Tammi-helmikuun dekkarit

Tammi- ja helmikuussa luin kolme dekkaria.


5. Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa



Olen pitänyt joistakin lukemistani Atkinsonin kirjoista kovasti, mutta osa taas on jättänyt täysin kylmäksi. Tähän en meinannut päästä sisälle ollenkaan. Luin ja luin, mutta tarina ei vaan tuntunut aukeavan tai vetävän mukaansa. Yksi entinen poliisi ostaa kadulta lapsen, toinen pelastaa kaltoinkohdellun koiran. Kirjan nimi saa selityksensä, mutta muutoin tämä ei kyllä syystä tai toisesta innosta yhtään. Olisikohan minun pitänyt muistaa henkilöt edellisistä kirjoista? En muistanut.

Tämä ei ole huono, tylsä tai vaikea kirja, mutta aika tahmeaksi tämän kahlaaminen jäi. Lopulta luin tätä ihan mielelläni, mutta hitaasti enkä kovin innoissani. Loppuun pääsin, lopulta.

Arvio: 3-/5
Luettu tammikuun alussa

6. Lars Kepler: Vainooja



Tyypillinen, laadukas, vetävä ruotsalaisdekkari, jossa murhia, käänteitä ja raakuuksia riittää. Joku kuvaa kotona olevia naisia, lähettää videonpätkät poliisille ja hetkeä myöhemmin naiset löytyvät raa'asti murhattuina. Tapahtumaa tutkivat poliisit Margot ja Adam, entinen poliisi Joona sekä psykiatri Erik. Olisin toisessa mielentilassa saattanut ahmaista koko tiiliskiven yhdessä viikonlopussa, mutta nyt ei vaan jotenkin innostanut. Vasta tärkeimmän käännekohdan jälkeen aloin lukea tarinaa ahmimalla. Yllättäviä käänteitä tarinassa kieltämättä on sen verran, että lukija haluaa tietää, mitä lopulta tapahtuu. Ruotsalaiset osaavat tämän lajin, vaikka paljon dekkareita lukeneena tämä sama rakenne alkaa jo hivenen kyllästyttää.

Arvio: 3+/5
Luettu tammikuun puolivälissä

7. Leena Lehtolainen: Surunpotku



Surunpotku? Muistan ennenkin ärsyyntyneeni Lehtolaisen romaanien nimistä. Tässä tarinassa suru potkaisee ainakin kansanedustajaa, jonka puoliso löytyy kirkosta verisesti murhattuna sekä Maria Kallion kollega Koivua, jonka nuori tytär on kuolemansairas. Tarina keskittyy kuvaamaan poliitikon puolison murhan selvittelyä poliisien resurssien pienentyessä ja koko Kallion osaston ollessa lakkautusuhan alla.

Lehtolaisen ystävät pitänevät tästä. Tarina on ihan vetävä, sujuva ja helppolukuinen, tosin Lehtolaisen tyyliin myös hieman paasaava ja alleviivaavan selittelevä. Hyvää ja viihdyttävää matkalukemista, kirjallisuutena ei erityistä.

Arvio: 3/5
Luettu tammikuun lopussa ja helmikuun alussa

Yksi pieni nuortenkirja

4. David Almond: Nimeni on Skellig



Ihan kiva, lyhyt ja helppolukuinen nuortenkirja Michaelista, joka muuttaa uuteen ränsistyneeseen kotiin ja jolle syntyy liian aikaisin pikkusisko. Autotallista löytyy omituinen otus Skellig ja naapurista kotikoulua käyvä omalaatuinen tyttö. Toisaalta tarina on helppo, toisaalta se ei ole kovin konkreettinen. Mahtavatko tottumattomat teinit tulkita tätä liian kirjaimellisesti ja sen myötä pitää tarinaa liian kummallisena? Kuulen jo elävästi korvissani äänet: "En tajuu!"

Hugh Howey: Kohtalo

3. Hugh Howey: Kohtalo



Siilo-saagan päätösosa olisi pitänyt lukea heti ykkös- ja kakkososien jälkeen. Vaan kun luin ensimmäisen osan Siilo, eipä ollut muita osia vielä edes suomennettu. Olisin halunnut muistaa aiempien osien, varsinkin ykkösosan tapahtumien yksityiskohdat tarkemmin, koska tämä on kuitenkin niin selkeästi yksi iso tarina. Odotin mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.

Siilossa 18 asustava, ensimmäisestä osasta tuttu Juliette puhkaisee reiän toiseen siiloon ja käy ulkomaailmassa hakemassa näytteitä, jotka tarjoavat hänelle täysin uutta ja odottamatonta tietoa. Tämä on liikaa, joillekin, jossakin ja hetkessä koko siilon väki on hengenvaarassa. Toivoin tarinan henkilöille hyvää, mutta olin varma, ettei tästä kovin valoisa tai aurinkoinen tarina voi tulla. Eikä tullutkaan. Salaliittoja, väkivaltaa ja kuolemaa on mukana riittämiin. Tarinan puolivälissä huomasin,  että aloin hieman menettää kiinnostustani. Liekö tarinaa kuitenkin pitkitetty liikaa? Loppua kohden mielenkiinto luonnollisesti palasi, ja halusin tietää, mitä tapahtuu. Loppu on odotettavissa ja tarinalle sopiva. Trilogia on lukemisen arvoinen.

Arvio: 4/5

Anu Silfverberg: Äitikortti

2. Anu Silfverberg: Äitikortti



Tammi-helmikuun kirja omasta hyllystäni

Otin tämän matkalukemiseksi yksinkertaisesti siitä syystä, että tämä on pienikokoinen ja kevyt kirja. Se on odottanut lukuvuoroaan hyllyssäni jo kauan ja ehdottomasti minun olisi pitänyt lukea tämä vuosia aiemmin, ehkä jo 20 vuotta sitten, vaikkei tämä silloin ollut ilmestynytkään. Aihe, äitiys ja lisääntyminen, on osaltani loppuunkäsitelty, mutta vuosia aiemmin olisin luultavasti innostunut tästä kirjasta. Nyt tämä ei tunnu tarjoavan mitään uutta tai tuoretta pähkäiltävää tai pureksittavaa. Eniten, edelleen, kirjassa kiinnosti pohdinnat siitä hankkiako lapsi vai ei ja mistä syistä. Kertojan lapsen synnyttyä menetin mielenkiintoni kokonaan ja imetyksestä jaarittelu lähinnä pitkästytti. Olen aina ollut samaa mieltä siitä, että omien lasten hoitaminen kotona ei ole työtä sen enempää kuin omien pyykkien peseminen tai oman olohuoneen lattian imurointi. Se on vain elämää.

Todellakin - 15 - 20 vuotta sitten olisin ehkä innostunut tästä kirjasta, ilahtunutkin. Nyt vain ajattelin, että onneksi aikanani valitsin oikein, vaikka valitsinkin eri tavalla kuin muut.

Katherine Pancol: Mimmit 3

1. Katherine Pancol: Mimmit 3



Minulla ei ole Pancolin kirjoista mitään sellaista sanottavaa, mitä en olisi jo sanonut.  Kirjailijan tyyli on omalaatuinen ja ärsyttävä, mutta jokin siinä viehättää, koska aina tartun uusimpaan. Hyvän ja pahan taistelu on melkein kuin sadusta ja henkilöt kovin yksioikoisia, tosin erittäin suuria persoonia. Simppeliä ihmissuhdeviihdettä, jossa on sen verran jännitteitä, että lukemiseen koukuttuu. Saa nähdä vieläkö tämä jatkuu. Ensimmäisessä Mimmit-kirjassa esitellyn Stellan tarina saadaan jonkinlaiseen päätökseen, toisessa osassa alkaneet Hortensen ja Garyn kuviot jäävät taas pahasti kesken. Enköhän lue seuraavankin osan.

Arvio: 2½/5

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste

Noin vuosi sitten päätin osallistua HelMet-kirjastojen 50-kohtaiseen lukuhaasteeseen vuodelle 2015. On tullut aika katsoa, miten haasteen kanssa kävi. Aika monta kirjaa luin listalta, mutta monta jäi lukemattakin.

Tiedän, että HelMet-kirjastot on julkaissut vastaavan haasteen myös vuodelle 2016. Taidan kuitenkin tällä kertaa jättää sen väliin. Tuntuu siltä, että tavoitteeni sata luettua kirjaa ja 6 kirjaa omasta hyllystäni riittää aivan mainiosti haasteeksi tälle vuodelle.

 

1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Joel Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
2. Kirja, josta on tehty elokuva: Veronica Roth: Outolintu
3. Vuonna 2015 julkaistu kirja Hanna Tuuri: Ranta
4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin Aleksi Delikouras: Nörtti: New game
   
5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä Patjim Statovki: Kissani Jugoslavia
6. Kirja, jonka nimi on yksi sana Kati Hiekkapelto: Suojattomat
7. Novellikokoelma Rosa Liksom: Perhe
8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle  Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
   
9. Tietokirja Luin montakin tietokirjaa selailemalla sieltä täältä, mutta en yhtäkään kannesta kanteen.
10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja  Unni Lindell: Käärmeenkantaja. En ole varma, onko tämä ensimmäinen, mutta ainakin se on suositun dekkarisarjan aloittaja.
11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut Lionel Shriver: A Perfectly Good Family
12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle Tästäkään en ole ihan varma...
13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja Piper Kerman: Orange is the New Black. Vuosi vankilassa
15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
16. Kirja, jota äitisi rakastaa Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Äitini suositteli ja häneltä lainasin tuon Finlandia-voittajan. En tiedä onko rakastaa kuitenkin liian voimakas ilmaus...
17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta Tällaista ei tainnut olla lukemieni kirjojen joukossa.
18. Yli 100 vuotta vanha kirja Tämä jäi väliin.
19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä Aivan varmasti useammassa kuin yhdessä lukemassani kirjassa on seksuaalivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä? Nyt en vaan muista... 
20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella Pauliina Susi: Takaikkuna. Tässä on hieno kansi, mutta en silti valinnut tätä luettavaksi pelkästään kannen perusteella.
21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut Tällaisia kirjoja ei ole olemassakaan. Luin tunnollisesti kaiken.
22. Muistelmateos tai elämäkerta Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja
23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä ja muita kirjoituksia
24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia
25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja En tainnut lukea yhtäkään kirjaa 70-luvulta.
26. Kirjatrilogia Erik Axl Sund: Varistyttö
27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja  Reija Kaskiaho: Nikottelua
28. Kirja, jonka nimessä on väri Aki Ollikainen: Musta satu
29. Kirja, jossa on taikuutta Sofi Oksanen: Norma
30. Sarjakuva-albumi tai -romaani En lukenut sarjakuviakaan! Olisin kyllä voinut lukea Fingerporia tai Viiviä ja Wagneria.
31. Elämäntaito- tai self-help-kirja Ei kiitos.
32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi En tiedä yhtäkään tänne sijoittuvaa kirjaa.
33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta  Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
34. Kirja, jonka nimessä on numero Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja
35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla Jari Järvelä: Zombie
36. Runokirja Olisin halunnut lukea Antti Holman Kauheimmat runot, mutta en saanut sitä käsiini.
37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa Onkohan näistä lukemistani mikään?
38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken Minulla on aika korkea kynnys jättää luetuksi valittuja kirjoja kesken. Toivon, että olisin jättänyt kesken kirjan Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi En lukenut tällaisia kirjoja tänä vuonna.
40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
    
41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin Jaa-a. En ole varma läheskään kaikkien kirjailijoiden i'istä?
42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua  Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
43. Kirja, jossa on yli 500 sivua Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
44. Klassinen rakkausromaani Enpä juuri harrasta rakkausromaaneja.
45. Kirja, joka pelottaa sinua Mikähän pelottaisi?
46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit Minulla on ollut syksystä saakka lainassa Päivi Alasalmen Pajulinnun huuto. Se olisi sopinut tähän kategoriaan. Sen lukeminen siirtyi kuitenkin vuodelle 2016.
47. Hauska kirja Miina Supinen: Mantelimaa
48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
49. Jännityskirja tai dekkari Ursula Podnanski: Sokeat linnut
50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle Näitäkin varmaan on, jos olen napannut jonkin kirjan lainaan pöydältä, johon kirjaston henkilökunta erikseen nostaa esille tiettyjä kirjoja. Enpäs vaan taas muista...

Havaintoja vuodesta 2015

Olen ollut tänä vuonna laiska ja vastentahtoinen bloggaaja. Se näkyy takuulla tekstien tasossa. Tekisi mieli lopettaa koko touhu, mutta en lopeta. Haluan edelleen muistaa, mitkä kirjat olen lukenut.

Tälle vuodelle oli tavoitteena lukea sata kirjaa ja 12 erinomaista kirjaa. En päässyt kumpaankaan tavoitteeseen. Luin peräti kaksi kirjaa, joille annoin arvosanan 5/5, ja molemmat olivat kotimaisia. Luin erittäin paljon hyviä suomalaisia kirjoja, mikä on ilahduttavaa. Sen sijaan hyvien ulkomaisten lukeminen jäi, enkä pystynyt laatimaan top 10 -listaa. Liikaa luen kuitenkin edelleen keskinkertaista dekkarihömppää. Toisaalta sillekin on kaiken työkiireen keskellä paikkansa viihdykkeenä, joten en lupaa dekkareitten lukemista lopettaa.

Ensi vuonna haluan taas lukea oman kirjahyllyni kirjoja. Otan tavoitteeksi lukea kuusi kirjaa omasta hyllystäni. Muita tavoitteita en taida asettaa. Sata kirjaa vuodessa sopii toki olla jonkinlainen jokaisen vuoden tavoite.


Arviot 2015
Arvio 5/5                                          2  kpl
Arvio 4/5                                         24  kpl  
Arvio 3/5                                        39   kpl
Arvio 2/5                                        11  kpl
Arvio 1/5                                          1  kpl        
Ei arvioitu/useita arvioita                 3 kpl       

Yhteensä                                        82     kpl        

Vuoden suosikkikirjailijani. Näitä haluan lukea jatkossa lisää 

Jussi Valtonen
Iida Rauma
Patjim Statovki
Pauliina Vanhatalo
Pauliina Susi
Miina Supinen
Karl Ove Knausgård 
Annamari Marttinen 

Näistä kirjailijoista en pitänyt ja näiden kirjoja tuskin luen lisää
Ei ollut isoja pettymyksiä tänä vuonna. 
Reijo Mäen novellikirjailija Luusalmi on varmaan ainoa rimanalitus.
  

Vuoden ristiriitaiset kirjailijat 
Joel Dicker
Paula Hawkins
Erik Axl Sund 


TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT KOTIMAISET

1. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
2. Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
3. Patjim Statovki: Kissani Jugoslavia
4. Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika
5. Pauliina Susi: Takaikkuna
6. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
7. Annamari Marttinen: Vapaa 
8. Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
9. Miina Supinen: Säde 
10. Kari Hotakainen: Kantaja

 VUODEN PARHAAT LUETUT ULKOMAISET

1. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja
2. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
3. Hugh Howey: Siirros 
4. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja
5. Joel Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
 
 
TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT DEKKARIT

1. Michael Katz Krefeld: Kadonneet
2. Belinda Bauer: Kadonneet lapset 
3. Anna Karolina Larsson: Paviaanivarkaus
4. Erik Axl Sund: Varistyttö-trilogia 
5. Katarina Wennstam: Petturi  
6. Håkan Nesser: Yksinäiset 
7. Ursula Poznanski: Sokeat linnut 
8. Kristina Ohlsson: Varjelijat
9. Belinda Bauer: Ruumis nro 19
10. Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? 

Eniten luin
Syyskuussa, 10 kirjaa
Annamari Marttinen, 6 kirjaa
Erik Axl Sund, 4 kirjaa


Vähiten luin
Elokuussa 3 kirjaa
joulukuussa, 4 kirjaa


Englanniksi luin
Lionel Shriver: A Perfectly Good Family 

Vuoden pettymykset
Anna Gavalda: Parempaa elämää
Paula Hawkins: Nainen junassa
Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
Mary Kubica: Good girl. Kunpa tietäisit   

Vuosi 2015

Vuonna 2015 luin 82 kirjaa. Vuodesta 2009 alkaen olen lukenut 591 kirjaa.

Katie Arnoldi: Kehonpalvoja
Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia?
Muriel Barbery: Siilin eleganssi
Belinda Bauer: Ruumis nro 19
Belinda Bauer: Kadonneet lapset 
Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu
Michael Cunningham: Lumikuningatar
Aleksi Delikouras: Nörtti: New game
Joel Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta  
Gillian Flynn: Teräviä esineitä 
Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu 
Anna Gavalda: Parempaa elämää
Taina Haahti: Operaatio onni 
Pirjo Hassinen: Sauna Paradis
Paula Hawkins: Nainen junassa 
Helsinki Noir. Toimittanut James Thompson 
Kati Hiekkapelto: Suojattomat
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen
Kari Hotakainen: Kantaja 
Hugh Howey: Siirros 
Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä ja muita kirjoituksia
Juha Itkonen: Ajo
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Mari Jungstedt: Viimeinen näytös
Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee
Mari Jungstedt ja Ruben Eliassen: Tummempi taivas
Jari Järvelä: Zombie
Reija Kaskiaho: Nikottelua
Michael Katz Krefeld: Kadonneet
Piper Kerman: Orange is the New Black. Vuosi vankilassa
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja
Mary Kubica: Good girl. Kunpa tietäisit  
Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
Jens Lapidus: Vip-huone 
Anna Karolina Larsson: Paviaanivarkaus 
Rosa Liksom: Perhe
Unni Lindell: Käärmeenkantaja
Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä 
Liza Marklund: Rautaveri
Annamari Marttinen: Kuu huoneessa
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa
Annamari Marttinen: Vapaa 
Annamari Marttinen: Veljeni vartija 
Annamari Marttinen: Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä
Kate Morton: Hylätty puutarha 
Anders de la Motte: Kupla 
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Reijo Mäki: Tulivuori
Reijo Mäen novellikirjailija Luusalmi: Siivellä eläjä
Jo Nesbo: Verta lumella. Osa 1
Håkan Nesser: Yksinäiset 
Mikael Niemi: Kirkon piru
Kristina Ohlsson: Varjelijat
Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit 
Anu Ojala: Aino, neljän tuulen tyttö
Sofi Oksanen: Norma
Aki Ollikainen: Musta satu
Katherine Pancol: Mimmit 2   
Ursula Poznanski: Sokeat linnut
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Veronica Roth: Outolintu 
Lionel Shriver: A Perfectly Good Family
Anja Snellman: Antautuminen
Patjim Statovki: Kissani Jugoslavia
Erik Axl Sund: Varistyttö
Erik Axl Sund: Unissakulkija 
Erik Axl Sund: Varjojen huone
Erik Axl Sund: Lasiruumiit 
Miina Supinen: Säde 
Miina Supinen: Mantelimaa
Pauliina Susi: Takaikkuna  
Alexander Söderberg: Kolumbialainen liitto 
Karoliina Timonen: Kesäinen illusioni
Hanna Tuuri: Ranta
Carl-Johan Vallgren: Varjopoika
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika 
Katarina Wennstam: Petturi
 

Vuoden viimeiset kotimaiset

81. Juha Itkonen: Ajo



Itkosen kirjat ovat kaikki olleet miellyttävälukuisia arkisessa mutkattomuudessaan, eikä tämä ole poikkeus. Ollaan 1960-luvulla, tavallisen perheen tavallisessa arjessa, joka joidenkin osalta katkeaa, joidenkin osalta muuttuu erään tavallisen ajomatkan aikana. Nykyajassa nainen, 1960-luvun pariskunnan lapsenlapsen vaimo, ajaa läpi Euroopan karkuun avioliittonsa ongelmia. Henkilöt ovat eläviä ja uskottavia, kerronta soljuu sujuvasti eteenpäin. Ainoa, mikä itseäni häiritsi, oli 60-luvun pariskunnan muutto Australiaan, mikä tökkäsi silmään hivenen epäuskottavana ratkaisuna. Muuten miellyttävää luettavaa tämäkin.

Arvio: 3½/5

82. Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta



Minulla ei ole selkeää mielikuvaa Rauman edellisestä kirjasta nimeltä Katoamisten kirja. Muistaakseni se oli ihan hyvä, mutta ei näköjään erityisen mieleenjäävä eikä se päässyt parhaiten sinä vuonna luettujen kirjojen joukkoon. Tältäkin odotin mukavaa lukukokemusta, mutta odotukset ylittyivät reippaasti. Nautin todella tästä kirjasta. Tarina kertoo Erikasta, huippuälykkäästä matemaatikosta, joka ei kuitenkaan osaa puhua ihmisille tai oikeastaan edes elää elämäänsä sosiaalisena olentona muiden ihmisten parissa. Toisessa ääripäässä on hänen kehitysvammainen siskonsa Emilia, josta kaikki pitävät, mutta joka ei matematiikasta tai muistakaan kovin abstrakteista asioista ymmärrä. On Tuovi, jonka sukupuoli jää ensin hieman pimentoon, on ilmastonmuutos, sukupuuttoon kuollut Tasmanian tiikeri ja Itämeren öljyonnettomuus. On seksi ja matematiikka, lihallisuus ja konkreettisuus abstraktiuden vastakohtana. Näkymättömän maailman aaveet, elämisen vaikeus kädessä olevista korteista riippumatta ja yksinäisyys, irrallisuus, ulkopuolisuus. Jollain tapaa tästä tuli mieleen vähän aikaa sitten lukemani He eivät tiedä mitä tekevät, jossa siinäkin teemojen runsauteen meinasi hukkua.

Hienosti kerrottu tarina, joka ei masentavahkosta aiheesta huolimatta ole masentava.

Arvio: 5-/5

Marras-joulukuun dekkarit

Marraskuussa luin kaksi dekkaria, joulukuussa en lukenut yhtäkään, jollei Pauliina Suden Takaikkunaa lasketa dekkariksi. 

79. Unni Lindell: Käärmeenkantaja



En ollut aiemmin lukenut Lindellin kirjoja, mutta olin kuullut niistä kehuja. Päätin aloittaa lukemisen vanhemmasta tuotannosta. Kyseessä on perusdekkari, mutta ihan nautittava sellainen. Mies löytyy murhattuna, murha linkittyy aiempaan surmaan. Pian murhia tapahtuu lisää. Päähenkilö Caton yksityiselämä kahden perheen välissä on suurempaa sotkua kuin dekkareissa yleensä. Myös perheväkivalta on keskeinen teema.
Dekkariksi varsin kelpo, sujuva ja koukuttava. Lukenen lisääkin Lindelliä.

Arvio: 3½/5
Luettu marraskuun alussa

80. Mari Jungstedt ja Ruben Eliassen: Tummempi taivas



Uusi Jungstedtin dekkari on ihan samantyyppinen kuin edellisetkin, joten hänen tyylistään pitävät tuskin pettyvät. Henkilöt taas eivät ole edellisistä kirjoista tuttuja, koska takakannen mukaan tämä aloittaa uuden dekkarisarjan. Miljöönä ei siis ole Gotlanti vaan eteläisempi saari Kanarialla. Kyseessä on helppo- ja nopealukuinen, näppäräjuoninen rikostarina, joka etenee sujuvasti lyhyin luvuin useista eri näkökulmista. Tapahtuu murha jos toinenkin ja lopulta langat punoutuvat yhteen. Pientä kökköyttä on sekä suomennoksessa että uskottavuudessa. Itseäni häiritsi etenkin naisen yläpuolella, jolla oli pitkät vaaleat hiukset - tyyppiset lauserakenteet ja muutaman kerran toistuva näkkileipävoileipä. Siis mikä? Samoin enpä usko, että poliisi missään olosuhteissa ottaisi toimittajaa mukaan murhatun ruumiinavaukseen.

Viihdyttävää viihdykettä laiskaan ja väsyneeseen marraskuun viikonloppuun.

Arvio: 3/5
Luettu marraskuun puolivälissä

Pari Pauliinaa

77. Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika



Pitkä valotusaika kertoo lyhyehkön (223 sivua) mutta hyvinkin kattavan tarinan valokuvaajasta, vaatimattomasta Aarnista, joka katselee elämää ulkopuolelta kameran linssin läpi. Hän on tasainen, konstailematon, luottavainen ja epävarma ja peilautuu kovin arkisena suhteessa koulutettuun vaimoonsa Ilseen ja railakasluonteiseen ystäväänsä Teuvoon. Tarina kulkee 1960-luvulta 2000-luvulle ja välillä toivoin, että kirja olisi ollut pidempi ja yksityiskohtaisempi, jotta olisin saanut tietää enemmän. Toisaalta kirja on täydellinen juuri näin - toisinaan aukot kertovat enemmän, suorastaan huutavat. Aluksi nautin tarinaa pieninä palasina useana iltana, mutta loppua kohden en enää malttanut vaan ahmin sen kerralla loppuun. Nautin tästä. Pidin todella sekä kielestä, kerronnasta että tarinan rakenteesta ja tunnelmasta. Kirjailija on taitava, taitavampi kuin muistinkaan. En keksi ketään, kenelle tätä ei voisi suositella.

Arvio: 4+/5

78. Pauliina Susi: Takaikkuna



Tämäkin on hyvä kirja. Ajankohtainen. Mikä olisi ajankohtaisempaa kuin ulkomaalaistaustaisiin ja naisiin kohdistuva vihapuhe? Nettistalkkaus on myös kovin nykyaikaa. Samoin perussuomalaisen ministerin sekoilut - puolue tuskin jää kenellekään epäselväksi, vaikka sitä ei suoraan tarinassa mainitakaan. Kirjan kaikki henkilöt ovat erityisen kiinnostavia. Leia Laine, joka johtaa seksiriippuvaisten miesten avustushanketta, joutuu kohtuuttoman nettivihan kohteeksi esiinnyttyään television ajankohtaisohjelmassa. Samaan aikaan seksiriippuvaisen ministerin poliittisesti hyvinkin epäkorrektin sekoilun videointia ryhtyy netissä jäljittämään kaiken osaava hakkeri Land-o. Näiden kolmen lisäksi keskeinen henkilö on Leian tytär Viivi, josta paljastuvia seikkoja en alussa yhtään osannut arvata. Siitä todellakin kaikki pointsit kirjailijalle. Tämä on taitavasti rakennettu trilleri, etten jopa sanoisi kansainvälistä tasoa. Varsin koukuttava laiskojen joulunpyhien piristys.

Arvio: 4+/5

Tämän syksyn kotimaisia uutuuksia

73. Miina Supinen: Mantelimaa

Ennen kaikkea joulu oli juttu, joka sijaitsi naapureilla, Facebook-feedissä, kiiltävissä lehdissä ja tavaratalojen katalogeissa. Sen saattoi yrittää ostaa itselleenkin, mutta juuri kun luuli, että paketti on kasassa, sitä meni kuuntelemaan kouluun joulujuhlia, joissa kuoro alkoi yhtäkkiä vittuilla.

Itsestään on etsittävä ihmisen vain rauha, kuoro ilmoitti. Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, mutta sepä kätkeytyy ja narraa etsijäänsä. Ja vielä: onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha.

Älkää nyt viitsikö, ihminen ajattelee. Jotain armoa nyt hei tyypit. Olen imuroinut koko kämpän. Olen tehnyt porkkana-, peruna-, lanttu- ja jopa bataattilaatikon. Pitääkö minun etsiä vielä sisältäni rauha? Mitä jos en ehdi?

Ja sitten tulee se nihilistinen olo, että paskaako tässä. Turha edes yrittää. Saman tien voi paiskata hanskat tiskiin.

Jos rauhaa ei ole sydämessä joulukuun alussa, on epärealistista kuvitella, että se sinne ilmestyisi aattoon mennessä ilman kemiallista apua.

En ole jouluihminen ja kuulun tässä suhteessa vähemmistöön. Siksipä olikin hykerryttävää ja kutkuttavaa lukea tämä kirja. Että meitä on muitakin. Että joku ylipäätään kirjoittaa aiheesta jotain. Tarinan päähenkilön, Mollin, mies saa sähköiskun ja vaipuu koomaan. Rahapulassa Molli lupautuu töihin Mantelimaahan. Mantelimaa on ikuisen joulun painajaismainen teemapuisto, joka tarjoaa kaikenlaisia palveluita ostoksista strippiklubiin ja joka taantuman kourissa yrittää sinnitellä kannattavana. Tarinaan kuuluu paljon eriskummallisia hahmoja ja absurdius leimaa lähes kaikkea - miljöötä, juonta, henkilöitä. Loppua kohden outous tiivistyy ehkä vähän liikaakin, mutta on tämä kaikkiaan hauskan omituinen lukukokemus.

Arvio: 3+/5

74. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

 

Tuskin olen ainoa, joka on odottanut suurta mielenkiintoa ja uteliaisuutta tuntien Itärannan uutta kirjaa. Luulin tämän olevan dystopia, mutta ensivaikutelma miljööstä ei viekään tulevaan vaan pikemmin menneeseen. Tarinassa nuori kutoja Eliana elää yksinkertaista, säntillistä elämäänsä, kunnes hänen elämäänsä ilmaantuu pahoinpidelty, puhekyvytön tyttö. Tarinan kehyksiksi hahmottuu ajaton unenomainen fantasia, joka ei sijoitu menneeseen eikä tulevaan vaan ehkä johonkin rinnakkaistodellisuuteen, kauas tulvien vainoamalle saarelle. Oma teemansa tarinassa on unet, joiden näkeminen on kielletty.

Tarinassa on hyvin erityislaatuinen, yhtä aikaa miellyttävä ja kuitenkin painostavan ahdistava tunnelmansa. Itärannan kieli ansaitsee erityismaininnan, sillä se on kaunista, tarinaa soljuvasti eteenpäinvievää. Jollain tapaa tarina on hyvin perinteinen ja ennenkin nähty - nuori nainen nousee kapinaan valtaapitäviä vastaan monessa muussakin varsinkin teineille suunnatussa dystopiassa. Kuitenkin tämä on omanlaisensa, kaunis ja viehättävä tarina.

Arvio: 4+/5

75. Anja Snellman: Antautuminen




En tiennyt mitä odottaa Snellmanin uusimmalta, mutta yllättäen tästä tulikin ensimmäisenä mieleen Karl Ove Knausgårdin Taistelut. Heräsi samanlainen ihmetys ja uteliaisuus: Siis onko tämä omaelämäkerrallista ainesta vai fiktiota?  Kertoja kuvailee elämäänsä ja ulkopuolisuuden kokemuksiaan kovin itsekriittisesti ja armottomasti. Tällaista ilmavaa lyhytlukuista kerrontaa vailla perinteistä juonta on miellyttävä lukea, mutta mielestäni välillä itsekriittisyys lipuu jo itsesääliin ja sellaisen oman erityisyyden korostamiseksi, mikä alkaa olla jo hivenen vastenmielistä. Eiköhän meistä jokainen tunne välillä olevansa ainutlaatuinen, erityinen, ulkopuolinen ja heikkoina hetkinään myös huonompi kuin muut?

Oma kuvani Snellmanista muuttui aika paljon tämän kirjan myötä. Kirjan lukemisesta, kerronnasta, kielestä ja tyylistä pidin.

Arvio: 4-/5

76. Sofi Oksanen: Norma

 



Oksasen uusin alkaa hautajaisista. Norman äiti on kuollut, tehnyt itsemurhan, mutta heti alusta saakka aletaan vihjailla, että tapauksessa on jotain hämärää. Arvoituksellisuus ja mysteerin paljastuminen vähitellen pienistä asioista houkuttelevat lukemaan lisää. Pian paljastuu, että Norma on luonnonoikku, jonka aistit ovat ylikehittyneet ja hiukset kasvavat metrin päivässä. Äiti on myynyt Norman hiuksia kampaamoon, jossa oli töissä. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään hiuskaupasta, vaan syvemmälle mentäessä kuvioista paljastuu myös lapsikauppaa.

Erityislaatuisuudessaan ja outoudessaan kiinnostava kirja. Heti tuli kirjailijan oma valtava hiuspehko mieleen, ja voi hyvin kuvitella, että idea tähän kirjaan on tullut omasta elämästä. Tai omasta päästä. Tämä on tavallaan rikostarina, mutta kaikkea muuta kuin tyypillinen sellainen. Kirja on huomattavasti helpommin lähestyttävä kuin Oksasen edellinen, mutta ei tämä silti mitään äärimmäistä wow-elämystä tarjoa. Ihan luettava kirja kuitenkin.

Arvio: 4/5

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

72. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät



Viime vuoden Finlandia-voittaja osui käteen vasta nyt. To read -listalla se on ollut kyllä voitosta saakka. On amerikkalainen, akateemisesti kunnianhimoinen Joe, joka pettyy Suomeen. Hän jättää suomalaisen vaimonsa Alinan, poikansa Samuelin ja palaa Usaan. Amerikkalaisuus ja suomalaisuus asetetaan tässä hyvin vahvasti ja molemmin puolin kriittisesti argumentoiden vastakkain, mikä on kiinnostavan kutkuttavaa ja silmiä avaavaa. Tarina aukeaa ensin vuorotellen Alinan suomalaisesta ja Joen amerikkalaisesta näkökulmasta ja myöhemmin tapahtumat nähdään myös Samuelin silmin, mitä odotinkin. Alinan ja varsinkin Samuelin näkökulmat jäävät kuitenkin Joen näkökulman varjoon, mikä on tarinan rakenteen kannalta ymmärrettävää ja toimivaa. Eniten tässä kirjassa nautin henkilöistä. He ovat niin kovin eläviä, hengittäviä, uskottavia, tarkkaan piirtyviä ja inhimillisiä. Valtonen on todella taitava ihmiskuvaaja.

Odotin tämä olevan hyvä kirja, mutta tämä olikin vielä parempi. Tarina on todella iso sivumäärältään, merkityksiltään, teemoiltaan. Teemoja tässä on valtavasti. Pohjimmiltaan kyse on ikiaikaisesta kysymyksestä mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Hallitsemmeko me teknologiaa vai teknologia meitä? Voiko kehityksen nimissä hyvää tarkoittaen tehdä mitä tahansa, esimerkiksi eläinkokeita? Entäpä isä, joka hylkää lapsensa, mitä siitä lopulta seuraa? Sekä kirjan kerronta että tarinan rakenne ovat häikäiseviä. Tarina on älykäs ja syvällinen, silmiä avaava, ajatuksia herättävä, vetävä eikä ollenkaan vaikea. Tämä ei ole "ihan kiva" kirja, vaan menee syvälle, jättää jäljen. Lisää, kiitos.

Arvio: 5/5

Pari kotimaista

70. Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu



En muistanut lukeneeni yhtäkään kirjaa romaneista, mutta tarinassa mainittu Anita mustalaistyttö -niminen kirja herätti himmeän mielikuvan lapsuudesta. Olen varma, että lapsena luin kyseisen kirjan. Muuten mustalaiskulttuuri ei ole ollenkaan tuttua ja siksipä tämä olikin kiinnostava lukea. Tarina kertoo romaneitten arjesta, keskiössä Marita, ensin nuorena tyttönä, myöhemmin jo lähes aikuisen lapsen äitinä. Kerronta on mukavalukuista ja sujuvaa, pidin kovasti. Tarinana jopa opettavainen ja silmiä avaava.

Arvio: 3½/5

71. Taina Haahti: Operaatio onni



Tämä on taas tällainen arkikirja, perhe-elämäkuvaus. Perheenäiti Suvi haluaa omakotitalon, uudet huonekalut, hienomman grillin kuin naapurilla. On lastenhoito-ongelmia, jatkuva kiire, iso velkataakka niskassa, koko ajan työmatkalla oleva mies, joka varmaan pettääkin. Hassunhauska ja lakoninen kuvaus siitä, miten onnellisuutta ei koskaan tavoita, miten arjen huolet eivät katoa, vaikka kuinka omistaisi talvipuutarhan.

En oikein osaa samastua näihin lapsiperheen arki -kuvauksiin ja onnen etsimiseen materiasta. Tämäntyyppinen hassunhauskuus ei vaan saa minua edes hymähtämään. Kirja oli yöpöydällä kesken monta viikkoa, ja luin sillä aikaa useammankin uutuuden kirjaston pikalainahyllystä. Ei tämä minun kirjani ollut, mutta joku toinen saattaa pitää tästä kovastikin.

Arvio: 2/5

Syys-lokakuun dekkarit

Syys- ja lokakuussa luin seitsemän dekkaria.

63. Håkan Nesser: Yksinäiset



Olen pitänyt Nesserin dekkareista, koska ne ovat maanläheisiä ja uskottavia, eivätkä mene toimintaelokuvamaiseksi mellastukseksi eikä niissä ole sensaatiohakuista väkivaltaa, pervouksia, kidutusta tai muuta vastaavaa. Pidin tästäkin, enemmän kuin monesta muusta viime aikoina lukemastani dekkarista. Jyrkänteen alta löytyy kuollut mies. 35 vuotta sitten täsmälleen samassa paikassa kuoli miehen silloinen avovaimo. 70-luvulle päästään opiskelijaporukan seurassa, 2000-luvulla mysteeriä tutkii poliisi Barbarotti. 70-luvun tapahtumat kiinnostivat enemmän, nykyajassa taas ikivanhojen tapahtumien selvittely junnuttaa paikallaan eukä tunnu etenevän juuri ollenkaan.

Pitkästä aikaa dekkari koukutti ja luin tätä muulloinkin kuin tunnin iltasella. Nesserin tarina on varsin hidastempoinen mutta koko ajan etenevä, mysteerin säilyttävä, mutta uskottava(hko), melko realistinen verrattuna moniin muihin ruotsalaisiin dekkareihin. Henkilöt ovat onnistuneita ja keskenään kovin erilaisia, loppukin sopii tarinaan. Pidin ja tämän myötä innostuin taas dekkareista hetkellisen tympiinnyksen jälkeen.

Arvio: 4-/5
Luettu syyskuun alussa

64. Reijo Mäki: Tulivuori



Ties kuinka mones Vares-dekkari ei paljoa eroa edeltäjistään. Jussi Vares tutkii kuolleen naisen, tällä kertaa entisen tyttöystävän tapausta ja joutuu samalla itsekin kuolemanvaaraan useampaan otteeseen. Uutta kirjassa on miljöö, sillä se ei sijoitu Turkuun vaan Kanarialle. Luvassa on tuttua, mukahauskaa verbaalista kikkailua, esimerkiksi naikkonen nimeltä Mai Tovara, olutta ja naisia. Rikoskin ratkeaa siinä sivussa. Näille kirjoille on varmasti lukijakuntansa ja kysyntänsä. Minuakin nämä viihdyttävät, vaikken keski-ikäisenä kukkahattutätinä taida varsinaiseen kohderyhmään kuuluakaan. Kirjallisuutena en viitsi lähteä edes arvioimaan.

Arvio: 2½/5
Luettu syyskuun puolivälissä, e-kirjana

65. Mary Kubica: Good girl. Kunpa tietäisit 



Vai että good girl. Eikös yksi kiltti tyttö jo ollut? Kannet hehkuttavat kirjan kansainväliseksi bestselleriksi ja siihen nähden kirja on kyllä suuri pettymys. Mikähän tässä muka on niin ihmeellistä? Lähes jokainen lukemani ruotsalainen dekkari on tasokkaampi kuin tämä!

Arvostetun tuomarin tytär kidnapataan. Tarina etenee kahdessa tasossa, aiemmin ja myöhemmin, jostain syystä viimeiset n-kirjaimet väärinpäin käännettynä. Myöhemmin-luvuissa tytär on saatu muistinsa menettäneenä takaisin, aiemmin-luvut etenevät murhaa tutkivan etsivän, tytön äidin ja kidnappaajan näkökulmista. Tarina on helppolukuinen ja lattea, kieli yksinkertaista ja henkilöt jäävät etäisiksi. En pitäisi tätä "koukuttavan jännittävänä ja tiivistunnelmaisena" kuten takakansi lupaa. Yhtään mullistavaa tai yllättävää käännettä tarinassa ei ole eikä epilogikaan kokenutta dekkarinlukijaa erityisemmin säväytä. Keskinkertainen perusdekkari.

Halajan erinomaista luettavaa, joten miksi, oi miksi tuhlaan aikaani tällaisen lukemiseen?

Arvio: 2/5
Luettu syyskuun puolivälissä

66. Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit



Muistan pitäneeni edellisestä lukemastani Ohlssonin dekkarista kovasti, mutta tämä oli kyllä pettymys. Tukholmasta New Yorkiin matkalla olevassa lentokoneessa uhataan olevan pommi ja lentäjän uskotaan sekaantuneen asiaan. Neljänsadan ihmisen henki on vaarassa. Perämiehenä koneessa toimii edellisistä kirjoista tutun Alex Rechtin poika. Uutena henkilönä tarinassa on kovapintainen tutkija Eden Lundell.

Tarina jynnää paikoillaan eikä onnistu imaisemaan mukaansa. Suljetun tilan mysteeri on läsnä ja aikaa vastaan taistellaan, mutta se ei saa lukijaa kääntämään sivuja innoissaan. En tiedä mikä tässä tökkii, mutta tökkiipä kuitenkin. Eden on kaikessa epämääräisyydessään lähes ainoa kiinnostava hahmo, Fredrikakin jää tässä kovin vaisuksi. Toivottavasti seuraava Ohlssonin kirja on taas parempi.

Arvio: 2½/5
Luettu syyskuun lopulla

67. Liza Marklund: Rautaveri



En ole ollut kovin innoissani viimeksi lukemistani Marklundin dekkareista, mutta pitihän Annika Bengtzon -sarjan saada loppunsa. Annikan tarinassa ympyrä sulkeutuu. Palataan sinne, mistä kaikki alkoi. Annika tutkii 15 vuotta sitten murhatun tytön tapausta. Samalla paniikkikohtaukset välttääkseen hänen on tehtävä selviksi tilit menneisyytensä kanssa. Annikan sisko katoaa ja tarina päättyy melko dramaattisesti. Helppoa luettavaa, ei vaadi paljoa lukijalta. Kierolla tavalla pidänkin kyynisen pessimistisestä ihmiskuvasta.

Arvio: 2/5
Luettu syyskuun lopulla

68. Paula Hawkins: Nainen junassa



Olin kuullut ja lukenut tästä paljon kehuja. Kirja on kuulemma huikeita lukuja useissa maissa myynyt bestselleri. Valitettavasti moiseen hehkutukseen nähden tästä jäi hieman hämmentynyt olo - mikähän tässä nyt sitten onkaan niin ihmeellistä? Epäluotettava kertojako? Kertojana toimiva Rachel on kieltämättä tarinan kiintoisin lenkki: alkoholistiluuseri, ex-miehen perään ruikuttava, epätoivoinen juomisen vuoksi potkut saanut naikkonen, joka matkustaa päivittäin junalla lähiöstä Lontooseen, jotta kämppis luulisi hänen edelleen käyvän töissä. Junan ikkunasta hän näkee joka päivä radan varressa asuvan onnelliselta näyttävän pariskunnan, jolle sepittää mielessään elämän, jota itse haluaisi elää.  Saman radan varrella asuu myös Rachelin ex-mies uuden vaimonsa Annan kanssa. Tarina nähdään osaksi myös Annan näkökulmasta. Murhamysteeriksi tarina muuttuu, kun onnellisen pariskunnan nainen katoaa ja löytyy kuolleena. Rachel on nähnyt junan ikkunasta jotakin, jonka haluaa kertoa poliisille. Mutta voiko lähes koko ajan juovuksissa olevan Rachelin havaintoihin luottaa?

Tarina on helppolukuinen, koukuttavakin, mutta ei mielestäni mitenkään erikoinen tai erityinen. Jossain vaiheessa aloin päätellä juonenkäänteitä ja päättelin oikein - arvasin murhaajan. Tarina on lopulta melko simppeli ja aiheutti siksi pettymyksen. Odotin vähän enemmän.

Arvio: 3/5
Luettu lokakuun puolivälissä

69. Gillian Flynn: Teräviä esineitä



Nuori toimittaja Camille lähetetään vanhaan kotikaupunkiisa tekemään juttua kahdesta kadonneesta pikkutytöstä. Camille asettuu äitinsä luo asumaan ja vähitellen hänen ei-niin-idyllisestä menneisyydestään alkaa paljastua monenmoisia asioita. Kirjan nimikin saa selityksensä. Tarina kuvaa hyvin amerikkalaista vastenmielisyyttä, kauniita kulisseja, joita pidetään yllä hinnalla millä hyvänsä mutta joiden taakse kätkeytyy erittäin epäinhimillisiä ihmiskohtaloita. Tämä ei ole kiva hyvänmielenkirja, vaan melko iljettävän kammottava. Pidin siitä, että vaikka tarinan ratkaisu on koko ajan lukijan nenän edessä, sitä ei näe. Tai ei halua nähdä.

Tämä on hieman erityyppinen dekkari  kuin monet muut viimeksi lukemani. Pidin ihmisen pimeän puolen kuvauksesta, vaikkei se tässä erityisen syvällistä tai muuten ihmeellistä olekaan. Tämä vain sopi minulle luettavaksi tähän hetkeen, pimenevään syksyyn.

Arvio: 3+/5
Luettu lokakuun lopulla

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja

62. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja



Juhuu, Knausgårdin taistelut jatkuvat. Jotain tällaista luettavaa olen viime aikoina kaivannutkin - kevyehköä, fiksua, koukuttavaa, ei liian simppeliä; jotain toista maailmaa, johon kadota ja upota. Knausgårdin kerronta on nautittavaa ja jollain kumman tavalla jopa samastun päähenkilöön, vaikka oma elämäni ja nuoruuteni onkin ollut täysin erilaista. Mutta parikymppisen elämän epävarmuus, holtittomuus ja yksinäisyys tuntuvat oudon tutuilta. Päähenkilö ei ole miellyttävä, mutta kovin inhimillinen hän on.

Tässä osassa päästään mukaan parikymppisen Karl Oven opiskelijaelämään, vapaa-ajan sekoiluihin ja yrityksiin tulla kirjailijaksi. Harvojen kirjojen lukemiseen varaan varta vasten viikonloppua, mutta tähän varasin. Luin, luin ja luin, enkä malttanut lopettaa ennen viimeistä sivua. Toivottavasti suurimman kohun aiheuttanut kuudes osa saadaan suomeksi pian.

Arvio: 4½/5

Muutama kotimainen

59. Miina Supinen: Säde



Tämä kirja oli erikoisempi ja kiehtovampi kuin osasin odottaakaan. Minäkertoja, kuollut Victor, on arkeologian professori, tekee kaivauksia Suomessa, takaumissa myös Kreikassa. Lähellä kaivauksia leiriä pitää muinaisjumalia palvova kummallinen kultti, jota johtaa erikoinen Voula. Tarina aukeaa myös suomalaisen Säde-nimisen opiskelijan näkökulmasta. Kiinnostavin ja samalla ärsyttävin hahmo on sekasortoinen Säde, josta ei meinaa saada mitään otetta, mutta jollaisen ihmistyypin etäisesti kuitenkin tunnistan. Suomalainen mytologia kiehtoo ja sen ympärille rakennettuja tarinoita voisin lukea enemmänkin. Positiivisella tavalla outo kirja.

Arvio: 4/5
luettu syyskuun puolivälissä

60. Kari Hotakainen: Kantaja



Alkaessani lukea kirjaa en tiennyt yhtään, mistä kirjassa on kyse, koska kirjaston viivakooditarra peitti  koko takakansitekstin. Jos siellä nyt sitten mitään edes lukee. Pian kuitenkin selviää, että kantaja liittyy hautajaisiin. Päähenkilö, teoreettisen filosofian maisteri, on lähes pudonnut yhteiskunnan ulkopuolelle , niin työ- kuin yksityiselämässäänkin. Hän asuu yksin yksiössään, työskentelee määräaikaisena apulaisena hautausmaalla ja haaveilee pakkomielteisesti nuoruudenrakastetustaan Hannelesta. Työssään hän kantaa hautaan yksinäisten ihmisten arkkuja.

Hotakainen on tunnetusti loistava kirjoittaja ja tämäkin pieni tarina on kaikessa tragikoomisuudessaan ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Arvio: 4/5
luettu syyskuun puolivälissä

61. Jari Järvelä: Zombie



A-niminen henkilö joutuu pakenemaan mafiaa Alamaaksi kutsuttavasta Italiasta Ylämaaksi kutsuttavaan Suomeen. Suomessa hän yrittää seurata jalkapalloa, käydä töissä pizzeriassa ja iskee pomonsa ihastuksen. Väärää informaatiota saatuaan hän päätyy pomonsa ja tyttöystävänsä kanssa takaisin Italiaan, jossa mafia ei ole antanut anteeksi.

Kirja on toisaalta aika outo erikoisine ideoineen, toisaalta vastakkainasettelussaan melko stereotyyppinen. Suomi ja Italia ovat vastakkain. Toinen on nimetty elämäksi, toinen kuolemaksi. Mutta onko kuolemanvaaraa parempaa olla turvassa maassa, jossa tuntee kuitenkin olevansa zombie?

Tarinassa on erityinen tunnelma, josta pidin. Se myös synnytti vahvoja mielikuvia. Ei tästä suosikkikirjaani tullut, mutta hassu fiilis jäi lukemisen jälkeen. Jokin jäi kaihertamaan.

Arvio: 3/5
Luettu lokakuun alussa

Anna Gavalda: Parempaa elämää

58. Anna Gavalda: Parempaa elämää



Nuori opiskelijatyttönen haahuilee omassa elämässään ja sekoilee milloin missäkin. Eräänä päivänä hän unohtaa kahvilaan laukkunsa, jonka sisällä on kämppisten remonttiin varaamat 10 000 euroa käteisenä, ja kehittää oudon pakkomielteen laukun palauttaneeseen mieheen. Toisessa, täysin irrallisessa tarinassa haahuilee nuori mies, joka saa elämäänsä ja varsinkin parisuhteeseensa uuden näkökulman tutustuessaan naapuripariskuntaan.

Kirja on sellainen ohimennen lukaistava, joka jätti hieman välinpitämättömän olon. En tiedä, olisinko parikymppisenä nauttinut tästä enemmän, mutta nyt tarina tuntui menevän jollain tapaa hieman ohi. Pariisi toki on osaltaan kiintoisa, hieman mystinen ja romanttinenkin miljöö, mutta hukassa olevat nuoret päähenkilöinä eivät oikein tarjonneet samastumispintaa.

Joku toinen voi saada tästä paljonkin. Minun kirjani tämä ei ollut.

Arvio: 2½/5

Lisää Annamari Marttista

55. Annamari Marttinen: Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä



Pariskunta tapaa toisen pariskunnan, toisen parin mies ja toisen nainen rakastuvat tulisesti, parit eroavat. Mennään kiireellä naimisiin, tulee vauvakuume ja pikkulapsiarki. Villi huuma ei enää löydykään puolisosta, vaan seikkailun jännitystä on lähdettävä etsimään muualta. Tavallinen tarina.

Annamari Marttinen osaa kertoa sujuvasti arjen haasteista jo esikoisteoksessaan. Tässä arjen kuvaus on lähes inhorealistista, verta ja eritteitä kuvataan useaan otteeseen. Arjen vastapainoksi etsitään rakastumisen huumaa ja hurmaa, toisen ihailevia katseita, pitsiä ja hekumaa. Parisuhde, joka alkaa hekumallisena leikkinä, muuttuukin maitoa vuotaviksi rinnoiksi, väsymykseksi, vaikenemiseksi. En oikein osannut samastua kirjan kuvaamaan maailmaan, pikkulapsiperheen arkeen loppumattominen kotitöineen ja siihen, että sitä pitäisi paeta vieraisiin sänkyihin ja pitsihörhelöisiin haaveisiin. Kirjassa kohtaavat ikuinen, anteeksiantamattoman armoton arki ja hetken kestävät haavekuvat. En yleensä lue tämäntyyppistä kirjallisuutta, mutta tämä ei ollut pelkkää siirappista hömppää ja siksi ihan ookoo luettavaa, nopeaa ja sujuvaa. Kirjailijan tyylistä pidän, aihe ei ole se minua miellyttävin.

Arvio: 3/5
Luettu kesäkuussa

56. Annamari Marttinen: Veljeni vartija



Kirjan päähenkilöllä Tarulla on isoveli, joka jo teininä alkoi ryypätä, rellestää, käyttää huumeita ja aiheuttaa häpeää ja surua perheelleen. Saatuaan lapsen Taru alkaa miettiä menneisyyttään ja haluaa selvittää välit veljensä kanssa. Veljestä tulee hänelle jonkinlainen pakkomielle.

Kirjan aihe on jälleen kerran arkinen, ehkä jopa hivenen tylsähkö. Odotin, että tarinassa olisi muitakin ulottuvuuksia kuin veljen asioiden penkominen, jonkinlainen suurempi kuvio. Eniten häiritsee se, että eikö vauvan syntymä mullistakaan elämää ja arkea riittävästi, vaan samaan syssyyn päähenkilöllä riittää energiaa lähteä selvittämään kauan sitten syrjäytyneen narkkariveljen kohtaloa? Narkomaanin läheiselle kirja voi toki tarjota lohtua. Ihan uskottava tämä oli, ei tosin erityisen hätkähdyttävä tai mieleenjäävä. 

Arvio: 3/5 tämäkin
Luettu elokuussa

57. Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa



Leila on keski-ikäinen nainen, joka tasapainottelee äitinsä ja tyttärensä välissä. Äiti dementoituu ja tytär aikuistuu, eikä Leila voi hyväksyä kumpaakaan. Kontrollin lipuminen pois omista käsistä ja oman äidin ja tyttären osoittautuminen täysin vääränlaisiksi ovat yllättävän vaikeaa. Arjen uskottavuus, josta olen pitänyt muissa Marttisen kirjoissa, on hyvin vahvasti läsnä myös tässä. Henkilöt ovat aitoja ja eläviä ja heihin on helppo samastua. Jokaisen kolmen naisen näkökulma saa riittävästi tilaa ja etenkin dementoituvan vanhuksen mielenliikkeet on kuvattu hyvin uskottavasti ja koskettavastikin. Kevät alkaa näemmä ylioppilasjuhlista. Toisen elämän kevät voi olla toisen sukupolven muistojen loppu.

Arvio: 3+/5
Luettu lokakuussa