64. Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri ja 65. Karin Alvtegen: Syyllisyys
Kallentoftin tuotantoon en ole aiemmin perehtynyt, mutta kirjailijan muutkin kirjat menivät ehdottomasti lukulistan jatkoksi. Sydäntalven uhrin rakenne on hyvin perinteisen rikosromaanin kaltainen: löytyy ruumis, aletaan tutkia murhaa, tutkinnassa paljastuu yllättäviä kiemuroita, lopulta kaikki ratkeaa. Tuoretta tässä dekkarissa on kuitenkin kerrontatapa, kieli - välillä kieli maalailee hyvinkin realistisia mielikuvia ja toisaalta se on hyvin pelkistettyä, vajaavirkkeistä, jopa pelkkiä sanaluetteloita. Lukija pääsee hyvin lähelle päähenkilön elämää ja oman äänensä saavat myös uhrit, kuolleet. Kirja on monisatasivuinen järkäle, ja kerronta ei etene kovin ripeästi. Välillä tulee vaikutelma, että kerrontaa olisi hieman voinut tiivistää. Ristiriitaista? Ehkä epädekkarimainen kerronta häiritsi hieman dekkarin lukemista. Toisaalta pidin tästä juuri siksi?
Pidin siis kirjasta - tarinasta, rakenteesta, kielestä, kerronnasta. Päähenkilöstäkin pidin, ja mielelläni seuraan hänen elämäänsä jatkossakin.
Arvio: 4/5
Samoin kuin edellisessäkin lukemassani Alvtegenin kirjassa Tuntematon, tässäkin päähenkilö, tällä kertaa mies, on väärään aikaan väärässä paikassa ja joutuu siksi tahtomattaan mukaan todistamaan, kuinka pakkomielteinen nainen ahdistelee yritysjohtajaa. Päähenkilö on yksinäinen, velkaantunut varhaiskeski-ikäinen mies, jonka lapsuutta ja menneisyyttä tarinan myötä valotetaan paljon, samalla tavalla kuin Tuntematon-dekkarissa. Dekkarit eivät ole samanlaisia, mutta paljon samaa niissä on.
Tämän tarinan kulkua en osannut arvata, vaikka ehkä olisi pitänyt. Käännekohta oli ovela. Mukavalukuinen dekkari, jossa on onnellinen loppu.
Arvio: 3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti