21. Erik Axl Sund: Unissakulkija
Unissakulkija jatkaa täsmälleen siitä, mihin koukuttavaa Varistyttö päättyy. Kirjat kannattaa siis ehdottomasti lukea järjestyksessä, kuten nyt trilogiaa luettaessa tietenkin on luontevaakin. Sofian ja Victorian kuviot käyvät kieltämättä yhä kiinnostavimmiksi ja nopeasti tämänkin haluaa lukea saadakseen tietää, miten kaikki lopulta ratkeaa. Henkilöt ovat myös edelleen kovin mielenkiintoisia joskaan eivät välttämättä kovin miellyttäviä. Jeannetteen ja hänen perhekuvoihinsa keskitytään huomattavasti vähemmän kuin edellisessä kirjassa ja aiheen vastenmielisyyteenkin on jo hivenen turtunut, jos näin nyt edes voi sanoa. Hyvää matkalukemista ja niin koukuttavaa viihdettä, että kolmannen osan aion lukea heti perään.
Arvio: 4/5
Luettu maaliskuun alussa, e-kirjana
22. Erik Axl Sund: Varjojen huone
Sen verran koukuttavaa ja uutuudenviehättävää todellakin tämä Sund, että pakko oli korkata päätösosa heti kakkosen lukemisen jälkeen. Ruumiita on tullut jo paljon ja jännitteet kasvavat. Turhaan tarinaa ei mielestäni ole kuitenkaan pitkitetty, kuten joissakin trilogioissa, vaan tämä kolmas osakin onnistuu vielä yllättämään. Melko mielikuvituksekas ja epäuskottava tarina toki on, ja toivoa pitää että näin hulluja ihmisiä olisi olemassa vain fiktiossa. Loppuun vähän petyin, mutta en tiedä olisiko se edes voinut olla toisenlainen.
Pyyhkiikö trilogia sitten lattiaa Stieg Larssonilla, kuten ensimmäisen osan takakannessa luvataan? Mielestäni ei. Mutta ehdottomasti Larssonin trilogiaan mieltyneiden kannattaa lukea tämäkin.
Arvio: 4-/5
Luettu maaliskuun puolivälissä, e-kirjana
23. Belinda Bauer: Ruumis nro 19
Televisiosarjoissa on nähty superälykkäitä ja sosiaalisesti kömpelöitä asperger-ihmisiä, mutta enpä muista ennen heistä dekkareista lukeneeni. Sillä aikaa kun Aspergerin oireyhtymää kantava Patrick opiskelee anatomiaa ja tutkii ruumiita, tarinan minäkertoja joutuu onnettomuuteen ja viruu tiedottomuuden partaalla sairaalassa, jossa hän näkee ja kuulee yhtä sun toista, mutta ei pysty kommunikoimaan. Bimbo hoitaja Tracy taas yrittää iskeä potilaiden omaisista itselleen rikkaan miehen. Tracyn osuus tarinan kulkuun tuntuu ensin hieman epärelevantilta, mutta tarinan lopussa on selittäviä käänteitä ja yllätyksiä.
Tämä ei ole tyypillinen "poliisi etsii murhaajaa" -dekkari ja sepä miellyttikin kovasti. Omaperäisyys on aina hyvästä, varsinkin näin kaavamaisessa genressä kuin dekkari. Muistan pitäneeni kovasti Bauerin dekkarista Hautanummi, kun taas Tappajan katse oli mielestäni vain keskinkertainen. Tämä on ehdottomasti samaa tasoa kuin Hautanummi, koukuttava ja viihdyttävä, keskivertodekkaria kiintoisampi.
Arvio: 3½/5
Luettu huhtikuun puolivälissä
24. Carl-Johan Vallgren: Varjopoika
Varjopojan nimi on samantyylinen kuin Varistyttö. Toivoin heti, ettei kirjassa keskeistä olisi pedofilia. Olen lukenut tästäkin ylistyksiä, mutta eipä tämä kovin erikoiselta vaikuttanut. Kirja muistuttaa joitakin muita uudehkoja ruotsalaisia nopeatemposia dekkareita, joissa hyvisten ja pahisten roolit eivät ole selkeät, syyllisiä lavastetaan, narkkariluolista päädytään korkeisiin asemiin tai päinvastoin.
Pikkupoika katoaa ja 40 vuotta myöhemmin hänen aikuinen veljensä katoaa myös. Asiaa tutkimaan ryhtyvä, oikeastaan täysin ulkopuolinen päähenkilö huomaa joutuvansa ajojahdin kohteeksi ja paetessaan hän jättää jälkeensä vain lisää ruumiita, joita hän ei itse kuitenkaan tapa. Ihan vetävä, mutta lopulta melko tavanomainen dekkari.
Arvio: 3+/5
Luettu huhtikuun puolivälissä
25. Mari Jungstedt: Viimeinen näytös
En ole enää oikein pitänyt viimeksi lukemistani Jungstedtin kirjoista; niiden sisältö on tuntunut kovin köykäiseltä ja heppoiselta. Tämä on samaa sarjaa ja vieläpä melko runsaalla romantiikalla höystettynä, hyh. Nainen murhataan, myöhemmin toinenkin nainen murhataan. Keski-ikäinen nainen on järjettömästi rakastunut nuorempaan näyttelijään, ja samaa tuntee yksi päähenkilöistä, komisario Knutas kollegaansa kohtaan. Toimittaja Johanin suhde vaimoonsa Emmaan kärsii pikkuryppysistä, mutta kukoistaa lopussa autuaasti. Murhaaja ei ole se kaikkein todennäköisin vaihtoehto, mutta arvattavissa kuitenkin.
Todella helppolukuinen ja -tajuinen, nopein näkökulmavaihdoksin etenevä viihdyttävä tarina, jota voi suositella etenkin vähän lukeville ja romantiikan ystäville.
Arvio: 2½/5
Luettu huhtikuun lopulla
26. Alexander Söderberg: Kolumbialainen liitto
Tämä lienee trilogian toinen osa? Henkilöt olisi pitänyt varmaan muistaa edellisestä osasta Andalusialainen ystävä. En muistanut. Tarina tempaa mukaansa toimintaelokuvamaisilla juonenkäänteillään ja kertoo kiehtovasti alamaailman kuvioista, mutta henkilöitä on liikaa ja he eivät piirry esiin kovin vahvoina persoonallisuuksina. Edellisen kirjan tapahtumien yksityiskohdat olivat nekin päässeet unohtumaan, joten kaikki pahikset ja heidän pahistelunsa motiivit eivät heti meinanneet aueta. Tarina on kovin tyly ja maskuliininen. Lukijan kannattaa varautua siihen, että kuka tahansa keskeisimmistäkin hahmoista voi kuolla hetkellä millä hyvänsä. Hieman yksioikoista luettavaa, mutta helppoa ja viihdyttävää toki. Dekkarikiintiö tuli tämän myötä hetkeksi aikaa täyteen.
Arvio: 3+/5
Luettu huhtikuun lopulla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti