

20. Ian McEwan: Vieraan turva



Ihan miellyttävää vaihteeksi lukea kirja, joka on niin lyhyt (138 s.), että sen voi lukea yhdeltä istumalta. McEwanilla on täysin oma tyylinsä ja odotin kummallista tarinaa, jossa on erikoinen tunnelma - ja sen sain, en todellakaan pettynyt. Tarinassa pariskunta lomailee Venetsiassa, tapaa sen kujille eksyttyään toisen pariskunnan ja tämän jälkeen mikään ei ole entisensä. Kirjan tunnelma on uhkaava, jännitteinen, surrealistinen ja loppu jättää tyhjän olon. Huh, unenomaista, painajaismaista, kammottavaa. Jotkut vain osaavat.

Arvio: 4/5

Nuortenkirjoja

15. Kira Poutanen: Ihana meri

Jo monta kertaa aiemmin lukemani säväyttävä nuortenkirja paljastaa, miten tyly ja karu miesten ja poikien maailma voi olla nuorelle täydellisyyttä tavoittelevalle tytölle. Ihana meri on edelleen vaikuttava kirja, joka kuvaa hyvin yhteiskunnan ja ympäristön (piilo)sovinismia ja nuoren tytön pelkoa kasvaa aikuiseksi naiseksi. Tarina on uskottava eikä ole vuosien myötä vanhentunut, paitsi toivottavasti anoreksian hoidon ja ymmärtämisen osalta.

Arvio: 4/5

16. Salla Simukka: Kun enkelit katsoivat muualle

Simukan nuortenromaani tyttöön ihastuvasta lukiolaistytöstä on jotenkin viehättävän teini ja onnistuu tavoittamaan dramaattisia teinitunteita hyvin. Aikuinen lukija hymähtelee, mutta voi kuvitella, että ensimmäisissä sydänsuruissaan vellovaan teiniin tämä uppoaa ihan täysillä.

Arvio: 3/5

17. Tuija Lehtinen: Traktori

Tyttö on hurahtanut Intiaan, poika on ihastunut tyttöön ja tekee kaikkensa miellyttääkseen tätä. Tyttö huomaa, että poika vain teeskentelee olevansa kiinnostunut samoista asioista kuin tyttökin ja häviää kuvioista. Poika perii isosedältään traktorin ja sydänsuruissaan lähtee sillä kesälomareissulle. Reissun aikana sattuu jos minkälaista ja monenlaisia ihmisiäkin osuu pojan kohdalle. Ihan kiva kirja, sujuva ja miellyttävä, ei liikaa nuoria mielistelevä.

Arvio: 3/5

18. Louis Sachar: Riskitekijä

Tapansa parantanut entinen paha poika nimeltä Kainalo joutuu uskomattomiin tilanteisiin oltuaan väärään aikaan oikeassa paikassa tai päinvastoin, väärien tai oikeiden ihmisten seurassa. Kaveruus pääsylipputrokarin kanssa heittää hänet väärennetyllä lipulla teinitähden konserttiin ja ystävyys kehitysvammaisen pikkutytön kanssa johtaa tapaamiseen ja tutustumiseen itse teinitähden kanssa. Lopulta kasassa on melkoinen vyyhti. Kovin uskottava tämä ei ole, mutta kieltämättä mukavaa ja viihdyttävää luettavaa.

Arvio: 3½/5

Marja Björk: Poika

14. Marja Björk: Poika




Helmikuun kirja omasta hyllystäni

Hämmästyin, kun huomasin tämän kirjan olevan Finlandia Junior - ehdokkaana. En ollut itse ajatellut tätä nuortenkirjaksi, mutta kyllä tämä yhtä hyvin sopii luettavaksi niin nuorille kuin vanhemmillekin. Tarina on inhimillinen, rehellinen, konstailematon ja nopealukuinen, ja se kuvaa mielestäni ihan uskottavasti sitä, kuinka vaikeaa on olla tyttö, jos on lapsesta saakka tuntenut olevansa poika. Aiheesta en ole aiemmin montakaan kirjaa lukenut, joten mielelläni ja kiinnostuneena tämän luin. Ainoa silmiinpistävä epäuskottavuus tarinassa oli mielestäni se, että päähenkilön äiti lukee netistä tyttärensä olevan transsukupuolinen ja opastaa häntä eteenpäin. Missä maailmassa vanhemmat ovat näppärämpiä netinkäyttäjiä kuin lapsensa? Ei olla vielä sellaisia aikoja eletty.

Arvio: 3+/5

Katja Jalkanen ja Hanna Pudas: Rivien välissä

13. Katja Jalkanen ja Hanna Pudas: Rivien välissä



Kirja kirjablogeista oli vain pakko lukea. Omia ajatuksiani kirjablogin pitämisestä on täällä, joten ei aiheesta sen enempää; en viitsi jauhaa jatkuvasti samaa. Ja jauhan kuitenkin. En tunnistanut kirjablogikirjasta itseäni ja omaa blogiani. En ole koskaan ajatellut, että joku lukisi tekstejäni arvioidakseen ovatko ne "ammattitasoisia" vai "mutuhuttua". Minä vain kirjoitan muistiin lukemani kirjat, siinä kaikki. En tiedä yllättyykö joku tekstieni heikosta tasosta, jos kerron, että osa työtäni on lukea ja arvioida (pääasiassa huonoja) kirja-arvosteluita, antaa niistä palautetta ja ohjata ja opettaa kirjoittamaan parempia? Siis ihan sitä työtä, josta maksetaan palkkaa? :)

Minä kirjoitan blogitekstejä, lyhyitä subjektiivisia mielipiteitäni kirjoista, en ammattimaisia kirja-arvosteluita. Eikä minua oikeasti haittaa tai häiritse, jos kukaan ei näitä tekstejä lue. Minulle tämä on vain muistikirjan modernimpi muoto. Ei sitä minun muistikirjaanikaan lukenut kukaan muu kuin minä itse. Kirjablogikirjan luettuani aloin kuitenkin tuntea itseni kummajaiseksi. Ikään kuin olisin Facebookissa ilman yhtäkään kaveria. Mitä järkeä siinä on? Luen kyllä toisinaan muidenkin blogeja, mutta ei minulla ole aikaa, intoa ja energiaa roikkua jatkuvasti netissä! Ja tiedän, jos minä en kommentoi, ei minunkaan juttujani kommentoida. Mutta mitä väliä? Edelleenkin, haluan vain muistaa lukemani kirjat. Blogini katsojakertojen määrä on kuitenkin kasvussa koko ajan - se on ollut jopa yli 1000 kuussa. Vau.

Kirjablogikirja oli mielenkiintoista luettavaa, mutta minulle se aiheutti jonkinlaista rimakauhua. Pitäisi kirjoittaa fiksummin, pitäisi olla yhteisöllisempi. Pitäisi ja pitäisi, mutta taidan jatkaa samaan malliin kuin ennenkin.

Jos saisin tämän tekstin työssäni eteeni, kirjoittaisin loppuun: Kirjoitat itsestäsi, et lukemastasi kirjasta.
:)

Muuten, jos kirjan kansikuvaa ei saa tässä yhteydessä käyttää, kommentoi ja kiellä. Kuva on kustantajan sivulta.  

Ohlsson, Hammer, Lapidus - Rikoksia Ruotsista ja Tanskasta

10. Kristina Ohlsson: Nukketalo



Pikkutyttö katoaa junassa ennen Tukholmaa, poliisi alkaa tutkia rikosta. En ollut aiemmin lukenut Kristina Ohlssonin kirjoja, mutta tämä tempaisi mukaansa. Miinusta kirjassa on kuitenkin lähes kaikkien henkilöiden epämiellyttävyys. Poliisien keskinäinen valtapeli ja pelko koulutettua naista kohtaan tuntui niin tympeältä ja lapselliselta, että rikosten vastenmielisyydestä huolimatta lukijan - ainakin minun - oli alussa vaikea asettua poliisin puolelle. Lisäksi kirjailijan tyyli muistuttaa hieman Camilla Läckbergiä, mikä minulle on enemmän miinusta kuin plussaa. Toivottavasti tämä korjaantuu tulevissa kirjoissa.

Kaikkiaan kuitenkin oivallinen dekkari, jonka parissa viihdyin. Ehdottomasti nappaan kirjastosta mukaani lisääkin Ohlssonin dekkareita.

Arvio: 3½/5

11. Lotte ja Soren Hammer: Kaikella on hintansa



Grönlannista löytyy ruumis, joka on ollut jäässä viimeiset 25 vuotta. Täysin samalla tavalla murhattu samannäköinen tyttö on löytynyt aiemminkin. Alkaa sarjamurhaajan metsästys.

Kyseessä on ihan ok perusdekkari, joka ei kuitenkaan alusta saakka samalla tavalla tempaise mukaansa kuin tätä ennen lukemani Nukketalo. Sitä luin kaksi päivää, tätä yli viikon. Ei tämä pitkästyttävä tai epäonnistunut ole kuitenkaan, vähän jahkaileva vain. Itse asiassa tarinan idea on aika ovela, koska murhaaja löytyy melko varhaisessa vaiheessa, mutta pitäviä todisteita häntä vastaan ei meinata saada aikaiseksi. Loppua kohden jännitys tiivistyy, ja tarinasta tulee piinaavan jännittävä. Loppu sinänsä on melko ennalta-arvattava. Enemmän tästä kuitenkin pidin kuin olin pitämättä.

Arvio: 3/5


12. Jens Lapidus: Siisti kosto


Stockholm noir - trilogia jatkuu. Lapidus kuvaa rikollisia kiintoisalla tavalla tehden heistä ja heidän teoistaan jos ei nyt ihan sympaattisia niin ymmärrettäviä kuitenkin. Kirjoitustyylissä kaksoispisteen käsittämättömän laaja käyttö pistää silmään. Odotin tarinan olevan jatkoa Rahalla saa -dekkarille,  Stockholm noirin ensimmäiselle osalle, ja vähän petyin kun näin ei ollutkaan, vaan kirjassa oli täysin eri henkilöt. Tosin henkilöt ovat kiintoisia tässäkin - virkavirheeseen syyllistyvä poliisi, jonka yksityiselämä on yhtä sekasotkua, sotatantereilta palannut, osittain todellisuudentajunsa menettänyt mies, joka vihaa naisia hakkaavia miehiä ja pikkurikollinen maahanmuuttaja.

Ihan jees dekkari, mutta tämän lukemisen loppumetreillä tuli olo, että seuraavaksi jotain muuta kuin rikoksia.

Arvio: 3/5

Päivä 30 – Kaikkien aikojen suosikkikirjani

Pitäisikö pystyä nimeämään kaikkien aikojen suosikkikirja? En tiedä, onko se mahdollista. Jos tarkoitetaan kirjaa, joka on seurannut minua lapsuudesta saakka, minun on jälleen kerran hyvin yllätyksettömästi nimettävä L.M. Montgomeryn Pieni runotyttö.

Yritykseni olla aktiivisempi bloggaaja päättyy nyt totaaliseen kyllästymiseen. 30 päivän kirjahaaste on takana ja todellakin aion pitää taukoa blogista! Vaikka voin tunnustaa kirjoittaneeni kaikki kirjahaasteen tekstit etukäteen joululomalla, en osannut innostua siitä, että joka päivä oli "pakko" kirjautua blogiin ja julkaista jotakin. Olen kuitenkin tammikuun aikana ilahtunut suunnattomasti kaikista kommenteista blogissani. Alan vähitellen oivaltaa interaktiivisen bloggaamisen idean. Hah, olikohan jo aikakin.

Kuukauden kirjakysymykset huomasin hyvin nopeasti itseääntoistaviksi ja siten toimimattomiksi. Monipuolisempia vastauksia olisi saanut esimerkiksi ottamalla kysymyksiin mukaan kirjallisuuden lajit (suosikkidekkari, suosikkirakkaustarina, suosikkilastenkirja, suosikkikauhukirja...), eri maiden kirjallisuuden (suomalainen suosikkikirja, ruotsalainen suosikkikirja, amerikkalainen suosikkikirja...) eri vuosisatojen ja -kymmenten kirjallisuuden (suosikkikirja 1800-luvulta, suosikkikirja 80-luvulta...), miesten ja naisten kirjoittaman kirjallisuuden jne. No, nyt kuitenkin näin.

Seuraavaksi kohti helmikuuta ja kevättä. Lukemattomia kirjoja on lukematta, mahtavaa.

Päivä 29 – Kirja, jota kaikki vihasivat mutta josta minä pidin

Tämä kysymys olisi helpompi toisinpäin - kirja, josta kaikki pitivät, mutta jota minä vihasin. Tiedän, että monet kirjat jakavat mielipiteitä, ja varmaan vahvimmat tarinat ovatkin niitä, joita joko rakastetaan tai vihataan.

En tiedä, mitä tähän pitäisi vastata. Keitä ovat ne kaikki, joihin minun pitäisi omaa kirjallisuusmakuani verrata? No, sanotaan vaikka, että pidän monista klassikoista, jotka monien - ei kaikkien! - mielestä ovat raskaita ja uuvuttavia. Vaikkapa Kalevala on monien mielestä raskas ja mahdoton runomuotoisuutensa vuoksi. Minä pidän Kalevalasta.

Päivä 28 – Paras kirjan nimi

Taas mainitsen kirjan, jonka olen jo maininnut monta kertaa, mutta mielestäni paras kirjan nimi on Ennen päivänlaskua ei voi. Se on kaunis, yllätyksellinen, monitulkintainen, yksi minun suosikkikirjoistani.

Itkonen, Pulkkinen, Hiltunen... Kotimaisia kertojia

Olen viime aikoina lukenut kolme suomalaisen kirjailijan kirjoittamaa kirjaa: 
7. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo,
8. Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän sekä 
9. Pekka Hiltunen: Iso

Luettuani muutaman kirjan Juha Itkoselta olen ehdottomasti halunnut lukea niitä lisää ja nyt osui yksi kohdalle. Pidän Itkosen tavasta kirjoittaa. Hän saa tavallisen arjen kuulostamaan ja vaikuttamaan mielenkiintoiselta. Hetken hohtava valo kertoo perheestä, jonka tarinaa kuvataan 50-luvulta nykypäivään. Kodinkonekauppiaan vaurastuminen ja Amerikan ihailu on uskottavasti kuvattu ja lähihistoriasta on kiva lukea. Välillä tarina tosin jää liikaakin jaarittelemaan yksityiskohtiin. Puuduin välillä varsinkin perheen pojan, minäkertoja Esan tarinointiin, luultavimmin siksi, etten oikein osannut samastua hänen kaikkiin ajatuksiinsa.

Tarinan alussa kuvittelin, että pitäisin Hetken hohtavasta valosta todella paljon, mutta on pakko myöntää, että loppua kohden se alkoi hieman kyllästyttää ja uuvuttaa. Tarinaa olisi voinut ehkäpä hivenen tiivistää.




Riikka Pulkkisen uutuuteen tarrasin vain siksi, että kannessa lukee Riikka Pulkkinen. Kirjan nimi kuulosti chick litiltä, samoin takakansiteksti. Ja sitähän se sitten oli, eli ei minun kirjani ollenkaan. Enpä edes tiedä, miksi luin tämän loppuun. Kirjan keskiössä on alle kolmekymppinen tyttönen, jonka mies lähtee lätkimään. Sitten ruikutetaan miehen perään ja yritetään epätoivoisesti etsiä uutta. Mukana on myös kaikenlaista muuta nuoren naisen elämään kuuluvaa, suklaata, vauvoja ja vauvattomuutta,  hassunhauskaa kuplajuoma-korkokenkähömppää, joka minuun ei vetoa ollenkaan. Voi tätä silti suositella kyseisen lajin ystäville, koska kyllähän Pulkkinen kirjoittaa osaa. Chick lit on käsittääkseni hyvinkin suosittua, mutta toivoisin silti, että jatkossa Pulkkinen kirjoittaisi jotain muuta.



Pekka Hiltusen kirjassa Iso päähenkilö on reilusti ylipainoinen, yksinäinen ja perheetön, korkeakoulutettu mutta työtön nainen, joka asuu rumassa laikkuseinäisessä yksiössä. Elämä, ajatukset ja muiden ennakkoluulot pyörivät painon ympärillä. Tarinan päähenkilö on ollut lihava ja koulukiusattu lapsuudestaan saakka, mutta kirja pureutuu ylipainoon ja sen merkitykseen lihavalle yksilölle itselleen, muille ihmisille ja yhteiskunnalle hyvinkin monesta eri näkökulmasta.

Huomattava ylipaino ja ankea yksinäinen elämä. Kumpi on syy ja kumpi seuraus? Lähes täysin samaa dilemmaa käsitteli myös joulukuussa lukemani Lionel Shriverin kirja Big Brother. Tämä Hiltusen kirja on kyllä suomalaiselle lukijalle huomattavasti realistisempi. Tarinasta mieleen ehkä eniten jäi se, kuinka yhteiskunta on muuttunut suvaitsevaiseksi monia vähemmistöjä kohtaan, mutta ulkonäkökeskeisessä maailmassamme ylipainoisia kohdellaan yhä tylymmin. Ajatuksia herättävä kirja, joka saattaa olla ylipainoiselle lukijalle jopa terapeuttinen tai voimaannuttava.

Kirjan kansi on hieno. Itse tulkitsen sen tapetiksi.

Arviot:
Itkonen: 3+/5
Pulkkinen: 1/5
Hiltunen: 3+/5

Päivä 27 – Yllätyksellisin käännekohta tai loppu

Yllätyksellisiä käännekohtia ja loppuja on lukuisissa kirjoissa. Oikeastaan voisi sanoa, että kaikissa hyvissä kirjoissa on yllätyksiä. Ennalta-arvaamattomuus on ehdottomasti yksi kriteereistäni erinomaiselle kirjalle. Ensimmäisenä mieleeni tuli Ulla-Lena Lundbergin Jää, jonka käännekohta todella yllätti ja teki kirjasta mieleenpainuvan. Tarina käännekohtineen jäi mieleen pitkäksi aikaa.

Päivä 26 – Kirja, joka muutti mielipidettäni jostakin

Mietin tätä todella pitkään. Mietin edelleen.
Tuntematon sotilas muutti joskus muinoin mielipiteeni siitä, että sotakirjat ovat aina tylsiä, miehille tarkoitettuja ja vain tappamista sisältäviä.
Ennen päivänlaskua ei voi teki minusta scififanin, vaikka aiemmin olin suhtautunut kyseiseen kirjallisuudenlajiin hyvin epäilevästi.
Harry Potterit saivat minut fanittamaan fantasiaa huomattavasti aiempaa enemmän.

Tätähän tässä ei taidettu kysyä, mutta mitään muuta en osaa vastata.

Päivä 25 – Hahmo, kehen samastun parhaiten

Keneen kirjalliseen hahmoon sitten samastuisin? Tätäkin mietin pitkään, koska tiesin, että tähän kysymykseen on olemassa jokin täydellinen vastaus.

Lapsena samastuin etten sanoisi epänormaalin voimakkaasti L.M. Montgomeryn  Uuden Kuun Emilia Starriin tai alunperin  Emily Byrd Starriin. Parikymppisenä samastuin Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivä -kirjan päähenkilöön, Astaan. Tämänkin kirjan olen muuten lukenut ainakin viisi kertaa.

Sittemmin olen jotenkin oudosti kokenut samastuvani Liza Marklundin Annika Bengtzoniin, vaikka en pidä ollenkaan koko hahmosta! Mitä tämä sitten minusta kertookaan...

Päivä 24 – Kirja, jonka toivoisin muidenkin lukevan

Toivoisin ylipäätään, että ihmiset, varsinkin nuoret, lukisivat enemmän. En osaa nimetä yhtä yksittäistä kirjaa, joka kaikkien pitäisi lukea, koska ihmiset ovat erilaisia ja mielestäni jokaiselle kirjalle on omat lukijansa. On kammottavan sääli, ettei läheskään kaikille lapsille enää nykyään lueta, ettei kodeissa ole kirjoja eikä koteihin enää tule sanomalehtiä. Ollaan vain netissä, jossa tekstit ovat lyhyitä ja puhekielisiä, tieto sirpaleista. Kaiken pitää olla liikkuvaa kuvaa, välkkyvää viihdettä. Lukutaito ei kehity, mielikuvitus lamaantuu eikä kirjoista osata enää nauttia. Kirjat ovat jotain vanhanaikaista, työläitä raskaita tiiliskiviä, joihin harva viitsii enää tarttua.

Toivoisin muidenkin lukevan.

Päivä 23 – Kirja, jonka olen jo pitkään halunnut lukea, mutta en ole vielä lukenut

Kirjat, jotka olen jo pitkään halunnut lukea, mutta en ole vielä lukenut, löytyvät omasta kirjahyllystäni. Kun kirjaston eräpäivät kolkuttelevat jatkuvasti ovella, on helppo jättää omat kirjani hyllyyn odottamaan sitä pahaa päivää, jolloin kirjastosta ei löydy mitään luettavaa. Tällaista päivää ei vielä ole tullut, vaan minulla on jatkuvasti kirjastosta lainassa 10-30 kirjaa.

En osaa nostaa yhtä omistamaani ja lukematonta kirjaa ylitse muiden, vaan niitä on monta. Mainittakoon vaikkapa Katja Ketun Kätilö, Margaret Atwoodin Herran tarhurit, John Irvingin Vapauttakaa karhut, Riikka Ala-Harjan Maihinnousu ja Kari Hotakaisen Luonnon laki.

Tämän vuoden tavoitteenani on lukea 12 kirjaa omasta kirjahyllystäni.

Päivä 22 – Omistamani suosikkikirja

Toistoa toistoa, taas tulee tähänkin postaukseen toistoa. Omistan viisi Johanna Sinisalon kirjaa, joista siis Ennen päivänlaskua ei voi taitaa olla suosikkini. Muita omistamiani suosikkikirjoja ovat esimerkiksi jo muutaman kerran mainitsemani Anne B. Radgen Berliininpoppelit-trilogia, L.M. Montgomeryn Runotyttö-trilogia ja Anna-Leena Härkösen Häräntappoase.

Ja mainitsenpa muutaman muunkin kirjahyllystäni löytyvän suosikkikirjan, joista en ole vielä kirjoittanut: Anja Kaurasen Pelon maantiede, Sofi Oksasen Puhdistus, John Irvingin Garpin maailma.

Päivä 21 – Lapsuuteni suosikkikirja

Alan toistaa itseäni näissä vastauksissa, mutta en voi sille mitään, että lapsuuteni ehdoton suosikki on L.M. Montgomeryn Pieni runotyttö -trilogia. Se vain vaikutti minuun lapsena niin uskomattoman vahvasti. Sen ansiosta kirjoittamisharrastukseni vahvistui, sen ansiosta ymmärsin, mikä on "minun juttuni" tässä maailmassa, ja kaiken tämän pohjalta tein jopa ammatinvalintani. Kyseinen kirjasarja on siis enemmän kuin lapsuuteni suosikkikirja. Se on melkein koko elämäni suunnan osoittanut kirja, niin dramaattiselta ja pateettiselta kuin se kuulostaakin.

Monet pitävät enemmän Montgomeryn luomasta Vihervaaran Annasta kuin runotyttö-Emiliasta. Minäkin olen lukenut myös Anna-kirjat lukuisia kertoja, mutta minulle ne olivat vain kirjoja muiden joukossa. En kokenut päähenkilöä läheiseksi enkä samastunut häneen millään tasolla. En ole myöskään kokenut tarvetta lukea Anna-kirjoja uudestaan aikuisena.

Päivä 20 – Romanttisin kirja, josta pidin

Minä en pidä romanttisista kirjoista. Enää. Teininä romantiikka upposi, nykyään olen aivan liian vanha ja kyyninen... tai sitten vain realisti. Ei jaksa kiinnostaa mitkään siirappiset lirkutukset, lähinnä ne vain ärsyttävät.

Ehkä on kuitenkin pakko tunnustaa, että reilu kymmenen vuotta sitten luin aivan intona Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarjaa. Sarja ei taida olla vieläkään loppunut vaan kirjoja ilmestyy edelleen? Viimeksi olen lukenut kyseisestä sarjasta kirjan Luiden kaiku toukokuussa 2011, mutta en ollut enää lukemastani kovin vaikuttunut. Muistan, että tarina jäi edelleen kesken. Pitäneekin googlettaa, onko sarjassa tuon jälkeen ilmestynyt uutta kirjaa. Voisin vaikka yrittää lukea sitä?

Päivä 19 – Suosikkikirja, josta on tehty elokuva

Monista suosikkikirjoistani on tehty elokuvia, mutta lähes aina elokuva on ollut kirjaan verrattuna pettymys. Ajattelen tämän kysymyksen siten, että mistä suosikkikirjastani on tehty hyvä elokuva, koska useimmista ei ole. Harry Potter -kirjoista tehdyistä elokuvista olen pitänyt. Mielestäni niissä on kivalla tavalla toteutettu tarinan maagisia elementtejä. Samoin muistan lapsena pitäneeni Ronja Ryövärintyttärestä tehdystä elokuvasta.

Päivä 18 – Kirja, johon olin pettynyt

Olen pettynyt moniin kirjoihin, joita muut ovat hehkuttaneet. Esimerkiksi Alexander McCall Smithin
Mma Ramotswe-kirjat eivät tehneet minuun minkäänlaista vaikutusta. Kaikki puhuivat  ihastuttavista hyvän mielen kirjoista, mutta minusta se, että aikuisille kirjoitetaan hupsuttelevia ja opettavaisia söpöjä pikkutarinoita, on vain lukijan aliarvioimista. Luin muutaman ja luovutin. Olisin ehkä pitänyt näistä lapsena? Tosin kirjojen aiheet eivät taida olla lapsille sopivia.

Suurin pettymys viime vuonna oli ehkä Aki Ollikaisen Nälkävuosi, joka tuntuu olevan monien suosikki. Objektiivisesti ehkä kelpo kirja juu, mutta minusta tarina oli vain ja ainoastaan ankea. Henkilökohtaista vaikutusta se ei valitettavasti tehnyt.

Leena Lehtolainen: Rautakolmio

6. Leena Lehtolainen: Rautakolmio




Uusin Maria Kallio -dekkarisarjan tulokas ei aiheuttane pettymystä sarjan faneille. Tuttuun ja totuttuun tyyliinsä Maria Kallio ratkaisee kaksoismurhaa ja tarinassa on mukana myös hänen yksityiselämänsä kiemuroita. Menneisyydestä ilmaantuu mies, joka uhkaa poliisin avio-onnea. Lehtolaisen tyylistä kirjoittaa joko pitää sen helppouden ja vaivattomuuden vuoksi tai sitten se ärsyttää liian selittelevyytensä takia. Itse kuulun enemmän jälkimmäiseen ryhmään, vaikka tämä kirja ei erityisemmin ärsyttänyt, joskaan ei varsinaisesti kolahtanutkaan. Peruskivaa luettavaa.

Koska tarina kertoo jokapäiväisistä perusasioista ja suomalaisten arkimiljööstä, sen uskottavuudellekin tulee asettaneeksi suuremmat odotukset kuin vaikkapa jenkkidekkarin uskottavuudelle. Loppu ei oikein itseäni miellyttänyt, mutta kyllähän se tarinan kuroi johdonmukaisesti yhteen.

Arvio: 3/5

Matkanovelleja

5. Novelli palaa! Matkanovelleja



Pidän novelleista, rakastan matkailua. Kuultuani että on ilmestynyt uusi suomalainen novellikokoelma, jonka teemana on matkailu, tiesin heti haluavani lukea sen. Ja nytpä kyseinen kirja sitten hyppäsi käsiini kirjaston uutuushyllystä.

Lähes kaikki novellit ovat mielenkiintoisia, osa tosin sujahtaa ohi jäämättä erityisemmin mieleen. Eniten pidin - ei mitenkään yllättäen - suosikkikirjailijani Johanna Sinisalon novellista Rusketusraidat, jota kantoi mainio idea. Pidin myös novellista Häämatka sen tunnelman vuoksi sekä novellista AZ 661748, joka oli herkullisella tavalla hivenen absurdi ja brutaali lyömättä kuitenkaan yli.

Tämä olisi erinomaista matkalukemista, etenkin junassa. Itse luin tämän kuitenkin kotisohvan nurkassa.

Arvio: 3+/5