Murakamin uutuusjärkäle on odottanut lukuvuoroaan jo jonkin aikaa ja syysloman kynnyksellä vihdoin rohkenin tarttua siihen. Ja olipa hyvä, että säästin tämän lomalle. Halusin nimittäin lukea kirjaa koko ajan. Kuten osasin odottaakin, kirja on hämmentävä ja häiritsevä. Tarina on kummallinen eikä sen kulkua voi mitenkään arvailla tai ennustaa. En tiedä miten tätä pitäisi tulkita, koska mieleen tulee niin monenlaisia näkökulmia, mikä symbolisoi mitäkin... Mutta niin kovin kiehtovaa ja ajatukset liikkeelle laittavaa tarinankerrontaa tämä edustaa, ja tarinasta voi myös nauttia sitä sen suuremmin analysoimatta.
Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa. Toisessa nuori liikunnanohjaajanainen tappaa sivutoimenaan pahoja miehiä. Toisaalla kolmekymppinen matematiikan opettaja muokkaa teinitytön kirjoittamaa mielikuvituksellista mutta kirjoitusasultaan kömpelöä käsikirjoitusta romaanikilpailukuntoon. Käsikirjoituksessa on pikkuväkeä ja taivaalla mollottaa kaksi kuuta. Mutta missä eletään vuotta 1Q84?
Ensimmäinen osa herätti pelkkiä kysymyksiä. Olisin toivonut saavani edes yhden vastauksen. Toisessa osassa tarinat alkavat punoutua toisiinsa, mutta kaikki arvoitukset eivät siltikään tunnu ratkeavan. Ainoa seikka, josta en erityisemmin innostunut, on kirjan naiivilta tuntuva rakkaustarina. Hämmentävää oli myös se, miten vähän lähes 800 sivun aikana kuitenkin tapahtui.
Millainen todellisuus oikein jäljittelee fiktiota? Toivottavasti saan kolmososan käsiini pian.
Arvio: 5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti